Rakkautta

Minusta rakkautta on monenlaista. Äiti rakastaa lastaan, ystävä rakastaa ystäväänsä, tyttö rakastaa hevosta, kulinaristi rakastaa ruokaa on jopa nettirakkautta tyyliin Sima/Wave.

Nämä kaikki ovat mielestäni rakkautta, jolla on hyvin vähän - jos mitään - tekemistä parisuhderakkauden kanssa.

Kaikkia niistä voidaan käyttää - ja käytetäänkin - parisuhderakkauden "korvikkeena", mutta samasta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Ihminen voi myös elää tyytyväisen ja onnellisenkin elämän ilman parisuhdetta. Vanhapiika voi toki olla elämäänsä tyytyväinen ja säteillä universaalia lähimmäisenrakkautta - ja tuntea syviä hellyyden ja kiintymyksen tunteita valitsemiaan kohteita kohtaan - mutta parisuhderakkaus on kahdensuuntainen tunne, yksin siihen ei kukaan kykene.

Eivätkä kaikki parisuhteet suinkaan perustu parisielujen kohtaamiseen. Ei läheskään jokainen aviopuoliso ole naimisissa parisielunsa kanssa - ja silti liitto voi olla harmoninen ja tyydyttävä. Mutta vakaa uskoni on, että korkeimmat taivaat ja jumaluudet saavutetaan vain parisielun kanssa.

Rakkaus ei kuitenkaan ole koskaan mikään automaatti. Edes parisielun kohtaaminen ei ole tae mistään, vain uskomattoman hieno mahdollisuus. Ihmisellä on aina se vapaa tahto, ja suurikin rakkaus voi kariutua maailman haasteisiin.

Silti kannattaa yrittää, sillä onnistuminen avaa niin huikaisevan kauneuden, että sen rinnalla aivan kaikki muu menettää merkityksensä.
141210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Väität siis, ettei Simin ja Waven välinen rakkaus ole aitoa, koska tapasivat chatin kautta?

Mitä sen pariskunnan tekstejä lukee, siinä on kyllä mun mielestä kohdannut kaksi todellista -parisielua-. ;-)

Äänestä
  • On vain Sima/Wave nettirakkautta, mitään muuta ei todistettu ja tuskin tullaan koskaan todistamaankaan.

    Äänestä

  • Mies-40 kirjoitti:

    On vain Sima/Wave nettirakkautta, mitään muuta ei todistettu ja tuskin tullaan koskaan todistamaankaan.

    Sinä et sitä voi tietää ja onhan heidät tunnistettu monelta taholta. Oletko kenties pakkomielteen vanki.

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    Sinä et sitä voi tietää ja onhan heidät tunnistettu monelta taholta. Oletko kenties pakkomielteen vanki.

    Kukaan täällä ei tiedä onko mitään rakkautta edes olemassa ko. pariskunnalla, vaikka itse henkilöt tunteekin. Typerä esitys sinulta.

    Äänestä

....varautunut ajattelemaan, kun tänne vilkaisin.

Kauneimmat rakkaustarinat löytää vanhainkodeista, suosittelen vierailua. Siellä katoaa kyynisyys ainakin hetkeksi kun katselee sitä, mitä meistä jää ennen lopullista ajolähtöä. Jotkut ovat vanhoinakin katkeria, itkeviä, vetäytyviä, toiset taas ovat kuin rauha ja rakkaus asuisivat heissä. Huikaiseva kauneus asuu hampaattomissa hymyissä.

Kirjoitit omalaatuisen kauniisti Rudolf.

Äänestä
  • Siteeraan usein Oscar Wildin kommenttia "Ihminen kertoo itsestään kaikkein vähiten omana itsenään. Anna hänelle naamio, niin saat kuulla totuuden."

    Anonyymius on ilman muuta naamio, jonka taakse ihminen voi piiloutua ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta. Kun kukaan ei tiedä, kuka puhuu, voi sanoa mitä haluaa miettimättä mitä toiset siitä ajattelevat. Jos joku nauraa, ivaa tai vihaa, hän kohdistaa reaktionsa naamioon, ja oma julkinen minäsi säilyy vahingoittumattomana.

    Siksi voisi kuvitella, että internetissä maailmanlaajuisesti varsin yleinen, aggressiivisen ilkeä suhtautuminen kanssaihmisiin olisi ainakin heijastus ihmisen todellisesta luonteesta.

    Eihän se imarteleva ajatus ole, mutta vaikuttaa varsin mahdolliselta. Siksi jokainen aidosti hyväntahtoinen ihminen on minulle iloinen, mutta valitettavasti aika suuri yllätys.

    Milloin Sinun mielestäsi kaikki naamiot riisutaan - vai riisutaanko

    Äänestä

  • Musta Rudolf kirjoitti:

    Siteeraan usein Oscar Wildin kommenttia "Ihminen kertoo itsestään kaikkein vähiten omana itsenään. Anna hänelle naamio, niin saat kuulla totuuden."

    Riisutaan, sitten kun Itsetunto on tarpeeksi vahva, kohtaamaan kanssaihmiset aidosti ja rehellisesti.

    Äänestä

  • Musta Rudolf kirjoitti:

    Siteeraan usein Oscar Wildin kommenttia "Ihminen kertoo itsestään kaikkein vähiten omana itsenään. Anna hänelle naamio, niin saat kuulla totuuden."

    Anonyymius on ilman muuta naamio, jonka taakse ihminen voi piiloutua ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta. Kun kukaan ei tiedä, kuka puhuu, voi sanoa mitä haluaa miettimättä mitä toiset siitä ajattelevat. Jos joku nauraa, ivaa tai vihaa, hän kohdistaa reaktionsa naamioon, ja oma julkinen minäsi säilyy vahingoittumattomana.

    Siksi voisi kuvitella, että internetissä maailmanlaajuisesti varsin yleinen, aggressiivisen ilkeä suhtautuminen kanssaihmisiin olisi ainakin heijastus ihmisen todellisesta luonteesta.

    Eihän se imarteleva ajatus ole, mutta vaikuttaa varsin mahdolliselta. Siksi jokainen aidosti hyväntahtoinen ihminen on minulle iloinen, mutta valitettavasti aika suuri yllätys.

    Milloin Sinun mielestäsi kaikki naamiot riisutaan - vai riisutaanko

    Milloin kaikki naamiot riisutaan....mitä sinä kyseletkään Rudolf.

    Minä olen hyvin varovainen naamioiden riisumisessa. Uskoakseni se on luonnekysymyskin. Täällä sätissä on hauska vähän "leikisti" paljastella, koskapa se on vain huvia.

    Milloin ne naamiot riisutaan: no synnyttäessä ainakin, silloin on pakko huutaa. Kuoleman kohtaaminenkin voi olla vaikeaa. Jos ei ole koskaan ottanut kädestä kuolevaa lähimmäistään, viimeiseen kädenpuristukseenkin pitää riisua jotain.

    Rakkaudessahan ne naamiot pitäisi riisua tai siis riisutaan, sitäköhän sinä tarkoitat.

    Kyllä minä uskon, että naamioiden takaa näkyy ilkeys elävässä elämässäkin, ei se ole vain täällä sättipalstoilla pääroolissa. Ihmiset ovat oikeasti ilkeitä, kateellisia ja typeriä. Siksi on oikein viisastaa pitää naamiot ojennuksessa.

    Aidosti hyväntahtoiset ihmiset tunnistaa silmistä ja olemuksesta, mutta varmasti vasta ajan kanssa. Sätissähän ei niitä voi nähdä, eikä täällä kukaan yhteen ihmiseen kauaa keskity.

    Muistan joskus lapsuudestani ihmisiä, joilla ei tainnut naamioita olla. Minä olen käynyt peruskoulut jne, joten en osaa olla niin fiksu.

    Äänestä

Mutta saavuttaako ihminen parisielurakkauden koskaan, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu. Silti olisin taipuvainen sanomaan, että vähempään ei kenenkään kannattaisi tyytyä. Mielestäni jokainen nainen on ansainnut kuningattaren aseman miehensä maailmassa.

Jokainen mies on ansainnut kuninkaan aseman vaimonsa sydämessä. Ja sen voi tarjota silloinkin, jos ei parisieluihin usko. Mutta se vaatii täydellistä sitoutumista - unohtamatta kuitenkaan sitä, että rakkaus on aitoa vain silloin kun se saa virrata vapaasti. Mistään yksinkertaisesta asiasta ei siis todellakaan ole kysymys.

Mutta jos ei siis pysty antamaan itseään täysillä ihmissuhteeseensa, jos haluaa pidättää itselleen oikeuden rakastaa muitakin sopivasti kohdalle osuvia, on mielestäni syytä tehdä tämä selväksi myös kohtaamilleen potentiaalisille tunteiden kohteille. On aivan eri asia olla "Ikuisesti Sinun" kuin "Yksi niistä naisista, joita juuri nyt lämpimästi rakastat".

Minä en jälkimmäiseen tyytyisi mistään hinnasta.

Äänestä
  • sanottu, ajattelen samoin kuten sinä.

    t. Anna-Maija

    Äänestä

Ei ole sitä olemassakaan .Nykyihminen on vain itsekäs omaneduntavoittelija muut syrijään ja itselle vaan . Ei välitä kenestäkään eikä tee juurikaan mitään kaikki on kertakäyttökultuuria mistään ei tarvitse välittää kaikki on tottunut saamaan kuin tarjottimella tekemättä itse mitään.
Pelkkää napinaa ja valitusta ja vaatimusta itselle kaikkea pitäs saada ja on muka oikeutettua .
Rakkaus sitä ei edes ymmärretä nykyään .
Ehkä äidinrakkaus on aidointa niillä (joilla sitä vielä on ainakin ,kun lapsi on vauva sitä joillakin on ) mutta miksi muuten kaikki voisi niin huonosti juuri siksi että mitään ei tarvitse arvostaa ja millään ei ole mitään väliä .
Ennen oli upeaa välittämistä ja ihania muistoja kaikesta, elämän tapahtumista, niiden turvallisten omien rakkainten kanssa elikä vanhempien ,puolison ,lasten .Ja nyt yritän sitä rakkautta lapsenlapsilleni ainakin osaltani muutahan ei minulta tarvitakkaan tässä itsekkäässä muita arvostamattomassa suomen maassa

Äänestä

Mitä kuuluu tänään? :-)

Äänestä

on ihanaa ja huumaavaa. Vielä parempaa on kuitenkin itse rakkaus, ja olen samaa mieltä siitä, että nimenomaan parisuhteessa se on hienoimmillaan.

Kaiken tarpeellisen aiheesta on sanonut esimerkiksi Tuomari Nurmio laulussaan 'Ikuisesti minun'.

Äänestä
  • päälle, toivottavasti löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Musta Rudolf kirjoitti:

Minusta rakkautta on monenlaista. Äiti rakastaa lastaan, ystävä rakastaa ystäväänsä, tyttö rakastaa hevosta, kulinaristi rakastaa ruokaa on jopa nettirakkautta tyyliin Sima/Wave.

Nämä kaikki ovat mielestäni rakkautta, jolla on hyvin vähän - jos mitään - tekemistä parisuhderakkauden kanssa.

Kaikkia niistä voidaan käyttää - ja käytetäänkin - parisuhderakkauden "korvikkeena", mutta samasta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Ihminen voi myös elää tyytyväisen ja onnellisenkin elämän ilman parisuhdetta. Vanhapiika voi toki olla elämäänsä tyytyväinen ja säteillä universaalia lähimmäisenrakkautta - ja tuntea syviä hellyyden ja kiintymyksen tunteita valitsemiaan kohteita kohtaan - mutta parisuhderakkaus on kahdensuuntainen tunne, yksin siihen ei kukaan kykene.

Eivätkä kaikki parisuhteet suinkaan perustu parisielujen kohtaamiseen. Ei läheskään jokainen aviopuoliso ole naimisissa parisielunsa kanssa - ja silti liitto voi olla harmoninen ja tyydyttävä. Mutta vakaa uskoni on, että korkeimmat taivaat ja jumaluudet saavutetaan vain parisielun kanssa.

Rakkaus ei kuitenkaan ole koskaan mikään automaatti. Edes parisielun kohtaaminen ei ole tae mistään, vain uskomattoman hieno mahdollisuus. Ihmisellä on aina se vapaa tahto, ja suurikin rakkaus voi kariutua maailman haasteisiin.

Silti kannattaa yrittää, sillä onnistuminen avaa niin huikaisevan kauneuden, että sen rinnalla aivan kaikki muu menettää merkityksensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu