Henkilö vuokrasi auton merkkiliikkeen autovuokraamosta. Auto kehotettiin palauttamaan samaisen merkkiliikkeen myymälään, siis eri paikkaan.
Aikanaan henkilö palautti auton kyseiseen myymälään luovuttaen avaimet ja kysyen auton tarkistusta vuokrauksen jälkeen. Kyseisen liikkeen myyjä ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tarkistuksesta.
Seuraavana päivänä merkkiliikkeen autovuokraamon edustaja, joka oli saanut auton haltuunsa, ilmoitti autoa vuokranneelle henkilölle, että autoon, joka oli uusi, oli ilmestynyt vuokraamisen aikana kolhu, jonka korjaaminen vie satoja euroja.
Autoa vuokralla käyttänyt ei sellaista - kolhu lienee kuigtenkin ollut aika huomaamaton - muista havainneensa missään vaiheessa auton käytön aikana ja omaa jopa parikymmentä minuuttia kotipihallaan ennen luovutuksen lähtöä autosta otetun valokuvan, vieläpä oikeasta kulmasta, ja siinä kyseistä kolhua ei näy. Kuvassa näkyy päivämäärä ja kellonaika.
Hänessä onkin herännyt epäily, että kolhu olisikin syntynyt luovutuksen jälkeen. Paluumatkalla hän ei muista tapahtuneen mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut kolhun. Palautuksen jälkeen auto jäi merkkiliikkeen pihaan odottamaan hakijaa vuokraamosta.
Onko auton vuokranneella yrityksellä nyt oikeus vaatia korvausta kolhusta, kun autoa ei tarkistettu eikä kolhua huomattu välittömästi vuokrauksen päätyttyä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei heillä ole oikeutta vaatia korvausta kolhusta koska auton pitää tarkistaa aina palautuksen yhteydessä HETI .

Jos kerran auto avaimineen on luovutettu kyseiseen liikkeeseen, jonka alainen tai yhteydessä vuokraamo on, sillä ei todellakaan jälkikäteen ole oikeutta vaatia korvauksia.
Jos todella vaateita esitetään, on mahdollista viedä asia kuluttajansuojaan. Jos asia menee oikeuteen, autoliike häviäisi jutun melko varmasti.
Sitä paitsi olisi paikallaan kertoa autopalstoilla, mikä autoliike on menetellyt näin.