Aurinkorasvat!!

siis kuulinko oikein, ettei vauvalle saa laittaa aurinkorasvaa?! huihui,olenkyllä laittanut nyt monena päivänä kun helle on ollu ja pihalla pyöritty. Apua kun kuulee eri juttuja, kun toiset sanoo että ehdottomasti pitää laittaa ettei iho vaan missään nimessä pala.
10277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pienille (alle vuosi - alle kolme vuotta, miten kukin katsoo) ei laiteta aurinkovoidetta vaan suojataan iho vaattein. Uusinta huutoa ovat uv-vaatteet: sellaiset, joista ei mene uv-säteily läpi. Sangen kalliita.

Niissä voiteissa on sellaisia aineitakin, ettei niitä kannata käyttää. Pienellä kun on suhteessa eniten ihoa. Joten sinuna siirtäisin vauvan varjoon ja vaatteisiin.

Äänestä
  • no en missään nimessä auringossa vauvaa pitäskään, muttakun on se iho niin herkkä että jos edes hetkellisesti helleaurinko pääsee porottamaan ni kai se saattaa palaa :( vaatteet on päällä niin pitkään ku pystyy mutta jos vaunuissa kovin kuuma tulee niinmieluummin riisun ku annan kuumuuttaan huutaa. Sillon tietysti pidän huolen että vaunuihin ei paista aurinko. no, täytyy kai sitten luopua siitä voiteesta sitten.

    Äänestä

ikäisille ei aurinkovoidetta.

Äänestä
  • Koskaan ollut kuullutkaan ettei vauvalle sais aurinkorasvaa käyttää. Olen siis laittanu kaksi kertaa 10kk ikäiselle aurinkorasvaa, ihan Niveaa (lasten). Olen nyt tainnut sitten altistaa vauvani kaiken maailman myrkyille. Mitähän siitä seuraa...??

    Äänestä

  • aurinkorasvannut kirjoitti:

    Koskaan ollut kuullutkaan ettei vauvalle sais aurinkorasvaa käyttää. Olen siis laittanu kaksi kertaa 10kk ikäiselle aurinkorasvaa, ihan Niveaa (lasten). Olen nyt tainnut sitten altistaa vauvani kaiken maailman myrkyille. Mitähän siitä seuraa...??

    seuraa, jos kaksi kertaa olet vain laittanut.

    Äänestä

  • mitään... kirjoitti:

    seuraa, jos kaksi kertaa olet vain laittanut.

    aurinkorasvaa missä luki että voi laittaa 6 kk iästä eteenpäin.

    Äänestä

  • apteekista kirjoitti:

    aurinkorasvaa missä luki että voi laittaa 6 kk iästä eteenpäin.

    ... apteekista ostettua Eucerin -merkkistä rasvaa, jota voi laittaa puolesta vuodesta eteenpäin. Tämä aurinkorasva ei sisällä kemikaaleja ollenkaan.
    Mutta totuushan tosiaan on, että paras suojaus on olla pois auringosta mahdollisimman hyvin ja suojata vauvan/lapsen ihoa vaattein.

    Äänestä

Käytän 7 kk vanhalla vauvalla apteekin Ladival suojakerroin 50 aurinkovoidetta silloin, kun pulikoimme pihalla altaassa. Muuten suojaava vaatetus ja hellehattu.

Äänestä

mutta silloin kun ei ihan päästä varpaisiin voi suojata niin mieluummin rasvaa kuin antaa palaa. Kannattaa hankkia fysikaalisen suojan sisältävä rasva, joka ei imeydy ihoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuapuapua kirjoitti:

siis kuulinko oikein, ettei vauvalle saa laittaa aurinkorasvaa?! huihui,olenkyllä laittanut nyt monena päivänä kun helle on ollu ja pihalla pyöritty. Apua kun kuulee eri juttuja, kun toiset sanoo että ehdottomasti pitää laittaa ettei iho vaan missään nimessä pala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu