Vaihtoehtoisista hoitomuodoista apunsa saavat ovat tyytyväisiä vaihtoehtoisiin hoitoihin. He eivät omien sanojensa mukaan tarvitse kovaa lääketiedettä, sen lääkkeiden sivuvaikutuksia, leikkauskomplikaatioita, rokotuksia, ynnä muuta steriiliä laitostoimintaa. Tieteen tuottama tieto nähdään yhtenä uskomuksena muiden joukossa.
Vaihtoehtohoitojen markkinoijat kertovat meille, että kaikki sairaudet ovat hoidettavissa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, pehmeästi, ilman sivuvaikutuksia, ekologisesti ja halvalla.
Hyvät vaihtoehtohoidoista avun saaneet ja itse terapeutit, kuvailkaa mahdollisimman tarkasti, minkälainen olisi mielestänne ihanteellisin kokonaisvaltainen terveydenhuoltojärjestelmä! Perusteluineen!
- Lisäksi haluaisin tietää, miten hoitaisitte vaihtoehtoisesti seuraavat tapaukset. Eli ilman tieteen ja länsimaisen koululääketieteen tarjoamaa apua, käyttäen apuna vaihtoehtoista intuitiivista holistisuutta, johon hoitonne perustuu:
1) Vastasyntynyt lapsi, joka on synnytyksen yhteydessä saanut bakteeritulehduksen, joka on edennyt aivokalvon tulehdukseksi. Lääketieteessä käytetään menestyksekkäästi antibioottia. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
2) Autokolarissa turvavyö aiheutti hetkellisesti kovan iskun vatsan alueelle, ja useassa pehmytrakenteisessa sisäelimessä (maksa, perna...) on sisäinen verenvuoto. Invasiivinen kirurgia on lääketieteen tarjoama pelastava hoito. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
3) PKU-tautia (fenyyliketonuria) sairastava vastasyntynyt lapsi. Syntyy terveenä, mutta ruoan fenyylialaniiniaminohappo kertyy patologisesti elimitöön, aiheuttaen nopeasti etenevän, pysyvän kehitysvamman. Maailman yleisin geenimutaatiosta johtuva kehitysvamma. Lääketiede pystyy seulomaan PKU-lapset, ja aloittamaan tarkan ruokavaliorajoitushoidon, jonka avulla lapsi voi selvitä aikuisikään jopa ilman invalidisoivaa kehitysvammaa. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
4) Nuori ihminen, joka sairastuu tyypin 1 diabetekseen, eli sokeritautiin, jossa haima ei tuota insuliinia. Suomessa on kymmeniä tuhansia diabetes potilaita. Ilman insuliinia diabeetikko vaipuu veren korkean sokeripitoisuuden johdosta ennen pitkään koomaan, ja kuolee lopulta. Lääketiede tarjoaa hoidoksi insuliinipistokset, jotka pitävät potilaat hengissä. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
Vaihtoehtohoitojen markkinoijat kertovat meille, että kaikki sairaudet ovat hoidettavissa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, pehmeästi, ilman sivuvaikutuksia, ekologisesti ja halvalla.
Hyvät vaihtoehtohoidoista avun saaneet ja itse terapeutit, kuvailkaa mahdollisimman tarkasti, minkälainen olisi mielestänne ihanteellisin kokonaisvaltainen terveydenhuoltojärjestelmä! Perusteluineen!
- Lisäksi haluaisin tietää, miten hoitaisitte vaihtoehtoisesti seuraavat tapaukset. Eli ilman tieteen ja länsimaisen koululääketieteen tarjoamaa apua, käyttäen apuna vaihtoehtoista intuitiivista holistisuutta, johon hoitonne perustuu:
1) Vastasyntynyt lapsi, joka on synnytyksen yhteydessä saanut bakteeritulehduksen, joka on edennyt aivokalvon tulehdukseksi. Lääketieteessä käytetään menestyksekkäästi antibioottia. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
2) Autokolarissa turvavyö aiheutti hetkellisesti kovan iskun vatsan alueelle, ja useassa pehmytrakenteisessa sisäelimessä (maksa, perna...) on sisäinen verenvuoto. Invasiivinen kirurgia on lääketieteen tarjoama pelastava hoito. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
3) PKU-tautia (fenyyliketonuria) sairastava vastasyntynyt lapsi. Syntyy terveenä, mutta ruoan fenyylialaniiniaminohappo kertyy patologisesti elimitöön, aiheuttaen nopeasti etenevän, pysyvän kehitysvamman. Maailman yleisin geenimutaatiosta johtuva kehitysvamma. Lääketiede pystyy seulomaan PKU-lapset, ja aloittamaan tarkan ruokavaliorajoitushoidon, jonka avulla lapsi voi selvitä aikuisikään jopa ilman invalidisoivaa kehitysvammaa. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
4) Nuori ihminen, joka sairastuu tyypin 1 diabetekseen, eli sokeritautiin, jossa haima ei tuota insuliinia. Suomessa on kymmeniä tuhansia diabetes potilaita. Ilman insuliinia diabeetikko vaipuu veren korkean sokeripitoisuuden johdosta ennen pitkään koomaan, ja kuolee lopulta. Lääketiede tarjoaa hoidoksi insuliinipistokset, jotka pitävät potilaat hengissä. Miten te hoitaisitte vaihtoehtoisesti?
Vastaukset 43
Vanhimmat
ja ryhdytään käyttämään kulloiseenkin tilanteeseen sopivinta hoitoa? Koululääketieteessä on varmasti keinoja, jotka oovat tarpeellisia, mutta siinä on myös keinoja, joiden ainoa käyttöperuste on raha, ja jotka ovat tehottomampia ja haitallisempia kuin luontaishoidot.
Koululääketiede on lääketeollisuuden jakelu, markkinointi ja lobbauskoneisto, joka pyrkii monopolisoimaan koko terveydenhuollon bisneksentekoon, sille pitäisi tulla loppu.
>Vaihtoehtoisista hoitomuodoista apunsa saavat ovat tyytyväisiä vaihtoehtoisiin hoitoihin.
Ilmoittaudun kuuluvaksi tuohon porukkaan. Tosin aina ja kaikesta en ole apua saanut. En siis usko kaikkeen.
> He eivät omien sanojensa mukaan tarvitse kovaa lääketiedettä, sen lääkkeiden sivuvaikutuksia, leikkauskomplikaatioita, rokotuksia, ynnä muuta steriiliä laitostoimintaa.
Minä ainakin tarvitsen. On paljon vaivoja ja sairauksia, joiden hoitamisessa lääketiede ja lääkärissä käynti on paras mahdollinen vaihtoehto.
Joten minun sanojeni mukaan voit nyt muuttaa tuota uskomustasi.
>Vaihtoehtohoitojen markkinoijat kertovat meille, että kaikki sairaudet ovat hoidettavissa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, pehmeästi, ilman sivuvaikutuksia, ekologisesti ja halvalla.
Kuka ja missä? Ehkä joku yksittäinen tapaus saattaa noin väittää. Osaatko nimetä tai osoittaa yhtäkään?
Nyt vaikuttaa siltä, että kirjoittajalla on ymmärryksessä falskia.
"Vaihtoehtoisista hoitomuodoista apunsa saavat ovat tyytyväisiä vaihtoehtoisiin hoitoihin. He eivät omien sanojensa mukaan tarvitse kovaa lääketiedettä, sen lääkkeiden sivuvaikutuksia, leikkauskomplikaatioita, rokotuksia, ynnä muuta steriiliä laitostoimintaa. Tieteen tuottama tieto nähdään yhtenä uskomuksena muiden joukossa."
Ihanko on Sinun oma vaihtoehtoinen ajattelumallisi? Tai oletko kenties ollut oikein tutkivinasi asiaa? Siinä tapauksessa taitaa olla kyse valikoivasta tulkinnasta.
Saan apua vaihtoehtoisista hoitomuodoista varsin paljon, mutta silti käytän lisäksi virallisia lääketieteellisiä palveluita, ja niin tekevät myös muut vaihtoehtoilijat. Taitaa olla kyse ainoastaan tämän palstan pahansuopaisista tulkitsijoista tuo näkemys? Mikähän mieltä niin kaihertaa, että pitää alkaa tuolla lailla valehtelemaan?
Aina on ääritapauksia, ei sellaista aluetta olekkaan, mistä ei ääritapauksia löytäisi. Mutta eivät he tee tilastoa KAIKKI kattavaksi.
"Tieteen tuottama tieto nähdään yhtenä uskomuksena muiden joukossa."
Vain kaltaisesi suppeanäköiset tyypit näkevät juuri noin, kuten Sinäkin.
"Vaihtoehtohoitojen markkinoijat kertovat meille, että kaikki sairaudet ovat hoidettavissa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, pehmeästi, ilman sivuvaikutuksia, ekologisesti ja halvalla."
Siis kenelle meille? Ei ainakaan minulle ole näin kerrottu. Pikemmin on kehoitettu käymään lääkärillä vaikka oireiston tiedetäänkin olevan hoidon vaikutuksesta, silti kehoitetaan varmuuden vuoksi käymään lääkärissä että tulee suljettua pois mahdolliset muut yhteensattumat.
"Hyvät vaihtoehtohoidoista avun saaneet ja itse terapeutit, kuvailkaa mahdollisimman tarkasti, minkälainen olisi mielestänne ihanteellisin kokonaisvaltainen terveydenhuoltojärjestelmä! Perusteluineen!"
Siis mitä? Voisitko tarkentaa asian? Meillähän on varsin toimivat järjestelmä, miksi vaadit uutta uneksimaan?
Itse asiassa varsin outo kysymys kaikkinensa.
kaikki em. turvautuen LÄÄKETIETEESEEN
...mutta monta muuta mielummin luontaishoidoin, kuten tuiki tavalliset jopa krooniset selkäkivut, joihin ei löydy selvää syytä.
Terveet maksukykyiset luulosairaat ( joilla on vähintään 40€ taskussa) hoidetaan näillä huuhaa hoidoilla kuten homeopatia, ja Quantum touch yms.
Sairaat hoidetaan sitten kaikkien lobbariksi nimittelijöiden harmiksi lääke ja hoitotieteellä sekä nykyisellä sairaanhoidossa käytettävällä teknologialla.
Niin, ja sille yhdelle varpupelle, kopikone, linkkiautomaatti, runqvist tieteen maisteri dooperille tiedoksi että eläimiähän hoidettiin blasepovaikutteisella eläinhomeopatialla.
Selkäkipu, jota virallinen lääketiede ei pystynyt tainnuttamaan, kymmenien vuosien yritykselläkään. Mutta vaihtoehtoisella hoidolla selkä on nyt ollut oireeton kymmenisen vuotta.
On se vaan ihme ja kumma, miksi näin? Miksi vaikka magneettikuvat osoittivat selvästi syyn, miksi selkä oli aina kipeä. Jos uskomushoito on näin tehokas, tyhmähän lääketiede on, ettei se käytä suggestiota hyödykseen, miksi?
Suggestio lienee niin halpaa, että siitä ei voi oikein suuria summia veloittaa?
Potilashan voi jopa parantuakin, kuten edellä, ja käynnit loppuvat siihen?
Siis, ei hyvä.
Ajattele, mikä menetys. Ei lääkärissä käyntejä sen koomisen perään. Ei kipu- ja särkylääkkeitä. Vain ja ainoastaan kertahankita laitteista, joilla sekä pidetään kivuttomana. Ja hankinnan summa vain yhden vuoden fysikaalisen hinta.
Uskomushoito, siis tieteessä asia kyllä tunnetaan, mutta näille kanssakirjoittelijoille se on uskomusta = tietämättömyyttä, joka ei parane negatiivisen asenteen johdosta. Ei ole kykyä ottaa vastaan tietoa.
Miksei voi veloittaa? Kyllä röyhkeä kansanveivaaja voi ottaa herkkäuskoisilta enemmänkin rahaa pois.
"näillä huuhaa hoidoilla kuten homeopatia, ja Quantum touch yms."
Eivät ole huuhaata:
http://www.homeopaatit.net/
http://www.ikira.fi/quantumtouch.html
"Niin, ja sille yhdelle varpupelle"
Varvun käytöstä:
http://www.maasateily.com/mittausvalineita.html
"eläimiähän hoidettiin blasepovaikutteisella eläinhomeopatialla"
Placebosta:
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=71&vl=2004
Eläinhomeopatiasta:
http://www.elainhomeopatia.com/
Ufo-, paranormaali-, kaukoparannus ja skepolinkki unohtui. Kyllä oot mainio Veikko noine Huuhaa linkkeinesi.
Katohan vähän ettet enempää höyrähä, voi ruveta maailma näytämään liian vieraalta.
"Ufo-, paranormaali-, kaukoparannus ja skepolinkki unohtui."
No toki saat nekin:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/64685-”nama-ovat-kuin-tekstareita-avaruusolennoilta”-–-katso
http://www.paranormaali.com/
http://www.henkinenkehitys.fi/henkiparannuksesta.htm
http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.html
"Ufo-, paranormaali-, kaukoparannus ja skepolinkki unohtui."
Outo pyyntö vaihtoehtohoitopalstalle tuo ufo-linkki, mutta tässä ufo-dokkari:
http://www.youtube.com/watch?v=Gb37hgu85Gc
Tosta ns. maasäteilystä on huuhaa kaukana, kun kipeydyt, niin että liikkumaan et pääse. Siinä huuhaa muuttaa torppa ja äkkiä.
Huijui, linkki-petteri todisti jälleen kerran vedenpitävästi lääketieteen mitättömyyden ja vaihtoehtoisten hoitojen ylivertaisuuden!
Miksi ihmeessä ihmiset ovatkaan niin tyhmiä, etteivät ymmärrä lopettaa lääkkeiden syömistä ja ryhtyä hoitamaan itseään luonnonterapioilla? Heidät on tietenkin aivopesty ja kysymyksessä täytyy olla lääkäreiden ja lääketehtaiden salaliitto maailman valloittamiseksi ja ihmisten orjuuttamiseksi!
"Huijui, linkki-petteri todisti jälleen kerran vedenpitävästi lääketieteen mitättömyyden ja vaihtoehtoisten hoitojen ylivertaisuuden!"
Missä näin on käynyt? Ei ainakaan tässä viestiketjussa ole puhuttu mitään lääketieteen mitättömyydestä. Lääketiede on tarpeellinen siinä kuin vaihtoehtohoidotkin.
Arvaa onko nuo linkit nähty jo jonkun kerran. Taijat olla vähän yllytyshurja. Meinaakko noitua mullen niinkun etänä vähän vaivoja.
Se vaan on saletti että S-tasaimella eikä maasäteilyn maadoittimilla ole minkäänlaista tosiasiallista vaikutusta. Höppänä hommaa. Jatka vaan samaa rataa.
Joo, mutta kun on kalleutunut kaakki, senhän ajatusmaailma kiertää samaa rataa, eikä se eroita yötä päivästä. Siis ei erota, mitä missäkin puhutaa, vaan se höpäjää aina sanaa höpinäänsä. Katkera kun on.
"maasäteilyn maadoittimilla"
Maasäteilyn terveyshaitoista:
http://www.maasateily.com/seminaarityo.pdf
Ainahan tämä perushoitajan seminaarityö( mikä helevetin seminaari, apuhoitajakoulu?????) päihittää Oulun yliopiston samasta aiheesta 1984 tekemän tutkimuksen jne. Voi helevetin helevetti.
Älä pistä tätä rankempia faktoja enään , voi mennä tiede uusiksi ja lakkaa pyörät pyörimästä ja sultakin loppuu sosiaalituki.
Kyllä olet sinäkin saanut maasäteilyä niin että olet pilalle vallan mennyt. Mahtaakohan mikään enää pystyä tuota käytöstäsi edes korjaamaankaan?
"Tuominen haluaa tietää kaiken siitä, mikä häiritsee unta. Hän uskoo, että sängyn välittömässä läheisyydessä olevat sähkölaitteet ovat isoja häiriötekijöitä. Siksi television paikka ei ole makuuhuoneessa, ei ainakaan kuvaputkitelevision.
Hän on hyvin kiinnostunut maasäteilystä ja sen vaikutuksesta uneen.
- Uskon, jos jokin on mitattavissa. Maasäteily on.
Hän neuvoo helpon tavan testata maasäteilyn olemassaoloa. Levitä lattialle valkoista paperia. Heitä ilmaan rautapölyä ja katso, miten se asettuu paperin päälle. Jos voit nähdä pölyn muodostaneen selviä magneettikentästä kertovia linjoja, maasäteilyä on. Siinä ei ole hyvä nukkua."
http://www.iltalehti.fi/terveys/200905209524729_tr.shtml
Vai että käytös nyt vituttaa, pysyppä vaan siinä asiassa.
"Hän neuvoo helpon tavan testata maasäteilyn olemassaoloa. Levitä lattialle valkoista paperia. Heitä ilmaan rautapölyä ja katso, miten se asettuu paperin päälle. Jos voit nähdä pölyn muodostaneen selviä magneettikentästä kertovia linjoja, maasäteilyä on. Siinä ei ole hyvä nukkua."
Sinäkö otat tämmöset ihan tosissas???
SÄÄLI.
ETKÖ SÄ TAJUA MITEN HELEVETIN PÖLLÖJÄ NÄÄ SUN JUTTUS ON.
Mee runkulle välillä. Mä meen nukkuun. Aamulla pitää mennä töihon.
Kirjoitellaan.
"Ainahan tämä perushoitajan seminaarityö( mikä helevetin seminaari, apuhoitajakoulu?????) päihittää Oulun yliopiston samasta aiheesta 1984 tekemän tutkimuksen jne. Voi helevetin helevetti."
Ei helkutti, Oulun yliopistolla ei ole ollut resursseja tutkia maasäteilyä vuonna 1984 ja sen vuoksi luulet ettei maasäteilyä ole. Se seminaarityö oli huomattavasti tuoreempaa tietoa ja laitteet kehittyy jne.
""Hän neuvoo helpon tavan testata maasäteilyn olemassaoloa. Levitä lattialle valkoista paperia. Heitä ilmaan rautapölyä ja katso, miten se asettuu paperin päälle. Jos voit nähdä pölyn muodostaneen selviä magneettikentästä kertovia linjoja, maasäteilyä on. Siinä ei ole hyvä nukkua."
Sinäkö otat tämmöset ihan tosissas???"
Testin esittäjä on koulutettu ja ansioitunut kaveri:
"Hän oli ottanut ensiaskeleet patjojen kehittelyssä, jonka hän otti elämäntehtäväkseen 24 vuotta sitten. Silloin hän perusti yrityksen nimeltä Unikulma, jolla on nykyään 38 kansainvälistä patenttia nukkumisen alalta."
"Autotehtaan johtajaksi opiskellutta teekkaria kiinnostaa kuljettajien hyvinvointi, koska kuskin vastuulla on usein monen ihmisen henki."
"Uni-insinöörinkään kotona uni ei ole ongelmatonta."
http://www.iltalehti.fi/terveys/200905209524729_tr.shtml
Mitä ihmettä sä sekoilet. Eihän tässä saatana mistään patjoista juteltu, kun m ns. maasäteilystä.
Vejä vitunvaihtoehto päähäs. Hyvää yötä!
"Mitä ihmettä sä sekoilet. Eihän tässä saatana mistään patjoista juteltu, kun m ns. maasäteilystä."
Jos lukisit koko artikkelin, tietäisit missä mennään:
http://www.iltalehti.fi/terveys/200905209524729_tr.shtml
Jos tarkoitetaan maaperässä olevaa radioaktiivisia säteilyä ja sieltä vapautuvia radioaktiivisia kaasuja jotka aihuttavat ongelmia niin ne tunnetaan varsin hyvin.
Mutta se mitä ns. luulotautiset poppaukot uskottelee ja mihin jotkut uskoo (perintönä) se on täyttä paskaa. Sitä maasäteilyn muotoa , laatua , ja käyttaytymistä ei voi selittää kuin maunopohjoset sun muut poppaukot aina itselleen sopivalla tavalla. Tieteelle se on tuntematon.
Mitään uutta ns.tietoa ei ole aiheesta tullut 200 vuoteen, saati sitten 1984 jälkeen. Olisi suorastaan valtion varojen haaskausta ( niinkuin oli vuonna 1984) tutkia moista humpuukkia.
Olemme kinanneet asiasta aiemminkin ja sinä et ole edes lukenut sitä Oulun yliopistonmaasäteilytutkimusta, koska se nyt loukkaa sinun uskoasi tai ainakin vakaumustasi.Se oli saatana selvä näyttö että huuhaa on huuhaata ja poppaukot selittäjiä.
Se apuhoitajan seminaarityö oli kyllä koneella kirjoitettu ja ihan oikean näköistä tekstiä,siististi asemoitu, mutta täyttä huuhaata.
EI kai se likka saanut tuolla työllä perushoitajan paperia???
"Sitä maasäteilyn muotoa , laatua , ja käyttaytymistä ei voi selittää kuin maunopohjoset sun muut poppaukot aina itselleen sopivalla tavalla"
"Poppaukoilla" nyt vaan on näyttöä osaamisesta:
"Mauno Pohjonen kävi aikanaan meillä katsomassa kaivonpaikan. Uskottava se on, kun hän löysi varvullansa hyvän kaivonpaikan kuivasta hiekkakankaasta..."
http://puutarha.net/index.asp?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=4547&vnro=&alaala=1&vms=
Tämä on taas tätä. Tarkoitushakuista lääketieteen edistysaskeleiden esilletuomista vastaan vaihtoehtohoidot, joilla voidaan auttaa elimistön itseparanemismekanismia korjaamaan mahdolliset vauriot. On monia tapoja auttaa elimistöä ja ilman elimistön korjausmekanismia harvoin lääketieteellisilläkään menetelmillä saavutetaan toivottua tulosta.
Tuomalla esille sellaisia tapauksia, joita vaihtoehtohoidoilla oletettavasti ei pystytä hoitamaan ja joihin tämänhetkisin lääketieteellisin menetelmin voidaan useammassa tapauksessa apua antaa. Lääketieteen kehittyessä yhä useampi voi saada avun ja näin tulee ollakin. Tämä on hyvä asia, mutta samalla pitkitetään monen paranemista kieltämällä luonnolliset paranemista edesauttavat ja elimistöä vahvistavat hoidot. Yhdistämällä eri hoitomuodot kulloiseenkin tilanteeseen soveltaen voidaan saada huomattavasti parempi, nopeampi ja pysyvämpi hoitotulos aikaan.
On monia ns. sairauksia joita elimistö voi hoitaa saatuaan hieman apua ja näitä sairauksia on suurin osa, joihin nykyinen terveydenhoitomme ei löydä keinoja, mutta energiahoidolla yhdessä ravinnon, liikunnan ja muiden hoitojen kanssa on mahdollista vaikuttaa parantavasti.
On ihmisten kiusaamista kieltää hoidot, joista voi saada apua heidän vaivoihinsa ja päästä elämään normaalia elämää. Alla pari linkkiä ja lainaus hyvin yleisestä kipulääkkeestä (lyrica), jota monet joutuvat käyttämään kipuihin, jonka syytä ei terveydenhoitomme ole onnistunut poistamaan ja kuitenkin hyvin monessa tapauksessa vaihtoehtohoidoista löytyisi apu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1751796
http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/lyrica/084504fi1.pdf
" Lyrican vaikuttava aine pregabaliini on rakenteeltaan samankaltainen kuin kehon oma neurotransmitteri GABA (gamma-aminovoihappo), mutta sen biologiset vaikutukset ovat aivan erilaiset. Neurotransmitterit ovat kehon aineita, jotka kuljettavat signaaleja hermojen välillä. Pregabaliinin tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta. Pregabaliini ilmeisesti vaikuttaa tapaan, jolla kalsiumionit pääsevät hermosoluihin, heikentämällä keskushermoston hermojen ärsyyntyvyyttä ja vähentämällä muiden neurotransmitterien vapautumista. "
Vuosikausia kipulääkkeiden varassa eläminen on monella tapaa elämää rampauttavaa ja vaikka kivun syy vaihtoehtohoidoilla saataisiinkin hoidettua pois on esim. lyricasta eroon pääseminen oma taistelunsa ja elimistön lopullinen kuntouttaminen taas omansa.
Ihmisten hoitaminen lääketieteellisin menetelmin näyttäisi olevan monta kertaa uskon varassa, koska lääkkeiden vaikutusmekanismia ei aina tunneta puhumattakaan niiden yhteisvaikutuksista. Yhtä hyvin voitaisiin käyttää energiahoitoa vaikka sen mekanismia ei vielä tunneta, kun kuitenkin monet positiiviset hoitokokemuksen puoltavat energiahoidon käyttöä elimistön paranemisen ja kunnossa pysymisen tukena.
Kiitos näkökulmastasi! Olisi kuitenkin kiinnostavaa, jos pysyisimme aiheen keskeisimmässä kysymyksessä, ja joku uskomushoitaja kuvailisi kattavasti sitä, minkälainen olisi hänen mielestään ns "täydellinen" terveydenhuoltojärjestelmä. Lääkärit kun eivät puheiden mukaan hoida potilasta, vaan kuulemma vain sairautta. Miten tätä kehitettäisiin paremmaksi?
ollessa pohdittavana, voitaisiin pohtia mitä tapahtuisi, jos mietittäisiin eri tahojen intressien tärkeysjärjestystä, huomioiden myös potilaidenkin intressejä ja pyrkimyksiä muiden tärkeiden intressien joukossa?
Terveydenhuollon tehtävä on järjestää terveydenhoito niin, että potilas saa mahdollisimman hyvää ja kattavaa hoitoa. Suomessa terveydenhoito lienee lääkäreiden ym. terveydenhoitoon osallistuvien osaamisen tasolla mitattuna aivan kärkisijoilla, mutta resurssipula lienee suurin syyllinen tämänhetkiseen tilanteeseen, jolloin potilas jää usein pitkäksikin aikaa vaille asianmukaista hoitoa.
Kokonaan toinen asia on vaihtoehtohoitojen väheksyminen terveydenhoidostamme päättävien päättäjien taholta. Ottamalla energiahoidot ja muut vaihtoehtohoidot mukaan selvitykseen, jossa katsottaisiin puolueettomasti mitkä hoidot missäkin tilanteessa toimivat parhaiten ja tiedon lisääntyessä lisäämällä ne hoitokäytäntöön laajemmin. Tämä on se tie joka johtaa ajanmittaa terveydenhoitomme kiireisen nykytilan helpottamiseen, koska suurin osa ns. sairauksista elimistön itseparanemismekanismi hoitaisi vaihtoehtohoitojen avittamina kuntoon. Työtaakan helpottumisella ja säästyneillä miljardeilla jäisi terveydenhoidollemme niin taloudellisia kuin ajallisia resursseja paneutua varsinaisten sairauksien hoitoon ja kehittää niiden hoitomenetelmiä.
Tämä on terveydenhuollostamme vastaavien tehtävä ei yksittäisten hoitajien, jotka voivat vain omalta osaltaan kantaa oman kortensa kekoon hoitamalla kykyjensä mukaan apua tarvitsevia.
Mulla on kiropraktikon (hki) mukaan molemmat ristinivelet aina lukossa. Ooon käyny jo 6 kertaa kerran viikossa ja aina sama juttu. Selkää kinnaa ja lonkkia. Korjaus ei pysy.
Oisko jokin muu avuksi? Pk-seudulta.
"Oisko jokin muu avuksi? Pk-seudulta."
Löytyisiköhän täältä apua:
http://www.kuntoutus-karppinen.net/
Minä en saanut apua. Koko homma oli aika järjetöntä. Kävin myös Klaukkalassa, Jokelassa, Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä "kansanparantajalla". Helsinkiläinen käsittelijä oli "vaihtoehtolääketieteen tohtori" ja KTL:n entinen jäsen. Ei mitään apua kahdesta hoitokerrasta. Olenko hankala tapaus?
Oireet on ikäviä ja lomaa olisi nyt kuukausi. Mistä apu? Koko kevät oli töissä yhtä kärsimystä.
Voisiko Aritta tai EräsKansanparantaja tarjota palveluksiaan? Tai suositella jotakuta?
Vastasin avunpyyntöösi, mutta se oli poistettu, olisiko katsottu mainostamiseksi, mitä se ei missään nimessä ollut. Nykyisin näyttää olevan ihmisten auttaminen moraalitonta, olisiko ihmisten ajattelu kaikessa mainoshuumassa kieroutunut jollakin tavalla, että nähdään kaikki vain taloudellisessa mielessä. Haukkua, pilkata ja haistatella saa, mutta avun tarjoaminen näyttäisi olevan rikollista. Mikäli olet kiinnostunut tarjoamastani mahdollisuudesta on keksittävä jokin keino yhteyden ottamiseksi.
Tuossa homeopatiaosastolla , ketjussa jossa väitetään homeopatiaa huijaukseksi, on hyvä kommentti nimimerkiltä moraali venyy:
"Mutta tällä alalla me ajattelemme niin, että on semmoisia vaihtoehtoisia totuuksia, ja jos jonkun karma on sellainen, että hän haluaa ostaa toivoa, niin mitäpä me olemme pidättäytymään ottamasta hänen roposiaan vastaan."
Että semmonen tapaus.
"Keski- Euroopassa homeopatialla on pitkät perinteet, ja se on hyvin suosittu hoitomuoto. Joissakin Keski-Euroopan maissa homeopaattisten lääkkeiden korvaukset kuuluvat kansallisen terveydenhoidon piiriin. Mm. Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa useat tuhannet lääkärit ovat saaneet homeopatian koulutuksen. Viimeisen 10 vuodena aikana homeopatia on yleistynyt myös Suomessa."
http://www.biologos.fi/homeopat.htm
Sä et muuta kuin kopioit ja linkität.
Hanki aivot. Vaikka semmoset vaihtoehtomallit.
"Sä et muuta kuin kopioit ja linkität."
Itsekin kopioit ja linkitit homeopatiapalstalta.
tutkitutin Säteilyturvakeskuksessa. Mikä ois halpa konsti vähentää sitä?