Kokemus oli ainakin mulle pelottava.
Olin vanhempieni kanssa tuttavaperheemme luona kyläilemässä. Tästä on 5 vuotta aikaa. Ehkä kuusi.
Elettiin elokuuta. Olin silloin 16 vuotias teini.
Salaa hiivittiin vanhemman systerin kanssa tupakille iltasella talon takapihalle se oli silloin 19.
Yhdestä makuuhuoneesta kuului aivan selvää vauvan itkua. Semmosta vastasyntyneen "kääkymistä" n.5min. se haaleni-voimeni jne. Kunnes yhtäkkiä katosi.
Luultin että kuulu telkkarista tms.
Yöllä, nukuin perheen pikkupojan kanssa samassa huoneessa. Hän herätti minut yöllä ja osoitti oven suuhunsa ja sanoi "musta setä tuijottaa" otin pojan kainaloon ja sanoin " ei siellä mitään ole".
Aamulla oltiin aikuset ulkona ja perheen poika 7w oli sisältä hakemassa uutta hiekka autoa jonka toimme hälle tuliaisiksi.
Poika juosta paukautti melkein samantien takaisin parkuen hysteerisesti. Ja osoitti ovea.
- Äitiii,äitiiiii,isäää,isäääääää se musta mies tonkii keittiön kaappeja.
Kaikki mentiin yhdessä sisälle,ja eka ajatus oli että joku "neekr." oli tunkeutunu jostain sisään ja varasteli jotaki.
Siellä ei ollut mitään muutako kaikki keittiön kaapin ovet auki tismalleen samassa asennossa ja pikkupoika ei yllää niihin.
ovat sitä modernia mallia elikkä kaapit ovat lyhyempiä ku normaalit ja melkein katon rajassa.
Siinä rauhoituttiin ja päiviteltiin tapahtumaa.
Menin pojan kanssa hänen huoneeseensa ja annoin kynän ja paperia. Käskin piirtää miltä musta mies näyttää.
Se näytti mustalta "haamumaiselta" . Kysyin ja näytin internetistä "neekr" kuvaa ja poika sanoi että EI TUOMMONE UKKO.
Todella outoa.
Asunnossa asui ennen perheen isän sisko, joka sai lapsen.
Lapsi oli muutaman päivän ikäinen ja oli kuollut huoneeseen, joka on nyt pojan huone. Ja takapihallepäin.
TOSI KARMIVAA.
Tämä tuttavaperhe on muuttanut pois, sillä asuminen kävi todella mahdottomaksi.
Lukuisten ilkeyksien tapahduttua, ja pian se meni siihen että se alkoi lähestyä ihmisiä. mm.koskettelemalla yms.
sen jälkeen taloon ei ole kukaan muuttanu.Pikkupaikassa sana leviää todella nopeasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.