Tapasin rippileirillä mukavan tytön, meillä oli paljon silmäpeliä yms. tulimme hyvin toimeen. Leirillä oli myös paras kaverini joka oli samassa raamisryhmässä tämän tytön kanssa. Aluksi tyttö vihasi kaveriani ja päättelin siitä että olen ainoa kuka hänestä on kiinnostunut.
Kun pääsimme bussiin joka oli matkalla Helsinkiin ajattelin pyytää tyttöä ulos viikonloppuna ja lupasinkin tälle soittaa. Soitin sitten seuraavana päivänä ja juttelimme niitä näitä. Ajattelin että eihän tässä ole kiirrettä suhteen kanssa. Kuitenkin seuraavana päivänä hän pyytää kaverini numeroa, minä hölmö annoin sen sillä kaverini oli kertonut hänellä facebookissa miten paljon hän on kiinnostunusta hänestä. Seuraavana päivänä he ovat yhdessä.
Liikumme nykyään samoissa porukoissa ja vaikka kaverini ja tämä tyttö ovat yhdessä meidän katseemme silti kohtaavat. - tyttö tietää että välitän hänestä vaikka ei sitä nykyiselle poikaystävälleen kerro.
Kannattaako minun enään yrittää tätä tyttöä vai alanko suosiolla katselemaan muita? Minulla olisi kyllä aikaa odottaakkin heidän eroaan, mutta en halua jättää kaikkea sen varaan että tytöllä ei olekkaan vastatunteita. Auttakaa mua.
Arvatkaa tekeekö mieli kuristaa tämä jätkä?
Muistakaa että nopeimmat vievät naiset.

Vastaukset 2
Vanhimmat
yhyy tekeeks mieli kuristaa :< anna viuhua saatana
Mulla oli ihan samankaltainen tilanne, paitsi toisin päin. Olen jo rippikoulun käynyt tyttö. Riparilla ihastuin isos poikaamme ja puhuin hänestä eräälle ystävälleni lähes 24/7. Lähinnä siitä, kuinka ihana tämä poika oli ja niin edelleen. Noo, noin viikon päästä riparista sain kuulla, että he seurustelevat. Pinnani kiehui, mutta itse unohdin (tai yritin unohtaa) koko jätkän. KERRO IHMEESSÄ TUNTEISTAS SILLE TYTÖLLE, ÄLÄKÄ UHKAILE TOISIA KURISTAA! Minä en kertonut tälle jätkälle ja se oli mun mokani. Ties vaikka sillä tytöllä olisikin vastatunteita ja riutuisi kaverisi kanssa. Toki, jos he eroavat ja te alkaisitte olemaan kannattaisi varmaan pitää matalaa profiilia hetken aikaa..kaverisi ei välttämättä tykkäis. ja jos tytöllä ei ole vastatunteita, voit olla iloinen edes siitä että heillä menee hyvin kaverisi kanssa ! :))