Aikuislukiosta kysymystä.
Eli olen 17 vuotias mies ja hain ammattikouluun, mutta en päässyt sinne sillä keskiarvoni ei riittänyt.
No selvennetäämpä: Eli olen kerrannut erään luokan
ja olen sen takia näin vanhana päässyt peruskoulusta ja tympääntynyt. Koulu ei kiinnostanut viimeisellä lukuvuodella ja meni opiskelut sikseen, jäin jälkeen muista. Tajusin opiskelun merkityksen vasta paria viikkoa ennen kirjojen palautusta
eli siitä johtuu huono keskiarvo. No samalla hoksasin, että minuahan kiinnostaa opiskelu eikä amistelu. Hain kumminkin amikseen huonon ka:n takia.
Eli kannattaisko yrittää silti tuonne aikuislukioon, sillä minua kiinnostaa opiskelu ja nimenomaan lukio, josta saa ylioppilastutkinnon ja ylioppilaana on helpompi lähteä lukemaan alaa, joka minua oikeasti kiinnostaa. Motivaatiosta ja perässä pysymisestä se ei ole kiinni, sillä etenin päivässä sen minkä muut eteni kahdessa viikossa, sain muut kiinni ja korotin keskiarvoni seiskan lähelle 6.5:stä kahdessa viikossa.
Niin mitä mieltä te olisitte, mitä kannattaisi tehdä?
Pyydän anteeksi kirjoitusvirheistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.