Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Maalitahra

Olin ollut kolmisen viikkoa firmassa,kun toimiston tytöt esittivät,että mustuneet seinät maalattasiin,olisi mukavampi olla siisteissä tiloissa. toimjohtaja kun oli pihi mies,niin ehdotti, että minä pari muuta kaveria voisivat valkaista toimiston. Tulin tikkailta alas ja Aune peruutti maaliseen telaan ja maalitahra hameessa. No tietenkin Aune vaati mua pesemään sen pois. Mentiin vessaan ja sanoin työntäväni käteni hameen alle jotta voisin pestä tahranpois, Aunellapa ei ollutkaan pikkuhousuja ja käteni osui pimssaan, tottakai hyväilin sitä. Avasin vyötärön ja hän astui pois mekostaan. Kääntyi ja avasi mun housuni, työnsi kätensäkalsareihin ainoat sanat olivat ohoh. Aune kääntyi nojamaan kaapiston päälle. Työnnyin sisälle ja hän antoi halustaan, kun olin lauennut hän istui pöntölle ja otti kyrvästäni otteen, ja upoti hepin suuhunsa. Hametta tukankuivaajalla kuivattaessa sanoin että sulla on tosi makee pylly. Seuravana päivänä hän saapui tiukoissa housuissa ja pyöritti perää nokan eessä.Parin päivän kuluttua,hän pyysi mua avukseen arkistoon joka oli vintillä, koska tikkaat olivat kuulemma hatarat ja toisen oli hyvä pitää kiinni. Pääsimme ylös ja ovi saatiin kiinni, niin hän kääntyi suutelemaan mua ja käsi kaivautui housuihin. avasin hänen housunsa ja panin häntä takaapäin. Hänpä olikin varustautunut, otti tampoonin ja sanoi,ei ole kivaa jos on kosteutta jalkojen välissä. Tätä jatkui kerrantai kaksi viikossa. Kunnes kerran mulla oli monta tarjousta saatava mailmalle, ja pyysin voisiko Aune jäädä yli ajalle jotta kaikki saataisiin postiin. Vastaus oli kyllä,mutta pitää saada boonukset, johon toimjohtaja sanoi,että tottakai. No sekös Aunea huvitti, kun todellinen boonus oli munaa. Aune sanoi tuo mut kotiin, mä ajoin avoukon pois kun mä olin pelkkä vittu,mä en ole vuosiin tuntenut mitään vastaavaa.Pääsimme heille jolloin hän sanoi ,että hän haluaa alastoman saada kunnolla. Aunella oli pienet,mutta terhakkaat rinnat,tosin isot nännit. Kun hellästi pureskelin nänneja ja lopulta siirryin pillulle ja nuolin hänelle orgasmin,ja kun oli tärinässä, työnnyin ja otin hänet rajusti. Laukemiseni jälkeen hän sanoi älä vaan lähde pois,hän olikin hyvintaitava pillunsa kanssa ja lypsi mut, moista en ole ennen kokenut. Tätä jatkui niin kauan kun olin siinä firmassa, noin kolmisenvuotta
07477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vaimoton kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu