Miten pian: "Michael Jackson elää!"

Selvis

On mielenkiintoista nähdä, kauanko kestää että näemme ensimmäiset "todisteet" siitä, että Michael Jackson ei ole kuollut. Itse veikkaisin noin 7-10 vuotta. "Vakavasti otettavien" todisteiden ilmaantuminen kestää luultavasti 20-30 vuotta.

Niitä nimittäin suoltavat julkisuuteen ihmiset, jotka eivät tällä hetkellä ole vielä syntyneetkään ja joiden on siitä syystä helpompi ihan tosissaan uskoa, että Jacksonin kuolemaan liittyy varmasti paljon epäselvyyksiä ja erilaisia peittely-yrityksiä.

2

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on Elvis

      ja Jackson on Jackson. Eli vastaus kysymykseen. Ei Jacksonista tule samanlaista ilmiötä kun Elvisksestä. Elvis on aina muiden yläpuolella, sen Jacksoninkin aina.

      • Selvis

        "Ei Jacksonista tule samanlaista ilmiötä kun Elvisksestä."

        En lainkaan pohdiskellut sitä, millainen ilmiö Jacksonistä ehkä tulee tai ei tule, vaan sitä, milloin hänen kerrotaan elävän. Ei Elvis ole ensimmäinen ja/tai ainoa kuuluisuus, jonka on väitetty elävän kuolemansa jälkeen. Esimerkiksi Marilyn Monroen on kerrottu olevan elossa - tosin voi hyvin olla, että monet tämän palstan kirjoittajista ja lukijoista eivät tiedä siitä mitään, koska eivät olleet syntyneetkään vielä 60-luvulla, kun tällaisia "tietoja" liikkui.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      23
      3203
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      198
      2893
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      1911
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      258
      1534
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      111
      1305
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1201
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1057
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      155
      1031
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      33
      960
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      834
    Aihe