Onko väärin lähteä vaihtoon kun perhetilanne on hieman vaikea? Toisaalta tuntuu että pitäisi olla kotona muita tukemassa, mutta lähtemättömyys varmaankin jäisi vaivaamaan ja intoa löytyisi. Lähtöä ei voi enää siirtää, vuoden päästä on viimeinen mahdollisuus iän takia.
Asia on myös vaikea ottaa puheeksi perheen kanssa. Mikä neuvoksi?
Asia on myös vaikea ottaa puheeksi perheen kanssa. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse lähdin vaihtoon vaikeasta perhetilanteesta huolimatta. Pahalta se tuntui, mutta olin haaveillut vaihdosta jo pitkään, eikä vaihdon peruminen olisi ollut kovin yksinkertaista, enkä sitä olisi halunnutkaan. Voin sanoa, että vaihto kannatti kaikesta huolimatta ja jos olisin jättänytkin lähtemättä, se saattaisi vaivata kovastikin. Vaikeasta tilanteesta huolimatta kannustan elämään myös omaa elämääsi ja toteuttamaan vaihdon, jos kerran intoa piisaa ja sinulla on vielä siihen mahdollisuuskin. Se ei ole itsekästä, vaikka joku saattaa olla sitä mieltä. Elämä on kuitenkin ainutlaatuinen juttu ja vaihto-opiskelumahdollisuuksia ei kovin montaa tule eteen elämässä ja se saattaa harmittaa sitten myöhemmin...tai sitten ei, sitä ei kuitenkaan voi tietää.
Puheeksi ottaminen on tosiaan vaikeaa, mutta mieti sitä, että toteutat unelmasi ja elät ainutkertaista elämääsi, jota ei aina sovi uhrata muiden tilanteiden takia. Sitä paitsi, perhetilanne voi muuttua parempaankin suuntaan, jos esim. olet lähdössä vasta vuoden päästä.