perinnemaalit

nikkaroija

Maalaako kukaan enää taloaan "vanhanaikaisesti" eli esimerkiksi punamullalla tai pellavaöljymaalilla? Millaisia kokemuksia?

11

8006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maalataan

      kyllä maalaa,ja melkoisen moni on taas alkanut "uskomaan" että vanhat maalit ovat sittenkin käyttökelpoisia maaleja. itse olen maalannut taloni ulkoa itsekeitetyllä keltamullalla ja ikkunat ja ovet itsetehdyllä pellavaöljymaalilla. sisällä kaikki on joko pellavaöljymaalia tai munatempperaa ja nekin kaikki tehty itse. maalauksesta on nyt kulunut 5 vuotta ja kaikki on niinkuin pitääkin. hinnaltaa nuo itsetehdyt maalit maksavat noin 1/10 osan liikkeen maaleista ja ainakin tietää mitä purkissa on. tosin kannattaa varata hetki tietojen etsimiseen ja perehtyä aiheeseen. netistä saa nykyään melko paljon varsin käyttökelpoista tietoa. ja lopuksi varoituksen sana tämä on varsin tunteita herättävä aihe ja todennäköisesti tulet saamaan melko kirjavaa tietoa. toiset ovat ikuisia lateksi ja akrylaatti faneja jotka eivät edes kuse multamaalitalon nurkalle ja toiset eivät mistään hinnasta suostu asumaan lateksi talossa . olen huomannut että me parinne ihmiset olemme kuitenkin melko rauhallista väkeä ja annamme kaikkien kukkien kukkia siis jos joku haluaa pilata talonsa muovimaaleilla ja muilla huoltovapailla(mahdoton huoltaa) materiaaleilla niin siitä vaan, mutta jos arvostaa hyviä raaka-aineita ja perinteisiä tuotteita ja menetelmiä se on AINA hetunnoston arvoinen paikka, siis rohkeutta valintaa.

      • Leena

        Kyllä niitä käytetään. Mutta nämä nykyurakoitsijat eivät niitä rupea vääntämään, siksi sinun täytyy tehdä työ itse tai löytää joku maalari, joka on perehtynyt perinnemaalaukseen. (Tiedän maalareita, notka käyttävät temperamaaleja, mutta pohjamaalina on kuitenkin lateksi!) Panu Kailan kirjat Talotohtori ja Kevät toi maalarin ovat alan perusteoksia. Valmiita perinnemaaleja myös myydään, niitä ei ole pakko tehdä itse. Onko kyse sisä- vai ulkomaaleista vai molemmista?

        PS. Perinnemaalien lisäksi on olemassa myös ekologisia käsittelyaineita.

    • no vastaan minälin

      Eli noita molempia on itse tullut keitettyä ja tietenkin myös maalattua. Valmistaminen ei ole kovin vaikeaa. Punamultaa ei pysty pilaamaan helposti, mutta keltamullan saa huolimattomuudella hieman vihertäväksi.

      Tämän helpompaan maalaamista ei sitten ole. Tähän hommaan ei todellakaan tarvita ammattilaista. puna/keltamullan mielestäni paras ominaisuus on se, että kun tarvitsee uusia maalipinta, niin ei muuta kuin maalataan vahan päälle. Ei tarvitse poistaa vanhaa maalia eikä hioa!!!

      • osma

        Meillä maalattiin talo punamultamaalilla viime kesänä. Ei käynyt mielessäkään ostaa mitään myrkkyjä seinään. Ja toinen syy oli myös hinta joka jää niin edulliseksi kun itse uskaltaa tehdä. Vaikeaahan maalin tekeminen ei ole. Ja taatusti pysyy seinässä ja vanhenee kauniisti.

    • Kesä 2004

      Ainakin Uula tekee kaupallisesti petrooli- ja pellavaöljymaalia sekä punamultakeittomaalia.

      Ensinmainittu sopii erityisen hyvin kuulemma vanhempiin seiniin sillä ýksi levityskerta riittää.

      Itse aion maalata taloni ensi kesänä Uulan pellavaöljymaalilla. Vaatii nimittäin kaksi maalauskertaa.

      • kokemuksia

        Olemme maalanneet Uulan pellavaöljymaalilla kahden talon ulkovuorauksen uudelle puupinnalle. Kokemukset ovat olleet hyviä. Emme ole fanaatikkoja, mutta olemme nähneet akrylaattilateksin tuhot talossamme. Ulkovuorauslauta oli pehmennyt lateksin alla (edellinen omistaja käytti lateksia) maalauskelvottomaksi ja piti uusia. Tämän jälkeen jouduimme uusimaan koko ulkovuorauksen, maalasimme ohennetulla pellavaöljymaalilla uudelle sahalautapinnalle ja ensi kesänä maalaamme toisen kerroksen. Uudelle pinnalle ei nimittäin kannata heti maalata kahta kerrosta.

      • maalari
        kokemuksia kirjoitti:

        Kiinnostaisi tietää, että miksi ei kannata uudelle puulle kahta kertaa heti maalata?
        Itse vedän ensin homeenestoaineen, sinkin ja sitten ohennettu pellavaöljymaali, jonka jälkeen ohentamaton tiukkaan hangaten.

      • pensseli
        maalari kirjoitti:

        mistä saat vielä sinkkimaalia?

        Ollaan pari vuotta sitten maalattu vanha talo öljymaalilla, jolle tehtiin ensin homeenestokäsittely kun siinä oli sinistäjäsientä ym.

        Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että sama pustuminen alkaa uudestaan. Vaikka homekäsittely tehtiin pariinkin kertaan. Ilma on kyllä niin likasta nykyisin että itse haluaisin seiniin kunnon pöperöt. Mutta tietääkseni sinkkiä ei enää ole maaleissa ja juuri home ym sienet pääsee puun pinnalle kun maalit on tehty liian puhtaiksi.

        Periaatteessa vastustan tietysti myrkkyjä mutta miten muuten pystyy estämän talon mustumisen joka myös osaltaan johtuu siitä että talvet on nykyisin niin leutoja ettei bakteerit kuole puun pinnalta?

      • Pehku
        pensseli kirjoitti:

        Mm. Uulalla on sinkkivalkoinen pohjamaali. Ennen oli pohjamaalissa lyijyä, joka peitti huonommin, mutta oli todella hyvä pohjamaali ja piti homeet ja muut loitolla. Lyijy kiellettiin myrkyllisenä ja sinkki tuli tilalle. Ei yhtä hyvä suoja pohjaan, mutta peittää paremmin kuin vanha lyijyvalkoinen. Sinkki ei ole siis poistunut, lyijy on.

        Meillä seiniin tulee sekä keittomaalia, että pellavaöljymaalia, ja ensi kesänä tehdään testikohdat, ja seuraavana maalataan...

        Vanhassa laudoituksessa saattaa olla jopa vanha lyijypohjamaali, joten sinkkiä ei koko pohjalle, vaan ainoastaan uusituille laudoituksen osille. Päälle kaksi kertaa pellavaöljymaali, välimaali vernissalla ohentaen. Talo edellisen kerran maalattu 60-luvulla, ja laudoitus 90%:sesti priimaa. Ei ole siis mitään syytä vaihtaa maalityyppiä, perinnemaalien referenssit kunnossa. Peiterimavuorelle keitetään itse keittomaali, pääseepähän hämmentämään...

        Hyvä, että perinnemaalit taas kiinnostaa. Mm. Tikkurilallahan on Lin-pellavaöljymaali, mutta siitä ei mainintaa juuri missään prosyyreissä tai liikkeissä! Lieneekö heidänkin mielestään pellavaöljymaali niin hyvää ja KESTÄVÄÄ seinällä, ettei kannata paljon mainostaa, ettei syö lateksien markkinoita, joista se iso tuohi revitään...

      • pensseli
        Pehku kirjoitti:

        se oli.Aivan oikein. On tainnut olla pensselit sannassa, kun pääsi sekin unohtumaan. Eli koko talossa on vanha lyijymaali pohjalla.Montakymmentä vuotta sitten maalattu. ja Linillä maalattiin nyt.

        Edelleen ihmettelen miksi kaikista toimenpiteistä huolimatta talo hiukka mustuu sieltä täältä. Olisiko syynä kosteus ilmassa, saastet vai jokin muu. Onko tietoa noista homeenestoista.

        Jostain olen kuulut etä pelkkä pellavaöljymaali olisi liian "puhdas" eikä suojaa taloa tarpeeksi. Mitä arvelet?

        Itse kannatan perinteisiä tapoja kunnostaa taloa, kunhan käyttää senverran tervettä järkeä, että huomioi myös vaikka ilmansaasteet joita ei ennen ollut samalla tavalla kuin nyt.

        Joku maalari sanoi myös, että ennen oli myös tosi tuhdit maalit(täynnä myrkkyjä) joka takasi sen ettei mitään homeita tai sieniä, sun muita ollut.

    • tuutsi

      me maalasimme talomme punamultamaalilla lähes 20 vuotta sitten. Ihan hyvä vieläkin! Kysyin silloin maaliohjeen Museovirastosta, ja keitimme sen itse. Ei ollut vaikeaa. Muistelen että maalattava pinta ei saisi olla käsitelty, että tämä maali voi imeytyä siihen. Lykkyä tykö!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      31
      1926
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1540
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1431
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1066
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      922
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      47
      906
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      863
    8. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      850
    9. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      131
      826
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      807
    Aihe