Koko kesä on ollut taas aikaa hioa suunnitelmia jäsenien hyväksi. Mitähän vvl on keksinyt?Uskon, että rise tutisee kun puheenjohtaja iskee pöytään argumentteja ilmaisten virkavaatteiden puolesta. Muistan miten poliiseilla oli ennen ilmaisia virkavaatteita, poliisi saivat ostaa virkavaatteet joka viiden vuosi 10% omavastuulla. Meillä on taas niin, että ensimmäisten ostojen jälkeen joudut maksamaan 40 % eläkeikään saakka. Ehkä tämä kertoo vvl liiton neuvottelutaidoista ennen tätä päivää?! Mutta nyt uskon, että tämä kesä tuonut puheenjohtajan ja hänen uskollisten apulaisten kynnet esiin!!Nyt puhuu vvl eikä rise!Pojat yhteisessä rintamassa puheenjohtajan selusta turvataan!Me uskomme sinuun meidän arvostettu ja kovien näyttöjen puheenjohtaja.
Kesä pitkällä
Missä VVL?
1733021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 173
Vanhimmat
jokainen ajattelee vain omaa parastaan, kun pitäisi hoitaa toisten asioitaan. nähty on .
Äänestytä ittes puheenjohtajaks ja ala hoitaa hommaa,heleppoo ku mikä.Minäkin vaihan heti liittoa ku susta tulee aate- ja vaatepiällikkö.Ala junttahommat heti,ni ehit.
Ykt on hyvä kassa. Jäsenmaksu vain 65€ vuodessa. Siinä on huima ero kun laskee, että vvl velottaa ainakin 350€ vuodessa. Laskekaa siitä kumpi on omalle kukkarolle edullisempi. Ykt antaa myös lakipalveluita, taitaa olla liitonmaksun päälle reilu kymppi vuodessa. Siihen nähden mitä vvl tekee jäsentensä eteen, on tämä laskujen erotus huima samoista palveluista. Eihän ykt tee yhtään mitään, mutta sieltä ei mitäään lupaillakaan. Vvl ei tee mitään mutta laskuttaa taas huomattavasti enemmän. Ja tulokset on kuitenkin samat noilla "liitoilla".
Irtisanoudun itse ainakin tästä liitostamme ja liityn ykt:n. Nyt loppuu minun riistäminen. Mikäli liitto joskus jotain saisi aikaiseksi, nautin vain tilanteesta - en ole maksanut jäsenmaksua ja siitä huolimatta saan samat tulevaisuudet edut kuin liitonmiehet.
huomaa kyllä kun haistelee ja katselee niitä vanhoja vartijaukkoja joilla ne samat pesemättömät kuteet olleet päällä jo kymmenen vuotta.
Poliiseilla on siis ollut parempi systeemi jo vanhaan aikaan kuin meillä vartijoilla. Miten vvl on oikein hoitanut lestinsä?Jos poliisit ovat saaneet pukunsa noin halvalla jo ennen muinoin ja nykyisin saavat ilmaiseksi. Herra jumala millaista touhua meidän omalta liitolta. Eikö siellä oikeasti tehdä mitään?Rupeaa jo tosiaan uskomaan nämä tekstit tältä sivustolta.
vvl on näytöt jo antanut. Eroaminen on ainut vaihtoehto normi pampulle. Ei liitto aja meidän asioita.
missä se luuraa?
Ymmärrän, että liittomme haluttomuus tehdä oikeasti työtä jäsenien eteen herättää sinussa kysymyksiä. Mutta et ole yksin, samat kysymykset vaivaavat useampiakin jäseniä. Meillä on vain niin hampaaton ja aseeton liitto, että he eivät saa oikein mitään aikaiseksi. Virkavaate asiakin on ollut pöydällä jo vuosikymmeniä, eikä sitä olla saatu ratkottua. Liitto on kuitenkin saanut aikaiseksi huonoja sopimuksia, ehkä se on jokin meriitti?Vai oliko huono sopimus tai huonoa sopimuksen neuvottelua tämä meidän nykyinen palkkausjärjestelmä?Siinä rise vei liittoa kuin jotain eläintä narussa.
Hei vvl liiton jäsen. Oletko ajatellut miten turhaan maksat jäsenmaksuasi?Olisiko linnassasi joku joka ajattelee selkeästi ja on lopettanut tämän turhan maksun maksamisen?Mene ja kysy häneltä miksi! Saat varmasti perusteluita sille, miksi ei kannata olla vvl jäsen. Mitä vvl on tehnyt sinun eteesi liiton jäsen?Maksatko liiton maksua samalla tavalla ja samalla palkkiolla kuin kirkon veroa?Tee viisas päätös ja eroa liitosta!
On säälittävää!
Ihan onnetonta toimintaa. Sukulaisukko on polliisina ja he saavat virkavaatteet ilmaiseksi, kun on tarvetta. Samaa "firmaa" meidänkin pitäisi olla - maksaja on sama valtio - kuitenkin maksetaan omista virkavaatteista. Kuseeko tämä nyt mistä suunnalta?
En tiedä mutta nyt se kusee meidän vartijoiden silmään!!
Onko pöydällä tämä nykyinen palkkausjärjestelmä sekä virkavaate asia?
Ei tule tapahtumaan - turha toivo, miehet vaihtoon ja heti!
Jotta ei ihan totuus unohtuisi, niin laitan tähän mitä etuja jäsenyydestä noin viiden minuutin muistelun jälkeen tuli mieleen.
Liittovakuutus. Sisältää vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ja matkavakuutuksen, voimassa kaikkialla maailmassa, myös kotimaan matkailussa. Muistaakseni siinä oli semmonenkin juttu, että jos sairauden tai tapaturman vuoksi joudun ulkomailla sairaalahoitoon, niin voi rennosti maata paikallisessa hospitaalissa 90 vrk ennen kuin tarvitsee alkaa miettimään mitäs tämmönen lysti maksaa. Matkavakuutus koski muistaakseni myöskin matkalla mukana olevia alle 20 v. lapsia.
Käsittääkseni liitolta saa myöskin lakipalvelua joissain asioissa, ilmaiseksi. Virkaehtosopiusasioissa ainakin sa ilmaista neuvontaa.
Liitolla on muutama mukava edullinen lomakohde, joita on todella mukava hyödyntää kotimaan matkailussa.
Ja sitten se, että VVL on neuvottelupöydässä ves asiosta neuvoteltaessa. Mitään loimaan liittoa ei siinä pöydässä vissiinkään ole vielä näkynyt. Vai onko minulta mennyt sivu suun se uutinen, että loimaan liitto alkaa neuvotteleen ilmaista virka-asua.
Noissa neuvotteluissa on vaan se huonopuoli, että työnantajan ei tarvitse suostua mihinkään esitettyyn vaatimukseen ihan yksipuolisesti. Ei vaikka miten liiton miehet hakkaavat nyrkkejään pöytään hurjistunein ilmein.
Tässä jotain mitä tuli äkkiseltään mieleen sellaista mitä VVL:lla on tarjota sellaista mitä jollain loimaan liitolla ei ole.
Näistä kirjoituksista saa sellaisen vaikutelman, että kirjoittajat eivät ole olleet itse ikinä minkäänlaisessa neuvottelupöydässä, joissa sovitaan asioista.
Harvoin pelkällä vaatimuksella on paljonkaan pontta.
Suurin syy työnantajan myöntämiin etuisuuksien puutteeseen on varmaankin raha ja sen puute.
No voinhan minäkin ottaa vaimostani eron, kun se ei saa tingattua hinnasta ruokakaupassa tarpeeksi. Käyn sitten ostamassa ruokani jostain Virosta tai Venäjältä, jossa se on kuulemma halvempaa.
Onhan se nyt piru jos ei sen vertaa saa tingattua, paskaako sellaisella muijalla on tekoa!!!!!!!!!!!!
Yritä JERMU hyvä ihminen keskitää vakuutuksesi yhteenpaikkaan niin saat vakuutuksen varmasti halvemmalla kuin liiton kautta. Aika paljon maksat tästä vakuutuksestasi. Toivon, että ymmärrät edes käyttää tuon 90 vrk hospitaalia joka kerta jos vakuutuksen vuoksi maksat liiton maksua.
Ja, että ihan ilmaista lakipalvelua...
Hmm...herää JERMU.
Maksat vuosittain useita satoja euroja ihan turhasta. Eikä tämä lakipalvelu ole oikeasti ilmaista. JERMU. Ethän oikeasti luule niin. Tilanne on semmoinen, että sinä maksat liitonmaksua ja käytännössä maksat myös tätä lakipalvelua vaikka et varmaan sitä milloinkaan tarvitse. EI. Kukaan aikuinen ei voi ajatella kuin sinä arvon JERMU.
Nimi sulla on aika karheenkuuloinen, mutta.....ajatteletko oikeesti näin??!
Heräsin sinun kirjoituksessa tähän: "Ei vaikka miten liiton miehet hakkaavat nyrkkejään pöytään hurjistunein ilmein".
Voin ihan sieluni silmin nähdä miten sinun liitonmiehet hakkaa nyrkkiä pöytään lähes mielipuolinen pilke silmäkulmassa. Semmoinen valkea vaato vain lentää suupielestä....hrrr....väristää ihon ihan kananlihalle ja tulee kylmätväreet selkäpiiriin. Jos olisin nainen, niin olisin märkä jo ihan tästä ajatuksesta. JERMUkulta. Todellisuus on vain se, että liitonmiehelle sanotaan, että saat tämän, tyydyt tähän. Sitten se liitonmies sanoo toiselle liitonmiehelle, että tämä myydään nyt jäsenille. Sitten ne tullee yhdessä sinun luo ja sanovat, että kaikkemme tehtiin ja tämä saatiin - ollaan yhdessä tähän tyytyväisiä. Sitten sinä menet ja kerrot sille hienolle vaimollesi ylpeenä miten hienon "diilin" liitonmies sinulle sai ja nyt ei sen sinun vaimonkaan tarvitse enää tinkiä ruokakaupassa...
Elokuussa on tiedossa ukkosta. Liiton miehet palaavat töihin ja järjestävät sellaisen myräkän rise neuvotteluissa, että se kuuluu aina konnunsuolla saakka. Ei turhaan luvata, vaan tehdään selväksi olen kuullut huhun kertovan kun liiton asiantuntija ammattilaiset tekevät muutaman asian selväksi risessä. Konnun sana kuuluu elokuussa, teitä ei vvl unohda!
Elämä on kurjaa.
Painostaako RISE liittoa? Mistä johtuu, että poliisi saa virkavaatteet ilmaiseksi, me emme? Olemmeko kakkosluokan kansalaisia? Mikä meissä on vikana? Revitäänkö poliisien ilmaiset virkavaatteet irti meidän selkänahasta?
Ei - Nyt meidän pitää herätä, nyt on sen aika!
Nyt ei anneta RISEn hirmuvallan enää painaa meitä ahdinkoon liiton kautta. RISE on liikaa "päättänyt" meidän asioista. Ei anneta liiton enää nöyristellä, otetaan valta itsellemme - otetaan vaikka joukkosaira Näytetään mikä on tulema, kun työläistä sorretaan jatkuvalla syötöllä!
Onneksi kaikki jäsenet tietää mitä pitää tehdä...
Ei rise tai risen miehet tutise vvl:n miesten edessä.päinvastoin.Vvl:n mies ottaa mitä annetaan ja nöyristelee vielä, kun poistuu neuvotteluhuoneesta.Sen jälkeen se julistaa miten hyvän sopimuksen se on saanut. Miten meille on tullut näin helvetin huonot sopimukset? Ei mitään rajaa, ei voi käsittää. Olemme saman valtion palveluksessa ja sopimuksien pitää olla samanlaiset kuin poliiseilla. En millään voi ymmärtää miten tämmöiseen tilanteeseen on tultu. Meidän liiton edustajat ovat olleet neuvottelupöydässä hampaattomia mummeleita.
Kaikki on melkein lomilla heinäkuussa,mutta auta armias kun alkaa elokuu.Silloin tulee tapahtumaan,saadaan samat palkkaluokat ku polliisit ja uuvet vaatteet,uupeejiit murskataan ja saavaan lisä- ja pyhätöitä ku alkaa tuo sikaflunssa purra.Tehhään sit yltöitä ja naureskellaan ku hyvin männöö.Ei oo montaa päivää ennää heinäkuuta jälell.Uotellaan,kyll liitto tullee appuun.Mutt ei se auta teit loimaa poikii,mites sitt suu pannaa.Ai näi?
Eikö kukaan teistä pölvänöistä osaa pystyttää phpBB-forumia. On todella jopa säälittävän näköistä kun täällä ruikutatte. Helvetin omituinen paikka muutenkin puukotella selkään. Olettehan varmaan kertoneet myös työkavereille, että missä on paikka missä saa itkeä.
Tuossa esim. on hyvä; http://www.phpbb.fi/
jos joku tuolla lähtee alkuun, niin kannattaa lopulta harkita jotain webhotellia, missä on MySQL niin pysyy tiedot tallessa.
Olet oikeassa kun sanot, että meidän liitto on hampaaton. Siksi haastankin kaikki jäsenet jotka ovat pettyneitä vvl liittoon hakeutumaan oikeaan liittoon eli ytk:hon. Siellä sinun ei tarvitse maksaa itseäsi kipeäksi.
Jees. meidän liitto ihan täysin saamaton ja toivon, että mahdollisimman moni jäsen tämän ymmärtää. jos olemme tasa-arvoisia muiden valtion työntekijöiden kanssa niin miksi me joudumme maksamaan työvaatteet ja poliisit ei. miten kukaan voi maksaa tähän liittoon maksuja kun ei tämmöistä vääryyttä ole korjattu.
Olemmeko me vanginvartijat jotenkin vähäpätösempiä kuin muut valtiohallinnon palveluksessa olevat?Herätit ajatuksia muutamalla lauseella. Toivottavasti myös vvl herää keskusteluun, eikä vain hyssyttele hiljaa. Ehkäpä seuraava liiton lehti kertoo meille miten asia on. Varmasti liiton johtokin käy lukemassa päivän polttavia asioita tälläkin palstalla. Jos he joskus tekisivät jotain jäsentensä hyväksi, niin antaisin minä tällä palstalla kiitosta mutta taitaa olla turhaa haaveilua sellainen.
En ikinä maksaisi työvaatteista joita työnantaja pakottaa pitämään. Enkä ymmärrä sellaista valtion alaa jossa pitäisi maksaa vaatteista. Teillä taitaa olla todella huono liitto tai sitten huonot edustajat teillä ainakin on. Juna jyskyttää ja minä siinä mukana mutta vaatteitta en mene. Työnantaja maksakoon vaatteet.
Kyllä meillä siivoustöissä annetaan ilmaiset vaatteet. Ei tartte pienestä palkasta laittaa ylimääräistä työvaatteisiin. Ihme ala vanginvartijana oleminen jos ei ilmaisia pakollisia vaatteita saa.
Ei voi nykyaikana olla missään töissä niin että työntekijä joutuu maksamaan työvaatteensa. Ihan luonnotonta ja täysin saamatonta neuvottelijoiden puolesta. Miten tämmöinen on nykymaailmassa edes mahdollista?
Olet oikeassa.
Nykyaikana semmoisia aloja ei pitäisikään olla missä työntekijä
maksaa omat työvaatteet.
Mutta kun on.
Liitolta tarvitaan nyt ryhtiliikettä.....MUTTA..
..semmoista ei kuulu
Vanginvartijaa pidetään huonommassa asemassa kuin
muita työntekijöitä
JOutuuko sairaanhoitaja maksamaan työvaatteet?
Joutuuko rakennusmies maksamaan työvaatteet?
JOutuuko sotilas maksamaan työvaatteet?
ENUSKO.
Työnantaja ja liitto ovat sitä mieltä että vartija on maksettava
työvaatteet että saa käydä näin viidyttävässä
ammatissa työssä
VArtija maksaa - muut ei.
Vuosia jatkunut vartijoiden vähättely liiton osalta on loputtava!Emmekö tosiaan saa samoja etuja kuin muut valtiolla työskentelevät?Onko vvl liitto edes liitto?Mitä siellä oikein tehdään kaikissa neuvotteluissa, kun mitään tuloksia ei saada aikaiseksi?No taisin liioitella, koska kyllähän liitto allekirjoitti todella huonon palkkasopimuksen joka vieläkin tunnetaan kirjaimin upj. Eli jotain saatiin aikaiseksi ja se oli huononnusta työmotivaatioon tällä palkkauksella. Mitä tekee puheenjohtaja?Mitä tekee liiton hallitus?Varapuheenjohtaja?Ei kuulu, ei näy, ei haise, ei mitään. Eikö olisi sama lopettaa tämä vvl jos sinne ei saada kyvykkäämpiä ihmisiä tekijöiksi?Kyllä noilla palveluvuosilla pitäisi uskaltaa katsoa jo peiliin ja todeta totuus!Vai onko tässä perisuomalainen oman paikan suojelu menossa?No ehkä puheenjohtaja keksii taas liiton lehteen jotain uutta, mitä hän on keksinyt ja mitä nyt lainataan jopa tällä palstalla. Eikös se viimeksi ollut hyeenat????????????????herra jumala mitä sontaa meille syötetään!
Mulla on tuttava vanginvartija ja tämä kertoi tästä teidän virkapukuasiasta.
En kyllä ole kuullut millään muulla alalla tämmöistä tapahtuvan - hurjalta kuulostaa, että työntekijä joutuu maksamaan työvaatteensa mitä on pidettävä töissä.
Teidän liitto on hoitanut asiat huonosti, kun on päästänyt / antanut tilanteen olla tämmöisen. Lisäksi teidän työnantaja on ala-arvoinen, koska ilkeää menetellä näin. Ei nykymaailmassa kukaan työnantaja voi velvoittaa työntekijää maksamaan työvaatteitaan.
Työntekijä tekee työtä työnantajalle - tilanne ei voi olla semmoinen, että työntekijä ostaa vaatteensa, että pääsee työnantajan armosta töihin!
Itsekin olin ennen alanvaihtoa rakennusmiehenä ja raksamies se sai ainakin meillä työvaatteet ilmaiseksi. En hyväksyisi milloinkaan tilannetta, että minä työntekijänä joutuisin maksamaan pakolliset työvaatteet omasta pussista. Erikoinen järjestely..
eksyin tälle sivulle kun oon itekkiin virkamies.tulin mielenkiinnosta lukemaan kun työkaveri sano että tällä palstalla vanginvartijat käyvät kovia keskusteluja.oikein.asiat on käsiteltävä.on kyllä sanottava että te vanginvartijat olette jälessä kaikki muita liittoja.ei poliisit tai puolustusvoimat maksa virkavaatteista mutta te maksatte.nyt on jossain kohdassa pistetty työntekijäporrasta tikulla silmään tai jopa kustu siihen mutta tappiolla ootte muihin valtiontyöntekijöihin.
Eiköhän tämä turhan päiväinen valitus virsi ole jo nähty. Poistoon vain, ennen kuin henkilökohtaisuuksiin mennään.
Meinaatko tätä viestiketjua?!?
Herrantuuteli! Miksi tämän tärkeän asian pitää mennä poistoon? Taidat olla niitä liitonmiehiä jotka eivät hoida hommiaan?!? Tämä on köyhälle duunarille tiukka paikka - haluan, että hommat hoidetaan kuten muissakin valtionhallinnon liitoissa. Jos poliisi saa ilmaiseksi työvaatteet niin kuuluu ne meillekin. Jos toinen valtion virkamies saa virkavaatteet ilmaiseksi, miksi minun on niistä maksettava? Ei mene ainakaa minulla jakeluun.
En ymmärrä miksi joku haluaa tämän ketjun poistoon.
Kuka on poistojen takana?Kuka halajaa, että pienen äänen kirjoitukset on poistettava?Kenen kengässä on nyt pikku kiviä?Me emme unohda sitä, että vvl ei hoida tehtäviään niin kuin pitäisi!Virkavaatteet, nykyinen palkkausjärjestelmä, myöntyminen 6 vko järjestelmään. Tappioita kaikki!!!!!!!!Nyt kaikki ytk listoille säästämään omia rahoja!
Poistojen takana on tietysti juhlavassa uraputkessa painava liitonmies. Ei liitonmies halua, että puhutaan liitosta pahaa. Liitosta ei pahaa pidä puhuman. Liitto on hyvä asia, liitonmies on hyvällä asialla. Pieni työläismuurahainen ei saa puhua liitosta pahaa. Työläismuurahaisen on oltava nöyrä ja pitää maksaa työvaatteet siitä ilosta, kun saa näin hyvässä duunissa olla. Oikeestaan työläismuurahaisen pitäisi pikkusen maksaa työnantajalle, että työnantaja sallii työläismuurahaisen käydä työpaikalla kuluttamassa talon lattioita ja istuimia.
Totta puhelet. Liiton miehet ovat aina ymmärtäneet, että vain heillä on arvosteluoikeus. Tätä on käyttänyt varsinkin päävääristelijä (hyvä nimitys kuka on keksinytkään) röyhkeästi hyväkseen. Tällä on tietysti peitelty omaa saamattomuuttaan ja yksinkertaisuuttaan. Miten voi kirjoitella ja olla tietävinään vankilatyöstä jos ei ole koskaan vankilassa ollut työssä. Ei toisten juttujen kuuntelu korvaa työkokemusta. No, onpahan jäsenmaksulla sponsoroitu sitten muitakin eikä pelkästään sossuja ja vassareita.
Vapaa tiedonvälitys on yhteiskunnassa tärkeä asia., jonka tärkeyden voi nähdä myös pienissäkin asioissa. Vvl on pikkutekijä yhteiskunnassa, mutta jopa senkin monopoliasema tiedottamisessa on saanut paljon vääristymiä aikaan. Ennen tätä palstaa oli vain tavallaan yksi tiedotuskanava eli liiton lehti. Se oli taas niin tukevasti yhden suunnan edustajien hallussa, että yhtään kriittistä kirjoitusta ei sopinut mukaan. Kaikki mikä poikkesi änkyräjunttaamisesta, luottamusmiesten juoppotaustavaatimuksesta ja pysähtyneisyyden varjelemisesta oli vaiennettava. Näin syntyi kokonaisia sukupolvia, jotka oli kasvatettu kuin Breznevin ajan venäläiskansalaiset. He palvoivat yhtä suurta johtajaa ja luulivat, että kaikki muut ovat tyhmiä. Joka talossa oli pikku ripoja toteuttamassa kritiikittä kaiken sen mitä heille toimeksi annettiin.
Kun tiedonvälitys on vapautunut, voidaan tälläkin palstalla nähdä kuinka sairas tuo ilmapiiri oli. Ilmeisesti tätä ei ole vielä edes alettu kunnolla purkamaan, mutta varmaa on, että se aiheutti paljon ahdistusta. Ongelma itse asiassa olikin VVL itse eikä mikään muu taho.
Se, että nyt mollataan nykyistä liiton johtoa (varmasti osin aiheellistikin) johtuu pääasiassa siitä, että nyt puretaan niitä paineita, jotka on syntynyt jo vuosikymmen sitten ja sitä aikaisemmin. Nyt uskalletaan protestoida liittoa vastaan ja ennen kaikkea on kanava, jossa se voi tapahtua. Aikaisemmin kaikki yritykset tukahdutettiin.
Tässä vaiheessa olisi tärkeää, että kaikki liiton alkoholistiluottamushenkilöt, jotka edustavat mennyttä aikaa, ymmärtäisivät erota tehtävistään. Tässä en todellakaan tarkoita puheenjohtajaamme, mutta ehkä muissa korkeissa luottamustehtävissä olevia ja ehkä vielä joitakin luottamusmiehiä laitoksissakin. Tämän jälkeen liittoa tulee kehittää nyky-yhteiskunnan mukaiseksi avoimeksi järjestöksi, jossa on tilaa erilaisille näkemyksille ja jossa osataan, halutaan ja sallitaan keskustelu. Yhden vaihtoehdon toimintapa on ohi. Älyn tulee korvata päätön joukkovoima. Tie on pitkä kuljettavaksi mutta sen pitempi se on mitä myöhempään sen siirtää.
Ja pirskatti. Kyllä äly sanoo, että virkavaateasia pitää hoitaa kuntoon. Kyllä nämä ihmiset on oikeassa.
Tätäkö taas?Liitto on jo pitkään jatkanut linjaansa, joka on ollut myönnellään ja kumarrellaan riselle. Mitäs me jäsenet saadaan?Onko meidän kohtalo sitten nuolaista puheenjohtajan tarjoamaa pyllistystä?Meillä on jo karvas maku suussa!Ei siihen enää riselle kumartelun vastakohtaa tarvita! Päivän sana on ytk ja miksi?Siksi, että siellä ei lupailla mitään, maksat vain 65€ jäsenmaksua ja saat samat edut kuin vanhassa vvl liitossa. Tietysti säästät siinä ison summan rahaa kun olet ytk:n jäsen. Tästä se alkaa pojat!Sanokaa vain ei rohkeasti tuolle vanhalle jäänteelle vvl:lle.
Jep.
Elokuu eikun vain porskuttaa eteenpäin eikä liitosta kuulu mitään.
Minä vaihdoin jo YTK:n. Liitonmaksut halpeni heti.
Miten kauan on odotettava, että asoissa tapahtuu muutos? On täysi vääryys, että vanginvartijat ovat erityisasemassa. Erityisasemassa siten, että vartija maksaa virkavaatteistaan, muut ei?!? VVL:n edustajat ovat täysin hampaattomia kaloja neuvottelupöytien ristiaallokossa. Miten vaikeaa voi olla saada ilmaiset virkavaatteet vartijalle? Nyt ryhtiliikettä liitossa - hakataan sitä nyrkkiä "hampaat irvessä" siihen neuvottelupöytään ja vaaditaan myös meille ilmaiset virkavaatteet kuin myös muillakin valtionhallinnonaloilla on!
HAH! Näin se vain elokuu etenee - kohta tullee syksy ja puissa alkaa lehdet kellastumaan. Vartijaraukka se vain edelleen maksaa virkavaatteistaan.Ettäkö liiton neuvottelijat hakkaisi hampaat irvessä nyrkkiä pöytään. Tämän kun näkis. Liiton neuvottelija vain nöyristelee neuvottelupöydässä ja nielee kaiken mitä vastapuoli antaa. liiton neuvottelija kumartaa vielä huoneesta lähtiessään ja kertoo illalla kotona vaimolle miten mukavia vastapuolen miehet on. piru. liiton neuvottelija ylistää vastapuolen miestä niin paljon että vaimoraukka alkaa näkemään märkiä unia tuosta neuvottelupöydän gurusta. Edellinen kirjoittaja kertoi, että olisimme "erityisasemassa". Kyllä me ollaan. Piru, kun on joskus päässyt erityisasemaan niin onhan se kunnia-asia. Liitonmies on ylpeä kun on saanut vartijaraukan erityisasemaan.
Peeerrrr....e.
Vaihdetaan nyt kaikki itsemme loimaan kassaan - lopetetaan turhasta maksaminen.
Ainainen tappio lannistaa vahvankin mielen. Vuosikymmeniä tai ainakin viimeinen vuosikymmen on ollut tappion kautta. Ei vahvakaan mieli jaksa luovuttamatta. Vahvinkin mies ja ´nainen on lopettanut jo haaveilun jostakin mitä liitto meille saisi tai antaisi. Elämme puurossa josta ei ole nousua, sillä tappiot ovat meidät muovanneet tällaisiksi. Ehkä loimaan kassa onkin vastaus, uusi tuuli lannistetulle mielialalle.
joutuvani sopimusasioissa ojasta allikkoon. Siis kiitos ei ja olkoon näin.
ON meidän hyväksyttävä, ettei liitto saa varijoille ilmaisia virkavaatteita tai parempia palkkaehtoja. Tehdään OIKEAT ratkaisut sen mukaan....luulisi kaikkien ymmärtävän mitä se tarkoittaa.
YKSINPUHELUN AINEKSIA!
Vaihdetaan kaikki työpaikkaa...!!
loimaan kassa on halpa.
Oletteko siellä konnulla sekä pelsolla ajatelleet liitosta eroamista?Eikö teistä tunnu, että vvl petti teidän luottamuksen lopettamis ja supistamisneuvotteluissa?Vaikka en ole kummassakaan edellä mainituissa töissä, niin minä erosin liitosta liiton mitään sanomattoman toiminnan vuoksi. Vvl ei ole vuosiin saanut mitään aikaiseksi. Itse erosi myös sen tähden, koska vvl neuvotteli tämän "kannustavan" palkkausjärjestelmän meille. No kannustavuus on nähty! Minä siis sain sen palkan korotuksen vaikka järjestelmä kusikin meitä kaikkia silmille. 1 % palkkaa lisää, ei paljon mutta kuitenkin. En ole liittynyt vielä ainakaan mihinkään loimaan liittoon vaikka kävinkin lukemassa heidän sivultaan tietoja. Tarjoaa samat edut kuin vanhat liitotkin, eli työttömyysturvan. Mietin vain, että kuinka moni pelsolainen tai konnulainen on eronnut liitosta tämän episodin aikana?Toivottavasti moni! ja toivon, että jatkossakin pako liitosta kiihtyy. Tervetuloa muihin vankiloihin kaikki konnulaiset sekä pelson pakko muuttajat.
Niin,
luulisi pelsolaisten ja konnulaisten tehneen joukkopaon liitosta. Ei tainut olla liitosta apua tässäkään asiassa. Ei liitto mahda mitään, kun hallinto on tehnyt päätöksen - varsinkaan jos neuvottelijoilla ei ole hampaita. Liitossa pitäisi neuvottelupöytään laittaa kunnon ukaasia - ei asiat parane nöyristelyllä ja kivalla jutustelulla.
Minä taas uskon, että meidän vvl liittomme on nyt kiitosta vailla koska teki niin hyvän työn tässä lakkauttamis ja supistamis jutussa. Kukaan ei saa lopputiliä, sanoivat liitto ja rise yhteen ääneen. Mutta eikö se ole valehtelemista?Kukaan ei saa lopareita?Mitenkä monta virkaa avataan, kun joku jää nyt eläkkeelle toisista vankiloista?Miten moni kurssilta valmistuva saa viran nyt tämän tilanteen ollessa päällä?Kaikki kurssilta valmistuneet valmistuvat epävarmaan tilanteeseen, eli onko heillä edes töitä kurssin jälkeen???????Minä katson asian niin, että liitto ja rise heittivät ainakin nyt valkoisen valheen sanoessaan ettei kukaan jää työtä vaille. Tämä on kiitos liitolta ja riseltä teille konnulaiset ja pelsolaiset, niin ja tulevat kurssilta valmistuvat. Tästä te maksatte kun maksatte liiton maksua.
olen sitä mieltä että Konnun lopettamisen ja Pelson syypäät istuvat risessä ja ministeriössä. Päätöksessä ainakin oli braxin nimi alla.
Risen suulla sanottiin, että Konnulta ja Pelsolta kukaan ei saa lopputiliä. Edellytys tietysti on se että ottaa vastaan työpaikan sieltä mistä se tarjotaan.
Mielestäni menee puurot ja vellit sekaisin jos vvl sekotetaan mukaan päätöksentekijänä. Velvoite henkilöstön uudelleen sijoittaminen perustuu voimassa olevaan valtioneuvoston periaatepäätökseen. Asialla ei siis ole mitään tekemistä risen tai vvl:n kanssa muutoinkuin että rise toteuttaa em. periaatepäätöstä.
Kurssilta valmistuvan tai kenenkään muunkaan alalle tulevan työllistämisvelvoitteesta ei ole olemassa mitään määräystä tai periaatepäätöstä.
Toki käsittääkseni RSKK pyrkii mitoittamaan koulutuksen niin, että valmistuville olisi töitä.
Jos tulevaisuudessa jossain vankilassa eläköityvän virkaa ei täytetä, vaan se lakkautetaan kyseessä ei ole lopareiden antaminen kenellekkään?
Minun mielestäni rise ei heittänyt tässä asiassa valkoista valhetta, koska heidän lausumansa koski vain näitä kahta vankilaa.
Kiitos ei tullut liitolta, kiitos vuosien aikana Pelsolla ja Konnulla tehdystä hyvästä työstä tuli riseltä ja ministeriöltä tämän päätöksen myötä.
Liittoon tehdyillä maksuilla ei ole korrelaatiota tämän päätöksen kanssa. Se olisi tullut vaikka olisi maksettu tuplajäsenmaksuja.
Siitä maksetaan, että ollaan niinkin perrsaukisen firmassa töissä kuin Suomen valtio.
Taitaa liiton toimissa olla pitkät lomat?On varmaan kulunut jo koko kesä ilman, että liitosta olisi kuulunut mitään. Miten pitkät lomat liiton herroilla oikein onkaan?Vai onko jo tapahtunut se mitä olen pelännyt, liitto on lakannut toimimasta ja kadonnut bittitaivaaseen. No ei pelkoa, liitto ei ole toiminut vuosiin tai ei ainakaan tällä vaalikaudella ollenkaan, eikä sitä edellisellä, eikä sitä edellisellä. Pitäisiköhän itsekin hakea tuommoista paikkaa liitossa, koska siellä taitaa päästä helpommalla kuin kasvihuonetta ylivartijoimalla.
Ei ole uutisia kuulunut vaikka niitä on kyllä odotettu. On odotettu liiton tiedotetta kuin kuuta nousevaa. On odotettu ilosanomaa, että nyt vagninvartija saa työvaatteet ilmaiseksi.
Ei ole kuulunut..
Liitonmiehen pitäisi alkaa hakkaamaan sitä nyrkkiä hampaat irvessä pöytään - pitää ajaa meidän etua. Liitonmiehen pitäisi uhrata pitkät lomansa meidän vuoksi ja etsiä keinoja saada tämä asia järjestykseen. Ei pyydetä paljoa. Ei tarvitse tulla vaatekorvausta takautuvasti, ei pyydetä liitonmiestä kehittämään suomen ensimmäistä kuurakettia. Riittää, että kuluneiden virkavaatteiden tilalle saa veloituksetta (työnantajan maksamana) uudet. Tämän vaatimuksen läpiajaminen ei pitäisi olla kehnollekaan neuvottelijalle paha paikka. Poliisipuolellakaan ei neuvottelijoissa ole varmasti paljoa hurraamista, mutta he ovat onnistuneet tässä meidän neuvottelijoille vaikeassa asiassa. Pitäisikö meidän liiton neuvottelijoiden kysyä neuvoa heiltä?!?
Nyt jatkamme edelleen tässä sietämättömässä tilanteessa :-(
Tilanne on aivan kaamea. Minunkaan päähän ei uppoa millään, että työntekijä maksaa työvaatteet. Työnantaja rauraa varmasti partaansa - työnantaja nauraa, että on rahvas nöyrää. Olemmeko työnantajalle niin kiitollisia työpaikasta, että tullaan sitä vastaan maksamalla työssa tarvittavat vaatteet? Ei pitäisi olla!! Meidän ei pidä milloinkaan hyväksyä tätä tilannetta. En ole ollut alalla pitkään, mutta tämä asia syö minun motivaatiota. Seuraan tilannetta vielä hetken, mutta uskon, että mikäli tilanne ei muutu, olen tulevaisuudessua "Loimaanmies".
Totta veistelet. Surkea on meidän tilanne, huonompi kuin kellään muulla. Meidän liitto on tosiaan joukko hampaattomia vanhoja mummoja. No mitä sitä nyt liikaa vaatimaankaan, kun pätevyys on tullut kasvihuoneen ylivartijana. Jokohan liiton johtoa hävettää niin paljon, että joutuu käyttämään vanhaa kasvihuonetta tilaisuuksissa meriittinä??????????????????????????????Toivotonta edes toivoa jotain näiltä ukoilta. Rise on vienyt heitä koko sen ajan mikä heidän "valta" kautensa on kestänyt.
Meidänkin talossa huomattiin, että ei ole edustusta vvl liitosta tulevassa tapahtumassa. Lisäksi huomattiin, että mainitsemastasi kasvihuoneesta tulee tuttu nimi tapahtumaan. Hävettää jo tällainen touhu. Mikään muu liitto ei vedä vertoja herran pelossa tälle meidän ns liitolle. Ponnetonta ja onnetonta. No meidän talossa onkin paljon ukkoja loimaalla jäsenenä, onneksi.
Siis Haloo!!! Virkavaate asiako vetää mielen noin matalaksi? Toki yks asia hoidettavien joukoissa mutta siitäkö tässä nyt sitte on pelkästään kysymys? Kaikki vaan toistaa jostain virkavaatteiden maksamisesta ja sit on kaikki ihan persiillään. Aika hyvin kuulostaa olevan asiat jos yks ainoa todellisuudessa aika pieni juttu nousee noin hemmetin suureksi ja ylitsepääsemättömäksi. HOHHOIJAA noita meidän virkamiehiä :)
Liitto ei vain ole kiinostunut rivijäseniään kiinostavista asioista. Tässä näkee miten valta vieraannuttaa kolleegoistaan. Kun itse saa olla siviilivaatteissa, ei silloin kiinosta josko kaveri joutuu maksamaan TYÖVAATTEISTAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Vvl ei ole onnistunut yhtään missään, on olemassa vain ja ainoastaan liiton herrojen kokouksia ja niitä tarjoamisia varten.
Olet oikeasssa. Ei liitto taida olla mitenkään kiinnostunut rivijäsenistään tai heille tärkeistä asioista - liitto tyytyy vain nostamaan jäsenmaksut tililleen, että johtohahmojen on hyvä pitää saunailtoja ja muita rientojaan. Valta on vieraannuttanut liitonmiehen tavan vagninvartijoista.
Harvinaista, että vankeinhoidon sivulla on noin selväpäisen tuntuinen kaveri kirjoittamassa. Sinulla taitaa olla taustalla muutakin koulutusta kuin vain vartijakurssi?Penkki on tärkeä liike, jos ei tärkein. Jos liiton miehetkin ymmärtäisi edestakaisen liikkeen tärkeyden eivät he ehkä koko ajan perääntyisi ja jäisi tappiolle risen kanssa käymissään neuvotteluissa. Muistan lapsuudestani sarjakuvan jossa pienet miehet huusivat; hulluja noi roomalaiset!!! Ehkä nyt olisi vvl liiton miesten aika käydä samanlaiseen taistoon riseä vastaan ja huutaa "hulluja noi virkamiehet"!!!!!!!! Kyllä liiton illoissa nimittäin sitä taikajuomaa nautitaan siihen malliin, että pitäisi huudossa olla ainakin vahvasti pontta.
Onko vvl lopetettu?Miksi asiasta ei ole informoitu jäseniä?Minne jäsenmaksut menevät?Kysymyksiä riittää. Miksi liitto on hiljaa, jos se on vielä elossa?Muut liitot ovat antaneet lausuntoja kiihtyvän työmarkkina syksyn kynnyksellä mutta vvl on hiljaa. Onko meidän liiton herrat opetettu liian nöyriksi?Onko heille annettu verenperintönä häviöt sekä torjuntavoitot?Kiva kuitenkin lukea liitonlehdestä puheenjohtajan juttuja hyeenoista joista tälläkin palstalla luetaan. Kivat jutut on puheenjohtajalla, onko persusmiehillä samankaltaisia tarinoita?Vvl taitaa olla yksi risen omista joukoista.
virkavaatteet, virkavaatteet, virkavaatteet ja itku päälle, pässit. Tämän keskusteluketjun kun lukee niin näkee millä äö:llä ollaan liikkeellä.
Kirjoittajilla ei ole näkemystä mistään tulevasta muuta, kuin virkavaatteet ja loimaan liitto. Vireillä oleva palkkaratkaisu on ERITTÄIN myönteinen, jos vaan viitsisitte ottaa selvää pään aukomisen sijaan. Ainoastaan eräs alamme toinen liitto haraa vastaan siinä asiassa.
Että ottaa kaaliin tämmöset älyttömät vinkumiset ilman mitään hajua ammattiyhdistystoiminnasta ja edunvalvonnasta.
Painukaa vähän saakelin äkkiä sinne Loimaankassaanne, että päästään teistä kaiken narisijoista eroon.
Tervemenoa.
Mitähän se liiton toiminta on varsinkin takavuosina ollut muuta kuin tyhjää vinkumista. Monta hyvää asiaa on onnistuttu pilaamaan. Tunnustusta nykyiselle puheenjohtajalle, jonka ainoa vika on, että hän huomattavasti keskimääräistä rivijäsentä fiksumpi.
Edellinen kirjoittaja on oikeassa - Tyhjää on saatu ja tullaan saamaan jatkossakin.
Hyvä esimerkki tyhjän saamisesta on tämä virkavaateasia. Me maksamme virkavaatteista, kun toisaalla valtionhallinnossa saadaan virkavaatteet ilmaiseksi. Onko tämä Teistä liiton puolustajista tasapuolisuutta nyky-yhteiskunnassa? Syömme samanlaista leipää kuin poliisit ja taidamme vääntää yhtä lämpimän paskankin, mutta me maksetaan virkavaatteista, poliisi ei.
Vagninvartijan palkka on muuten huono ja se ihminen joka sitä puolustaa hyvänä on täysin väärässä (tai on sitä itse ollut neuvottelemassa). Vagninvartija on syvässä palkkakuopassa, siitä ei pääse mihinkään. Liitto ei milloinkaan saa neuvoteltua meitä ylös tuosta montusta. Ei seuraavassa sopimuksessa eikä tulevissa.
En väheksy lainkaan sitä oikeaa ahdistusta, jonka huono toimeentulo ja huoli huollettavista aiheuttaa. Yhteyttä palkanmaksun nykyiseen tasoon tai edes virkavaatteiden hankintahintaan en muutamien kirjoittajien tapaan aivan silti kykene näkemään. Ovathan nuo asiat, mainittuine puutteineenkin, olleet jo kunkin tiedossa alalle hakeuduttaessa? Ainakin minä tein osaltani aikoinaan tietoisen päätöksen ja mielestäni oikeilla ennakkotiedoilla. Niukkaa on totta vie ollut, mutta säästeliäälle syöjälle katkeamattoman leivän pituus on (toistaiseksi) korvannut sen leveyden puutetta.
Jos nämä samat seikat eivät ole olleet täällä asioiden tilasta huolestuneiden tiedossa, ei voi kuin valittaa. Tuskin mikään alan ammattijärjestö tai Loimaan kassa voi rahaksi tai rätiksi kenellekään ruveta, ellei valtio, käytännössä valtiovarainministeriö, ohjaa sellaiseen budjetissa rahaa.
Oman kokemukseni ja tietämykseni mukaan Rise, Kpo sekä oikeusministeri(ö)kin ovat valtiovarainministeriön tiukassa liekanarussa mitä rahoituksen väljyyteen tai erityisesti sen vähyyteen tulee. Työnantaja vetoaa toistuvasti rahan puutteeseen tai VM:n tiukkoihin rahanjako-ohjeisiin sopimusneuvotteluissa. Itse virastolta tai ministeriöltäkin näyttää puuttuvan todellista halua puolustaa ja edistää omien suorittavien alaistensa hyvinvoinnin parannuksia, kuten juuri työvaatteeksi luokiteltavaa virkapukua.
Olen useamman kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että virkavaateasetuksen velvoittama työvaate olisi saatava kantajalleen kustannusneutraaliksi. Mikäli valtiolta ei kuitenkaan ala herua rahaa näinkin vähäpätöiseen parannukseen, olen laatinut itselleni jo varasuunnitelman. Se kohentaa omaa kilpailukykyäni nykyisillä vankeinhoidon henkilöstömarkkinoilla entisestään.
Aion hakeutua lisäopintoihin tähtäimessäni virkapukuasetuksesta vapaa virka/toimi vankilassa. Täten virkapukuhankinta ei enää ole kuluttamassa palkkarahojani. Lisäksi aiemmin hankitut ja pätevyyden kasvun mukanaan tuomat erityistaitoni saavat uudelleen arvoinnin mukaiset palkitsemisperusteet palkkajärjestelmässä. Niin järjestelmä alkaa vihdoin toimia omalla kohdallanikin. Vaikka siis myöhemmin kulutan omia vaatteitani virka-aikana, se subventoituu vähintään tulevan palkan nousuodotuksen verran.
Ymmärrän, että individin suunnitelma ei sovellu jokaiselle. En silti voi olla suosittelematta sitä ainakin harkittavaksi niille, joiden katkerimmat vuodatukset olen täällä toistuvasti havainnut. Heidän tarmonsa näyttää kohdistuvan hyödyttömästi pelkkään nurisemiseen asioiden nykyisestä tolasta. Kaikille ja kaikelle suunnatun kaunaisuuden pitäisi vähitellen muuttua rakentavaksi eteen päin pyrkimiseksi ja asioiden parantamiseksi, ainakin omalla kohdalla.
Nykyinen puheenjohtaja ei ole saanut aikaan kuin huononnuksia. Ensin nyt vähälle aikaa tuli huonosti hoidettu palkka uudistus, konnun lakkauttaminen, pelson supistaminen, riksun sunnuntai ukkojen vähennys. Mitä se puheenjohtaja on saanut aikaiseksi muuta kuin tappioita?Samaa karjaa kuin muutkin liiton miehet!!!!!!!Eikö se voisi mennä takaisin kasvihuonetta ylivartijoimaan, niin kuin on kuopioonkin menossa!Ei edes liiton edustajana vaan kasvihuoneylivartijana.
Luulisi miestä hävettävän niin vähäiset saavutukset mitä sekin on saanut aikaan. Mutta ei, ylpeänä ja nättinä kiertelee yhä maakunnissa ja nauttii päivärahoista. Laskee varmaan paljonko tienaa ja kuinka paljon saa ilmaista ruokaa.
Milloin vvl on lakkautettu?Muistan joskus kuuluneeni tähän muinausjäänteeseen, mutta nytkö se vasta on lopetettu?Hahahahaa ajattelin jo silloin kesämiehenä ollessani, että ompa munatonta touhua vanginvartijoiden liitossa.No hyvä vain, mitään ei menetetty.
vahtimestari tienaa 1700 ekee kuussa. Taitaa niillä olla vielä huonompi liitto.
Kerrohan se vaikka nyt huviksesi?Ei taida mennä paljoakaan paremmaksi?Ei taida tuo talonmies tehdä aamuöitä?Kärsiikö unettomuudesta tai paskan puhuja työkavereista?Kärsii ehkä samasta paskasta kuin me, siis huonoista liiton herroista!Mutta ei taida vahtimestari joutua lapiolla paskaa luomaan niin kuin riksun pojat?Kummalla meillä siis on asiat paremmin?VVL on huonoimmin hoidettu liitto suomen maalla. Mikä ihmeen liitto antaa jäsenien maksaa omista työvaatteista vaikka MUILLA VALTIOHALLINON ALOILLA VALTIO MAKSAA TYÖVAATTEET. VAIN VANKILOISSA TYÖNTEKIJÄT MAKSAVAT VIRKAVAATTEENSA!!!!!!!EIKÖ TEIDÄN TOLLOJEN PÄÄHÄN JOTENKIN SE MAHDU?ONKO MEILLÄ SIIS HYVIN HOIDETTU NÄMÄ NEUVOTTELUT?
Onko tämä totuus?Mutta onko meidän liittokin huonompi kuin poliisien liitto?Vai onko totuus siinä, että meidän liiton herrat eivät osaa neuvotella risen kanssa virkavaatteista?Vai olisiko syy neuvotteluissa tarjottavien nesteiden määrässä?Ehkä liiton miehet ovatkin myyneet meidät vanginvartijat riselle halvalla?Tiedä vaikka olisi eläkevirat tiedossa?Kysymyksiä riittää, koska vvl ei tee mitään asioiden hyväksi. Muistan miten vuosia sitten eräs liiton herra kertoi, että virkavaate asia on jätetty pöydälle. Mille pöydälle?Onko se pöytä kadonnut vai eikö liitto yksinkertaisesti välitä?Turha purkaa liitonmiesten sydäntään, että nyt on tärkeintä pelso ja konnu. Ei ollut viime talvenakaan, kun heidät unohdettiin omille soillensa. Muistakaa näyttää yrmeää naamaa eduskuntatalon portailla!Eikö jo naurata tuollaiset liiton ohjeet?Ei saa hymyillä, asia on vakava. Herra jumala mitä miehiä liitto on täynnä!Hävetkää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei taida kantti kestää enää puheenjohtajalla ja tämän adjutanteilla?Ei näy nättiä ja fiksua miestä suolla!Eikä ole mitään tulemistakaan, sillä möi meidät pelsolaiset ja konnulaiset halvalla!Ei ole näyttö seistä eduskuntatalolla naama näkkärillä, ei ole! Liekkö käynyt edes apukoulun kurssi liiton johtajaksi. Lue edes lehtiä, jotta saat jonkinlaisen kuvan miten työmarkkinajohtajat toimivat!Älä tule suolle, sillä sulle ei ole täällä muuta kuin silmäkkeitä.
Niin katsottiin meillä, että ei kelpaa enää edes vvl edustusjoukkueeksi!Kai se ns lastenkoti on parempi meriitti savon kunnailla.
Kyllä Keravalaisten nyt täytyy rintaa vetää kaarelle, sillä heillä on kovan luokan edustus kulttuuripäiville. Kyllä nyt jää liiton asiat hoitamatta, kun ilmaista nestettä saa nauttia.
Annetaan nyt sentään jokaisen osallistua sellaisiin tapahtumiin kuin haluaa ja työnantaja antaa mahdollisuuden. Ehkä pään tuulettaminen tekisi hyvää itse kullekin.
Häpeääkö?
Ehkä mies ei ole sitten täysin saamaton mies. Peili kertoo sen, koska äkkiähän se vvl unohtuu edustustilaisuuksissa.
Päättäjät tietää miten asiat hoidetaan.
Päättäjät tietää, että nousevaan pyrkyriin uppoaa ilmainen viina. Päättäjät tietää, että kannattaa järjestää "kulttuuripäivät" nousukkaille. Ilmainen viina pitää nousukkaan tyytyväisenä ja nousukas osaa sen jälkeen mainostaa tavalliselle duunarille miten hieno asia liitto on. Ilmainen viina se pitää suomaisen nousukkaan tyytyväisenä ja uskollisena - ei ilmaisen viinan tarjoaja voi olla paha ihminen.
Ainut asia tässä on, että tähänkö maksetut jäsenmaksut menee???
Maksetut jäsenmaksut menee päättäjien / neuvottelijoiden ja nousukkaiden kurkusta alas. Hetkellisesti nousee päähän ja on meillä sitten kivaa - kuitenkin valuu kohta keltaisena nesteenä ulos, joillakin ihan housuun saakka.
Olet oikeassa, peesaan sinua. Kyllä johtohahmot tietää mistä naruista vedetään. Ne tarjoaa käsikassaroilleen ilmaisia iltoja ja viihdykettä. Virkistyksen jälkeen on hyvä ME henki ja saadaan narrattua uusia tolloja liiton jäseneksi.
Sen verran pittää käydä noissa tillaisuuksissa, että edes oman jäsenmaksunsa edestä tullee syötyä ja juotua. Itse olen laskenut että keskimäärin non 15 maksavan jäsenen jäsenmaksut hoian vuosittain kurkusta alas. Kyllä jokainen voi vähän omaakin etua ajatella.
Eikä sitten mitään auringon alla!
Samaa kurjuutta jatketaan ja jaetaan - Onko meillä nyt mukavaa?!?
siinä unohtuu liiton jutut kun kulttuurista nautitaan. Unohtuu siinä näköjään muukin kuin vvl.
Tätä on aina miettiny että miksi vartijat vertaavat itseään poliiseihin ? Poliisin työ on ihmisten arvostamaa työtä ja vaativaa sellaista. toisin on vartijoiden työn laita.
Virkapuvut maksatetaan vartijoilla niin kuin suurin osa muistakin valtion palkollisista maksaa työvaatteensa itse.VVl on hyvä liitto eikä voi mitään kun valtio haluaa lakkauttaa vankiloita.
KESÄ ON JO MENNYT JA NYT ON SYKSY---KYSYKÄÄ SULO-S:LTÄ ONKO LAPISSA ALKANUT JO RUSKA AIKA!
T.VEKSI-TAMPERE.
Ei ole arvostettavaa olla talutettavana narussa kuin lammas. Se, että sinä ugi olet omaksunut kuuliaisen koiran roolin on hyvä sinulle. Mutta me jotka osaamme vielä ajatella asioita suuremmistakin lähtökohdista emme hyväksy risen linjausta virkavaate asiassa. Se on hyvä se, että sinä ugi et ymmärrä asioita sillä sinun ei niitä tarvitse ymmärtää. Oletko koskaan ajatellut ugi, että sinä olet pahin vihollinen työtovereillesi?Oletko koskaan saanut ugi ajatuksia päähäsi muustakin kuin joo joo pesäkkeestä aivoissasi?Jos et ole ajatuksia saanut johtuu se vain siitä ugi, että olet ollut liian pitkään joo joo, kiitos kiitos linjoilla. Vaikka ugi oletkin jo vanha, ei se tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää!Se on oikeastaan vielä pahempi asia olla ymmärtämättä asioita tuommoisella vuosi määrällä. Ugi minä hyväksyn puutteesi, sillä sinulla ei ole ollut varmaan lähtökohtaisestikaan parhaat antimet elämään. Nyt ugi kuitenkin rohkenen antaa sinulle pienen elämän ohjeen; kun seuraavan kerran avaat suusi, harjoittele sanomaan ei, ei, ei, ei. Sinun ugi ei tarvitse olla hyvä kaveri asiakkaallesi(tai vangille) tai esimiehellesi. Sinä ugi voit olla mitä haluat ja toivon että sitä olisitkin. Toivottavasti ugi sinun päässäsi on vielä haaveita, sillä niihin sinä voit rakentaa jotain uutta. Ugi ole mies, ole mies tämän kerran ja pinnistä pieniä näivettyneitä ja käyttämättömiä aivojasi viimeiseen rutistukseen! Aivoissasi ugi saattaa olla vielä jotain sähköistä toimintaa kun oikein muistelet nuoruuttasi ja niitä kesäisi niittyjä joilla kidutit pieniä hyönteisiä. Tunne ugi vielä se adrenaliini joka syöksyi suoniisi kun ensi kerran 25 vuotiaana huomasit kauniin naisen toppatakissa pakkasaamuna. Jos ugi tunnet miten elämä palaa suoniisi, niin silloin ugi minäkin olen onnellinen. Se on hyvä se ugi, sillä sinunlaisiakin tarvitaan. Esimiehet ovat vuosisatoja kaivanneet sinunlaisia joo joo miehiä, sillä joo joo miehet eivät pane hanttiin kun esimies heitä tarvitsee nyökyttelemään. Se on hyvä se ugi. Kuten huomaat ugi, vaikka sinusta itsestäsi tuntuukin siltä että kukaan ei sinua kaipaa tai arvosta niin silti esimiehet sinua tarvitsevat kun ajattelevat ääneen. Ei esimies sinulle ugi puhu, he ajattelevat ääneen sillä se järkeistää heidän ajatuksen kulkua. Sinä ugi olet vain sisustus elementti tapettien ja tuolien joukossa. Se on hyvä se ugi.
Näyttää siltä, että ugi pelaa työnantajan puolelta. En ymmärrä miten joku voi puolustaa työnantajaa ja vvl liittoa tässä asiassa. Molemmat hoitavat tointaa vankilatyöntekijöitä vastaan. Rise ei halua vain antaa vaatteita työntekijöilleen ja vvl on hoitanut velvotteensa tehdä parhaansa liiton jäsenien puolesta. Ehkä liitossa on joukkopako edessä?Näyttää siltä, että liiton laiva on uppoamassa ja korkeimmalla paikalla istujat näkevät ja hakevat parhaimmat tavat selvitä syvyyksistä.
Vagninvartijoita pitää verrata polliisiin sen vuoksi, että vartijat tekevät yhtä lämpimän paskan kuin sinivuokot. Vartijat syövät samaa leipää kuin paskalakit ja vartijat hegnittävät samaa ilmaa kuin kytät - vartijat ja scoudet on ihan saman työnantajan palveluksessa! Miksi näitä ei pitäisi verrata keskenään?!? Miksi lapatuupparit saavat ilmaiset virkavaattet, mutta vagninvartijat ei?!?!?!?!
Kenen jakeluun tämä menee?!?!?!
Saimme taas kaikki palkankorotukset. Onko tuo korotus näyttö liitolta, siitä miten hyvin se on hoitanut tehtävänsä?Vai onko liitto nyt saamassa ansaitsematonta kiitosta?Ei liitto ole tehnyt tuon rahan eteen yhtään mitään, saati sitten minkään rahan eteen. Kyllä liiton miehet ovat taas nukkuneet koko vuoden tänne asti tekemättä yhtään mitään. No valehtelin, kyllähän liitolta tulee a4 tiedote aina vankilaan joten kyllä se sihteeri siellä liitossa nyt ainakin kirjoittelee jotain. Ne virkavaatteet!Tänäkin aamuna puin ylleni nämä virttyneet siniset, jotka ovat jo aikansa eläneet. Taidan tehdäkin niin, kuten eräät työtoverini jo tekevätkin. Tästedes en osta enää uusia virkavaatteita vaan käytän nämä vanhat niin loppuun kuin suinkin saatan. Katsotaan saako liitto neuvoteltua meille uudet vaatteet ennen kuin perseeni paistaa osastolla kävellessäni. On siinä hyvä käydä vieraiden vankilassa, kun vartija tulee vastaan loppuun kuluneissa vaatteissa. Katsotaan miten esan johtajan suu laitetaan.
Onkohan tällä viikkoa luvassa jotain suurta meidän puheenjohtajaltamme?Luulisi, että nyt voisi edustaa jo omaa työpaikkaansakin, kun on käyty kasvihuoneen edustustuksessa. Vai onko nyt jo taisteluväsymystä raskaan alkuvuoden jälkeen?No eikös nyt kuitenkin kiitetä meidän kumileimasin liittoamme suuresta yleiskorotuksesta minkä saimme. Kyllä nyt voi tehdä hyvillä mielin töitä omissa maksamissaan virkavaatteissa. Vvl tuo sotureiden liitto, hyeenoiden taistelukenttä!Kylläpä nyt odotan liiton lehteä, jotta voin lukea mitä kaikkea keravan lipun alla on koettu. Niin eikun tarkoitin tietenkin mitä on koettu vvl viirin alla. Ja eikun irtisanomisiin.
kun en millään muista maksaneeni virkavaatteitani kokonaan itse? Ensihankinnasta maksoin 10 prossaa ja sitten lisähankinnoista 60 prossaa.
Mitäs eväitä ja hyviä teillä on antaa liiton miehille neuvotteluihin? Tällä alalla kun ei ole täydellistä lakko-oikeutta.
Perse kun lyödään penkkiin niin muu yhteiskunta katsele ulkopuolelta, että niin siellä linnassa valot palaa kuten aina ennenkin on palanut vaikka työnseisausta pitävät. Sillä ei ole mitään vaikutusta tämän yhteiskunnan rattaisiin, eikä päättäjiin. Täts tö proplem.
Jos Suomen savupiipputeollisuudessa olisi sama tilanne, niin voitte uskoo, että siellä se duunari vasta olisikin kovilla ja patruunat myhäilis. Rahtarit kun lyö autot parkkiin niin koko maa vinkuu ja on polvillaan muutaman päivän päästä.
Tää on lähtökohta jolla meidän alan on pelattava. Yksinkertaisesti ei ole neuvottelupöydässä pahemmin heittää mitään todellisia painostuskeinoja tiskille.
Upj tuli kun työnantaja määräsi niin. Jos viimeistä sopimusta ei olis hyväksytty olisi sieltä tullut työnantajan yksipuoleinen UPJ. Todellisuudessa VVL onnistui työnantajan tarjoamasta ensimmäisestä versiosta neuvottelemaan huomattavasti paremman version tiskille.
UPj on syvältä, mutta ei se ole liiton vika, vaan työnantajan.
No virkavaatteista joutuu jotain maksaan, mutta ei onneksi täyttä hintaa. Ehkä sekin päivä vielä koittaa kun ne on ilmaisia meille?
Menkää vinkujat siksi aikaa johonkin siviilitöihin niin saatte kokee että palkkaeurojen eteen pitää todella painaa duunia. Nekin Riksun paskanlapijoijat vois mennä kokeileen siviiliin paskanlapiointia 8 h per päivä 5 pv per viikko ja sitten tuuletella hajuja viikolopun itestään. Tulis ikävä takas muurien sisään valvontatehtäviin.
Olen surullinen. Olen surullinen sinun vuoksesi työrukkanen. Olet omaksunut häviö linjan, siksi olen surullinen. Niin pitkään kun vankilassa on kaltaisiasi rukkasia töissä, emme saa yhtään mitään liitolta, emmekä riseltä. "meillä ei ole täyttä lakko oikeutta", jep jep. Niin yksinkertainenko olet, että luulet ettei valvontapuoli saa vankiloita seisahtumaan totaalisesti?Oletko oikeasti noin aivopesty, vai etkö kykene aivotyöskentelyyn. Miten pitkään rise tai ihmisoikeusjärjestöt antaisi vankien lojua 23tuntia kopissa kun vartijat ovat sairaslomilla?Kerropa montako viikkoa sitä kestäisi?Se on hyvä se, sanon minä kun näen sinun kaltaisiasi töissä joka päivä. Se on hyvä se, sillä juuri sinun kaltaisia miehiä rise kaipaa. Sinä olet tappion siemen, joka valitettavasti siittää itseään joka päivä.
on mielestäsi työtaistelukeino, joka voidaan heittää neuvotteluissa pöytään.
Hei herää.
Mietippä ihan tosissasi tilannetta, että koko valvonta on sairaslomalla määrittelemättömän ajan ja sitten esitetään, että porukka tulee terveeksi kunhan tulee ilmaiset virkavaatteet. Miten luulet työnantajapuolen siihen reagoivan ja mitä siitä seuraavan ???
Veikkaanpa, että sitten voit olla ihan tosissasi surullinen.
Olen minäkin puolestasi surullinen kun pyrit voittoon ihan keinolla millä hyvänsä. Toistaiseksi olen sitä mieltä, että asiat hoidetaan laillisin keinoin ja täts it.
Onhan se tietysti niinkin, että jois työolot ja -ehdot miellytä, niin voi nostaa kytkintä ja lähtee vinkuun johonkin muualle saikkujensa kera.
Olen pahoillani siitä, että sinuun on lyöty tuollainen herran aukon ruskeakielisyys. Etkö ymmärrä, että samalla kun kumarrat herroille, sinä tuot takapuolesi tarjolle työtovereillesi?Lyödään neuvottelupöydässä "sairasloma" neuvotteluvaltiksi?Oletko oikeasti noin yksinkertainen?Vai näytteletkö vain?Sehän kerrotaan tietysti neuvotteluissa, että nyt alkaa sairastaminen tulla esille enemmissä määrin?Se on hyvä se, että sinä jaksat olla "rehellinen". Se on hyvä se, että sinulle maistuu herran hikinen takamus. Se on hyvä se, jos päätätkin lähteä alalta, sillä jos nyt olet mies niin olet väärällä alalla. Tällä alalla perinteisesti ei ole ollut pikkurillimiehiä töissä, tai on ollut mutta nekin ovat tulleet turusta. Ole rohkea ja vaihda alaa jos olet tuommoinen porukan selkään puukottaja. Se on hyvä se, että nautit herrojen asioiden hoitamisesta jopa tällä palstallakin. Se on hyvä se.
ja haluan olla lainkuuliainen, sekä tehdä asiat laillisesti niin olen perseen nuolija??? Mihinköhän itse kumarrat kun otat laittomat keinot käyttöön kun lailliset ei riitä tavoitteeseesi. Sinun laillasi ajattelevia on näissä meidän firmoissa säilytettävänä vajaat kolme ja puoli tuhatta. Oletko itse oikealla alalla, kun et tyydy siihen mitä laillisesti on saatavilla?
Oletko virkatehtävissäsikin samoilla linjoilla? Jos olet, niin sääliksi käy työyhteisöäsi. Oletako olevasi työyhteisösi sankari ja ihaltu kun kurkku suoran vaadit edunvalvojaasi laittomiin työtaistelumenetelmiin.
Kun noudatan laillisia keinoja niin en kumarra suuntaan enkä toiseen. Kun seisoo selkä suorassa niin ei tarvitse kumarrella mihinkään suuntaan. Ei herroille eikä työkavereille eikä edes sinunlaisille.
Selkään puukottamista ei myöskään ole se, että toteaa asiat siten kun ne ovat. Vaikka asia ei sinänsä miellyttäisikään.
Vaikutat aika kypsymättömältä. Nuorena voi olla älykäs, mutta vasta vanhana viisas. Kohdallasi mielipiteesi laittavat kyllä epäilemään tuota älykkyyttäkin.
Juuri sinunlaistesi tähden emme ole saaneet ilmaisia virkavaatteita. Juuri sinunlaisesi arkajalat pelkäävät herroja. Onko vanhempasi opettaneet herran pelon sinulle?Taidat olla juuri niitä, jotka suoraselkäisenä puhuvat siitä miten työt on tehtävä ja sitten kun paska lentää oletkin jossain muualla kuin sielä missä työtoveri tekee itse työtään.
opettivat rehellisyyttä, lainkuuliaisuutta, hyviä tapoja ja suoraselkäisyyttä.
Silloin kun paska lentää en ole ainakaan saikussa, kuten eräät tuntuvat mieluusti olevan......
Jos ymmärryksesi käsittää lainkuuliaisuuden ja sääntöjen noudattamisen arkajalkaisuudeksi, niin sille en voi mitään.
Jos et ole minun takiani saanut ilmaisia virkavaatteita, josta muuten säädetään asetuksella, niin olen todella pahoillani ja harmissani. Mutta lohtuna sinulle; maksan niistä itsekkin. Tiesin asian alalle tullessani, eikä se tyrmännyt halujani hakeutua tälle alalle. Eikä ole vituttanut jälkeenpäinkään, enkä edelleenkään pidä asiaa kenenkään vikana.
Sen verran on herrojenkin kanssa oltu silmätysten, että tiedän ettei niistä räksyttämällä eroon pääse. Mutta voithan huviksesi kokeilla, niin opit senkin.
Tämmöisten "kraka kaulassa" miesten takia vartijat maksavat edelleen virkavaatteista. Tämmöiset miehet jotka puolustavat surkeaa järjestelmää vapaa-ajallaan ovat syy tähän missä nyt ollaan. Ihme ajattelua, että "tiesin asian, kun hain alalle". Herranjestas! Onko niin, että jos työmies on saanut paskaa aina niskaan, niin sitä pitää ottaa jatkossakin. Puristaako se kraka niin paljon sitä kaulaa, ettei järki kulje?!? Sinua kustaan silmään jatkuvalla syötöllä ja sinä puolustat järjestelmään - jos muijasi kävisi vieraissa niin hyväksyiset sen varmaan mukisematta, koska ajattelisit, että onhan se sitä tehnyt aina...
Arvoisa "kraka kaulassa".
Puristaako se sun kraka niin paljon, ettet voi vastata edelliseen viestiin? Löysennä solmua ja pistä sormet peliin - ota tilanne haltuun ja raiskaa näppäimistö. Puolusta tätä järjestelmää loppuun saakka, ole mies ja puolusta omia periaatteita. Ihmettelen oikeasti sinun periaatteita edelleen. Olen ihmeissäni miten mies voi puolustaa järjestelmää periaatteella "tulin alalle tietäen, ettei tilanne parane". Tämä on hieno asenne....ainakin esimiesten mielestä - sinä puolustat esimiehiä ja niiden tekoja niiden puolesta, heidän argumenteillaan.
Oletko kysynyt muuten siltä sun rouvalta, että pystyykö se lopettaa vieraissa käynnin?!?
Jos se on sitä aina tehnyt, niin pittää se sallia jatkossakin...
Miksi olet suostunut tilanteeseen, missä vaimosi käy vieraissa?Onko tämä ollut elämän tilanteeseen liittyvä asia, vai etkö ole saanut vaimoasi tyydytettyä?Ei se paha asia ole jos osaa suhtautua oikein siihen, että vaimo kellistyy vieraalle miehelle sinun ollessa töissä. Miten teidän lapset?Ovatko ne sitten kuitenkin sinun vai oletko joutunut myös aisankantajaksi?Itse en osannut tyydyttää vaimoani ja sitä kautta jouduin sopeutumaan siihen, että vaimoni toi yhteiseen kotiimme miehiä jotka hänet osasivat tyydyttää. Yksi asia minua vähän harmitti ja harmittaa vieläkin, sillä aina kun kotimme täyttää vieraat miehet joudun minä menemään alakerran sohvalle nukkumaan. Joskus kuulen yöllä miten nämä taivaan lahjat niin kuin vaimoni hänen täyttäjiään kutsuu nauravat minulle ollessani sikiö asennossa yön pimeydessä. Minä tuen sinua hyvä kraka kaulassa, sillä olen kohtalo toverisi. Minäkin haluan, että nuo miehet jotka käyvät vaimollani joutuvat maksamaan virkavaatteensa.
hyvinpä teillä menee ja pysyy puurot ja vellit sekaisin. Ensinnäkin virkavaatteet ja niiden maksullisuus johtuu työnantajan asenteesta pitää ne maksullisina, ei siitä minun mielipiteestäni, että sitä työnanatajan kantaa on vaikea muuttaa. Eikä siitä mielipiteestäni, että tällä alalla on lailliset työtaistelukeinot melko vaatimattomat verrattuna muihin aloihin. Eikä siitä, että tiesin asian tullessani alalle. Nää on vaan faktoja, joiden kanssa olen sopeutunut elämään.
Minua suunnattomasti ihmetyttää asenne, että edunvalvojan (VVL:n) syyksi asetetaan maksulliset virkavaatteet ja tästä syystä ollaan hyppäämässä Loimaan mieheksi. No, Loimaan miehenä edelleen maksat virkavaatteista, vai? Vai maksaako Loimaan liitto ne? Auttaakko Loimaan liitto jatkossa niiden hinnanalennuksessa?
Tuossa joku automalliin viittaava nimimerkki heitti vaimoni (onko minulla?) uskottomuudeen konditionaali -muodossa "jos kävisi" tarkoituksenaan asiaansa tukeva vertauskuva. Sekä seuraavaksi toteaa asian olevan näin (sinänsä hämmästyttävä havainto tuiki tuntemattomalta), niin jo saan neuvoja ja huomaavaista vertaistukea asian johdosta.
Joopa joo. Vertauskuva olisi pitänyt esittää, että jos pysyvämpään parisuhteeseen käydessäni olisin tiennyt, että naiseni käy jatkuvaan vieraissa, olisinko tästä huolimatta käynyt vakiintuneeseen parisuhteeseen hänen kanssaan?
Asiaa sen enempää spekuloimatta todettakoon, että meillä päin kammareissa naiset tyydytetään itse ja vaimojen taakan kevennykseksi osa lapsistakin tehdään piioilla. Se onnistuu jos on haarojen välissä tämmönen kuuskanttinen kormusk**** ja sen verran puhtia eväissä ettei ala heikottaan.
Tätä juupas eipäs vääntöö virkavaatteista mehän voitaisiin käydä vaikka ikuisuus, eikä se siitä mihinkään tällä muuttuisi.
Kehoitan teitä ruikuttajat ottamaan selvää edunvalvonnasta ja ennenkaikkea osallistumaan siihen, jos on kanttia ja eväitä. Pelkän kurkku suorana huutamisen sijan kehoittaisin antamaan hyviä neuvoja ednvalvontaan, miten ne virkavaatteetkin työnanataja suostuu maksamaan. Siis laillisia keinoja, jos ketkukeinoihin lähdetään, niin silloin meikäläinen nostaa niistä kinkereistä kytkintä ja jättää huijarit ja veijarit taakseen. Niistä saa työpaikalla jo muutoinkin tarpeekseen.
Taita vaan olla niin, että tyhjät tynnyrit kolisee täällääkin eniten.
Ja tiedoksi; käyn tällä ressukkapalstalla silloin tällöin kun huvittaa ja kommentoin silloin kun huvittaa.
Tuo kraka kaulassa on selvä rikkuri. Myy varmaan työkaverin pyhätunneista?Rikkuri mikä rikkuri ja ilkeää sitä vielä puolustella. Miksi hänen vaimonsa käy toisella miehellä?Olen pahoillani hänen vuokseen ja tuon toisenkin kirjoittajan. Kenenkään ei pitäisi suostua aisankantajaksi, jos se ei nimeenomaan ole se juttu mikä kiihottaa. Mutta kraka kaulassa olen mukanasi kun istut tuolilla katsoen miten vaimosi saa sitä körmykästä. Älä kuitenkaan päde työpaikalla, sillä aisankantajalla ei yleensä riitä puhtia oikeisiin töihin. Älä kuitenkaan myöskään rikkuroi, sillä sillähän saa vain mustat lasit.
En ymmärrä miksi puolustat systeemiä. Eikö systeemiä ole tarvis kehittää?Nykyaikaan tai oikeastaan jo menneeseen aikaan kuuluu, että työnantaja maksaa työntekijän työssä pitämät vaatteet. Vvl on hoitanut lestinsä huonosti ja varmasti väärin jos näitä ilmaisia vaatteita ei vielä vartijoilla ole. Haet laillisia keinoja?Italialainen lakko on laillinen keino, jos ymmärrät mitä se tarkoittaa. Ymmärrätkö?Voit googlettaa sen jos tietoa ei ole. Herra jumala mistä näitä tolvanoita oikein syntyy?
rikkuroimaton. Sanonta kuuluu asiankannattaja, ei aisankantaja.
Oletko joutunut aisankannattajaksi?Miksi?Eikö sinun peleillä hoideta vaimoa?Miksi?Laukeatko liian nopsaan vai eikö liha pysy tiukkana kun pyrit viemään sen perille?Olen kuitenkin myötä eläjä, sillä olen itse aisankannattaja, niin kuin ´niin asiantuntevasti kuvailit. Nautitko tilanteestasi?Miksi kiihotut juuri siitä, kun näet kun vaimoasi käytetään?Oletko lapsena jäänyt jostakin paitsi?Mistä?Äidin lämmöstä vai isän kurista?Olen kuitenkin puolellasi tässä asiassa. Voisimmeko pitää turhan kaluston iltamat?Voisimme tuoda molemmat vaimomme ja heidän käyttäjänsä, sillä tiedän että sinä juuri kiihoittuisit tilanteesta. Minäkin kiihotun, sillä mikä sen on parempaa kuin poimia lakkoja sivusta.
Liiton miehet ympäri suomea yrittävät saada keskustelun valahtamaan muuhun kuin asiaan. Herätkää, sillä nyt on aika vaatia liitolta tekoja!Miten surkeita keinoja liitto on käyttänyt jo vuosikymmeniä neuvotteluissa kun vieläkin kuljemme itse maksetuissa kalliissa virkavaatteissa. Miksi muilla valtiohallinnon aloilla ei makseta virkavaatteista?Mitä olemme tehneet ansaitaksemme tällaisen liiton?Eikö kasvimaata ole kitketty kunnolla?Siksikö meillä on kasvimaan ylivartija pesänhoitajana?Rise nauraa meille ja me vaan nautimme heidän pellenä olemisesta.
Kerro keillä valtionhallinossa on ilmaiset virkavaatteet...KERRO. KAIKKIA KOSKEE 40 V VANHA VIRKAPUKUASETUS JOSSA EI KENELLÄKÄÄN OLE OIKEUS ILMAISIIN VAATTEISIIN. PISTE.
OTTAKAA ABINAT ASIOISTA SELVÄÄ ENNENKUIN MÖYKKÄÄTTE TÄÄLLÄ NIIN ITSEVARMANA KAIKESTA.
TE OOTTE LUUSEREITA JA SÄÄLITTÄVIÄ NARISIJOITA. HÄVETKÄÄ MEKIN HÄPEEMME TEITÄ.
AI KETKÄ ME. ME VIISAAT!!!!!!!!!!!!!!
Olen poliisissa töissä eikä tarvii maksaa virkavaatteita. Ilmoitus vain esimiehelle, että vanhat ovat kuluneet, jääneet pieneksi, tmsp. niin voi / saa tilata uudet virkavaatteet vanhojen tilalle. Eikä muutes maksa yhtään mittään!!
Aivan mutta niillä on erikoisjärjestelyt, muilla ei ole esim. armeijassa jeikä tullissa ym.
Jos meiltäkin löytyy puolet jotka eivät tarvitse pitää virkavaaatteita niin toinen puoli saisi ilmaseksi. Näin poliisissa......Meillä mahdottomuus.
Minä laitoin tänäkin päivänä erittäin kuluneet ja rispaantuneet virkavaatteeni päälle. En silittänyt, enkä pessyt niitä. Eikö virkamies voisi heiluttaa venettä samalla tavalla kuin minäkin teen?Miten pitkään kestää risen herrojen tai aluevankilaherrojen kantti katsoa resuisissa vaatteissa kulkevaa vartijaa?
Ja sitten, kun vaatteisiin kuluu reikiä, niin räikeän/erottuvan väristä paikkaa vain siihen...
minäkin tein. Mullahan viime tuurissa lörähti vähän velliä housuun, kun meinasin jäädä kiinni netissä roikkumisesta työaikana. En perhana pessy enkä silittäny, vaikka täytyy myöntää, että omiakin silmiä vähän kirveli. Kyllä se tästä ilmaset virkavaatteet hoituu.
Nimittäin olet oikeilla jäljillä. Liitto on hoitanut neuvottelut aivan poskelleen ja on yksin liiton ja liiton herrojen syy, että me joudumme vielä 2000 luvullakin maksamaan näistä nukkuvieruista hiostavista paskoista. Minä syytän liittoa tästä meidän alamme alennustilasta. Mitä liitto sai aikaiseksi konnun ja pelson kohdalla?"Muistakaa sitten eduskuntatalon portailla olla yrmeitä, ei hymyileviä naamoja!" Tämän liitto sai aikaiseksi!Ponnetona ja onnetonta. Hävettää suoraan sanoen puhua liitosta. Vvl menetti julkisuuspisteet jo heti kättelyssä kun liiton puheenjohtaja ängytti televisiossa ja vielä meni häviämään senkin sille risen juoksupojalle. Mitä meidän liitto on saanut aikaiseksi?Kertokaa nyt kun puolustatte näitä sylikoiria niin kovasti. Mitä on liitto tehnyt meidän poikiemme ja tyttäriemme hyväksi?Haluaisin oikeastaan kuulla niitä riemuvoittaja, tiedä vaikka vaaka kallistuisi sittenkin liiton puolelle ja rupeasin yhtä kovasti puolustamaan liittoa kuin nyt sitä haukun. Eli argumentteja kehiin liiton puolustajat!
VVL:n säätöjen mukaan liiton toiminnan tarkoituksena on valvoa ja edustaa jäsenistönsä palkkauksellisia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja, toimia heidän ammatillisen tasonsa kohottamiseksi sekä virkistysmahdollisuuksien parantamiseksi.
Käytännössä palkkauksellinen ja yhteiskunnallinen edunvalvonta pääosin toteutuu keskusjärjestö SAK:n ja pääsopijajärjestö JHL:n toimesta. SAK osallistuu erityisesti yhteiskunnalliseen edunvalvontaan, jonka lisäksi JHL pääsopijajärjestönä solmii osaltaan valtion palkansaajakenttää koskevat virkaehtosopimukset. VVL puolestaan vastaa alakohtaisten virkaehtosopimusten solmimisesta ja niiden tulkinnasta jäseniä koskevissa erimielisyystapauksissa. Keskeisimmät alakohtaiset edunvalvonnan osa-alueet koskevat palkkausta, sosiaalisia etuja, työaikaa sekä erilaisia vankeinhoitoasioita.
Jäsenetuudet:
- Virkaehtosopimuksiin liittyvä neuvonta
- Luottamusmiesten apu ja neuvot
- Oikeusapu hallituksen päätöksellä
- Ansiosidonnainen työttömyysturva
- Omat virkistyskohteet
- Matkavakuutus
- Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
- Vankilavirkailija-lehti
- VVL:n kalenteri
Viimeisin voitto oli, että Valtion työmarkkinajärjestön pyrkimys muuttaa valtion virka- ja työehtosopimusta siten, että syksyn 2,2 %:n palkankorotuksesta luovuttaisiin tai lykättäisiin ja ensivuoden lomarahoista luovuttaisiin tai niiden maksatusta lykättäisiin, torjuttiin.
Nämä nyt äkkiseltään jaksoin kirjata liiton sivustolta lukemaani. Oli siellä paljon muutakin.
Lukekaa liiton tiedotteita ja olkaa aktiivisia tiedon hankkimisessa. VVL:n sivustolta löytää paljon tietoa jos se sattuu kiinnostamaan.
Kyllä liiton tehtävä on myös hoitaa ilmaiset virkavaatteet työläisille. Muistelen, että liitto oli kuitenkin jättänyt ko asian pöydälle risen välisissä neuvotteluissa. Missä se pöytä on?Ei kai se ole hukkunut?Virkavaatteet on saatava ilmaiseksi.
Työläinen on solidaarinen toista kohtaan. Tuntuu vain, että vankeinhoitajat eivät edes tajua itse sitä että heille kuuluisi ilmaiset virkavaatteet. Miksi näin on?Aivopestyjä?Liitto on teidät pettänyt ja te ette ymmärrä sitä.Punainen sydän sykkii työläiselle, jopa vanginvartijoille.
Missä on ilmaiset virkavaatteet?Eikö vvl tee vieläkään mitään ilmaisten virkavaatteiden eteen?Eikö tuo laiskottelu ja jäsenten liitonmaksujen turha kuluttaminen jo riittäisi?Yrittäkää nyt kaikkien häviöittenne päätteeksi tehdä yksi oikea työ, ilmaiset virkavaatteet vankiloihin. Aivan onnetonta sakkia tuo vvl liiton johto!Turhaa ja onnetonta!Hävetkää edes!Me nimittäin hävetään teitä!
poliiseillakin kummallinen liitto kun osa polliiseista kulkee ja on töissä OMISSA ITSE OSTETUISSA siviilivaatteissa. Voi helvetti niittenkin liittoo, eiku vaan Loimaan kassaan, niin asiat korjaantuu. Sama on koulun opettajilla, omissa vaatteissa kuljetaan töissä. Täällä vankilassakin on semmosta porukkaa, jotka kulkee omissa vaatteissa, eikä saa niitä alennuksella niinku mä saan nää virkavehkeet. Juman kekka kyllä Loimaan liitoon taitaa olla tunkua muualtakin kuin vvl:stä. On nää edunvalvonta asiat niin maan perusteellisen retuperällä, jollei tuu ilmaisia virkavaatteita ja ihan justiinsa. Eiköhän jäädä justiinsa jo huomenna ihan kaikki saikkuun eikä lopeteta ennenkuin tuovat uudet vaatteet ilmaseksi ihan kotiovelle asti, perkules, sitten vasta parannutaan. Ja vielä semmosta itse siliävää materiaalia tai sitten että ne vois viedä firman piikkiin johonkin pesulaan pestäväks ja silitettäväks. Eiks jee. Saikkuun vaan ja sanotaan että on semmonen perperikuume, joka ei parane kun ilmasilla vaatteilla.
Noita mun kanssa käy sääliski noita pankkineitejä. Siellä nekin istu kun viimeksi kävin omissa vaatteissaan, itse maksetuissa. Mimmonen saamarin liitto niidenkin etuja oikeen ajaa????
Ei jumankekka, kyllä tämän maan ammattiliitoissa on todella paljon kirveelle töitä.
Saatana täähän on ihan kansallinen häpee, siellä ne eduskunnassakin paiskii hommia OMISSA VAATTEISSA; ihan ministereitä myöten??? Pressalle kans joku virkakolttu ilmaseksi.
Pohjoiskoreassa telkassa näky koko kansalla olevan samanlaiset rytkyt niskassa, ihan prsidenttiä myöten, en kyllä tiiä onko ne ilmaset ei ne ainakan kalliin näköset ollu. Enkä tiiä niitten liitoista, onks se sen ansioo?? No oli miten oli. Mutta jos tän kansan asiat saatas kuntoon, ettei kenekään enää tarttis olla töissä omissa vaatteissaan.
Olisi se tämän maan työtä tekevältä kansan osalta oikee voiman näytös kun puolet olis saikussa perperikuumessa.
Mua ottaa pannuun kun, saamari ite pitää ajaa körötellä tänne työpaikalle. Jos kerran työnantaja haluaa, että tuun töihin niin miksei se tuu hakeen. Taksilla vaikka. Miksei liitto tee mitään. Lähden Loimaalle, perkules.
Näin on päässyt käymään. Se ei ole jäsenien syy, vaan yksinomaan liiton herrojen. Miten tämmöiseen tilanteeseen on sitten jouduttu?Yksi syy on häviöputki. Nykyiset liiton herrat ovat joutuneet kierteeseen jota he eivät osaa katkaista, tahto on nujerrettu. Mikä siis lääkkeeksi?Rehellinen tunnustaminen, että meistä ei ole ollut kylliksi miehiä hoitaaksemme tehtäväämme. Totuus ja nöyryys voi vielä pelastaa tämän kiusallisen tilanteen. Rise ei pidä vvl liittoa varmasti enää edes kunnioitettavana neuvottelukumppanina tai edes minkäänlaisena vastuksena. Tähän on nyt saatava muutos!Uusi sukupolvi on saatava jatkamaan liiton työtä ja jatkamaan sitä paremmin kuin tämä nykyinen polvi. Tästä alkaa liiton uusi nousu, mutta ensin meidän on raivattava tieltä tämä saamattomuuden sukupolvi.
Täällä välillä kuumanakin käytävään liitto keskusteluun heijastuu nyt koko vankeinhoitoalaa koskeva pahaolo. Työnantaja on ajanut toimillaan työntekijöiden työmotivaation aivan nollaan, kukaan ei jaksa eikä kehtaa enää panostaa työhönsä oikealla tavalla. Tästä kaikesta saamme syyttää riseä. Keskustelu liitosta ei kuitenkaan myöskään lähde käyntiin aivan nollasta. On totta, että meidän liiittomme on joutunut antamaan periksi jo vuosien ajan. Esim uutta palkkajärjestelmää ei voida puolustella liiton osalta millään, sillä miksi liitto sopi siitä viimeisten joukossa?Eikö olisi pitänyt olla neuvottelemassa asiasta jo silloin kun poliisit neuvottelivat ko asiasta?Eikö siis liiton herrat nukkuneet onnensa ohi? Siitä ei kuitenkaan päästä myöskään ohi, että kaiken takana on yhä rise, jokaisen vankeinhoitoalalla työskentelevän vihollinen. Emme voi puhua enää kaikkien arvostamasta työnantajasta vaan nyt uusi käsite pitäisi olla jo kaikille tuttu. VIHOLLINEN rise. Rise ja vvl on neuvotelleet sopimuksemme, sekin on totuus. Liittoa kohtaan satelevat kommentit ja pyyteet eivät varmasti lopu ennen kuin liiton korkeinjohto tekee omat johtopäätöksensä ja eroaa. Ehkä se olisi pöytää puhdistava suoraselkäinen teko jolla liitto saataisiin uudestaan sille kuuluvalle paikalle vankeinhoitajien keskuudessa. Ehkä sitten saataisiin taas kaikki loimaalle karanneet pettyneet takaisin yhteisen pöytämme ääreen?Nyt vaaditaan tekoja niin poliitikoilta, kuin myös meidän liittomme herroilta. Katsotaan kummalta voi jatkossa odottaa sitä suoraselkäisyyttä.
Jos satut muistamaan, niin VVL ei hyväksynyt työnantajan aiempia esityksiä huonompina tarjouksina. Eri hallintoalojen eriaikainen sopiminen johtui myöskin siitä, että asia tuotiin esille eri hallinonaloilla eri aikaan neuvottelupöytiin.
Liitto koostuu jäsenistä ja jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin vaaleissa ja eräs erittäin tärkeä vaikutusmahdollissus asioihin on edustajiston kautta. Siitä vaan asettumaan ehdolle ja osallistumaan liiton toimintaan ja uudet tuulet puhaltamaan. Rise (työnantaja) ei kuitenkaan siitä huolimatta kääntäne kelkkaansa ja linjaansa.
No voi perkele taas tätä järjen ääntä mikä täällä loistaa.
Yhdestä asiasta olen samaa mieltä . Te suurisuiset ja muut ottakaa ja lähtekää
jUU UUDET MIEHET HOMMIIN VAAN KUN KERRAN OSAATTE HOMMAT HOITAA. ENSI VUONNA VAIHDATTE KOKO HALLITUKSEN, LIITON PUHEENJOHTAJAN, VARAPUHEENJOHTAJAN,JA EDUSTAJISTON PUHEENJOHTAJAN. jA ITSENNE TIETYSTI HOMMAATTE NOKKAPAIKOILLE NIIN SAADAAAN ASIAT KUNTOON.
JOS SE OLISI NÄIN HELPPOA KAIKKI ASIAT, NIIN NE OLISIVAT JO KUNNOSSA.
NYT TE LOIMAAN KASSAN MIEHET OTTAKAA JA NÄYTTÄKÄÄ.....VOIVOI JO ETUKÄTEEN
Miksi liitonherrat eivät ota virkavaate asiaan mitään kantaa vaikka tiedän heidän seuraavan tätä palstaa?Miksi?Eikö siellä ole suoraselkäisiä miehiä jotka tekevät kaikkensa liitonjäsenien eteen?Onko asia niin hävettävä, että yritetään lakaista se maton alle?Onko tosiasia se, että kun on tottunut vankilassa olemaan tekemättä mitään, niin se jatkuu sitten myös liitontoimistolla?
Nyt o aika tehdä jotain tälle haudanvakavalle asialle. Me tarvittais nää meidän työvaatteet saada ilmattees. Miksi näin ei ole?Luulen, että liitto ei halua tehdä asialle mitään sillä johan se muutenkin on menettänyt kasvonsa meidän silmissä. Jos liitto nyt aloittaisi ilmaisten työvaatteiden vaatimisen ja vielä taas kerran häviäisi taiston olisi se pöytä täynnä tyhjänpäiväisiä pellejä. Niin he varmasti ajattelevat ja eiväthän he ole asian suhteen väärässä, sillä niinhän me heistä ajattelemme. Ei auta nukkuminen työajalla, ei auta kovaan ääneen huutaminen jos ei tee mitään jäsenien eteen. Ei auta vaikka kukat kasvaisi nätisti tappelijoiden vankilassa, ei auta. Ei vaikka kulttuuriakin arvostaisi.
sinusta uusi pääluottamusmies, niin varmaan alle viikon patsasteltas ilamaisissa virkavaatteissa. On nimittäin sen veran vahvaa tekstiä tuo esittämäsi valttikortti em. neuvotteluun. Nimi julki, niin voin siten äänestää oikeaa kaveria. HYVÄ, KIITOS TÄTÄ, ON ODOTETTU.
Liiton on aika herätä. Nyt ei saa nukkua niin kuin nukuttiin palkkaneuvottelun aikaan tai kun tehtiin päätöstä konnunsuon lakkauttamisesta. Ei pelsolaisetkaan erityisemmin olleet kovasti liitolla huolenaiheena. Nyt ei saa jäädä tuleen makaamaan, niin kuin liitto on jo vuosia tehnyt. Nyt on aika ottaa ne virkavaatteet meille ilmaisiksi! Tämä asia ei hautaudu, koska on hyvä pitää ko asiaa pinnalla jotta ihmiset näkevät millaisia aaseja meillä on liitonjohdossa. Tämä asia näkyy ja kuuluu koko ajan, sillä muissa liitoissakin ihmettelevät tämän meidään vvl:n saamattomuutta. Häviöitä häviöiden perään. Ja näitä häviöitä markkinoidaan vielä torjuntavoittoina. Hahahahaaa ei näitä yksilöitä tosiaan voi sanoa suoraselkäisiksi ja aikaan saaviksi herroiksi. Jopa riseä on tässä asiassa kunnioitettava enemmän kuin meidän työtaisteluherroja.
Olet kyllä oikeassa noiden vaatteiden suhteen. Kuitenkin huomautan sinua ennen kuin poltat itsesi loppuun, että näiden nykyisten liiton herrojen kanssa taistelet tuulimyllyjä vastaan. Nämä nykyiset liitonherrat eivät tee mitään aloitteita virkavaatteista, sillä he ovat hyvää pataa risen herrojen kanssa. Kuka sitä nyt haluaisi palata ylivartijaksi jos mahdollisuuksia olisi muuhunkin. Muista kuitenkin kiusata liittoa ja näyttää muille ulkopuolisille, miten naurettava liitto meillä on. Yritän itsekin silloin tällöin muistuttaa miten huonoja sopimuksia he ovat meille vankeinhoitajille saaneet tai joutuneet tekemään nukkuessaan onnensa ohi.
.....on sulla menossa kun tätä ketjua lukee. Tosin on jotkut muut ihan asiaa kommentoineet. Tosiaan tohon teiniangstiin varmaan auttais, jos pääsisit itse paremmin omana itsenäs esiin, kuten joku täällä esitti. Tsemppiä siihen!
Syy siihen on työnkiimaiset perseennuolijat. Semmoiset jotka tähänkin ketjuun on kirjoittaneet vastineita, liittoa ja työnantajaa puolustavia kirjoituksia. Aina, kun tämmöisiä kiimapettereitä on, niin pitkään on maksulliset työvaatteet.
Esimiehet ja liitonmiehet lukee teidän kirjoituksia vesikielellä - ovat mielissään, kun nöyrä työnraataja puolustaa heitä, heidän itsensä puolesta. Kiimainen työnraataja ei tarvii edes paljoa palkkaa ja silti se puolustaa liittoa ja esimiehiä. Ei saa tuostakaan mitään ylimääräistä palkkaa, vain hyvän mielen itselleen, kun ollaan tekemässä jotain tärkeää?!?
Ette te kiimapetterit tule saamaan sen ihmeempää viiriä, kun jäätte eläkkeelle. Ette, vaikka olette hampaat irvessä puolustaneet esimiehiänne ja liittoanne. Kukaan ei tule teitä muistamaan eläkkeelle jäätyänne, olette ilmaa sen jälkeen. Esimiehet ehkä muistelee miten hyvä jeesjeesmies olitte, ei muut - ei ainakaan teidän työkaverit.
Liitto haisee.
Vagninvartijoiden liitto ei ole onnistunut tehtävässään, kun edelleen maksetaan virkavaatteistamme. Poliisilla on huonot neuvottelijat (näin olen kuullut), mutta meidän liiton neuvottelijat ovat sitten jotain ihan muuta :-))
Sinun ja kaltaistesi takia pitää vartijoita olla kaksinkertainen määrä todelliseen tarpeeseen nähden.Siinä syy miksi rahaa ei riitä ilmaisiin virkavaatteisiin.
Oi sinä pieni ja vitivalkea pieni valtija. Uskon tietäväni millainen olet luonteeltasikin. Olet varmasti jees jeeeeeeeeeees mies tai itseasiassa poika. Melkein näen sinut kantelemassa esimiehille työtovereistasi, jos he vähän huokasevat. Miksi et käy talon saunailloissa?Pelkäätkö saippua tippumista vai sitä, että sinulla rupeaa ottamaan eteeen kun näet oikeita miehiä?Tiedä kuitekin, että sinunlaisia on muitakin. Koskaan ei päästä työnantajan pyllynnuolijoista irti, aina joku haluaa olla jeeeeees jeeeeeeeeeees mies joka konttaa puhdistamaan esimiehen makeaa koloa.
Mistä tiedät, että esimiehen kolo on makea?
Koska pääset asiallisen keskustelun tasolle?
Jos jollain on esittämästäsi asiasta erilainen näkemys ja mielipide, niin miksi tällä perusteella oletat kyseessä olevan negatiivisen sävyisesti homo, pienikokoinen jotenkin vajaa tms.?
Selittäisitkö.
En voi välttyä vaikutelmalta, että sinun kirjoituksellasi itsestään antama kuva tuo mieleeen melko kapea-alaisesti ajattelevan, näkemyksiltään suppean ja rajoittuneen henkilön, jonka avuihin ei kuulu esim. suvaitsevaisuus tai muiden huomioon ottaminen.
Käy sääliksi työkavereistasi, jotka päivittäin joutuvat alistumaan rajoittuneelle maailmankatsomuksellesi ja olemaan jeeees mies sinulle.
Jees mies pitääkin olla, jos meinaa saada suojelua pahoilta vangeilta. Nämä kärsijät kun sitten palvelevat vankia viimeisen päälle mutta kaipaavat tätä istujaa kun pitää sanoa pahasti tai pitää ottaa miestä kiinnikin. Kuulutko sinäkin näihin jees jees miehiin?etkö ole joutunut vielä konflikti tilanteisiin?oletko ajatellut, että olet silloin väärässä ammatissa?ei me mitään matoja tänne tarvita jotka ei uskalla sanoa eitä.
Onko totta, että pelkästään istut ja odotat, että tulisi konflikti, että olisi sinulle hommia????
Tällä alalla monenlaista kokeneena ja monenlaisessa mukana olleella voin sanoa, että ole huoletta: Jokainen päivä kun ei satu mitään konfliktia tuo sen päivän yhtä päivää lähemmäksi kun se sattuu.
Siihen asti istu rauhassa ja katso kateellisena kun muut käyttävät hieman leukaperiään puhumiseen. Sitä kutsutaan vuorovaikutukseksi. Se on taitolaji. Ikävä kyllä se lykkää sitä sinun innolla odottamaasi konfliktia hieman etäämmälle.
Näillä palkoilla kannattaa miettiä puhuakko vaiko painiakko? Niistä maksetaan tasan yhtä paljon.
Onko sinulla sellainen käsitys, että ein sanomisesta seuraa painimatsi? No sanon sinulle, että yleensä ei. Riippuu siitä miten se sanotaan. Ja huomaa tuo yleensä. Toisinaan, tosin tosi harvoin, seuraa painimatsi sanoi sen ein miten tahansa.
Kerrot, että olet paikalla silloin kun pitää sanoa pahasti. Miksi pitää sanoa pahasti? Sanoa ja käskyttää voi kovasti, mutta miksi sanoa pahasti? Luuletko vittuilulla voittavasi jotain muutakin kuin lisää vihaa??? Kuka siitä lisävihasta hyötyy ja miten????
Paitsi jos on sen verran luonteeltaan vinksahtanut, että nauttii siitä. Sellaista muistaakseni kutsutaan sadistiksi. Minä en ole, oletko sinä?
Näillä vuosilla olen ollut päällekarkauksien kohteena, päällekarkaustilanteissa ym härdellissä mukana ihan yllin kyllin etten kaipaamalla kaipaa yhtään lisää. Olen juossut karkurin perässä. On ollut tulipaloja, v-mäisiä esimiehiä ja työkavereita. Tekisi mieli laittaa tähän puh.nro, että voisit halutessasi soittaa niin voitaisiin keskustella kokemuksista, mutta tällä palstalla esiintyy niin paljon kipeetä sakkia, että säilytän kotirauhani vielä toistaiseksi.
Mistä muuten johtuu voimakas intosi herjata muita??
Toisaalta muistan kyllä itsekkin, kun nuorena kollina testosteroiini kiehahti kiveksistä ulos niin että korvista savusi, niin se kyllä laittoi korskumaan. Viisautta se ei kyllä lisännyt, päin vastoin. Mutta kyllä se sinullakin vielä olo tasaantuu. Yritä nyt vaan hillitä itseäsi siihen asti ja olla ihmisiksi.
Tsemppiä kypsymiseen.
olen samaa mieltä kanssasi. Hyvä kommentti :)
Valitettavasti joka alalla vaan on sellaisia, jotka eivät tiedä olevansa väärällä alalla.
Taidat kuulua kyllä niihin jotka kertovat vanhoja linnan taruja ominaan. Hamekangas miehiä alla tyyni. Kaikki tämä turha vie ajatuksen pois asiasta. Milloin vvl neuvottelee meille ilmaiset virkavaatteet?Eikö liiton herroista ole tekijöiksi?Miksi siellä kuitenkin pitää laukata hyvinkin usein liiton päivillä?Ei kai siellä ilmaista viinaa jäsen maksajien kustannuksella juoda?Kuka maksaa liiton kestit?Miksi kasvihuoneella ei kasva kukat ja kaalit?Miksi vahti seisoo toimettomana liiton juhlissa?
Näin on.
Joka alalla on ihmisiä jotka on eksynyt väärälle alalle.
Myös vankilaan on etsiytynyt kahvipöytämiehiä jotka on kovia kahvipöytäpuheissa, mutta tosipaikan tullessa nämä miehet on "vessassa". Eihän sille mahda mitään, kun vessahätä tulee silloin, kun muut on tekemässä oikeaa työtä...vaikka muut joutuvat painimaan ilman tätä vessa olevaan sankaria.
Yleensä tämmöiset kahvipöytämiehet ovat sitten isona liitonmiehiä ja sen kyllä tietää mitä sitten neuvottelupöydistä on odotettavissa - EI MITÄÄN!
Hei kolli. Jos haluut ihan oikeesti tietää millon se sun liittos alkaa neuvotella sulle ilmaisia rytkyjä, niin soita sinne liittoos ja kysy???
Paskaaks täällä itket. Taidat kuulua siihen porukkaan kun jo tarhasta asti on marissu asiasta kun asiasta ja sitten kun pitäs ite tehdä jotain asioitten eteen, niin menee peukku poskeen ja äitin helmat houkuttaa.
Älä poraa vaan pistä toimeks. Saamarin lässy.
Eikö ole hyvä kun meidän liitto saa julkisuutta?EDES tällä palstalla. Kyllä tämmöisestä liitosta ja sen aikaan saamisista täytyy kirjoittaa! Muissa liitoissa oikeasti taistellaan jäsentensä puolesta, mutta tämä meidän liitto!!!!!Hei jos olet edes hivenen ajatteleva ihminen, et voi puolustella tämänlaista liittoa joka vain kumartaa työnantajalle. Kun liitto kumartaa riseä, pyllistää se jäsenilleen!Saamattomin liitto ja saamattomimmat liitonherrat kautta suomen maan.
ja syvälle. Mitä helkkarin julkisuutta sä luulet sen sun liittos täällä saavan. Ei täällä ole kuin sinä itkemässä ja jotkut pamarit puolustaa liittonsa. Sitten on noi muut hörhöt jotka kinaa veksin kans ja ittensä. Julkisuutta??? TE ootte oikeesti säälittäviä. Mua nauratta toi vellihousuilu: liitto ei hommaa mulle työrytkyjä. Voi juma. Tältä palstalta on kongeille kyllä tosin hauskaa ja paljon. "Mulla on huono liitto" Hah. Liittykää toverikuntaan, tai ei teitä huolita. SORI. Loma loppuu ja huomenna oon kongilla, tunnistat vinosta hymystä joka karehtii kun tsiikaan sun MAKSULLISIA rytkyjäs. HEH ja hah,
Vvl on pilannut ay liikkeen nimen toiminnallaan. Tällaista saamattomuutta ei ay kenttä ole nähnyt aikaisemmin. Kuka on kouluttanut vvl liiton henkilöt?Kuka on tehnyt sen rikoksen, että on päästänyt meidän liiton herrat maailmalle ilman siipiä?Kanan kakkaa sanon minä!Missä on ilmaiset virkavaatteet?Missä on 3 viikkos lista?Missä on Konnunsuon vankila?Minne hävisi puolet Pelson vankilasta?Missä on tuuliajolla olevat konnun ja pelson vartijat?
tuossa seinällähän se lista riippuu, on jo roikkunu pitkään. Et oo vissiin huomannu.
Soitin ja tarkistin, Konnunsuon vankila on eelleen siellä Konnunsuolla, paritkyt kilsaa Lappeenrannasta.
Äskettäin käyessäni Pelsokin ihan kokonaisen kötkötteli paikallaan.
Elä kuule sie jauha kanankakkoo tai muutakaan paskoo, loppupelissä ei puhheesta saa mittää selevää kun on sitä sontaa suu täynnä.
Eipä sulla taija olla asioista oikeeta käsitystä ja rätninkiä. Vaan on se niinki, et johonnaan se sormi aina osottaa, eri assii osottaako oikeeseen suuntaan, mutta osottaa ja se on sulla vissii pääassii.
Vvl ei halua minkäänlaista julkisuutta. Liittomme ei ole hoitanut sille kuuluvia töitä ja sen tähden liitto haluaa nukkua ruususen unta. Johan jo vvl:n pääliittokin suuttuisi jos tietäisi miten saamaton ja ammattitaidoton tämä meidän vankeinhoitajien liitto on. Ei herätetä siis vahvempia ja osaavampia. Vvl:n strategia näissä asioissa on sama kuin risen kanssa, mahdollisimman varovasti ettei vahvempi herää ja suutu.
Missä on vvl?Minkä kannon alle on valahtanut vankeinhoitajienliiton toiminta?Miten paljon juomatonta viinaa on vvl kaapeissa?Ei se KOVA ÄÄNIKÄÄN tee tuloksia jos etunenässä on puutarhavankilan tonttu. Ja eikun sohvalle nukkumaan.
palkankorotus
Keskiviikko 21.10.2009 klo 15.38
Siivoojien palkat nousevat tuntuvasti. Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistöpalvelut ry ovat sopineet, että pienipalkkaisimmat työntekijät saavat reilussa viidessä vuodessa 16,5 prosenttia lisää palkkaa. Tämän lisäksi tulevat vielä normaalit palkankorotukset.
PAMin mukaan sopimus nostaa siivoojien palkat samalle tasolle myyjien ja ravintolatyöntekijöiden kanssa
TÄLLÄISIA UUTISIA AKTIIVISILTA LIITOILTA. NAISVALTAINEN PAM PYSTYI NEUVOTTELUISSA SEISOMAAN VAATIMUSTEN EDESSÄ. mitäpä tämä vvl tekee?on kaapissa?pää pensaassa?pullon kaula suussa?????
Hyvä PAM. Nyt lähdetään joukolla siivoojiksi, kunnon palkkojen tienuuseen. Tosin en kyllä ole varma kuinka paljon se siivoojan palkka on tuon korotuksen jälkeen, mutta korotus kuulostaa huimalta - 16,5 prossaa, siis alimpi palkkaisille ja vuoteen 2015 mennessä.
Samalla ottavat käyttöön uuden palkkaussysteemin, jossa palkka tulee vaativuuden mukaan. Onks jotain tuttua? Ja saivat lupauksenkin, että kenenkään palkka ei laske uudistuksen myötä?? Onks jotain tuttua???
Mitään ei kuulu.
Liitto nukkuu edelleen ruususen unta - pääasia, että liiton johtohahmot nostavat palkkaa ja istuvat edustusilloissa. Tässäkin keskustelussa on ollut paljon liiton puolesta puhuneita. Ihmettelen näitä ihmisiä ja uskon liiton pyörivät tämmöisten nuolijoiden takia. Tämmöisiä ritareita jos ei olisi, liitto kaatuisi. Tämmöiset ritarit varmaan kävisivät ilmaiseksi töissä jos niille sanotaan, että saat liiton viirin vuoden päästä. Ihan sama mitä akka ja lapset sanovat nälissään. Hienoa, kun olisi liiton viiri takan reunustalla. Kyllä nyt yksi vuosi menisi ilman palkkaa, kun liittoa palvelisi. Liiton mies kävisi välillä tämän ritarin vierellä työpaikalla ja ritarilla vain kylmät väreet menisi selkäpiirtä pitkin, kun olisi semmoinen orgasminkaltainen tunne, kun liitonmies välittää.
Piru se tuntuisi varmaan hyvältä....hyvä ritarit.
Eieieiei.
En ole näitä liiton ritareita! Ihmettelen edelleen tätä liiton saamattomuutta - ihmettelen sitä, että muut valtionalat saa ilmaiset virkavaatteet, mutta vartijat ei...
Ja ongelmat ei katoa sohvalla istuen. Nyt on aika tehdä muutakin kuin korottaa omaa ääntään. On aika taistella jäsenien puolesta horjumatta ja taipumatta. Rise on saatava taas viholliseksi ei kumppaniksi joka tarjoaa hyvät sämpyläkahvit siellä vierailessa.
Mitään ei saada niin pitkään kun on rise myönteinen puheenjohtaja ja sen adjutantit. Pyöreä nolla on tulos heidän kauttaan. Aika on tehnyt tehtävänsä heille, rise on heidän ystävä.
Oikeessa olet - Risemyönteisten avulla ei uusia etuja ole tulossa...
niin valtionaloista kaikkia koskee sama virkapukuasetus kuin vankilaväkeäkin. Tullia, rajaa, puolustusvoimia ja poliisia. Poliisit on sopinu vastaavasta säästöstä jolla ne kattaa virkavaatteet sille osalle poliiseja jotka sitä joutuu pitään.
Niin kuin täällä on jo monesti todettu, niin sinäkin olet niitä ritareita, joiden pitäisi hakeutua liiton toimintaan mukaan aktiivisesti, niin asiat muuttuis, eikä tarvitse enää täällä ulista.
Jep.
Just sinunlaisten ritareiden vuoksi asiat ei muut - sinunlaiset ritarit ajattelevat, että jos paskaa on aina satanut niskaan, niin on normaalia jos sitä samaa paskaa tulee jatkossakin niskaan. Kirjoituksestasi voisi äkkiä luulla, että sinun mielestä parempaa tulevaisuutta ei voi olla...
erotaan liitosta. minä sen jo tein!
Laitetaan nettiin adressi eroamisesta joko meidän jäsenten tai sitten liiton johdon osalta. Ehkä liiton johtoa pitäisi vaatia eroamaan. Uskon kuitenkin, että liittomme johto pitää kynsin ja hampain kiinni paikasta jonka ovat takapuolensa alle saaneet.
Eihän liiton johdon erottamisen mitään adressia tarvita. Äänestämällä se ratkee ketkä siellä istuu. Siinä ei kynnet eikä hampaat auta ku jäsenet äänestää uudet kaverit hoitaan liiton asioita.
Ja siks toisekseen mihin sä tarvit adressia jos haluut ite erota liitosta? Vai luulekko sä et adressi on joku ohjekirja miten se eroaminen tapahtuu?
JUU NETTIIN ADRESSI. VIIME VUONNAKIN JÄSENMAKSUT VAIN LISÄÄNTYVÄT , VAIKKA TÄÄLLÄ KAIKKI KERTOIVAT ERNNEENSA LIITOSTA. PASKAPUHETTA KAIKKI AIVAN PASKAA SIIS.
ADRESSIA EI TARVITA ASETU PUH.JOHTAJA EHDOKKAKSI VUODEN PÄÄSTÄ, JA ÄÄNESTYTÄ ITTES JOHTOON.....ALKAA HOMMA KULKEMAAN !!!!!! VOI VOI EROA JA HÄIVY VITTUUN.
Sinun vuoksesi liitto ei tee yhtään mitään. Sinä olet juuri sellainen jäsen josta liitto pitää. Ei pidä ääntä, ei ole minkään värinen. Olet mauton. Juuri sinunlaisten vuoksi meillä ei ole ilmaisia virkavaatteita, sinun vuoksesi meillä on 6 vk listat, sinun vuoksesi ja sinun kaltaistesi vuoksi meillä on huonosti neuvoteltu ja pakko syötetty palkkausjärjestelmä. Liiton asiat eivät ole kasvihuoneen kitkemistä vaan työneuvotteluja joissa oikeasti pidetään jäsenien puolia. Rikkaruohot kasvaa keravalla, eivätkä risessä. NYT TARVITAAN VOIMAA JOKA KUMPUAA VAIN ASEMIEN LÄHISTÖLLÄ. NYT TARVITAAN MIESTÄ JONKA SANA PAINAA OMASSA LAITOKSESSAKIN. NYT TARVITAAN MIESTÄ JOKA SEISOO TILANTEESSA KUIN TILANTEESSA HUOJUMATTA JA PERÄÄNTYMÄTTÄ.NYT TARVITAAN ÄÄNTÄ KEHÄÄN. ja piipittäjät voi hävitä kitkemään rikkaruohoja kasvihuoneille.
Mut tähän vissiin tulee muutos kun sinä asetut ehdokkaaksi ja kun älykkyytesi ja erinomaisen edunvalvojan kykyjesi saattamana äänivyöryllä asetut johtamaan liittoa.
Seisot tilanteessa kuin tilanteessa huojumatta ja perääntymättä (kannattaa muuten alkaa reenaan pitkään paikoillaan seisomista, siis tosi pitkään, jämerässä asennossa). Kun Risen ja valtionkonttorin väki on aikansa katsellut huojumatonta ja peräänantamatonta seisomistasi he heltyvät ja myöntyvät ihan kaikkiin esityksiisi. Ja valtava helpotuksen huokaisu käy koko vankeinhoitovaltakunnan: "tulipa valittua oikea mies liiton johtoon".
Yllättäen virkarääsyt on ilmaisia ja listat tuskin yhtä viikkoa ja palkkausjärjestelmäkin on uuden liitonmiehen sanelema.
Ja lievänä toiveena tuohon palkkaan olisi semmonen 5 - 10 korotus vuosittain, siis ylitse normaalien indeksikorotusten. Tai miksei samantien vaikka 20 % kun on semmonen mies vaatimassa joka saa mitä vaan.
Muu vankilaliiton porukka kitkee kasvimaitaan ja loistaa onnesta kun löytyi OIKEA mies hoitamaan asioita. Liittoon on tunkua ja väki nauttii suunnattomista eduista. Tai miksi sinne sitten pitäisi tunkea kun ne edut tulee muutoinkin kun sinä, liiton mies, hoidat koko ammattikunnan asiat yhteiskunnan aurinkoiselle puolelle.
Tämän päivän iltapäivälehdessä oli totuus. Vvl on kallis liitto jäsenmaksultaan. Nyt pojat ja tytöt katseet muihin työttömyyskassoihin. Muut kassat lupaavat paljon halvemman maksun ja niistä saa samat edut kuin meidän kalliista ja toimimattomasta liitosta. Verovähennyskään ei tuo sitä etua kuin se, että maksat halvempaan kassaan. Loimaan liitto eli YTK maksaa vain 67 euroa vuodessa, Julkisten alojen teknisten työttömyyskassa maksaa vain 30 euroa vuodessa ja samat edut kuin vvl liitolla. Näihin kassoihin on tervetulleita kaikki ammattikunnat. Perinteisistä liitoista eroaa koko ajan enemmän ja enemmän porukkaa ja liittyy pettyneinä uusiin kassoihin. Perinteiset liitot ovat jo vuosikymmeniä kupanneet työläisiltä rahaa tekemättä mitään. No paperiliitto oli menneinä vuosina kova pala työnantajille mutta senkin maine teot ovat jo menneisyyttä. Vvl ei ole ikinä antanut vastinetta rahoille joita jäsenet ovat sinne antaneet. Nyt kaikki vvl jäsenet erotkaa liitosta ja liittykää esim näihin edellä mainituihin kassoihin. Säästämänne rahat voitte käyttää vaikka pitkäripaiseen ja itse. Mutta jos jatkatte jäsenmaksun maksamista, niin kyllä liiton herrat käyttävät ne rahat pitkäripaiseen omissa juhlissaan.
Näin on perkele. voi voi sua paskahousua mitä sontaa täällä kirjoitat . Kohta sut napataan ..jäljillä ollaan joi
..SAATOLLA!
Olet varmaan ainoita kiimakannikoita jotka jakaa liitonmiehenä jatkaa - luulisi, että sinun jäljilla aletaan olemaan, kun olet ainoita liiton kiimapettereitä?!?
Jatka vain.
Hyvä, kun edes joku liitonmiehenä jatkaa...
Ei sinulla ole paljon kavereita.
Kiimapetterimikäkiimapetteri.
Et saa liiton kultaista viiriä vaikka miten jatkat tuota petterilinjaa liiton toiminnassa - ei sinua kukaan hyvällä muista, kun jäät eläkkeelle!!!!
Hävetkää edes!
Loimaan liitto ei tarjoa muita etuja kuin työttömyyskassan. Jos kaikki liittyy Loimaan liitto n ja VVL niin kuin sitä myöden lakkaa olemasta, niin mitä siitä seuraa. Työnantajan höykytys. Ei tule palkan korotuksia, eikä varmaan työnantajalle riitä edes nolla linja vaan linja on miinuslinjaa.
Nää räkänokat jokka täällä jauhaa suu vaahdossa ei näe sitä räkänokkaansa pidemälle, eivätkä tajua missä mennään. Liiton edut on heille ilmaiset virkavaatteet ja työttömyysturva. Voi helvetti mitä keskenkasvusten touhua. Sopis vaivautua ottamaan selvää mitä liiton edunvalvonta on ollut ja päätteleen mikä olisi tilanne ilman edunvalvontaa. Ongelma on tietysti se että asioista selvää ottaminen vaatii omatoimisuuttakin jonkun veran vaikka asiat on melko selkeesti tarjolla. Voi olla ettette lue liiton lehdestä muuta kuin sen sarjakuvan.
Osaatteko edes lukee. Ettekä pysty kun se räkänokka on omassa navassa niin syvällä, ettei lehti mahdu väliin.
Tää taitaa kuulua luonnon kulkuun, että osa yksilöistä on saamarin tyhmiä, mutta sitä mä en tajuu että on niiiin tyhmä että sitä tyhmyyttä pitää oikein koko kansalle kailottaa. Se menee jo rajusti typeryyden puolelle.
Hei.
Ulkona sataa jo lunta eikä vieläkään uutta edes tästä virkapukuasiasta. Liiton edustajat ei ota tätä asiaa tosissaan vaikka jäsenet on siitä valittaneet - Noh, ei tietenkään, koska he tekevät töitä siviilit päällä eikä tarvitse narrinpukua. Pahinta tätä keskustelua lukiessa on, että myös jotkin vartijat ovat sitä mieltä, ettei meille kuulu ilmaiset virkavaatteet. TIEDÄN, että vartijalla on PASKA palkka, mutta sitä en tiennyt, että jotkut vartijat ovat niin tyhmiä, ettei ne ymmärrä vaatia ilmaisia vaatteita. On edelleen niin väärin, että joudumme maksamaan narrinpuvusta vaikka joudumme sitä töissä pitämään. Luuleeko työnantaja, että pidämme ja kulutamme sitä vapaa-ajalla?
Noh, tiedän senkin, että meidän hallinnon alalla on semmoisia työnkiimaisiaonnettomia, että nämä pitäisi sitä myös vapaalla......mutta, että normaalit ihmiset???
sitten ne on niiiin fiksuja, etteivät vingu niitä täällä. Käsittääkseni ei täältä paljon rättejä heru??????
liitto saa ilmaista ja hyvää mainosta kun sen asioita keskustellaan täällä. ehkäpä täällä voisi keskustella myös siitä miten liitonväki toimii laitoksissa. Onko toiminta tasapuolista kaikkia henkilökuntaan kuuluvia kohtaan?Puolustetaanko työtoverin oikeuksia vaikka se osuisi huonontavasti omaan nilkkaan?Miten on listat?Käydäänkö niistä tasapuolista taistelua vaikka oma lista huononisi?Miten on liitonväki?Oletteko reiluja kaikkia kohtaan?
Onhan se selvää, että liitonmies ajaa vain etuja mitkä tuovat hyötyä vain hänelle itselleen. Jos hän ajaa vagninvartijan etuja virkapukuasiassa, ei siitä ole hänelle itselleen mitään hyötyä - hän käyttää siviilivaatteita, tätä hänen ei siis kannata ajaa. Liitonmies tietää, että tällä hallinnonalalla on sen verran työnkiimapettereitä, että hänen ei tarvitse tämmöisiä asioita ajaa.
Työnkiimapetterit ovat semmoisia jotka voivat vaikka maksaa, että saavat pitää narrinpukua ja käydä töissä...
Keskustelee ne muustakin kuin virkapukuasioista.
Haloo.
Mitä liitto on tehnyt sinun eduksesi? Ei mitään. Suomessa tämä liittotoiminta on lapsenkengissä - kermaperseiden leikkikenttä. Liitto on aikoinaan ollut ameriikassa hieno asia. On ollut jimmihoffaa, on ollut tekemistä.
Suomessa, varsinkin meidän liitossa tilanne on kaamea - mistä saadaan jimmisohva myös tänne???
Vaihda liittoa. Onko liian vaikeaa???????!!!!!!
.
Sitä kansalainen, tavallinen tuunari haluaa ja jaksaa uskoa liittoa - uskoon raukka, että liitto ajaa hänen etuaan, kun käy risteilyllä. Liitonmies nauttii siellä alkoholia ja tarjoaa kanssakumppanille. Liitonmies maksaa alkoholin meidän maksamalla liitonmaksulla. Onhan se kumma, kun liitonmaksunmaksaja ihmettelee saamattomuutta - tällöin palstalle värvätään kaikki kirjoittamaan vastineita...
Mutta..
Mitä liitonmies oikeesti tekee palkkansa eteen?