HÄTÄ

APUA PIAN!

Äitini huomisesta lähtien aikoo pistää pohjanpystykorvapentumme joka on vasta 3kk ulkotarhaan yöksi ja kokonaan asumaan sinne. Sisällä saa käydä välillä. Äiti oli soittanu kasvattajalle jolta hankimme pennun että voiko sitä alkaa pitämään häkissä jo. Kasvattaja oli sanonut että sen voi ja pitääkin laittaa jo häkkiin jos sen ulkokoiraksi haluaa.. Mutta oliko äiti ymmärtänyt väärin? että 3kk:ki voi laittaa jo yöksikin häkkiin! vai oliko kasvattaja tarkoittanutkin sitä?

Onko tämä oikein? Mitä sanon selitykseksi äitille?
121256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi ette voi pitää koiraa sisällä? En oikein itse ole pitänyt koiria ulkona, joten en oikein voi vastata, minkä ikäisenä koira kannattaa ulkoelämään totuttaa. Mutta viis siitä tiedosta itselleni, sillä joka tapauksessa pidän itse koirani mielummin kotona sisällä kuin ulkona häkissä.

Sanoisit äidillesi, että et tahtonut koiraa sen takia, että se olisi yöt ulkona, vaan toivoisit koiran voivan nukkua samassa huoneessa sinun kanssasi. Sanot myös äidillesi kuulleesi, että tuon ikäinen koira on jo itsestään selvästi liian nuori kokematon elämään yöaikaan yksin ulkona.

Ja muutenkin, yleensäkin jopa ulkohäkissä pidettävät koirat pääsevät yöksi sisälle. Minä en kyllä pidä äitisi päätöksestä. Kyllä se menee jo hiukan yli rajojen, että vangitsee koiran ulos yön ajaksi. Se nyt on vielä normaalia, että koiraa pidetään osa >>päivästä>> tarhassa, mutta en ole kuullut, että joku pitäisi yöllä koiraa tarhassa.

Koitahan nyt vielä saada äitisi mieli käännettyä. Toivottavasti saat.

Äänestä
  • Kasvattajalla itellä oli kaikki 10 pohjanpystykorvaa pysyvästi ulkona ja hän sanoi että pohjanpystykorvat viihtyvät enemmän ulkona kuin sisällä varsinkin kesällä. Meilläkin on pentu todenäköisesti menossa pysyvästi ulos, mutta äiti aloitti sen nyt jo, koska kasvattaja oli sanonut. (kasvattajalla oli myös samojedi ja keeshond pysyvästi ulkokoirina!!)

    Pentu on ollut päivisin paljon nyt ulkotarhassa, kun sisällä on liian kuuma pennulle näin kesällä ( 28astetta). Pennulle tehtii kaksiosainen koppi tänään ja varjopaikka. Ollaan ruokittu pentua häkissä. Ollaan käyty pennun kanssa pomppimassa pitkin mettiä ja peltoja ja takaisin häkkii. Äiti ei ota pentua enään laisinkaan sisälle ja mikä pahinta nyt se ei tuu ees illalla sisällä kun ulos pitää jäähä koko yöksi.

    Yritin sanoa äitille jos ottaisin pennun sisälle nyt vähäksi aikaan että voisin kouluttaa sitä mutta EI. Sanoi vaan että kouluta ulkona. Mutta pentu ei näytä ollenkaan keskittyvän muutako ympärillä oleviin ääniin, liikkeisiin ja hajuihin.

    Koitan puhua äitille siitä mitä te olette täällä sanoneet että pentu voisi olla edes yöt sisällä siihen puolivuotiaaksi asti, muuten kai pennun pitää silti olla päivät ulkona. Mitä olette mieltä?

    Äänestä

Eläinsuojelulaki sanoo, ettei alle puoli vuotiasta pentua saa laittaa ulos asumaan.
Sano se äidillesi

Äitisi ja kasvattaja ovat väärässä. Niin pieni pentu tarvitsee paljon sosiaalisia kontakteja ja turvallisuutta. On väärin ja pennun luonteelle vahigollista jättää se yksinään ulos.
Opettakaa pentu pikkuhiljaa ulko-olosuhteisiin. Oleskelkaa ja leikkikää sen kanssa tarhassa hetkinen kerrallaan. Ruokkikaa pentua tarhassa. Vähitellen jätätte sen hetkiksi yksin ja pidennätte tarhassa olo aikaa kunnes se kokee tarhan kotoisaksi.

Äänestä
  • Kyllä koira ainakin yöksi on sisälle otettava. Ja eihän mikään koira sovi täydellisesti ulkokoiraksi, ainakaan pohjanpystykorva.

    Äänestä

  • mietihän, kirjoitti:

    Kyllä koira ainakin yöksi on sisälle otettava. Ja eihän mikään koira sovi täydellisesti ulkokoiraksi, ainakaan pohjanpystykorva.

    Varmasti saan jotenkin käännettyä äitin pään siitä yöksi jättämisestä, mutta tuskin saan siitä päivällä sisälle ottamisesta. Olisi jo hyvä jos pentu oisi ees illat ja yöt sisällä, mutta kaipa pentu päivisin häkissä oleskelee jos käyn juoksuttamassa sitä metsissä ja leikkimissä leluilla sen kanssa :)

    Äänestä

  • jelpp kirjoitti:

    Varmasti saan jotenkin käännettyä äitin pään siitä yöksi jättämisestä, mutta tuskin saan siitä päivällä sisälle ottamisesta. Olisi jo hyvä jos pentu oisi ees illat ja yöt sisällä, mutta kaipa pentu päivisin häkissä oleskelee jos käyn juoksuttamassa sitä metsissä ja leikkimissä leluilla sen kanssa :)

    Ansaitset papukaijamerkin kun huolehdit pennusta niin hyvin.

    Koira on hyvä opetettaa olemaan myös sisätiloissa. Ne saattavat sairastaa ja silloin on tarpeen seurata koiran vointia. Miten sen tekee ulkotarhaan, jos koira ei osaa ollenkaan olla sisällä? Myös turkin hoito voi talverlla olla hankalaa. Ulkokosteaa turkia on hankala harjata.
    Pentu voi olla päivisn ulkona ja näyttää siellä viihtyvänkin. Koita nyt kuitenkin saada äitisi pää kääntymään, ettei penttu ala vierastaa sisätiloja.
    On hienoa, että leikit pentusi kanssa ulkosalla. Pennulle on tärkeää saada ihmiskontakteja ja tottua kaikenlaiseen elämänmenoon. Muuhunkin kuin tarhaan.
    Ulkona kouluttaminen onnistuu kyllä, kärsivällisyydellä. Pentusi on niin pieni, ettei siltä voi vielä paljoa vaatia.

    Äänestä

se sun äitis sinne häkkiin kuuluis.. hitto että ihmiset osaa olla julmia

Äänestä
  • hauvojen puolella- olet oikeassa aivan kamalaa että ihmiset ottaa koiran ja laittaa sen häkkiin ihan oksettaa..
    Ei koira ole luotu häkkieläimeksi, koira tarvii paljon virkkeitä, näin kerran seltin joka oli ollut häkissä monta vuotta ja sitten se löysi oikean kodin mutta se vain kiersi ja kiersi nurkasta nurkaan samaa rataa mitä oli koko elämänsä tehnyt .
    Sitä näkee joskus eläntarhoissa esim. tiikerit, leijonat ne on ressaantuneita ei eläintä ole tarkoitettu häkkiin.

    Äänestä

Minun mielestä koira kannattaa laittaa ulos aikaisessa vaiheessa, jos siitä aikoo ulkokoiran tehdä. Onhan sekin hieman julmaa, jos sen ensin antaa tottua sisäoloihin, missä on koko ajan hulinaa ja ihmisiä ja sitten kun se on tottunut siihen, niin yhtäkkiä viedään pihalle. Voihan pennun kanssa vaikka aluksi nukkua muutaman yön ulkona. Eikä siitä varmaan ole tarkoitus tehdä koiraa, joka on koko ajan yksin siellä ulkona. Ottaa sen aina pois häkistä ja leikkii ja viihdyttää sitä muuten.

Pohjanpk on myös koira, jolle kasvaa kunnon turkki talvella. Varmasti se sen kanssa viihtyy paremmin pihalla kuin kuumassa sisällä. Itselläni oli joskus harmaa pystykorva, mikä ei edes suostunut tulemaan sisälle nukkumaan talvisin ellei pakkasta ollut -20 astetta. Ja silloinkin vain viileään eteiseen. Lämmitetyt kopithan on keksitty...

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä. Pyh laista. Pohjanpystykorva on kova haukkumaan ja jos sitä ei laita aikaisin ulos kun vasta puolenvuoden ikäisenä se haukkuu ''turhille'' asioille sitten isonpana. Anna vain asian olla. Jos kasvattajakin oli samaa mieltä niin älä edes kuuntele näitten muiden sanomisia!

    Äänestä

Käy tarkastamassa MMM:n sivuilta koiran pitoa koskevat lait ja asetukset, niissä on ikäraja minkä ikäista koiraa saa pitää ulkona. Seuraavassakin on tosin sanottu, että on laitonta pitää alle vuosikasta narussa pihalla muuten kuin väliaikaisesti. Kun kerrot äidillesi mikä suomen eläinsuojelulaki on, niin luulen, että hänen aikomuksensa muuttuvat. Jos ei, niin voithan pahimmillaan ilmoittaa eläinsuojeluviranomaisille nimettömänä, että tiedät paikan jossa liian nuorta koiraa pidetään ulkona...

"Ulkona asuva koira
Ainoastaan muutamat rodut soveltuvat jatkuvasti ulkona pidettäviksi. Jos koirasi viihtyy ulkosalla, sillä tulee olla kunnollinen koppi ja juoksulanka tai tilava tarha.

Eläinsuojeluasetuksessa määrätään, että koiraa saa pitää vakituisesti ulkona tietylle paikalle kytkettynä vain asuttuna olevan asuinrakennuksen välittömässä läheisyydessä. Alle vuoden ikäistä koiraa saa vain tilapäisesti pitää kytkettynä ulkona tietylle paikalle.Eläinsuojelumääräysten mukaan koiran on päästävä liikkumaan juoksulangan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä sivusuuntiin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Juoksulangan tulee olla varustettu "stopparilla" siten, että ketju ei pääse kiertymään puun tms. ympärille. Kaulapannan tulee olla riittävän leveä ja säädettävä. Se ei saa olla metallinen eikä kuristava.


Koiralla on oltava myös kunnollinen koppi tai muu hyvä lepopaikka, jossa sillä on riittävä suoja säätä vastaan. Kopin on oltava vedoton ja hyvin maasta eristetty. Saatavissa on myös lämmitettäviä koirankoppeja, jotka soveltuvat lyhytkarvaisillekin koirille. Kopin katon tulisi olla avattava ja loiva, niin että koira voi oleskella sen päällä.


Jos koira ei viihdy kopissaan, se ei ehkä näe sieltä haluamaansa suuntaan. Kokeilemalla voi asian saada korjatuksi.


Ihmisten kulkureitin lähelle kiinnitetty juoksulanka on monelle koiralle mieluisampi ratkaisu kuin tarha, jonka verkko eristää koiran ihmisistä. Jos koira asuu tarhassa, on esim. 20-kiloisen koiran tarhan koon oltava maa- ja metsätalousministeriön määräysten mukaan vähintään 8 neliömetriä ja kahden 30-kiloisen koiran vähintään 14 neliömetriä.

Vähimmäiskoko kertoo vain tarhan pienimmän sallitun koon — hyvä tarha on selvästi suurempi. Tarhaa ei saa sijoittaa pihapiirin perimmäiseen nurkkaan eikä rakennuksen taakse, sillä määräysten mukaan koiralla on oltava kuulo- ja näköyhteys ympäristön tapahtumiin.

Koiraa ei saa unohtaa tarhaan tai liekaan. Ministeriön määräyksissä sanotaan, että koiralla on oltava mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota."

Äänestä

Sano että hän rikkoo sillä lakia, on julma eläimenpentua kohtaan, ja sano, että muut ihmiset ihmettelevät, miksi ihmeessä hän ylipäätään on sen koiran ottanut, jos aikoo viskata sen korvasta ulos häkkiin elämään elämänsä. Koiran on sosiaalinen ja kaipaa omaa laumaa, joka on yleensä sen omistavat ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jelpp kirjoitti:

APUA PIAN!

Äitini huomisesta lähtien aikoo pistää pohjanpystykorvapentumme joka on vasta 3kk ulkotarhaan yöksi ja kokonaan asumaan sinne. Sisällä saa käydä välillä. Äiti oli soittanu kasvattajalle jolta hankimme pennun että voiko sitä alkaa pitämään häkissä jo. Kasvattaja oli sanonut että sen voi ja pitääkin laittaa jo häkkiin jos sen ulkokoiraksi haluaa.. Mutta oliko äiti ymmärtänyt väärin? että 3kk:ki voi laittaa jo yöksikin häkkiin! vai oliko kasvattaja tarkoittanutkin sitä?

Onko tämä oikein? Mitä sanon selitykseksi äitille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu