Acerin sammuminen

Itselläni on Acer Aspire 5530 -mallinen kannettava ja ongelmana on sen sammuminen kesken kaiken. Ongelmaa on jatkunut nyt noin kuukauden verran, koko ajan lisääntyen. Kone siis yksinkertaisesti sammuu kesken kaiken. Varsinkin jos on joku lataus tai muu vastaava ohjelma päällä. Esim. elokuvan katselu ei enää onnistu. Sammumisen jälkeen uudelleen käynnistäminen on vaikeaa. Joskus käynnistyy ihan normaalisti, joskus sammuu viisi kertaa käynnistämisenkin aikana.
Kone on ostettu viime lokakuussa ja takuu on vielä voimassa. Ajattelin ensin kysyä onko jollain muulla ollut samoja ongelmia, mistä saattaisi johtua? Pari kertaa olen irroittanut akun ja puhdistanut pölystä, vähän aikaa auttoi eli pidensi aikaa ettei kone sammunut. Nyt taas sammuilee samalla tavalla. Alkaa usko jo pikkuhiljaa menemään.
Toivottavasti joku osaisi auttaa.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ota yhteys koneen myyjään. Luultavasti asia etenee niin tehden, ja joka tapauksessa myyjällä lienee lain mukaan ensin oikeus korjata myymäänsä vimputtimeen takuuaikana ilmaantunut vika.
Omakohtaisia kokemuksia minulla on - toistaiseksi!-ko? - digisovittimen metkuiluista, ja näihin konetauteihin olen saanut tepsivää neuvorohtoa myyjän kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-min- kirjoitti:

Itselläni on Acer Aspire 5530 -mallinen kannettava ja ongelmana on sen sammuminen kesken kaiken. Ongelmaa on jatkunut nyt noin kuukauden verran, koko ajan lisääntyen. Kone siis yksinkertaisesti sammuu kesken kaiken. Varsinkin jos on joku lataus tai muu vastaava ohjelma päällä. Esim. elokuvan katselu ei enää onnistu. Sammumisen jälkeen uudelleen käynnistäminen on vaikeaa. Joskus käynnistyy ihan normaalisti, joskus sammuu viisi kertaa käynnistämisenkin aikana.
Kone on ostettu viime lokakuussa ja takuu on vielä voimassa. Ajattelin ensin kysyä onko jollain muulla ollut samoja ongelmia, mistä saattaisi johtua? Pari kertaa olen irroittanut akun ja puhdistanut pölystä, vähän aikaa auttoi eli pidensi aikaa ettei kone sammunut. Nyt taas sammuilee samalla tavalla. Alkaa usko jo pikkuhiljaa menemään.
Toivottavasti joku osaisi auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu