Ulkomaille + opiskelu?

En tiiä, kuuluuko tää viesti tänne palstalle ollenkaan, mut laitan silti.
Oon suorittanu lähihoitajaopinnoista ekan vuoden, eli siis kaks vuotta vielä edessä. Nyt sain kuulla, että mulla olis mahdollista syksyllä lähteä yhteen perheeseen muutamaks kuukaudeks ns. aupairiksi. Mut ongelmana on se että haluun edetä opinnoissa samaan tahtiin kun muut samalla luokalla olevat. Onko mahdollista esim. etäopiskella syksy ja jatkaa esim. joulun jälkeen taas normaalisti koulussa? Vai täytyiskö keskeyttää koulu väliaikasesti (jota en kyllä oo tekemässä). Ihan mielenkiinnosta siis kyselen, että onko ulkomaille lähtö ja opiskelu mahdollista suorittaa samaan aikaan.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko ajatellut sitä, että jaksaisitko oikeasti etäopiskella ja tehdä au pairin työtä yhtäaikaa? Se voi olla rankempi juttu, kuin mitä etukäteen osaat ajatellakaan, koska siihen tulee päälle uusi kieli, kulttuuri ja uusien kaverisuhteiden etsintä, sillä tuskin jaksat nyhjätä au parina vain perheen nurkissa. Lisäksi au pair -aika voi viedä mukanaan (matkustelu, vapaa-aika) ja opiskeluhan siinä kärsii ensimmäisenä, kun työt pitää kuitenkin tehdä. Suosittelen siis joko keskeyttämään koulun väliaikaisesti (jota en mielelläni suosittele ensisijaisena ratkaisuna) tai käymään koulun ensi kokonaan loppuun ja lähtemällä vasta sitten au pairiksi - mahdollisuuksia tähän tulee takuulla myös tulevaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anna.vaan kirjoitti:

En tiiä, kuuluuko tää viesti tänne palstalle ollenkaan, mut laitan silti.
Oon suorittanu lähihoitajaopinnoista ekan vuoden, eli siis kaks vuotta vielä edessä. Nyt sain kuulla, että mulla olis mahdollista syksyllä lähteä yhteen perheeseen muutamaks kuukaudeks ns. aupairiksi. Mut ongelmana on se että haluun edetä opinnoissa samaan tahtiin kun muut samalla luokalla olevat. Onko mahdollista esim. etäopiskella syksy ja jatkaa esim. joulun jälkeen taas normaalisti koulussa? Vai täytyiskö keskeyttää koulu väliaikasesti (jota en kyllä oo tekemässä). Ihan mielenkiinnosta siis kyselen, että onko ulkomaille lähtö ja opiskelu mahdollista suorittaa samaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu