Shanghai

Olen lähdössä syksyllä (-09) työharjoitteluun Kiinaan Shanghaihin puoleksi vuodeksi. Lähden matkaan yksin, joten kyselen täällä, onko joku muu lähdössä myös Shanghaihin opiskelemaan, työharjoitteluun tai töihin samaan aikaan? Myös matkavinkkejä yms otetaan vastaan.
7446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Syyskuussa olisi tarkoitus lähteä kolmeksi kuukaudeksi Shanghain yliopistoon. Myös siellä opiskelleilta (tarkemmin ottaen College of international exchange) olisi kiva kuulla kokemuksia. Erityisesti eri kurssien tasosta/sisällöstä jne. olisi kiva kuulla lisää. Vähän jännittää että miten meikäläisen englannilla ja päällä pärjää :)

Äänestä
  • Eli Shanghaihin ei olla tulossa, mutta Kiinaan kuitenkin, Wuhaniin. :)

    Junayhteys luotijunalla kestää alle 5h, joten meillä on suunnitelmissa matkustella Shanghaihin useita kertoja viikonloppureissulle.

    Olis hienoa pitää istua siellä iltaa näin suomalaisten kesken ja tehän ne must see paikat tiedätte sitten "paikallisina" :)

    Äänestä

  • Olin vaihdossa kevään 2008 Shanghaissa KPAMK:n kautta. Olin alunperin hyvinkin kiinnostunut ja innostunut tulevista kursseista, mutta pääasialliseksi toiminnaksi tulikin jotain ihan muuta :) Kokemuksien kartuttaminen ja halpa matkustelu oli aivan ehdoton reissun tarkoitus. Kurssien taso vaihteli paljon, samoin opettajien englannin kielen taito. Opetusvälineenä oli useimmiten PowerPoint, joka joko kopioitiin omakätisesti tai otettiin opettajilta muistitikulle (johon kaikki ei suostuneet). Kirjoja en hankkinut kuin kiinan kielen kurssille. Kurssit suoritettiin yleensä esseillä. Osassa kursseista oli ihan mielenkiintoista sisältöä, mutta muutamassa tyyli meni vähän propagandaksi. Luokat oli samassa rakennuksessa missä paikallisetkin kävi, mutta omassa ryhmässä oltiin, välillä muiden vaihtareiden kanssa. Suoritin itse Chinese Language, Chinese Culture & History, Chinese Business Culture & Environment, Chinese Business Law ja Chinese Economics -kurssit.

    Kysele vapaasti jos jotain mieleen tulee, jos vielä ehtii vastailla.

    Äänestä

  • Minnanen81 kirjoitti:

    Olin vaihdossa kevään 2008 Shanghaissa KPAMK:n kautta. Olin alunperin hyvinkin kiinnostunut ja innostunut tulevista kursseista, mutta pääasialliseksi toiminnaksi tulikin jotain ihan muuta :) Kokemuksien kartuttaminen ja halpa matkustelu oli aivan ehdoton reissun tarkoitus. Kurssien taso vaihteli paljon, samoin opettajien englannin kielen taito. Opetusvälineenä oli useimmiten PowerPoint, joka joko kopioitiin omakätisesti tai otettiin opettajilta muistitikulle (johon kaikki ei suostuneet). Kirjoja en hankkinut kuin kiinan kielen kurssille. Kurssit suoritettiin yleensä esseillä. Osassa kursseista oli ihan mielenkiintoista sisältöä, mutta muutamassa tyyli meni vähän propagandaksi. Luokat oli samassa rakennuksessa missä paikallisetkin kävi, mutta omassa ryhmässä oltiin, välillä muiden vaihtareiden kanssa. Suoritin itse Chinese Language, Chinese Culture & History, Chinese Business Culture & Environment, Chinese Business Law ja Chinese Economics -kurssit.

    Kysele vapaasti jos jotain mieleen tulee, jos vielä ehtii vastailla.

    Hienoa kuulla, että kurssit eivät todennäköisesti tule vaivaamaan päätä turhan paljon.

    Äänestä

Olen lähdössä vaihtoon Shanghaihin syyskuussa kolmeksi kuukaudeksi, tosin yksin en uskalla matkaan lähteä. Onneksi sain suostuteltua ystäväni mukaan! :)

Äänestä

Onpas kiva kuulla et on muitakin Kiinaan lähtijöitä! Laittakaa ihmees mulle vaik sähköpostia osoitteeseen [email protected], jos haluutte kirjoitella enemmän ja myöhemmin ehkäpä myös tavata Shanghaissa/muualla Kiinassa.

Äänestä
  • Täällä kanssa yksi Shanghaihin lähtiä nyt syyskuussa (3 kk). Lentokentällä tai koulussa viimeistään tavataan! Ei enää montaa viikkoa!

    Kieltämättä jännittää jo, mutta onneksi meitä on monta. Lähdetään pitää yhdessä hauskaa ja katsomaan miten siellä päin asiat hoidetaan ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neenu kirjoitti:

Olen lähdössä syksyllä (-09) työharjoitteluun Kiinaan Shanghaihin puoleksi vuodeksi. Lähden matkaan yksin, joten kyselen täällä, onko joku muu lähdössä myös Shanghaihin opiskelemaan, työharjoitteluun tai töihin samaan aikaan? Myös matkavinkkejä yms otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu