Eero

Ei oo sittem enään liiton sivuilla Eeron naamaa ja yhteystietoja. Se pesti on siis loppu. Kukahan ihan oikeesti nyt sitten hoitaa kartingin asioita.Luulis puheenjohtajalla olevan muutakin tekemistä.Ja lajiryhmän johtaja tuntuu keskittyvän vain oman poikansa kilpailemiseen( eturistiriita?)
uuttahan ne ei voi Eeron tilalle ottaa jos potkujen syy oli tuotannollinen ja taloudellinen.Kisakausi parhaimmillaan eikä ole asioista tmmärtävää lajipäällikköö. Hienoo
293488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Älä kitise. Asiat hoituu edelleen ihan mallikkaasti.

Äänestä
  • Bakmannia kiinni 3 viikkoa aina silloin tällöin ei vastaa puhelimeen
    eero vastas sentään joskus ja niillä on vielä sellainen tapa vaikka näkee että jollain olis asiaa eivät soita takaisin niin kuin normaalit ihmiset

    Äänestä

  • olen koittanut kirjoitti:

    Bakmannia kiinni 3 viikkoa aina silloin tällöin ei vastaa puhelimeen
    eero vastas sentään joskus ja niillä on vielä sellainen tapa vaikka näkee että jollain olis asiaa eivät soita takaisin niin kuin normaalit ihmiset

    Pitäs saada vanha lajipäällikkö takaisin. Se hoiti asiansa todella mallikkaasti ja soitti takaisin ja hoiti asian. Kyllä laittoivat ihan väärän miehen pihalle liitosta. Luulempa, että kartingin ja valmentajien koulutukset vähenee ja taso laskee, kun tuollainen ammattimies laitettiin pois. No ehkä tää harrastajaporukka tyytyy tähän, että heillä ei ole enää lajipäälliköä vai tyytyykö? Seurat ja tiimit herätys? Lajipäällikkö teki oikeasti töitä myös seurojen eteen ja SM kisoissakin teki jopa toimitsijahommia eikä vain patsastellut, kuten muut akk ihmiset. No onneksi ennätti saada karting hommat erittäin hyvälle tasolle, siitä on ehkä apua vielä moneksi vuodeksi, mutta vanha lajipäällikkö ne on yhdessä lajiryhmän kanssa saanut aikaan.

    Äänestä

ko. kuskin pakoputki saa sojottaa taivaaseen kun säännöissä sanotaan sen suunnasta melko yksiselitteisesti?

Äänestä
  • kyllähän se on tällä hetkellä fakta että kun joku koittaaa puuttua kuljettajan tai auton epäkohtiin niin SL on välittömästi kilpailunjohtajan tykönä tekemässä protestia. kukaan ei viitti tapella kyseisen asemaansa väärin käyttävän HUOLTAJAN kanssa. ja tämä on faktaa sekä koffista että nyt raketissa

    Äänestä

  • vnlknlksdj kirjoitti:

    kyllähän se on tällä hetkellä fakta että kun joku koittaaa puuttua kuljettajan tai auton epäkohtiin niin SL on välittömästi kilpailunjohtajan tykönä tekemässä protestia. kukaan ei viitti tapella kyseisen asemaansa väärin käyttävän HUOLTAJAN kanssa. ja tämä on faktaa sekä koffista että nyt raketissa

    Minuutti sitten akk:n ja lajiryhmän sivulta kopsattua :

    "Lajiryhmän asioita liiton toimistolla hoitaa Eero Simojoki."

    Putken saa laittaa ylöspäin, ettei muovipuskuri sula. Se on likimain kerrasta vainaa se puskuri, jos putki paahtaa siihen vähänkään pitempään.

    Äänestä

  • takia saa sojottaa ylös kirjoitti:

    Putken saa laittaa ylöspäin, ettei muovipuskuri sula. Se on likimain kerrasta vainaa se puskuri, jos putki paahtaa siihen vähänkään pitempään.

    olla vaakatasossa tai alaspäin. Se on totta, että muovipuskuri on kerrasta vainaa, mutta siihenhän saa laittaa nyt teippiä. Se on lisämääräyksellä sallittu.

    Kyse on lähinnä siitä, että pitääkö sääntöjä noudattaa vai ei.

    Äänestä

  • sivuilla kirjoitti:

    Minuutti sitten akk:n ja lajiryhmän sivulta kopsattua :

    "Lajiryhmän asioita liiton toimistolla hoitaa Eero Simojoki."

    kannattais varmaan lukea myös etusivun tiedotteet
    "kartingin asioita hoitaa pääsihteeri"
    Eikä Eeron naamaa ole enään toimihenkilöiden kuvissa

    Äänestä

  • takia saa sojottaa ylös kirjoitti:

    Putken saa laittaa ylöspäin, ettei muovipuskuri sula. Se on likimain kerrasta vainaa se puskuri, jos putki paahtaa siihen vähänkään pitempään.

    ja kukahan tähän on antanu luvan.Sääntö sanoo yksiselitteisesti että ulostulo pilli on näytettävä joko sivulle tai alas.Muovipuskuri tekee asiasta ongelmallisen ,mutta silti sääntöä pitää noudattaa. niissä kisoissa missä me on oltu katsastus on asiasta huomauttanut niille joilla on ollu ylöspäin ja viimeksin kuuntelin kun katsastus neuvo että kun on vaakatasossa niin se riittää , mutta ylös EI saa olla kun öljyt roiskuu varsinkin lähtöhässäkässä takana tulevan visiiriin.Loogista. se joka väittää että ei tuu ei ole ikinä ajanu raketilla.tai on ollu aina niin nopee että on ollu eturivissä

    Äänestä

  • vnlknlksdj kirjoitti:

    kyllähän se on tällä hetkellä fakta että kun joku koittaaa puuttua kuljettajan tai auton epäkohtiin niin SL on välittömästi kilpailunjohtajan tykönä tekemässä protestia. kukaan ei viitti tapella kyseisen asemaansa väärin käyttävän HUOLTAJAN kanssa. ja tämä on faktaa sekä koffista että nyt raketissa

    Eturistiriitoja mutta ketään ei kiinnosta. Jokapaikan höylä huseeraa missä haluaa.

    Äänestä

Kuten ennenkin olen veikannut niin eräs hyvin tunnettu henkilö on pian liiton palkkalistoilla, tai hoitaa bisneksenä (korvausta vastaan) liiton kartingasioita.

Uskaltaako joku olla erimieltä?

Äänestä

Kyllä on taas tavallinen harrastaja ihmeisssään...työsuhteen piti jatkua tietojeni mukaan syyskuun alkuun...???? Ja eikös sieltä irtisanottu myös tekniikkalajipäällikkö, mutta hänen kuvansa on edelleen sivuilla??? Miksei sitä ole poistettu???? Kyllä tässä irtisanomisessa haiseen nyt pahasti?

Äänestä
  • Nousemassa puoliammattilainen pukki johonkin virkaan, kovin kun tykkää poikiensa kanssa puöriä Lappalaisessa miljöössä

    Äänestä

  • Santaparkista kirjoitti:

    Nousemassa puoliammattilainen pukki johonkin virkaan, kovin kun tykkää poikiensa kanssa puöriä Lappalaisessa miljöössä

    suurin käytettyjen moottorisahojen moottorien kauppias jota parraton ja muutenkin kaljuhko pukki hoitaa sivubisneksenään.
    Pakkohan sen on olla paikalla että bisnekset luistaa..
    Ei kaikkeen voi käyttää bulvaaneja henkilöitä.

    Äänestä

  • Kuka näistä asioista akk:ssa päättää. Onko pääsihteeri tehnyt nämä päätökset ja irtisanomiset. Ei taida hallitus edes olla selvillä asioista, entä sitten liittovaltuuston ihmiset. Ketä siellä on päättämässä, jos tällaisia antavat tehdä..? Eikö heillä ole rohkeutta puuttua näihin asioihin

    Äänestä

  • johan on kirjoitti:

    Kuka näistä asioista akk:ssa päättää. Onko pääsihteeri tehnyt nämä päätökset ja irtisanomiset. Ei taida hallitus edes olla selvillä asioista, entä sitten liittovaltuuston ihmiset. Ketä siellä on päättämässä, jos tällaisia antavat tehdä..? Eikö heillä ole rohkeutta puuttua näihin asioihin

    M*****n käskystä J*** varmaan!

    Laittakaahan pohjanmaan poijjaat nyt asiat kuntoon. Lajin edun nimissä samalla voisi vaihtaa pj:n.

    Äänestä

  • Suomen kirjoitti:

    suurin käytettyjen moottorisahojen moottorien kauppias jota parraton ja muutenkin kaljuhko pukki hoitaa sivubisneksenään.
    Pakkohan sen on olla paikalla että bisnekset luistaa..
    Ei kaikkeen voi käyttää bulvaaneja henkilöitä.

    paahan paperia lohkojen väliin

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    M*****n käskystä J*** varmaan!

    Laittakaahan pohjanmaan poijjaat nyt asiat kuntoon. Lajin edun nimissä samalla voisi vaihtaa pj:n.

    Eikös se Eero nyt käytännössä pidä niitä lomiaan...

    Äänestä

  • aurinko paistaa kirjoitti:

    Eikös se Eero nyt käytännössä pidä niitä lomiaan...

    (tietääkseni) Eero pitää nyt pois ylityövapaat, kesälomat jne, ja on työsuhteessa syksyyn saakka, mutta viimeinen työpäivä oli viime viikolla. Lajin osalta olemme nyt todella tuuliajolla, tulee aivan mieleen 10-15 vuotta takaisset ajat, jolloin karting toimi liitosta huolimatta! Kun äänestätte omissa seuroissanne luottamusihmisiä, selvittäkää ovatko he kartingmyönteisiä (tai edes selvillä miksi he ovat siellä ja mitä äänestävät), he taas valitsevat liittovaltuuston, ja liittovaltuusto hallituksen. Näin tämä homma toimii meidän Bresneviläisessä liitossa. Ja päätökset esittää toimisto, nuijii ne pöytään parissa minuutissa ennenkuin kukaan edes tajuaa mitä tapahtui. Näin meitä viedään. Olen myös saanut kuulla ettei siellä kaikki muutenkaan mene "fiksusti".

    Äänestä

  • johan on kirjoitti:

    Kuka näistä asioista akk:ssa päättää. Onko pääsihteeri tehnyt nämä päätökset ja irtisanomiset. Ei taida hallitus edes olla selvillä asioista, entä sitten liittovaltuuston ihmiset. Ketä siellä on päättämässä, jos tällaisia antavat tehdä..? Eikö heillä ole rohkeutta puuttua näihin asioihin

    Tämän asian on hallitus päättänyt pääsihteerin esityksestä ( Jani Backman ),
    apuna on varmaankin ollut myös Mahonen.

    Äänestä

Onko kenelläkään tietoa, että joku olisi hakenut sitä Eeron paikkaa valmennuskoordinaattorina. Ei taida löytyä yhtä hyvää kaveria. Outoahan mun mielestä on, että ensin irtisanotaan ja sitten haetaan uutta työntekijää? Onko siis liittovaltuuston ja hallituksen jäsenet tosiaanki tehneet tällaisia päätöksiä, että liiton paras mies pois ja sit haetaan uutta tekijää? Uskaltaisikohan joku noista henkilöistä tulla esille ja kertoa, että miten ja miksi ovat näin päättäneet?

Äänestä
  • Onko joku tietää, ketä olis halunnu sitä valmennuskoorinaattorin paikkaa?? Ihmettelin tuosa vaan verotietoja ja eipä kyllä saa lajipäälliköt paljoa palkkaa. yhtiön puolel taas naiset tienaa näköjään 30 % paremmin. laskujen maksaja yhtiössä tienaa verotietojen mukaan 62 000 e eli ei pahasti, mahtaa siellä pomo sitten tienata tosi paljon.viittiiköhän siis kukaan lähtiä valmennushommia tai lajipäällikkö tekeen nälkäpalkalla ja viikonloppui saa olla liikkeel kokoajan.

    Äänestä

  • Ihmetteleväinen kirjoitti:

    Onko joku tietää, ketä olis halunnu sitä valmennuskoorinaattorin paikkaa?? Ihmettelin tuosa vaan verotietoja ja eipä kyllä saa lajipäälliköt paljoa palkkaa. yhtiön puolel taas naiset tienaa näköjään 30 % paremmin. laskujen maksaja yhtiössä tienaa verotietojen mukaan 62 000 e eli ei pahasti, mahtaa siellä pomo sitten tienata tosi paljon.viittiiköhän siis kukaan lähtiä valmennushommia tai lajipäällikkö tekeen nälkäpalkalla ja viikonloppui saa olla liikkeel kokoajan.

    Kannattaa varmasti kyseenalaistaa AKK:n johdon toimintatapoja.

    Äänestä

  • asioista tietävä kirjoitti:

    Kannattaa varmasti kyseenalaistaa AKK:n johdon toimintatapoja.

    Tämähän rasahtaa liitoon heti kuh Kallelle eka tili maksetahan....
    Kalle voi olla hjva jatka mutta toimintatapa niin väärä jott alaitetaan lankku palaa toisest pääst...

    Äänestä

  • pääsuora kirjoitti:

    Tämähän rasahtaa liitoon heti kuh Kallelle eka tili maksetahan....
    Kalle voi olla hjva jatka mutta toimintatapa niin väärä jott alaitetaan lankku palaa toisest pääst...

    ongohan liittokokoukses kellää seural uskallust kysell tän irtisanomisen perää. lisää henkilöit on palkattu ainaki nettisivuje mukaa, joten ei kait talous ole sit tiukall kuten syyt oli. näinkö liiittoo todel johdetaa

    Äänestä

  • takasuora kirjoitti:

    ongohan liittokokoukses kellää seural uskallust kysell tän irtisanomisen perää. lisää henkilöit on palkattu ainaki nettisivuje mukaa, joten ei kait talous ole sit tiukall kuten syyt oli. näinkö liiittoo todel johdetaa

    Seurojen kirjalliset esitykset liittovaltuuston syyskokoukselle jätettävä hallitukselle (6 viikkoa ennen), 16.10.09

    eli hopi hopi kirjallista pyyntöä seurojen eudustajien kautta menemään.

    Äänestä

  • pääsuora kirjoitti:

    Seurojen kirjalliset esitykset liittovaltuuston syyskokoukselle jätettävä hallitukselle (6 viikkoa ennen), 16.10.09

    eli hopi hopi kirjallista pyyntöä seurojen eudustajien kautta menemään.

    Selasin tossa AKK netsivuja ja valmennukse kohdalla ol mielenkiintoinen teksti. Simojoki olis hoitanu valmennusta vain 2008 kesään saak ja sit Backman ottanu vastuu tehtävist. Aika härskiä että vielä valehtelevat tuol taval. Onks tää joku lintu vai kala tää backman?

    Äänestä

  • Porilainen vai turku kirjoitti:

    Selasin tossa AKK netsivuja ja valmennukse kohdalla ol mielenkiintoinen teksti. Simojoki olis hoitanu valmennusta vain 2008 kesään saak ja sit Backman ottanu vastuu tehtävist. Aika härskiä että vielä valehtelevat tuol taval. Onks tää joku lintu vai kala tää backman?

    on näköjään kommentaattorina eurosportilla, wtcc sarjan osakilpailussa Japanissa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-rfejia. kirjoitti:

Ei oo sittem enään liiton sivuilla Eeron naamaa ja yhteystietoja. Se pesti on siis loppu. Kukahan ihan oikeesti nyt sitten hoitaa kartingin asioita.Luulis puheenjohtajalla olevan muutakin tekemistä.Ja lajiryhmän johtaja tuntuu keskittyvän vain oman poikansa kilpailemiseen( eturistiriita?)
uuttahan ne ei voi Eeron tilalle ottaa jos potkujen syy oli tuotannollinen ja taloudellinen.Kisakausi parhaimmillaan eikä ole asioista tmmärtävää lajipäällikköö. Hienoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu