Kasvattajan vastuu!?

kuka kantaa?

Kuinka tarkkaan te kasvattajat katsotte kelle pennun myytte?

Naapurissamme on alle kolmekymppisellä nuorella parilla pari vuotias rotikkauros, joka ei ole millään muotoa heillä hanskassa. He joutuvat käyttämään sitä yhdessä lenkillä, koska yksin eivät pärjää. Koira kulkee aina kuonokopassa. Kun koira päättää mennä jonnekin, riuhtaisee se taluttajat mukanaan ojaan. Toisia koiria kohtaan se käyttäytyy erittäin aggressiivisesti, hyvä kun saavat sen pidettyä kiinni.

Suurnautserin ja käppänän omistajana voin sanoa että omat koirani eivät koskaan ole käyttäytyneet sitten pentuiän jälkeen moisella tavalla. En missään nimessä syytä koiraa tai rotua, vaan omistajia. Lisäksi perään varsinkin tämän kokoisten ja luonteisten koirien kasvattajilta vastuuta siitä keille koira myydään. Vain erityistapauksissa suostuisin myymään rotikan tai suursnautserin kaltaisen koiran ensimmäiseksi koiraksi. Riski sille että koira vie omistajaa 6-0 on liian suuri otettavaksi. Vaikka kaiken kokoiset koirat on koulutettava, ovat hätätilanteissa pienet koirat hallittavissa voimalla. Ison ja voimakkaan koiran, jolla on mahdollisuus saada paljon tuhoa aikaan, tulee olla täysin omistajansa hallinnassa.

Muutoin syyttömät ja oikeissa käsissä loistavat koirat saavat turhaan "tappajakoiran" maineen.
Kasvattajat joilla motiivina on pelkkä raha, ja jotka siitä syystä suostuvat myymään koiriaan täysin kokemattomille egonkasvattajille, ovat todellinen uhka koko rodulle. Pienenkin koiran omistajana, en todellakaan haluaisi kokea tilannetta jolloin pitelemätön rotikka tai joku muu iso koira hyökkäisi perheenjäseneni kimppuun, todennäköisesti kohtalokkain seurauksin.

Haluaisinkin kuulla teiltä kasvattajat että mitkä ovat kriiterinne koiran saamiseen teiltä?

4

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvattajan kamu

      No ensinnäkin ostaja voi valehdella suut ja silmät täyteen. Esim.minä olen kokenut minulla on ennenkin ollut rottweiler, minä olen käynyt kursseja joilla opetetaan miten rottweilerin kanssa toimitaan, minä asun maalla, minä asun omakotitalossa ja minulla on jo koira(iso) olemassa, minä kuljen sryn kentillä oppimassa. kotonani on ollut rottweiler joten tiedän siitä melkolailla.olen ennenkin harrastanut isojen koirien kanssa.
      Tässä oli esimerkkejä.
      Mutta kasvattajan täytyykin sanoa ennen myyntiä että hän käy tarkastamassa koiran tilanteen silloin tällöin, jolloin ostaja jäisi valheestaan kiinni. Ja kasvattajan myös täytyy tarkastaa myymänsä koiran tilanne edes joskus.
      Ei kasvattaja voi kaikkea tietää, on yritettävä luottaa ostajaan. Ja ostajahan voi kohdella koiraansa sitten miten haluaa.

      • Myyjä/ostaja

        Kasvattajalla on vastuu myydessä ja ostajalla sen jälkeen pennusta/koirasta.
        Kasvattajan on jälkeenpäin hyvin vaikea puuttua myymänsä pennun kasvatukseen jos ostajat eivät sitä halua. Kasvattajan OIKEUDET (ei korvausvelvollisuudet pennun virheistä) pentuun loppuvat, kun pentu on maksettu vaikka sopimuksessa lukisi mitä.


      • ...
        Myyjä/ostaja kirjoitti:

        Kasvattajalla on vastuu myydessä ja ostajalla sen jälkeen pennusta/koirasta.
        Kasvattajan on jälkeenpäin hyvin vaikea puuttua myymänsä pennun kasvatukseen jos ostajat eivät sitä halua. Kasvattajan OIKEUDET (ei korvausvelvollisuudet pennun virheistä) pentuun loppuvat, kun pentu on maksettu vaikka sopimuksessa lukisi mitä.

        Oletko koskaan ajatellut, että koirassakin voi olla vika..?? Asia ei ole niin yksinkertainen kun luulet..!
        Tutullani oli Rotikka 10 vuotiaaksi asti jonka jälkeen koiralle tuli aivokasvain ja koira muuttu.. Alkoi agressiiviseksi ihmisille sekä eläimille.. Tai koiralla voi olla jo pennusta vikaa päässä.. AINA EI KASVATTAJAA VOI SYYTTÄÄ!


    • tiuska

      Millä tavalla koira on ollut aggressiivinen muita koiria kohtaan? Oletko nähnyt sen hyökkäävän muita koiria kohtaan "tappajana"; niinkuin nyt annat tästä koirasta kuvan? Kai tiedät että jotkut koirat ihan tervehtivätkin murisemalle jne, eivätkä tarkoita pahaa. Ja parivuotias kun on vielä ihan täysin pentu niin vaikea uskoa että se nyt kaiken haluaisi tappaa.
      Kulkee kuonokopassa AINA? Sitä nyt en kyllä hyväksy edes minä, itselläni on vuoden ikäinen rottis ja kuonopantaa olen kyllä käyttänyt mutten koskaan ole tarvinnut koppaa..

      En ole samaa mieltä kanssasi siitä,että kasvattajalla olisi jotenkin suurempi vastuu kuin koiran uudella omistajalla,mielestäni uusi omistaja on VÄHINTÄÄNKIN yhtä paljon vastuussa siitä,millaiseen kotiin koira päätyy. Itselläni on todellakin siis ENSIMMÄINEN oma koira ja rottis-uros eikä meillä ole koskaan ollut mikäänlaisia ongelmia koiran kanssa, ei koulutuksessa eikä missään muussakaan. Rottis on vaan vaativa rotu ja kyllä ne kasvattajat tietävät kenelle niitä voi myydä ja kenelle ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1081
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      194
      1011
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    8. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      671
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe