Trelaiset opintolainan kelalle takaisinmaksajat

Onko kenelläkään kokemusta ottaako Tampereella sossu toimeentulotukipäätöksissään huomioon opintolainan lyhennykset kelalle. Esim. Porissa otetaan huomioon 100%.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tammela keskuksen sossu ei ottanut huomioon. Eroja voi toki olla eri sossujen kesken, monessa muussa asiassa ainakin tuntuu menevän ihan jokaisen sossun mielen mukaan (jopa saman sosiaalitoimiston sisällä).

Äänestä

Aikoinaan huolehdin opintolainan maksuista ja sain työttömyyspäivärahaa tai saman suuruista työmarkkinatukea.

En tietenkään odottanut, että lainan hoitamista olisi otettu menona huomioon, mutta ne muuttuivatkin toimeentulotukilaskelmassa tuloksi. Eli saamani työttömyskorvaukset laskettiin tuloksi ja työmarkkinatuesta maksettu laina muuttui käytettävissä olevaksi ylimääräiseksi varallisuudeksi.

Toimeentulotuen perusosassa ei mainita, että perusosaa saisi käyttää opintolainan hoitamiseen, joten se voitiin laskea tavallaa varallisuutena kahteen kertaan tuloksi.

Ilman opintolainan maksamista olisi ollut oikeutettu toimeentulotukeen, mutta kun tuon opintolainan maksamisen vuoksi samat tulot voitiin huomioida tuplana, niin jouduin elämään pelkällä työmarkkinatuella ja asumistuella.

Eli toimeentulotuessa laskettiin työttömyyskorvaukset tuloksi ja siitä summasta maksetut opintolainat varallisuudeksi, joka olisi ollut käytettävissäni mikäli en olisi maksatut opintolainaa.

Jos joutuu työttömäksi, niin raha-asioiden hoitamisesta sakotetaan ja holtiton elämä palkitaan ylimääräisellä tuella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työöötön kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta ottaako Tampereella sossu toimeentulotukipäätöksissään huomioon opintolainan lyhennykset kelalle. Esim. Porissa otetaan huomioon 100%.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu