Miten olette opettaneet paikka-käskyä? En enää muista miten sain entiselle koiralle opetettua sen käskyn. Yritin eilen saada pentua pysymään paikoillaan kun oltiin metsässä, mutta totesin, että ehkä on parempi opettaa "paikka" ensin sisällä, koska ne käskyt mitä olin opettanut ilman ympäristön häirintää toimivat myös ulkona. Ulkona kun pentua kiinnostaa kaikki uudet tuoksut ja paikat joten uuden oppiminen ei onnistunt. Vai mitä mieltä olette?
Toinen asia eli jos otan koiran mukaan kun lähden kauppareissulle (ei minnekään shoppailureissulle jossa menisi kauan kuten vaatteiden osto) ja jos siellä on koiraparkki tai paikka mihin jättää koira, niin miten opetan koiran olemaan siinä? Entisen koiran kanssa ei onnistunut ilman kamalaa haukkushowta joten koskaan ei otettu koiraa mukaan edes pikaiselle kauppareisulle. Vai olisiko järkevämpää olla viemättä koiraa ollenkaan kauppareissulle? Tietenkään nyt ei ole vielä mahdollista lähteä viemään pidemmälle kävelylle ennen kuin pentu on vanhempi. Mutta siinä tavallaan iskisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kauppareissu ja koiran ulkoileminen. Tietenkin tulen kävelyttämään koiraa enemmänkin kuin pelkillä kauppareissuilla.
Kolmas asia vielä eli pennun hyppiminen ja näykkiminen. Vapaana ollessa pentu tulee hyppimään ja yrittää purra. Välillä sattuu että korotan ääntäni kunnolla. Hetkeksi kielto toimii mutta sitten se tulee jo takaisin puremaan. Sama juttu on jos koira on hihnassa ja vastaan tulee toinen ihminen. Koira alkaa hyppiä hihnassa joten lyhennän hihnaa siinä vaiheessa ja pyrin menemään vastaantulijan ohi nopeasti paitsi jos hän haluaa silittää. Silloin varoitan mahdollisesta näykkimisestä. Sitä pelkään, että jos tulee lapsia jotka haluaa silittää ja koira alkaa näykkiä. Ja minusta olisi kyllä kiva muutenkin, että pentu ei pure. Joten miten lähden opettamaan koiraa pois tästä huonosta tavasta? Entisen koiran kanssa ei ollut tälläistä ongelmaa.
Nyt oikeasti toivon asiallisia vastauksia ilman loukkauksia ja solvaamista. Minä olen esittänyt kysymykseni asiallisesti ja toivon, että vastaukset tulevat olemaan myös sellaisia. En ole täysin osaamaton koiran kanssa ja mielestäni avun pyytäminen ei tarkoita että on surkea koiranomistaja.
Paikka-käsky
8
7544
Vastaukset
- Aloittaja..
Koiran pystyn jättämään ongelmitta yksikseen kotiin kun menen kauppaan. Se on täällä ihan rauhallisesti ja on leikkinyt tai nukkunut aina kun olen tullut kaupasta. Se ei ryntää tervehtimään innolla, vaan odottaa paikallaan kunnes tulen silittämään ja kehumaan sitä kun on ollut hienosti täällä. Naapureiden mukaan ei ole ollut haukkumista tai ulvomista.
Mitä paikka-käsky tarkoittaa? Onko se siis sama kuin "seiso"? Kaikki käskythän ovat koiralle voimassa niin kauan kunnes vapautat koiran ko. käskystä. Jos sanot koirallesi "istu", niin se istuu niin kauan kunnes sanot "vapaa". Ei siis missään tapauksessa kahta käskyä, eli istu ja paikka - se vaan sotkee koiraa. Mutta jos siis tarkoitat paikka-käskyllä sitä, että koira jää paikalleen seisomaan, niin sen voi opettaa esim. näin. Nami käteen, käsky seiso tai paikka (kumpaa haluatkaan käyttää) ja namikädelle ohjaat koiran seisomaan. Kun se on hetkenkin oikeassa asennossa, palkka. Ja sitten vaan paljon toistoja, aika pitenee sitä mukaan kun koira tajuaa mistä asennosta on kyse. Ja kannattaa opettaa ekana oman kodin rauhassa.
Koiraa EI IKINÄ oteta kauppareissuille mukaan ja jätetä yksin kaupan eteen! Kiltti, pieni koira saatetaan varastaa kaupan edestä ja isoja koiria kiusata esim. heittelemällä niiden päälle kiviä. Joku saattaa ilkeyksissään vaan päästää koiran vapaaksi. Lenkit koiran kanssa tehdään erikseen, kauppareissut erikseen.
Kiellä topakasti "ei" kun koira hyppii ja näykkii. Nosta kätesi kiinni kroppaasi, jotta koira ei saa kiinni käsistäsi. Ja sitten vaan jähmetyt, olet ihan kivipatsas. Jos riekkuminen jatkuu, nostat jalan koiran eteen niin, että se ei pääse hyppäämään kehoasi vasten.
Ulkona kaikki koirat ja ihmiset ohitetaan nätisti. ÄLÄ opeta koiraasi siihen, että vastaantulijoita saisi moikata! Muuten koira oppii, että vastaantulijoita saa ulkona moikata aina ja pyrkii aina jatkossakin vastaantulijoiden luokse. Opeta nyt heti, että mennään kauniisti ohi. Ota nami käteesi ja houkuta sillä koira kulkemaan vastaantulijoiden ohitse ja anna palkka, kun menee nätisti.- -jke-
Koko "paikka" käsky on ajatuksena mielestäni ihan älytön ja tekee asioista hankalia ja koiran kannalta epäjohdonmukaisia.
Itse olen opettanut koiralle "istu" ja "maahan" käskyt. Käsky on voimassa niin kauan kunnes koira saa jonkin uuden vapauttavan käskyn. Tällöin ei ole mitään tarvetta enää erillistä paikoillaolokomentoa opettaa. "Paikka" olisi periaatteessa järkevä silloin, jos istumisessa ja maahanmenossa ei koiralta vaadita mitään muuta kuin nopea käväisy tuossa asennossa. Mutta istumisen tai maahanmenon opettamisessa tuollaiseksi ei taas itsessään ole mitään järkeä, joten kannattaa suosiolla unohtaa koko "paikka" ja tehdä asioista itselleen ja koiralle yksinkertaisia.
Miten koiran sitten saa istumaan tai makaamaan paikoillaan pidempiä aikoja? Alkuvaatimus on tietenkin se, että koira toteuttaa nuo käskyt ja on edes hetken halutussa asennossa. Tämän jälkeen voidaan alkaa vahvistamaan asennossa pysymistä. Tässä kyse on siitä, että kaikki kahden vahvisteen välillä tapahtunut vahvistuu myös. Pyritään siis antamaan kaksi (ja useampia) palkkioita siten, että koira on ollut koko niiden välisen ajan paikoillaan. Alussa näiden palkkioiden väli voi olla pari sekuntia ja sitä voidaan sitten pikkuhiljaa venyttää useisiin minuutteihin sitä mukaan kun koira oppii. Myös ympäristön ärsykkeitä voi kasvattaa pikkuhiljaa. - vinkkejä -70
Tässä tulee hieman toistoa, mutta vastaan nyt aikani kuluksi;)
Minä olen myös opettanut koirilleni että kun tulee esim istu-käsky, se on voimassa niin kauan kunnes tulee vapautus. Sama pätee maahan- ja seisokäskyille.
Ja opetus tapa niin että ensin olen namun kanssa ohjannut sen pyllyn maahan, samalla kun se pylly on siellä maassa olen antanut palkan. Hyvin pian olen liittänyt tähän istu-sanan ja häivyttänyt mahdollisimman nopeasti sen namulla ohjauksen pois. palkka tämän jälkeen on aina piilossa, ei niin että koira tottelee vasta kun se näkee mitä se saa. Mutta ei mielestäni myöskään tule tehdä niin että tungetaan tasku täyteen jotain superhyperherkkua koiran nähden, ja sitten nykäistäänkin toisesta taskusta joku kämäinen kuivanappula kun koira on tehnyt oikein odottaessaan sitä herkkua.
Ja kuten olet jo oivaltanut, uusien asioiden opettelu AINA koiralle tutussa ja rauhallisessa ympäristössä. Vieraalla paikalla sitten taas lasketaan kriteeriä. Jos koira istuu kotona paikallaan 2 minuttia, ei se välttämättä siihen pysty jos vieressä leikkii toinen koira tai edes jos se viedään yksin vieraalle kentälle. Eli silloin pitää vähentää aikaa. Itse aloitin paikallaolon harjoittelun tavallaan alusta kun lähdimme hakemaan häiriötä. Kotona koira istui/makasi minuuttitolkulla mutta ulkona vaadin ensin esim vain 5 sekunttia, palkka 10 sekunttia, palkka, 3 sekunttia, palkka jne.
Ja ole tarkkana sen kanssa että ei tule tilanteita jolloin annat koiran luistaa siitä paikallaolosta. Esim koira on istumassa ja se näkee jonkun tutun. Käsky on silloinkin käsky ja vasta vapautuksen jälkeen saa mennä. Minä en tee itse suurta numeroa siitä jos koira rikkoo jonkun käskyn tai tekee pyydettäessä esim väärän asian. Otan iloisesti liikkeen uudelleen.
Mutta paikallaolo oli se käsky sitten istu, seiso tai maahan, kannattaa opettaa niin että ei anneta sen koiran epäonnistua. Eli niin lyhyitä aikoja alussa että koira ei sitä käskyä riko.
Olen opettanut koirille myös odota-käskyn. Eli jos lenkille pysähdyn sitomaan kengännauhoja, odota tarkoittaa silloin että ei liikuta,asento vapaa;) Meillä toimii mutta voi olla joidenkin mielestä ihan turha opettaa ylimääräistä kun tuossakin voisi käyttää esim istu-käskyä.
Samaten käytän tätä käskyä kun tulee vieraita. Sanon koirille odota. Eli on ihan sama missä asennossa ovat, kunhan ovat paikallaan.
Mitä tulee tuohon kaupan eteen jättämiseen. Älä tee niin. Kuten jo kirjoitettu, joku saattaa varastaa koiran siitä, näitähän on ollut viime aikoina huolestuttavan paljon. Lapset tai kuka tahansa saattaa kiusata koiraa ja se on sidottuna olevalle koiralle todella kova paikka. Kiusaamisen ei tarvitse olla edes negatiivista, koira voi kokea ahdistavaksi jo sen että joku tulee siihen rapsuttamaan. Ja kaikki edellä mainitut ehtivät tapahtua minuutissa, joten sillä, kuinka kauan siellä kaupassa olet, ei ole merkitystä. - MiiMii
.. olen muiden vastanneiden kanssa, meilläkin käsky voimassa, kunnes toisin sanotaan. Tosin lisänä on "odota", joka meillä tarkoittaa samaa, kun useimmilla paikka. Tällä saan vahvistettua sitä, että koira ei todellakaan liiku, tule ovesta ilman lupaa yms. Ja pienillä askelilla eteenpäin, niin tulos pitkällä tähtäimellä on varma ja luotettava.
Kun pentu näykkii, anna sille suuhun jotain mitä se saa purra (lelu tms), se auttoi meillä ainakin. Tällä tavoin koira oppii, mitä saa kaluta ja mitä ei. Lisäksi tietenkin "Ei" kun puree käsiin.
Hyppimiseen auttaa huomiotta jättäminen. Käänny pois tai laita vaikka koira rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Vasta kun osaa olla nätisti, saa rapsutuksia, ruokaa tms. Älä siis ainakaan anna ruokaa, jos pentu riekkuu ympäriinsä. Jos annat, palkitset huonoa käytöstä.
Ja ennen kaikkea, hitaasti hyvä tulee! Välillä meinasi mullakin turhautuminen iskeä, mutta nyt kun koira on reilun vuoden alkaa tulokset todellakin näkyä ja olen ihan supertyytyväinen =)- että älä jätä
kaupan eteen, edes hetkeksi. Esim BH koetta varten voit opettaa koiran jäämään yksin, mutta silloinkin tarkkailun alla kokoajan, juuri edellä mainituista syistä. Jos koiraa esim. härnätään sinun tietämättäsi sen odotellessa, voit joutua tosi hankalaan tilanteeseen, kun ihmettelet miksi se on alkanut esim. tietyn näköisille ihmisille, koirille, äänille tms. haukkua. Syy voi löytyä juuri tuosta.
- Labbisfani
että älä jätä kirjoitti:
kaupan eteen, edes hetkeksi. Esim BH koetta varten voit opettaa koiran jäämään yksin, mutta silloinkin tarkkailun alla kokoajan, juuri edellä mainituista syistä. Jos koiraa esim. härnätään sinun tietämättäsi sen odotellessa, voit joutua tosi hankalaan tilanteeseen, kun ihmettelet miksi se on alkanut esim. tietyn näköisille ihmisille, koirille, äänille tms. haukkua. Syy voi löytyä juuri tuosta.
Täällä missä minä asun isäni ja siskoni kanssa on todella paljon eläinrakkaita ihmisiä,mutta myös niitä jotka inhoavat niitä mutta eivät räkkää eläimiä(en ainakaan ole kuullut että olisi tehnyt näin).Meillä on 15kk vanha Labrdorinnoutaja(Ella) ja sillä on ongelmana "kotiintulo seremonia", eli koira "tohkeistuu" ja heiluu vimmatustin edes takas(siis niinku jahtaisi häntää mutta vaihtaa hopeasti puolta) ja hyppii. Myös ongelmana on ollut luoksetulo, ja se haittaa aika suuresti vaikka asummekin metrinpäästä mestästä(rivitalossa),sillä koira ei tule millään luokse, vaikka tarjoisi mitä herkkuja vaan aina kuin lähestyy koiraa se juoksee kauvemas (ärsyttääkseen : D : D) ja kinni ottamiseen voi mennä tunteja.Ennen labukka tuli luokse jo vaikka oli ollut meillä vasta kolme päivää (2 ekanapäivänä kulki hihnassa)ja viellä 3viikkoiseksi, kunnes eräs vieras tule kyläilemään 2kk ja pakoitti aina laitttamaa hihnan.Ella (koirani) siis on minun ostama (900e) ja käytin kaikki säästöni siihen :)
Isä ja sisko auttoi hihnojen ja lelujenkanssa( ja isä ostaa ruuat) PS. En tiiä kui kirjotin ton kirjakielel :D
PS.PS. Olin 13w kuin ostin koiran ja nyt olen 14 :) - pakoreissuista
Labbisfani kirjoitti:
Täällä missä minä asun isäni ja siskoni kanssa on todella paljon eläinrakkaita ihmisiä,mutta myös niitä jotka inhoavat niitä mutta eivät räkkää eläimiä(en ainakaan ole kuullut että olisi tehnyt näin).Meillä on 15kk vanha Labrdorinnoutaja(Ella) ja sillä on ongelmana "kotiintulo seremonia", eli koira "tohkeistuu" ja heiluu vimmatustin edes takas(siis niinku jahtaisi häntää mutta vaihtaa hopeasti puolta) ja hyppii. Myös ongelmana on ollut luoksetulo, ja se haittaa aika suuresti vaikka asummekin metrinpäästä mestästä(rivitalossa),sillä koira ei tule millään luokse, vaikka tarjoisi mitä herkkuja vaan aina kuin lähestyy koiraa se juoksee kauvemas (ärsyttääkseen : D : D) ja kinni ottamiseen voi mennä tunteja.Ennen labukka tuli luokse jo vaikka oli ollut meillä vasta kolme päivää (2 ekanapäivänä kulki hihnassa)ja viellä 3viikkoiseksi, kunnes eräs vieras tule kyläilemään 2kk ja pakoitti aina laitttamaa hihnan.Ella (koirani) siis on minun ostama (900e) ja käytin kaikki säästöni siihen :)
Isä ja sisko auttoi hihnojen ja lelujenkanssa( ja isä ostaa ruuat) PS. En tiiä kui kirjotin ton kirjakielel :D
PS.PS. Olin 13w kuin ostin koiran ja nyt olen 14 :)Tuota, näihin molempiin ongelmiin Ellan kanssa taitaisi auttaa sellainen tietty huomioimattomuus. Eli kotiintuloseremonioissa, kannattanee opettaa koira istumaan ja odottamaan paikallaan kunnes on saatu vaatteet pois päältä ja vasta sitten hetki riekkua koiran kanssa. Jos koira osaa istua(kuten oletan), mutta ei malta pysyä paikallaan, niin tällöin pitää vain sanoa "istu... odota hetki..." Ellei malta, sinun pitää viedä ja näyttää koirallesi missä olisi hyvä paikka olla, komentaa istumaan ja odottamaan siinä. Voit joutua viemään sen useampaankin kertaan samaan paikkaan, mutta tee se kärsivällisesti. Tarvittaessa voit myös korottaa ääntä hiukan ja ottaa tuikean ilmeen. Jos tarve vaatii niin eiköhän iskä auta komennon pitämisessä. Miehillä kun on möreä ääni jota koirat yleensä kunnioittaa paremmin.
Ja sama huomioimattomuus pätee tähän toiseen ongelmaan eli luoksetuloon. Kun Ella läksee omille teilleen, niin älä lähde juoksemaan perään sillä se pitää sitä kiinniottoa vain hauskana leikkinä jonka olette yhdessä keksineet. Sen sijaan istu vaikka alas ja ala lukea AkuAnkkaa, kun olet vain liikkumatta niin Ella kyllästyy kun et lähdekään perään. Hetken kuluttua uteliaisuus voittaa ja koira tulee kysymään että "hei, miksi et leikikään mun kanssani enää?". Silloin on hyvä hetki ottaa kiinni. Ei niin että yhtäkkiä tarraat pantaan tai napaat syliin, vaan kysyt että mennäänkö sisään kattomaan oliskos vaikka makkaraa tarjolla. Näin koira oppii seuraamaan sua minne menetkin, eli sisälle.
Muutenkin kannattaa opettaa Ellalle kaikkea tottelevaisuutta, siitä on hyötyä esim. vaaratilanteissa. Ei jää auton alle, eikä hilpaise karkuteille moneksi päiväksi jolloin ehkä metsän petoeläimet nauttivat Ella-paistia... Samoin hyvin käyttäytyvä koira saattaa auttaa koiravihaajaakin muuttamaan käsitystään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485346
- 483718
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963346- 313126
- 592884
- 572740
- 532400
- 381854