idea pistää joka kesä tuollainen kuja pystyyn! Tulee fiilis kuin olis isommassakin kaupungissa. Elämää ja vilskettä riittää. Näyttää myös ruokakojut löytäneet paikalle. Hyvää kebabia ja thaimaalaista, sekä muikkuja oli myynnissä. Suosittelen!! Tätä lisää!
Markkinakatu
onpa todella hyvä
9858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se vaan tympäisee kun ihmiset jäävät juttelemaan keskelle kulkuväylää ja tukkivat tien. Myös koiranomistajat voisivat jättää lemmikkinsä kotiin.
siellä joka vuosi, kaksi kertaa olen läpi kävellyt......ei mitään uutta, Joku sais keksiä jotain uutta joku vuosi....SAMAT KOJUT VUODESTA TOISEEN.
Joku saisi keksiä jotain uutta. Niin, mutta kuka joku? Aina se on joku, miten jos olisi joskus se joku itse? Itsellä ei kyllä ole ideaa, mutta koska ei ole, en odota sitä muiltakaan. En kyllä tänä vuonna olisi ollut "vapaanakaan" asian hyväksi, oikeastaan yksi idea tuli tätä kirjoittaessa, katsotaan ensi vuonna olenko töissä.
Uppoavan. Ainut mikä harmitti oli tosiaan se että jotkut oli ottaneet koirat mukaan. Taitaa kajaani olla vielä niin perälä, että ei ymmärretä että koirat ei kuulu kaupunkien keskustoihin ihmisvilinään.
kauppamiehiä, eikä minulla ole rahaakan, luulisi markkinamiehiä olevan kainuussakin, markkinakatu pelkästään, ei paljo enää kiinnosta, kun samat kojut on vuodesta toiseen
katsomassa huomenna se mikä se on ollut koju kojulta sama viimeisen kymmenen vuoden ajan.
koju olis tullut lisää......toivoisin jotain muuta, kun tuota krääsää, mitä siellä myydään.....jotain ohjelmaa kaipaisin.....muutakin kun joku taikuri !
ensi kerralla
HÄVINNYT, samanlainen vuodesta toiseen.