loppusointu

Kesäisin - juuri nyt - leijuu ilma,
ja kadut tanssivat lumessa.

Minun maailmani, se pyörii unessa.

Eilen, kaiken kalkkarokierteen keskiössä,
asui unelias, tarkkaavainen ja nöyrä, yllään silkki:
silmälasikissa.

Jälleen vaiva laikukas, ikuinen ja taivas:
kuinka rukoilla yhtä katsetta ylitse pöydän.

Pyörivä mielessä maailma mielen:
punaisen auringon yhä säteilevän kielen.
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sakkelien äänet ei kenenkään maalla
pyörivien nojatuolien..seismologit
Kirgiisien mekkalointia houkki dooggi jne.

Minun runokommenttini on vähintään
yhtä älytön kuin sinun runosi.

Äänestä
  • Tarkoititko saakeli? a ja k ovat aika kaukana perusnäppikessä toistaan, joten virhelyöntiin en usko.

    Oikeastaan, runoni suhteen, olet oikeassa. Älytöntä höpinää. Mutta kun poppelit täällä rantsulla viskovat siemenensä tuuleen syntyy pyörteitä kaduille, kuin pumpulia tuuleen. Tämä tällainen saatteli minut kotiini tänään - muassaan eilisen kauniit muistot.

    Olen pahoillani pettymyksestä, mutta eihän sitä nyt aina voi eikä voikkaan.

    Äänestä

nyt ei olisi jaksanut ajatella enää muuta kuin tyynyä, joten melkein kaiken ymmärsin omalla tavallani. Vaikka nyt täällä palstalla piipahdellaankin, niin ei kait me unessa olla. Vai onko tää automaattikirjoitusta ja haamukipua sormenpäissä. Kirjoitit tuolla :
"kuinka rukoilla yhtä katsetta ylitse pöydän." niin tuli vaan ajateltua, että runon tulkinta perustuu lukijan omiin kokemuksiin ja tunteisiin (=luettuna näyttää tyhmältä lauseelta, muttan ole mikään ammattilainen runouden, enkä kritiikin parissa. Tekstit on asiakieltä ja melkein pelkästään englanniksi mitä päivisin kirjoittelen). Kukin tulkitsee ne tavallaan. Silloin kun liikutaan tälläisellä julkisella areenalla ovat kommentitkin sen mukaisia. Kiitoksia hienosta lukuhetkestä : )

Ei..nyt on kyllä mentävä...koirrr

Äänestä

leikkimistä, söpö runo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakuskat kirjoitti:

Kesäisin - juuri nyt - leijuu ilma,
ja kadut tanssivat lumessa.

Minun maailmani, se pyörii unessa.

Eilen, kaiken kalkkarokierteen keskiössä,
asui unelias, tarkkaavainen ja nöyrä, yllään silkki:
silmälasikissa.

Jälleen vaiva laikukas, ikuinen ja taivas:
kuinka rukoilla yhtä katsetta ylitse pöydän.

Pyörivä mielessä maailma mielen:
punaisen auringon yhä säteilevän kielen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu