Kissa kylpee

Meillä on aika erikoinen kissa. Yleensähän kissat eivät tykkää vedestä ollenkaan. Kuitenkin meillä asia on päinvastoin. Meillä on semmonen kahdenhengen kylpyamme jossa kylvemme aika usein, pienestä pitäen kissamme on tullut itse myös kylpyyn. Kissa todellakin nauttii vedestä.

Ei asiasta muuta haittaa ole ollut muuta kuin että märkä kissa haisee jonkin aikaa pahalta. Nykyään joudumme pitämään kylppärin oven kiinni ettei kissa tule joka kerta kylpyyn. Siellä se raapii sitten koko kylvyn ajan oven takana. Silloin tällöin kyllä päästämme sen ammeeseen.

Mistä voi johtua tällainen poikkeava luonne? Myös sauna kiinnostaa kissaa kun siellä saunotaan ja on kosteaa.
5584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Otaisin tuomoisen kisun,kaveriksi kylpyyn.
Meillä oli Söpö joka tykkäsi olla saunassa.
Saunasta lähdettyää kylmää sai keuhkokuumeen,menehtyi siihen. Kuivatkaa kissa ja pitäkää sisällä, kunnes on kuiva.
Erikoinen kissa.

Äänestä

Ensimmäinen oma kissa meni mitä kurjimmilla keleillä ulos, vain tullakseen sisään lämpimälle pesulle.

Faijan kissa rakasti saunomista, meni aina ylimmille lauteille. Sen sai sitten kantaa sieltä ulos ettei jäisi sinne nukkumaan ja kuivumaan. Nykyään ei ole omaa saunaa.

Olen myös huomannut että lehmä pitää pesusta, lehmä nimittäin eksyi 3 kertaa samaan mutaojaan makaamaan. Oli hyvin tyytyväinen kun sai ilmaisen pesun.

Tiikerit myöskin tykkäävät uida, kissaeläin sekin.

Oma kolli käy kesäisin valjaissa jopa 3 km lenkillä, kaahaa edellä flexissä ja pomppii joka puuhun. Matkan varrella on pieni puu silta, noin 7 m pitkä. Alla menee siis pieni joki joka yhdistää järveä ja merta. Kissa menee vapaaehtoisesti veteen kahlaamaan ja uimaan pikku sinttien perässä. Joten kissa myöskin kalastaa, joku kun on väittänyt ettei kissa muka niin tee. Tervetuloa vaan kesällä katselemaan meijän kalastaja-kollia! :)

Äänestä

Meidän neidistä on myös todella hauskaa leikkiä vedellä, aamuisin tulee heti lujaa vauhtia kun menen pesemään kasvojani ja saman hanan alla sitten lotraamme;) Joskus jätän veden valumaan kun menen kahvin keittoon ja sitten takaisin kylppäriin joka on yltä päältä märkänä, sitä vettä kun on niin hauskaa tassulla viskellä ja usein neitimme seisoo lavuaarissa ja tutkii tarkasti mihin se vesi oikein menee, eikä ole väliä vaikka vesi valuu pitkin turkkia ja hauskaa on;)

Äänestä
  • Meillä tykkää Onni ja Enni leikkiä vesiletkun kanssa oikeen kuumalla ilmalla, ja kun letkussa on pieniä reikiä, niin ne juo niistä pikkurei´istä vettä. Useimmiten vanhemmatkin kissat nousee varjoistaan juomaan vettä kun menen kastelemaan kukkia :-)! Saa nähdä nyt mitä nämä junnut, Lumi ja Pantteri tekee ens kesänä (nuorimmat kissat)!!!

    Äänestä

  • Kissafani kirjoitti:

    Meillä tykkää Onni ja Enni leikkiä vesiletkun kanssa oikeen kuumalla ilmalla, ja kun letkussa on pieniä reikiä, niin ne juo niistä pikkurei´istä vettä. Useimmiten vanhemmatkin kissat nousee varjoistaan juomaan vettä kun menen kastelemaan kukkia :-)! Saa nähdä nyt mitä nämä junnut, Lumi ja Pantteri tekee ens kesänä (nuorimmat kissat)!!!

    saunakissa mullakin. välillä täytyy oikeen väkisin nostaa kissa pois saunasta, se kun viihtyis siellä vaikka miten pitkään..
    kylppärin lattia, lavuaari ja ulkona esim. ämpäri on kivoja paikkoja juoda vettä, omasta kupista ei maistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T&P kirjoitti:

Meillä on aika erikoinen kissa. Yleensähän kissat eivät tykkää vedestä ollenkaan. Kuitenkin meillä asia on päinvastoin. Meillä on semmonen kahdenhengen kylpyamme jossa kylvemme aika usein, pienestä pitäen kissamme on tullut itse myös kylpyyn. Kissa todellakin nauttii vedestä.

Ei asiasta muuta haittaa ole ollut muuta kuin että märkä kissa haisee jonkin aikaa pahalta. Nykyään joudumme pitämään kylppärin oven kiinni ettei kissa tule joka kerta kylpyyn. Siellä se raapii sitten koko kylvyn ajan oven takana. Silloin tällöin kyllä päästämme sen ammeeseen.

Mistä voi johtua tällainen poikkeava luonne? Myös sauna kiinnostaa kissaa kun siellä saunotaan ja on kosteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu