Voisitko ryhtyä suhteeseen oman isäsi/äitisi ikäisen kanssa?
ikäero
xxxxx
5443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ryhtyisi, sillä elämäntilanne ja arvomaailmat eivät todennäköisesti ole ihan samat. Haluan eri asioita suhteelta kuin vanhempieni ikäiset seuranhakijat. Toisaalta en tuomitse niitä, jotka vastaavat myöntävästi, sillä en usko, että sellainen suhde olisi merkki jostain isä-/äitihahmon etsimisestä. Toiset vaikuttavat ikäistään vanhemmilta ja toiset menevät helposti nuoremmasta. Joku joskus sanoi, että yleisesti ikäero on ok, jos kumppanillasi on sinuun vähemmän ikäeroa kuin vanhempiisi, mielestäni asia on yleislinjaltaan näin.
seksisuhteeseen. Heissä on sitä iän tuomaa karismaa (joissakin) ja sitä jotain mitä monessakaan nuoremmassa ei ole. Suhdetta sen pitemmän päälle en varmaan. Etenkään epätoivoisen kanssa joka naukuu ja monkuu...
jokin aika sitten olisin sanonut yhtään sen kummempia miettimättä, että en todellakaan voisi (melko varmana naurahtanu vielä päälle), mutta nyt...muutamaa kokemusta rikkaampana, en heti menisi kieltämään ajatusta.
Kyllä voisin, jos mies olisi terve ja mukiinmenevän näköinen eikä mikään pubissa kaljamahaansa kasvattava rupsahtanut hampuusi. Tosin en pitkään suhteeseen, sillä jossain vaiheessa mies olisi yksinkertaisesti liian vanha, meinaan lyhyempää suhdetta ja esim. seksisuhdetta. Itse en ymmärrä näitä iänikuisia lässytyksiä arvoista ja arvomaailmasta, ne ovat opittua sanahelinää joka muka "kuuluu" ilmaista kun ikäeroista keskustellaan. Miksi ei voi olla sama arvomaailma vaikka olisi 20 vuotta ikäeroa? Ei minun arvoihini kuulu viinanjuonti, biletys ja festareilla käynti, ei yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa.
Minä olen 16 vuotta vanhemman miehen kanssa =)
Ja on lähellä vanhempieni ikää.
Meidän suhde toimii hyvin,ei ole ongelmia ainakaan toistaseksi ollut.
Suhdetta vajaa 10 vuotta takana =)