Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään tää kaikkien vinkuminen tässä palstassa, ''mun elämä on perseestä, mä en kestä, teen itsarin,'' yms. Okei, palsta on tarkoitettu siihen että kerrotaan omista ongelmistaan, mutta siis oikea pointtini on se, että harvoin kukaan edes yrittää keksiä ratkaisua, mikä on kyllä täysin ymmärrettävää toivottomalta tuntuvassa tilanteessa. Jotkut eivät edes usko voivansa saada paremman elämän. Jotkut eivät edes yritä.
Kuitenkin, ihmisten pitäisi keskittyä keksimään ratkaisua murheisiinsa, mikä on hankalaa, mutta pakko sanoa suoraan.
Yksin kotona murehtiva ei voi saada ystäviä yksin kotona murehtimalla. Hänen täytyy saada rohkeutta kohdata ihmisiä jos hän haluaa ystäviä. Hänen täytyy puhua ihmisille.
Et saa ystäviä tilauksesta, saat ystäviä ystävystymällä.
Yrittäkää, vaikka epäonnistuisitte, sillä kukaan ei onnistu tekemättä mitään. Yrittäkää harrastuksia, yrittäkää koulussa puhua jollekkin, yrittäkää netissä jutella jonkun kanssa.
Vaikka pelottaisi. Ahdistaisi. Tuntisit itsesi huonoksi, oudoksi.
Koska sinulla on mahdollisuus.
Sinä et ole huonompi kuin muut.
Mutta jos et edes yritä, ei kukaan muukaan edes yritä hyväksyä sinua.
Kuitenkin, ihmisten pitäisi keskittyä keksimään ratkaisua murheisiinsa, mikä on hankalaa, mutta pakko sanoa suoraan.
Yksin kotona murehtiva ei voi saada ystäviä yksin kotona murehtimalla. Hänen täytyy saada rohkeutta kohdata ihmisiä jos hän haluaa ystäviä. Hänen täytyy puhua ihmisille.
Et saa ystäviä tilauksesta, saat ystäviä ystävystymällä.
Yrittäkää, vaikka epäonnistuisitte, sillä kukaan ei onnistu tekemättä mitään. Yrittäkää harrastuksia, yrittäkää koulussa puhua jollekkin, yrittäkää netissä jutella jonkun kanssa.
Vaikka pelottaisi. Ahdistaisi. Tuntisit itsesi huonoksi, oudoksi.
Koska sinulla on mahdollisuus.
Sinä et ole huonompi kuin muut.
Mutta jos et edes yritä, ei kukaan muukaan edes yritä hyväksyä sinua.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täyttä totta, tätä tarvittiin. Lisään kuitenkin pari sanaa.
Älkää poteko huonoa omatuntoa, jos kuitenkaan ette tunne olevanne valmiita muuttamaan itseänne. Odottakaa ns. "suruaika", jolloin saat mietittyä asiaa ja kerättyä motivaatiota. Tunnet kyllä, kun tämä "suruaika" on ohitse ja voit aloittaa asian muuttamisen. Aloita aina muuttuminen suunnittelemalla. Voit vaikkapa kirjoittaa paperille tavoitteita ja mitä sinun pitää tehdä muuttumisen eteen.
Voin kirjoittaa esimerkin. Leikitään, että minun ongelmani olisi ystävättömyys.
Kavereita
- Mese (?)
- Irc-Galleria (nick kukkalainen^ ?)
- Ratsastustunti
Tekemistä
- Puhu enemmän
- Hymyile ihmisille (tutkimus lehdessä lähestymisestä)
Miten
- Tutustu kavereiden kavereihin
- Mene juttelemaan (kysyn kellonaikaa?)
- Muuta?
...tosi oikeessa. Edellisen kirjoittajan lisäys oli myös ERITTÄIN tarpeellinen!
Monesti meille epätoivon partaalla oleville sanotaan vain, että "ota itseäsi niskasta kiinni, tee jotain, sun täytyy elää." Se on väistämätön tosiasia jos haluaa päästä kiinni onnellisempaan elämään, mutta itseäni tuollaiset neuvot pitkään vain ahdistivat. "Ai niskasta kiinni? Ai jaa? En mä pysty, en pysty... Eli minussa täytyy siis olla todella paljon vikaa kun en pysty edes yrittämään..." Se masensi.
Sitten ilmeisesti kävin läpi "suruaikani" enkä hoputtanut itseäni mihinkään. Halu "parantaa" elämää tuli sitten ihan itsestään ja yrittäminen tuntui melkeinpä itsestäänselvältä. Ihan himoitsi yrittämistä ja mahdollisuuksia.
Tälle viestilleni ei ole vielä onnellista loppua, koska prosessini on kesken. Tämä on kestänyt jo vuosia, olen yrittänyt monenlaista: seurakuntaa, leirejä, koulunvaihtoa, nettiä, harrastuksia, mutta mikään ei ole vielä tuottanut toivomaani tulosta. En kuitenkaan lakkaa yrittämästä nyt.
Rauhoittukaa, älkää ottako paineita, tutustukaa itseenne & ongelmaanne.
Kiitos ja juuri näin. Turha sitä on alkaa itseään ruoskimaan lisää kun ei heti jaksa alkaa bilettämään.
"Et saa ystäviä tilauksesta, saat ystäviä ystävystymällä.
Yrittäkää, vaikka epäonnistuisitte, sillä kukaan ei onnistu tekemättä mitään. Yrittäkää harrastuksia, yrittäkää koulussa puhua jollekkin, yrittäkää netissä jutella jonkun kanssa.
Vaikka pelottaisi. Ahdistaisi."
Totta joka sana. Se että kieriskelee itsesäälissä, ei auta yhtään. Pitää olla uskallusta. Niskasta kiinni, just niin! Lukion käytävillä näen joskus tällaisia tapauksia jotka vain istuvat yksin, joilla ei oikeastaan ole kavereita. Enkä tiedä mikä heidän tilanteensa on. Joskus tekisi ihan mieli mennä istumaan viereen ja pakottaa se henkilö puhumaan. Ihan mistä vaan. Herättäis sen tähän maailmaan, näyttäis sille että se on OK jätkä/muija.
Jeh, en oo nyt ihan samaa mieltä teidän kanssa. Koska ihan oikeasti, jos ihmisellä on huono itsetunto ei oikeesti pysty tollaseen. Jos menee puhumaan ihmisille, sekoaa sanoissaan eikä keksi puhuttavaa, ja sitä alkaa pelkäämään vaan entistä enemmän ihmisille puhumista. Ja sitä sitten jää sellaseen oravanpyörään.
Näin lyhyesti sanottuna, joillekkin tuo vain on mahdotonta.
"Suruaika"-juttu. Sinä aikana opettelin tuntemaan itseäni, löytämään vahvuuteni, hyväksymään heikkouteni ja tajuumaan et oon ok tyyppi, yms. yms.
Neuvot täytyy tietenkin soveltaa omaan tilanteeseensa, ja tässäkin asiassa kaikki on helpommin sanottu kuin tehty... Esim. minulla ei ole vieläkään kunnon ystäviä. :D
En itsekään patistaisi kaikkia menemään siltä istumalta tutustumaan ihmisiin... Joillekin riittää pelkkä herättely ja rohkaisu & he sitten menevät ja yrittävät, mutta joidenkin täytyy ensin selvittää asioita itsensä kanssa ja maistella ajatusta rauhassa.
---
Tiedän miltä tuntuu kun pää puskee hanakasti vastaan sitä ajatusta et pitäis mennä tekemään tuttavuutta, vaikka järki sanoo että mene mene. Niin, ei me ihan tyhmiä olla mekään... me "yksin angstaajat."
Vituttaa kun mustakin varmaan luullaan et oon huonoitsetuntonen ja et en tee tilanteelleni mitään... lol & huoh. Pikkuhiljaa ruvennu tuntumaan siltä, että vika ei oo mussa. Uskon niin, koska jos en uskoisi, syyttäisin itseäni, -> itsetuntoni laskisi -> olisin taas lähtöruudussa. Yritän, mut tuntuu kuin kukaan ei tulisi vastaan. Eihän kaikki yritys voi olla vain mun vastuulla? Eihän ihmissuhteiden kuulu olla yksipuolisia... Toinen vaan potkii ja panostaa...
Yks ongelma on myös se, että mistä löytäis sopivia ihmisiä joihin tutustua. Niiden kanssa joihin oon tutustunut, oon joutunut aina siihen asemaan, että mun pitää "roikkuu" niissä, järjestellä asioit ja taistella niiden ajasta ja huomiosta. Okei ne ei välitä musta ja sit mä jätän ne. Mä haluun tasapainoisia ystävyyssuhteita jotka ottaa ja antaa. Meni vähän offtopic, sori.
Nyt tuosta minun "suruaika"-jutusta tuli jo kunnon hitti. (:
Että jonkun huonoitsetuntoisen pitäisi heti mennä puhumaan ja heti saada kavereita.
Se vaatii hitaan prosessin.
Ensin terapia, sitten vaikka uusi harrastus.
Hitaasti, mutta varmasti alkaa edetä.
Ehkä lopulta alkaa tapahtua hyviä asioita.
Mutta moni ei edes yritä aloittaa tätä hidasta prosessia.
Se on pointtini: en siis meinaa että jonkun pitää heti olla puhelias ja itsevarma, meinaan että pitää pikkuhiljaa, hyvin hitaasti, alkaa nostaa tätä itsetuntoa.
Koska moni ei edes yritä. Ei tee pienintäkään liikettä.
Koska sattuu.
Mutta hyvien asoiden eteen täytyy kärsiä.
Minäkin kärsin valtavasti.
Mutta nyt olen muuttunut. Huomaamatta.
En ole enää se nurkassa istuva koulukiusattu.
Olen suosittu ja alan pikkuhiljaa puhua ihmisille.
Alan pikkuhiljaa saada itsetuntoa.
Oiskohan mulla tollanen menossa kun oon nyt viimeisen ööh... ennalta määrittelemättömän ajan ollut tavallista passiivisempi ihmissuhteissani. Vähän niin kuin se suruaika olis tullut jotenkin jälkeenpäin ja nyt oon tällanen liikaa omissa oloissani viihtyvä kun nitä kavereita löytyis. Huomaan aika usein miettiväni sellaisia juttuja kuin esim. mitä puolia minussa on? missä olen hyvä? miksi asiat on niin kuin on? Eli miettiny itteeni. Hyvä et on loma tässäkohtaa, voi olla yksin eikä tarvii olla sosiaalinen koko aikaa. Sitten kun koulu alkaa niin tod.näk. jaksaa taas panostaa :)
Juu, mullaki tuntuu menevän tämä ''suru-aika'' sillai just..ohi?
Kesällä on ollut kyllä paljon energisempi ja nyt kun vielä menen uuteen kouluun missä minulla tosiaan on kavereita(ex-koulussa ei ollut kuin selkäänpuukottajia ja kiusaajia.. -.-)
ja pääsen kiusaajista eroon niin tässä kyllä pääsee todella vauhtiin :D
Tsemppiä sinulle, uskon että ajan kuluessa itsetuntosi kasvaa ja saat kuin saatkin niitä kavereita :) Minusta sinä ainakin olet noiden kommenttien perusteella fiksu ja mukava ihminen.
En mäkään ole mikään huippu-sosiaalinen, mut tajusin vasta äsken että vaikka nykyäänkin olen ihan suht.koht. suosittu ja liikun isossa porukassa niin silti aina vähän väliä hakeudun omaan seuraani, olen vaikka hiljaa ja lueskelen jotain.
Se on osa minun luonnettani olla vähän omissa oloissa viihtyvä, mutta sitten kun tulee tylsää voi mennä takaisin kavereiden luokse ja kun kyllästyy niin takas omiin oloihinsa XD
Muttaah, ei tällä asenteella tietenkään pääse mitenkään huippusuosioon, moni porukasta onkin todella suosittu puheliaisuuden ja
sosiaalisuuden takia, mutta hyväksyn sen että ''epä-sosiaalisuus'' on osa luonnettani, en voi sitä muuttaa, en ole mikään maailman suosituin mutta olen ihan tunnettu ja minulla on paljon kavereita.
Eli pointti on se että kyllä voi ihan hyvin olla hyvä tyyppi vaikka viihtyisikin paljon omissa oloissa :D
Minusta sinä olet hyvä tyyppi :)