Narsistiset seriffit

Muutamia palstoja aktiivisesti seuranneena olen alkanut ihmetellä, miksi Eniro ottaa usein seriffiksi naristisesta persoonallisuushäiriöstä selvästi kärsiviä, omaa "totuuttaan" ainoana oikeana julistavia hemmoja. Tässä esimerkkiä Helluntailaisuus-palstan seriffin Murtsin tekstistä, missä hän kieltää kaiken häneen kohdistuvan kritiikin aiheellisuuden:"Narsistinen? No, jokaisella on heikkoutensa. Toivottavasti en kuitenkaan ole narsistinen. Sinulla on tulkintaasi oikeus. Niin narsistinen en ainakaan ole että se estäisi tehtäväni sheriffinä.

En sorra. En omien totuuksien tai minkään muunkaan totuuksien tai mukaan. Toimintani ei edusta diktatuuria."

Milloin diktattori on myöntänyt olevansa diktaatori? Milloin narsisti itse huomaa narsisminsa?

Jotenkin toivoisi, että julkisia keskustelupalstoja ei pääsisi enemmän tai vähemmän sekaisin olevien vallan alle.
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Allekirjoitan tuon valituksen sheriffien moderointilinjojen korruptoituneisuudesta. Uskontopalstat ovat hyvä esimerkki siitä että palstalla on yhden totuuden linjaa valvova sheriffi, esim lestadiolaisuuspalstoilla pitäisi voida keskustella lestadiolaisuudesta myös muista näkökulmista kuin yhdestä totuudesta. Sama ongelma koskee lähes kaikkien sheriffien toimintaa, jotkut puolestaan eivät ole edes vuosiin kirjautuneet.

Poistakaa vapaaehtoisiin sheriffeihin perustuva moderointi kokonaan, se ei vain toimi! Palkkasheriffi kunnollisella sopimuksella ja vastuulla on ainoa vaihtoehto.

Äänestä

Onkohan kukaan koskaan selvittänyt sheriffien taustoja ja kytköksiä esimerkiksi kunnallispolitiikkaan tai paikalliseen yritysmaailmaan?
Kun näyttää siltä että tietyillä palstoilla tietyt tämän suuntaiset aiheet tuntuvat olevan jatkuvasti sheriffin hampaissa!

Äänestä

Onko tällainen asiallista seriffin toimintaa? Minusta poistojen selittely, anonyymien kirjoittajien tekemisten utelu ja muu sellainen antaa seriffin toiminnasta oudon kuvan. Miten on mahtanut tuokin Murtsi päätyä seriffiksi? Millä ansioilla noin epävarma ja itsekeskeisen tuntuinen ihminen pystyy muita valvomaan?

"Juu, sorry Kirjoittanut: murtsi-67 / Tänään / klo 17:52
luin huonosti.

> ne 3 kuukauden takaistaviestiä <

Ei siis 3 kuukauden takaisia viestejä vaan 3 kuukauden takaista viestiä. Asia selvä ja kiitos tarkennuksesta.

Kun niissä poistamissani oli aiemmin tulleita, mm. kolme kuukautta sitten tullut toisen nimimerkkiä käyttävä pilkkaviesti, ja ainakin yksi -eroe- viime viikolta. Voi sitten olla että muutkin on harrastaneet saman nimimerkin pilkkakäyttöä...

Voit tietysti vielä täsmentää käytitkö nimimerkkiä -eroe- kesäkuussa?

Moiks."


Tällaista siis on Helluntailaisuus-palstalla. Tuskinpa tuo helluntailiikkeestä johtuu. Moderoijaksi ei vain ääriuskovaisesta ole.

Äänestä
  • Että kunhan itsellä on hyvä!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ovat pahasta kirjoitti:

Muutamia palstoja aktiivisesti seuranneena olen alkanut ihmetellä, miksi Eniro ottaa usein seriffiksi naristisesta persoonallisuushäiriöstä selvästi kärsiviä, omaa "totuuttaan" ainoana oikeana julistavia hemmoja. Tässä esimerkkiä Helluntailaisuus-palstan seriffin Murtsin tekstistä, missä hän kieltää kaiken häneen kohdistuvan kritiikin aiheellisuuden:"Narsistinen? No, jokaisella on heikkoutensa. Toivottavasti en kuitenkaan ole narsistinen. Sinulla on tulkintaasi oikeus. Niin narsistinen en ainakaan ole että se estäisi tehtäväni sheriffinä.

En sorra. En omien totuuksien tai minkään muunkaan totuuksien tai mukaan. Toimintani ei edusta diktatuuria."

Milloin diktattori on myöntänyt olevansa diktaatori? Milloin narsisti itse huomaa narsisminsa?

Jotenkin toivoisi, että julkisia keskustelupalstoja ei pääsisi enemmän tai vähemmän sekaisin olevien vallan alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu