Täällä keskustellaan monesti rippikoulun ja Prometheus-leirin keskinäisestä paremmuudesta siirtymäriittinä. Tämä kirvoitti muistelemaan omaan rippikouluaikaa, josta on kohtuullisesti aikaa.
Rippikouluun tuolla pöndellä mentiin, kun kerran kaikki muutkin menivät. Siihen oli nuoret sosiaalistettu, eikä muunlainen olisi käynyt laatuun iässä, jolloin ei oikein uskalla ajatella ja toimia eri tavalla kuin muut. Eikä ollut mitään vaihtoehtojakaan. Minä ja kaverini emme ajatelleet rippikoulua lainkaan uskonnolliselta kannalta. Kyse oli ihan normista, josta poikkeamista olisi pidetty kummallisena ja vähintään olisi saanut kommarin leiman otsaansa, joka saattoi tulla muuten pelkästään vaikka punaisten haisaappaiden takia :D. Teininä ei uskalla poiketa normeista, kun on herkkä ja vaikutuksille altis. Jotkut ihan tosissaan kävivät riparin vain sen takia, että jotkut hupsut vanhemmat pitivät konfirmaatiota jonkun tanssimisluvan saamisen ehtona. Itse en sellaista tarvinnut, kun olin sen jo omin luvin ottanut. Naimalupaahan ei kirkko myönnä, kuten muinoin.
No, rippikoulu meni pakollisin kuvioin ilman mitään tuonpuoleisen kutsua, kun mielessä oli tärkeämmät asiat ja koko homma tuntui pelkästään kiusalliselta ajanhukalta. Pappien ja muiden opettajien puheet ja käsitys maailmasta tuntuivat naiiveilta. Yksi kirkkoherra jäi mieleen hauskana veikkona, joka kevensi muuten niin synkkää ja ilotonta touhua. Tuolloin jo häiritsi mantrojen ulkoaopetteleminen ja toistaminen. Ei viisitoistavuotias tajua tuollaisista yhtään mitään, kun ei omaa tarpeeksi objektiivisempaa tietoa uskonnoista ja kristinuskosta ettei tiedä mitä sitoutuu tunnustamaan. Raamatun ja kristinopin ristiriitaisuudet voivat laittaa nuoren pään entistä enemmän sekaisin, jos on herkkä luonteeltaan. Niinpä minäkin, en lainkaan herkkä, toistin mantroja kuorossa ja mielessä oli vain että kunpa tämä olisi jo ohi että pääsisi oleellisten asioiden ääreen. Niitä olivat tietysti pojat, kaverit, viikonloppumenot, harrastukset jne... ;) Kuten tuossa iässä on elämä riemua pelkkää.
Niinpä nämä uskonkysymykset tuli käsiteltyä vasta, kun ymmärrystä ja tietoa oli tarpeeksi. Kun sain tietää, millaista maailmankuvaa edustavan organisaation jäsen olen, erosin kirkosta lähinnä sen takia, ettei opetuksessa kerrota negatiivisia asioita kristinuskosta, kuten naisten ja homojen syrjiminen, kirkon hirmuteot, inkvisitio ja suomalaisten pakkokäännyttäminen ja saamelaisten tappaminen, Lutherin juutalais- ja naisviha, ristiriitaiset tulkinnat tulkitsijan aatteiden mukaan jne.
Sittemmin olen huomannut, ettei ev.lut kirkko sinänsä olekaan niin paha paikka! Sehän on jäsentensä näköinen. Niin että hyvässä lykyssä rippikoulu voi olla ihan hyvä aikuistumisriitti ja jopa positiviisesti eikä syyllistävästi vaikuttava asia. Naispappeuden salliminen oli yksi osoitus siitä, että luterilaisetkin voivat kehittyä henkisesti ja voivat toimia muutenkin kuin sortamalla omia jäseniään pelkkien biologisten ominaisuuksien perusteella. Uskontohan kuvastaa, kuten Raamattukin kuvasti aikansa yhteiskunnan tilaa, joten uudistajia on aina tarvittu, kuten oli mm. Luther, aikansa lapsi.
Evlut. kirkkoa vastenmielisempiä ovat fundamentalistiset lahkot ja herätysliikkeetkin, joiden todellinen käyttövoima piilee negatiivisuudessa: pelon juurruttaminen mieliin ja sillä ohjaileminen. Sellainen voi tehdä nuoren mielelle pahaa kuten monet uskonnon uhrit ovat kertoneetkin.
Kuitenkin kadehdin niitä nuoria, kuten omaakin teiniäni, joka on saanut mahdollisuuden valita vapaammin sosiaalisista paineista välittämättä. Prometheus-leiri rippikoulun sijaan oli oman tyttären valinta. Siellä oli monta kaveria eikä tarvinnut tuntea itseään poikkeavaksi, vaan jokaisen mielipide oli arvokas. Olen ylpeä siitä, että lapseni halusi Protuun eikä rippikouluun. Kokemukset olivat hyviä ja leirillä oppii peilaamaan eri näkökulmia ja ajattelemaan ja kyseenalaistamaan.
Protun käyneet ovat oppineet humanismia, oikeudenmukaisuutta ja ihmisyyttä. Oikeastaan Protu puolustaa rippikoulua vahvemmin niitä arvoja, joita Jeesuskin ajoi. Kunnes politiikka tuli Raamatun ohjenuoraksi Paavalin ja muiden setien dominoidessa kanonisointia ja Jeesuksen ajatukset ja opetukset jäivät pelkiksi ohjeellisiksi sivulauseiksi.
Rippikouluun tuolla pöndellä mentiin, kun kerran kaikki muutkin menivät. Siihen oli nuoret sosiaalistettu, eikä muunlainen olisi käynyt laatuun iässä, jolloin ei oikein uskalla ajatella ja toimia eri tavalla kuin muut. Eikä ollut mitään vaihtoehtojakaan. Minä ja kaverini emme ajatelleet rippikoulua lainkaan uskonnolliselta kannalta. Kyse oli ihan normista, josta poikkeamista olisi pidetty kummallisena ja vähintään olisi saanut kommarin leiman otsaansa, joka saattoi tulla muuten pelkästään vaikka punaisten haisaappaiden takia :D. Teininä ei uskalla poiketa normeista, kun on herkkä ja vaikutuksille altis. Jotkut ihan tosissaan kävivät riparin vain sen takia, että jotkut hupsut vanhemmat pitivät konfirmaatiota jonkun tanssimisluvan saamisen ehtona. Itse en sellaista tarvinnut, kun olin sen jo omin luvin ottanut. Naimalupaahan ei kirkko myönnä, kuten muinoin.
No, rippikoulu meni pakollisin kuvioin ilman mitään tuonpuoleisen kutsua, kun mielessä oli tärkeämmät asiat ja koko homma tuntui pelkästään kiusalliselta ajanhukalta. Pappien ja muiden opettajien puheet ja käsitys maailmasta tuntuivat naiiveilta. Yksi kirkkoherra jäi mieleen hauskana veikkona, joka kevensi muuten niin synkkää ja ilotonta touhua. Tuolloin jo häiritsi mantrojen ulkoaopetteleminen ja toistaminen. Ei viisitoistavuotias tajua tuollaisista yhtään mitään, kun ei omaa tarpeeksi objektiivisempaa tietoa uskonnoista ja kristinuskosta ettei tiedä mitä sitoutuu tunnustamaan. Raamatun ja kristinopin ristiriitaisuudet voivat laittaa nuoren pään entistä enemmän sekaisin, jos on herkkä luonteeltaan. Niinpä minäkin, en lainkaan herkkä, toistin mantroja kuorossa ja mielessä oli vain että kunpa tämä olisi jo ohi että pääsisi oleellisten asioiden ääreen. Niitä olivat tietysti pojat, kaverit, viikonloppumenot, harrastukset jne... ;) Kuten tuossa iässä on elämä riemua pelkkää.
Niinpä nämä uskonkysymykset tuli käsiteltyä vasta, kun ymmärrystä ja tietoa oli tarpeeksi. Kun sain tietää, millaista maailmankuvaa edustavan organisaation jäsen olen, erosin kirkosta lähinnä sen takia, ettei opetuksessa kerrota negatiivisia asioita kristinuskosta, kuten naisten ja homojen syrjiminen, kirkon hirmuteot, inkvisitio ja suomalaisten pakkokäännyttäminen ja saamelaisten tappaminen, Lutherin juutalais- ja naisviha, ristiriitaiset tulkinnat tulkitsijan aatteiden mukaan jne.
Sittemmin olen huomannut, ettei ev.lut kirkko sinänsä olekaan niin paha paikka! Sehän on jäsentensä näköinen. Niin että hyvässä lykyssä rippikoulu voi olla ihan hyvä aikuistumisriitti ja jopa positiviisesti eikä syyllistävästi vaikuttava asia. Naispappeuden salliminen oli yksi osoitus siitä, että luterilaisetkin voivat kehittyä henkisesti ja voivat toimia muutenkin kuin sortamalla omia jäseniään pelkkien biologisten ominaisuuksien perusteella. Uskontohan kuvastaa, kuten Raamattukin kuvasti aikansa yhteiskunnan tilaa, joten uudistajia on aina tarvittu, kuten oli mm. Luther, aikansa lapsi.
Evlut. kirkkoa vastenmielisempiä ovat fundamentalistiset lahkot ja herätysliikkeetkin, joiden todellinen käyttövoima piilee negatiivisuudessa: pelon juurruttaminen mieliin ja sillä ohjaileminen. Sellainen voi tehdä nuoren mielelle pahaa kuten monet uskonnon uhrit ovat kertoneetkin.
Kuitenkin kadehdin niitä nuoria, kuten omaakin teiniäni, joka on saanut mahdollisuuden valita vapaammin sosiaalisista paineista välittämättä. Prometheus-leiri rippikoulun sijaan oli oman tyttären valinta. Siellä oli monta kaveria eikä tarvinnut tuntea itseään poikkeavaksi, vaan jokaisen mielipide oli arvokas. Olen ylpeä siitä, että lapseni halusi Protuun eikä rippikouluun. Kokemukset olivat hyviä ja leirillä oppii peilaamaan eri näkökulmia ja ajattelemaan ja kyseenalaistamaan.
Protun käyneet ovat oppineet humanismia, oikeudenmukaisuutta ja ihmisyyttä. Oikeastaan Protu puolustaa rippikoulua vahvemmin niitä arvoja, joita Jeesuskin ajoi. Kunnes politiikka tuli Raamatun ohjenuoraksi Paavalin ja muiden setien dominoidessa kanonisointia ja Jeesuksen ajatukset ja opetukset jäivät pelkiksi ohjeellisiksi sivulauseiksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kommarileima lienee suurin ero.
Nämä kristinuskon negatiiviset asiat eivät minusta ole ikinä olleet kristinuskon negatiivisia asioita.
Ihmiset ovat itse oikeuttaneet Raamatun vastaisesti ja silti siihen vedoten omat edesottamuksensa.
Raamattu ei ole aikansa yhteiskunnallista kuvaa kuvastava.
Onhan Vanhen Testamentin tapahtumien aikaiset moraaliset opetukset suurestikin erilaiste verrattuna yhteiskunnalliseen tilaan.
Puhumattakaan Uuden Testamentin ajasta, jolloin todellakin Jeesuksen opetukset ja Pyhän Hengen opastamat ihmiset olivat sille ajalle täysin jotain muuta.
Raamattu ei ole yksi tarina kuten tiedät.
Vaan kirjoja tapahtumista, opetuksista, tulevista tapahtumista ja Jumalan ilmoituksista.
Erityisesti Jumalan ilmoitus Jeesuksessa on suurin asia.
Minusta kannattaa aina pohtia näitä.
Kyllä aika humanistista on kun Jumalan silmien edessä kaikki ovat tasa-arvoisia.
Kirjoitat: "Raamattu ei ole aikansa yhteiskunnallista kuvaa kuvastava.
Onhan Vanhen Testamentin tapahtumien aikaiset moraaliset opetukset suurestikin erilaiste verrattuna yhteiskunnalliseen tilaan."
Missä yhteiskunnassa Raamatun tarinat ovat mielestäsi syntyneet, jos ei tuhansia vuosia ja kahdentuhannen vuoden takaisessa yhteiskunnassa? Et taida nyt oikein tajuta mistä puhut. Nämä kertomukset, kuten kaikki kansantarinat ja pyhät kirjat ovat sidottuja syntymäpaikkansa ja -aikansa kulttuuriin. Se, mikä rooli Jeesuksella taas oli antiikin Palestiinassa, on toinen kysymys, mutta siitähän ei ollut kysekään. Eihän Jeesusta olisi tapettukaan, jos hän olisi mukautunut juutalaisten pappien konsensukseen. Mutta siellä antiikin maailmassa se Jeesuskin eli, eikä missään muualla. Jos Jeesus tulisikin nyt taas maailmaan, niin ensimmäisenä hänet olisivat tappamassa juuri kiivaimmat ja hurskaimmat kristityt. Ihan kuin nytkin jotkut uudistajat ja edelläkävijät yritetään murskata vanhoillisten toimesta. .
Vastauksestasi ilmenee nyt vain se, kuinka vähän kirkkohistoriaa juuri uskovaiset ihmiset tuntevat ja kuinka suppealla tietopohjalla tiedetään absoluuttisia totuuksia. Luulisinkin, että mitä enemmän tietomäärä kasvaa, sen hiljaisemmalla äänellä saarnataan kun selviää, että itsekin joutuu hieman pohtimaan näitä asioita sen sijaan, että uskotaan sokeasti kaikki mikä on kirjoitettu. Ihmisten kirjoittamaa tekstiä on raamatut ja koraanit kaikki tyynni. Ei viime viikkoinen Ilta-sanomatkaan ole pyhä teksti, ennen kuin 5000 vuoden kuluttua.
En muuten väittäisi muuta.
Jos minulla ei olisi minkäänlaista tietämystä niin se kyllä näkyisi todella ikävästi.
Kun Jeesus tulee takaisin niin silloin Hän tulee Isänsä, Jumalan kirkkaudessa.
Ei siten kuin Hän silloin tuli.
Ymmärsin kyllä pointtisi.