Michael(le?) Jackson oli täysi VITSI!

...

Voinko kysyä mitä te fanit näitte siinä pedofiliasta virallisesti syytetyssä, valkoihoisessa negridissä, joka oli tasapaksu tulkitsija. ruma ja täysi pelle?

Kertokaas!

52

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -n- 26

      Fanit näkivät ja näkevät edelleen Michaelissa sellaista, mitä sinä et ilmeisesti pysty ikinä millään muotoa käsittämään. Turha sinun on täällä yrittää haastaa enempää riitaa, sillä ei kukaan jaksa tuollaisen vastarannan kiisken kanssa "keskustella".

    • Vaikka häntä onkin virallisesti pedofiliasta syytetty, niin se ei tarkoita sitä, että hän olisi sitä tehnyt - saatikka häntä olisi tuomittu moisista syytöksistä. Yhdysvalloista löytyy paljon ahneita ihmisiä, jotka haluavat rahaa keinolla millä hyvänsä.

      Michael rikkoi rajoja niin musiikin, tanssin ja myöskin rotujen hyväksymisen kannalta. Hän oli tummaihoinen johon valkoihoiset voivat samaistua sekä valkoihoinen johon tummaihoiset voivat samaistua. Hän rikkoi ennätyksiä sekä oli mahtava persoona, jolta riistettiin lapsuus (vaikka rakastikin esiintymistä) - hän eli niitä aikoja uudelleen. Vaikka onkin hieman lapsenmielinen (kuten monen muunkin tulisi olla -.-), niin se ei tarkoita että hän on jotenkin "hullu" tai "pedofiili".

      Sanot että Michael oli tasapaksu tulkitsija, mutta voin sanoa olevani täysin eriä mieltä sinun kanssasi - niin kuin miljoonat ja miljoonat muutkin ihmiset. Jos hän olisi tasapaksu tulkitsija, niin miksi häntä sanottaisiin Popin Kuninkaaksi tai miksi ihmiset tosiaankin ylistäisivät häntä? Hän antoi vaikutteita moniin musiikin sekä tanssin tyylisuuntiin, ja siitähän me olemme ikuisesti kiitollisia.

      Ei Michael minusta ruma ollut, enkä usko että sinäkään voit ketään mennä rumaksi haukkumaan. Pikemminkin omalaatuinen :)

      Kiitos Michael Jacksonille joka on jaksanut kestää tuollaisia ihmisiä, turhia syytöksiä sekä panettelevia huijareita.

      - Blue

      (Anteeksi kaikki ne TYPOt jotka tähän oikolukemattomaan tekstiin on eksynyt.)

      • Tieteilijä.

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

      • Tieteilijä. kirjoitti:

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

        Sinulla on hieman käsitteet hukassa myös? Elvis on "The King of Rock 'n' Roll" eli Rockin Kuningas, ei suinkaan Popin, niin kuin Michael.

        Popin kuningattareksi taas on siteerattu Madonnaa.

      • tuomita jos

        ei tuomittu. Hiljan joku toimittaja muisteli, että pedofiilisyytteen takana oli tahallinen laskelmoitu teko pojan äidiltä, että se jo laittoi lakimiehet epäilemään. Nainen/äiti joka vartavasten usutti lapsensa yökyliin MJ:n luo, oli jo aiemmin tuomittu huijauksesta. Ilmeisesti rahallista hyötyä niistäkin haki.

        Nythän tuli julkisuuteen uusi lähipiirin henkilö, joka väittää ettei MJ ollut homo( joksi myös luultu) vaan hänellä oli pitkäaikainen salainen naisystävä. Mitähän vielä paljastuu??
        Jacko oli musiikillinen lahjakkuus, jonka esiintyminen oli viimeisen päälle hiottua ja itse menen suunnilleen hypnoosiin monia hänen esityksiään katsoessani.

      • oli13
        Tieteilijä. kirjoitti:

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

        täysi idiootti tai no ei nyt ihan. elvis oli rockin kuningas, vaikka en tajua mitä ihmiset siinä näki, vähän heilutti lantiota niin naiset huusi AAAAAAAAAAAAA!!! LOVE YOU!!!
        michael on myynyt muuten enemmän levyjä kuin elvis euroopassa. elvis alle 50-miljoonaa, michael yli 70-miljoonaa. elvis ei tuossa listassa kyllä edes ole
        http://wiki.answers.com/Q/Does_Madonna_the_best-selling_female_artist_in_Europe

      • ...
        blue-tree kirjoitti:

        Sinulla on hieman käsitteet hukassa myös? Elvis on "The King of Rock 'n' Roll" eli Rockin Kuningas, ei suinkaan Popin, niin kuin Michael.

        Popin kuningattareksi taas on siteerattu Madonnaa.

        ROCK ON POPPIA, TIESITKÖ ;)

        ELVIS VETI MONTAA GENREÄ

      • ...
        oli13 kirjoitti:

        täysi idiootti tai no ei nyt ihan. elvis oli rockin kuningas, vaikka en tajua mitä ihmiset siinä näki, vähän heilutti lantiota niin naiset huusi AAAAAAAAAAAAA!!! LOVE YOU!!!
        michael on myynyt muuten enemmän levyjä kuin elvis euroopassa. elvis alle 50-miljoonaa, michael yli 70-miljoonaa. elvis ei tuossa listassa kyllä edes ole
        http://wiki.answers.com/Q/Does_Madonna_the_best-selling_female_artist_in_Europe

        ELVIS ON MYYNYT LÄHES MILJARDI LEVYÄ YKSISTÄÄN EUROOPASSA!

        TÄMÄ ON IHAN LEVY-YHTIÖN JA EPEN FAKTA!

        TUOLLAISET KÖKKÖSIVUSTOT EI TIEDÄ MITÄÄN!

      • usko1312
        ... kirjoitti:

        ELVIS ON MYYNYT LÄHES MILJARDI LEVYÄ YKSISTÄÄN EUROOPASSA!

        TÄMÄ ON IHAN LEVY-YHTIÖN JA EPEN FAKTA!

        TUOLLAISET KÖKKÖSIVUSTOT EI TIEDÄ MITÄÄN!

        vaan niitä omia harhakuvitelmia. euroopassa ei asu ku 900-miljoonnaa ihmistä. joksus 60-luvulla ehkä jotain puolet siitä. sanot varmaan että betles on myynyt 1,5 miljardia. elvis miljardi. ahahahahahahahahahahahahahahahahahahhahahahah!!!!
        tuossa näet kuinka paljon kukin on myynyt usa:ssa.
        http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best_selling_music_artists_in_US

      • joo vaikka
        usko1312 kirjoitti:

        MJ kyllä ehtii vielä tuonne biljoonaliigaan ja tuleekin satavarmasti sinne nousemaan. Ehkä ei ykköseksi mutta kuitenkin.

        http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best-selling_music_artists#1_billion_records_or_more

      • kylläkin...
        Tieteilijä. kirjoitti:

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

        Elizabeth Taylor. Sen elämän suurin saavutus oli toimia Maggie Simpsonin äänenä siinä jaksossa, kun se sanoi elämänsä siihen asti ainoan sanan "daddy".

      • ...
        usko1312 kirjoitti:

        vaan niitä omia harhakuvitelmia. euroopassa ei asu ku 900-miljoonnaa ihmistä. joksus 60-luvulla ehkä jotain puolet siitä. sanot varmaan että betles on myynyt 1,5 miljardia. elvis miljardi. ahahahahahahahahahahahahahahahahahahhahahahah!!!!
        tuossa näet kuinka paljon kukin on myynyt usa:ssa.
        http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best_selling_music_artists_in_US

        Ne on RIIA:n jenkkilän myyntiluvut!

        Vitun torvi! Elvis on uusinta-albumien osalta myös kingi!

        Jos Euroopassa on 900 miljoonaa ihmista ja 10% heistä on noin 12 elvis albumia se on miljardi!

        Nolo voit olla, mutta ehkä kannattaa pysyä hiljaa!

        Elvis 2.0 Miljardia
        Beatles 1.1 Miljardia

        Siinä myydyt levyt TOP2

      • vaan

        että mistä ne sen elviksen myyntiluvut tulee yhdysvallat 119.miljoonaa. sitiä patsi the beatles on myydympi kuin elvis usa 170-miljoonaa eurooppa 96-miljoonaa on 266 ja jos lasketaan muu maailma niin voidaan päästä ehkä 500-miljoonaan.
        tässä on mun top viisi myydyintä artistia/bändiä. täm on varmasti myös oikea.

        1.the beatles. 500-m
        2.michael jackson. 350-m
        3.elvis. 320-m
        4.the rolling stones.300-m
        5.madonna. 300-m

        tuossa on sivu jossa ihmiset keskustelevat myyneistä. se on englannin kielinen
        http://www.ukmix.org/forums/viewtopic.php?t=57981&start=1050

      • ...
        vaan kirjoitti:

        VITTU OLET KYLLÄ PELLE! EI SIIHEN OMAT ARVIOT PERUSTU VAAN FAKTAT LEVY-YHTIÖIDEN MUKAAN

        ELVIS 1.3 MILJARDIA (1983)
        BEATLES 0.9 MILJARDIA (¨1990 LUKU)
        M. JACKSON 0.75 MILJARDIA (2009)

        VITUN PELLE RIAA:N LUKEMAT ON ARVIOITA USA -MYYNNISTÄ! NE EI OLE EDES VIRALLISIA!

        ELVIS ON MYYDYIN SIIHEN EI MIKÄÄN SINUN LISTASI MUUTA! TAMPIO!

      • ne

        levy yhtiöt ilmoittaa suurempaa lukua, vaikka ne eivät ole myyneet niin paljon. saaden näyttämään että ne olisivat muka niin suosittuja. sä saat uskoa mitä sä haluat, mutta noi myyntiluvut ei ole oikeita. sä taidat pelätä että olet väärässä, ku huudat noin paljon. se on varmaankin sellainen pienenmiehen kompleksi.

      • viestin
        ne kirjoitti:

        kirjottaja, mutta kyllähän noi mainitut artistit on ihan helvetisti myyneet, oli luvut liioteltuja tai ei.

      • ...
        viestin kirjoitti:

        kirjottaja, mutta kyllähän noi mainitut artistit on ihan helvetisti myyneet, oli luvut liioteltuja tai ei.

        Tämä sinun edellä kirjoittanut pelle väitti ensin että MJ oliosi myynyt noin 70 miljoonaa levyä ja oli wikipedian linkki, vaikka MJ:n thriller on jo myynyt 66 miljoonaa!

        Vittu olet pelle saatana! Mitkään RIAA:t ei tiedä myyntiluvuista paskaakaan! Niitten lähdeon joku tietty Jenkkilähde!

        EPE Kyllä tietää paljon Elvis musiikkia on myyty kuten RCA Victor, Rekela, Hopkins, Guralnick! Mene sinä pelle äitisi kohtuun kasvamaan ja sitten linkittele jotain aitoja faktoja äläkä mouho jauha paskaa!

        Elviksen levyjä myytiin kuukauden sisällä kuolemasta maapallolla 200 miljoonaa! Joten vedä huppu päähäsi noine tietoinesi!

        Tämä siis tälle toiseksi edelliselle pellelle!

      • psykologisointia
        ne kirjoitti:

        levy yhtiöt ilmoittaa suurempaa lukua, vaikka ne eivät ole myyneet niin paljon. saaden näyttämään että ne olisivat muka niin suosittuja. sä saat uskoa mitä sä haluat, mutta noi myyntiluvut ei ole oikeita. sä taidat pelätä että olet väärässä, ku huudat noin paljon. se on varmaankin sellainen pienenmiehen kompleksi.

        ihmisestä, jota et ole tavannut... "pienen miehen kompleksi". Tunnen älyttömästi huutajia ja karjujia, jotka luulee aina olevansa oikeessa ja ne on toinen toistaan lihavampia ihmisiä.

      • oikein werr
        ... kirjoitti:

        Tämä sinun edellä kirjoittanut pelle väitti ensin että MJ oliosi myynyt noin 70 miljoonaa levyä ja oli wikipedian linkki, vaikka MJ:n thriller on jo myynyt 66 miljoonaa!

        Vittu olet pelle saatana! Mitkään RIAA:t ei tiedä myyntiluvuista paskaakaan! Niitten lähdeon joku tietty Jenkkilähde!

        EPE Kyllä tietää paljon Elvis musiikkia on myyty kuten RCA Victor, Rekela, Hopkins, Guralnick! Mene sinä pelle äitisi kohtuun kasvamaan ja sitten linkittele jotain aitoja faktoja äläkä mouho jauha paskaa!

        Elviksen levyjä myytiin kuukauden sisällä kuolemasta maapallolla 200 miljoonaa! Joten vedä huppu päähäsi noine tietoinesi!

        Tämä siis tälle toiseksi edelliselle pellelle!

        itse laskemassa? kuin noin hyvin tiedät. idiootti tottakai michael jackson on myynyt enemmän kuin 70- miljoonaa albumia. ne myynti luvut oli sitä mitä michael jackson on myynyt usa:ssa. RIAA laskee eri artistien myyntiä VAIN yhdysvalloissa ei koko maailman laajuisesti. euroopassa vastaavaa myyntiä mittaa IFBI, joka oli aiemmassa linkissä. jos nämä lasketaan yhteen saadaan kokonais myynti kummastakin muu maailma. mut sun kanssa ei jaksa enää kinata.

      • Ecomies
        Tieteilijä. kirjoitti:

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

        Heh.. hauska setä tämä tieteilijä. Elvis Presley on Rock 'n Rollin Kuningas ja termin Popin Kuningas keksi Elizabeth Taylor, ei Hurley. Muutama miljoona muutakin kirjoitusvirhettä mahtui muutaman sanan viestiin.

        Mutta osuvasti totesit. Pellehän sinä olet :)

      • M.J:n todellinen fani
        Tieteilijä. kirjoitti:

        Termin keksi dementikko Elizabeth Hurley, outo hänkin, jota sitten levy-yhtiö hyödynsi.

        Elvis Presley on Popin Kunkku ja MJ Popin Prinssi, kihlasihan MJ kuninkaan tyttörenkin, kun suosio oli alamaissa.

        Pelle mikä pelle!

        hei! sä jolla otsikkona oli: ei ollut popion kuningas

        niin tiedätkös että Elvis Presley oli kuule ihan vaan rockin kunkku eikä popinkuningas.

        ja tiedätkös sitä että michael jackson oli popin kunkku.

        ja oletkos miettinyt sellaista asiaa että kannattaa tarkistaa asia enne kuin alkaa aukoa päätään.

        ja tiedätkös että jokaisella on omat mielipiteet.

        ja tiedätkös sitä että sinä olet täysi torvelo

        ja tiedätkös että michael jacksonilla oli PALJON faneja

        ja tiedätkös että minä olin yksi niistä joka suree häntä nyt

      • ...............
        ... kirjoitti:

        ROCK ON POPPIA, TIESITKÖ ;)

        ELVIS VETI MONTAA GENREÄ

        Rock on rockia ja pop on poppia.

        Ja Elvis todellakin on rokin kunigas ja M.J. popin kunigas. Voithan pitää asiasta oman MIELIPITEESI, mutta ei se tosiasioita muuta.

      • divarin omistaja
        ... kirjoitti:

        Ne on RIIA:n jenkkilän myyntiluvut!

        Vitun torvi! Elvis on uusinta-albumien osalta myös kingi!

        Jos Euroopassa on 900 miljoonaa ihmista ja 10% heistä on noin 12 elvis albumia se on miljardi!

        Nolo voit olla, mutta ehkä kannattaa pysyä hiljaa!

        Elvis 2.0 Miljardia
        Beatles 1.1 Miljardia

        Siinä myydyt levyt TOP2

        Virallisten levy-yhtiöiden julkaisujen lisäksi on vielä käsittämättömän hirveästi julkaistu Elviksen levyjä bootleg- versioina ympäri maailmaa, kaikki käy kaupaksi. Näin virallisen arvion 80- luvun lopussa Elviksen myydyistä levyistä, ja se oli jo silloin päälle 2 miljardia. Tuohon lukuun sisältyi arviot myös bootlegeista, joita on aivan mahdotonta kattavasti arvioida. Elvis on kuitenkin kirkkaasti omassa sarjassaan myyntilukujen perusteella mitattuna. Hänen levyjään on myyty 50- luvulta lähtien, ja tullaan myymään satoja vuosia eteenpäin.

        En ota sen enempää kantaa Elviksen tai Michaelin paremmuuteen, kerroin vain tuon levymyynti tiedon. Kukin saa kuunnella mistä tykkää, ja turha siinä on tilastoja pohtia.
        Olkaa sovussa ja kunnioittakaa toisianne.

      • Anonyymi
        ... kirjoitti:

        ROCK ON POPPIA, TIESITKÖ ;)

        ELVIS VETI MONTAA GENREÄ

        Rock ja pop on ihan eri asia 😭🤣

    • sussa112

      ei näe ikinä! jos michael jackson oli huono tulkitsija niin kaikki muut artistit on täyttä paskaa, varsinkin suomalaiset!

    • Kirjoittaja

      Tuo pedofiili leimaus on vain median ja tyhmien ihmisten aikaansaama sitaatti Jacksonista, joka tietenkin on täyttä paska puhetta.

      • media sitä keksinyt

        jos sitä syytettiin oikeudessa. Mutta juttuhan on niin, että oli MJ pedofiili tai ei, joku olis joka tapauksessa keksinyt syyttää sitä siitä ja rahastaa sillä. En tiedä oliko Michael naivi vai tyhmä, kun se nukkui aikuisena samassa sängyssä lasten kanssa. Ihmettelen, ettei se tajunnut sen herättävän epäilyksiä. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, etteikö Michaelin lukaalissa olis ollut tarpeeksi sänkyjä.

    • hengenheimolainen

      täysin samaa mieltä, ja lisäksi transsu koko ukko, jos sillä nyt yleensä oli ne kilkuttimetkaan haarojen välissä...????

      • Michael oli

        trans tai ei alunperinkään omistanut "killuttimia", missä on ongelma? Eihän hän silloin olisi ollut homo tai liian naisellinen, hänhän olisi ollut nainen.

      • yllätys, yllätys

        No, mitenkäs nyt yhtäkkiä onkin ilmestynyt Mjn salalapsi kun miehen piti niin olla kovasti homo (yleinen miespuolisten laukoma syytös, katetuttako lie). Tämäpä salalapsi selittääkin senkin asian miksi artisti on niin kovasti ajatellut lapsia, oman lapsuutensa vuoksi ja siksi koska hänellä itselläänkin on ollut lapsi aika nuorella iällä. Josta taas yleisö ei ole tietänyt yhtikäs mitään. Eli viimeistään tässä vaiheessa putoaa koko naurettavalta pedofiliasyytökseltä pohja pois...

    • Tuibi

      Hei molopää!

      Haista sinä iso PIIP.. ei jumalauta sulla on pokkaa.
      Se on juuri kuollut,maailman suurin pop-stara,Kuningas,ikoni,miljoonien idoli ja sä vaan meet ja haukut sen lyttyyn? HUHHUH.

      Miten sä pystyt sanomaan noin? Kokemaan asian noin?

      Mieti miten paljon Michael Jackson sai aikaan?Paljon se uudisti musiikkimaailmaa, toi uusia asioita ja kannusti muita tummaihoisia tekemään musiikkia.
      RUMA? voisko olla tyhmempää ja lapsellisempaa tapaa kutsua maailman suosituinta popin kuningasta?!! RUMA? .. et näin.

      Ei sun tarvitse sitä rakastaa,mut pidä TURPASI KIINNI V***N PELLE

      Terveisin: Tuibi joka kunnioittaa Jaksonia !!

      • Jacksonin

        "mies"fanit on yleensä 37-vuotiaita, hoikkia ja silmälasipäisiä eivätkä vedä maasta juuri 80kg enempää.

      • että...

        meillä on samoja tuntemuksia, transsu-Jacksonia kohtaan! Vitun hyvä että kuoli koko ärsyttävä pelle!!!

      • noin 13-14 vuotias
        Jacksonin kirjoitti:

        "mies"fanit on yleensä 37-vuotiaita, hoikkia ja silmälasipäisiä eivätkä vedä maasta juuri 80kg enempää.

        teini, joka itse varmaan nostaa 1000 kiloa. Repesin :D

      • ihan noin
        noin 13-14 vuotias kirjoitti:

        teini, joka itse varmaan nostaa 1000 kiloa. Repesin :D

        nuori ole... Mutta sanonpa vaan, että Michael Jacksonin faneissa ei kauheasti ole miesmäisiä miehiä. Että ei sen kuunteleminen nyt niin hienoa ole, vaikka jotkut täällä yrittää saada sen siltä vaikuttamaan.

      • Fanit ovat
        ihan noin kirjoitti:

        nuori ole... Mutta sanonpa vaan, että Michael Jacksonin faneissa ei kauheasti ole miesmäisiä miehiä. Että ei sen kuunteleminen nyt niin hienoa ole, vaikka jotkut täällä yrittää saada sen siltä vaikuttamaan.

        sitten muita ja meitä riittää ja lisää tulee.

      • siinä tietty
        Fanit ovat kirjoitti:

        sitten muita ja meitä riittää ja lisää tulee.

        mitään, jos haluaa vapaaehtoisesti nolata itsensä.

      • Eipä ole
        siinä tietty kirjoitti:

        mitään, jos haluaa vapaaehtoisesti nolata itsensä.

        vielä ollut seurauksia tähän mennessä missään muodossa. Missä päin Suomea pitää elää jos nololta tuntuu?

      • minkään
        Eipä ole kirjoitti:

        vielä ollut seurauksia tähän mennessä missään muodossa. Missä päin Suomea pitää elää jos nololta tuntuu?

        paikkakunnan homopiireissä pidetä neitimäisyyttä, heiveröisyyttä ym. nolona.

      • oli ....

        MJ on ja oli jumalaisin mies mitä tulee koskaan olemaan kaikin puolin persoonaltaan, ulkonäöltään ja artistina.

    • rakasti fanejaan
    • Repale

      Niin, mistä SINÄ henkilökohtaisesti tiedät,mikä on TOTUUS???Vai luetko vain juttuja,joita kirjoitetaan ja uskot sokeasti niihin! Näytöt esiin!!! Syyllisyyttä ei voi todistaa ennenkuin se on toteennäytetty.Onko sinulla tietoa,oikeasti???
      Sinun kantasi voi olla se mitä esitit,mutta mikä on OIKEA TOTUUS???
      ja sen haluan sanoa,etten ole mikään sokea uskoja asioihin,mutta rajansa kaikella syyttelyllä....

    • llllllllllllllllllllllll

      Tässä vastaus. Minä luulen ja oikeastaan tiedän että sinä olet niin paljon rumempi ja niin paljon huonompi ihminen kuin michael jackson. Onko sinulla oikeutta haukkua itseäsi parempaa?! Montako tanssi liikettä olet kehittänyt? Montako hittiä olet säveltänyt? Montako kiertuetta olet tehnyt? Montako albumia olet kehittänyt ja onko niillä ollut huippu menestys? Minusta tuntuu että sinä olet tälä kertaa se täysi pelle! Ja haluaisin kysyä,onko sinulla vaan paha olla kun pitää haukkua ihmisiä. Ja sitä paitsi Michael Jackson kärsi harvinaisesta iho sairaudesta, se poistaa pigmenttiä iholta, jos satut jotain ymmärtämään. Joten minä pidän Michael Jacksonia popin kuninkaana eikä sinunlaiset ihmiset sitä estä!! Ja michael ei ole ikinä ollut pedofiili!!! Onko se jotenkin vaikea ymmärtää? Minulle se ei ole vaikeaa, mutta en tiedä sinusta!!!!!!!!!!!!! tässä sulle se haluamasi selitys!

      • sitä kukaan

        tietää, oliko joku pedofiili vai ei. En tosin usko, että MJ oli, mutta ei se välttämättä näy päälle. Monet sanoo: "olen tavannut Michael Jacksonin ja hän oli todella ystävällinen ihminen. Hän ei voi olla pedofiili". No pedofiilit usein on ystävällisiä, lapsenmielisiä ja hauskoja. Ne ei aina edes tajua tekevänsä mitään pahaa. Mutta edelleen, en väitä, että Michael Jackson olisi ollut pedofiili. Ne sen syytteet vaikutti kyllä aika tuulesta temmatuilta.

    • tuomittu...

      turha laukoa tänne tollasta sontaa. Pidä puheet itelläs kunnes on syyllinen tuomittu, Michaelia ei tuominneedt muut kuin pressin uhrit, kuten sinä.
      Haista pitkä pee! Kasva aikuiseksi ja mieti mistä kaikesta julkisuuden henkilöitä on helppo syyttää. Ai niin, sulla ei ole mitään tajua - joo, mene kotiin mamman helmoihin, lue ahkerasti juorilehtiä ja perusta sanomasi AINA niihin. Saat PAAAAALLjon kavereita =)

    • elluli

      Mä en ole fani, mutta voin sanoa, että Michael oli täys KYMPPI musiikin saralla! Mietippäs sä ruma pelle, kuinka moni artisti maailmalla pitää Michael Jacksonia esikuvanaan...ei taida olla ihan kahden käden sormilla laskettavissa..vai!!!
      Niin, ja kuinka moni julkisuuden henkilö kunnioittaa häntä ja hänen saavutuksiaan. JACKSON IS THE KING OF POP!
      Joten hankippas sinä ruma, pellen esikuva itsellesi elämä ja yritä nauttia siitä.

      • Jackson Michael fan

        Ilmiömmäinen musiikin tekijä, harmi kun maailma menetti hänet. Toista ei tule samanlaista ei sitten millään.

        Tulee ikävä hänen karismaa, ääntä, tanssia..kaikkea hänessä :(

        We miss you Michael!!

      • PEACE IT
        Jackson Michael fan kirjoitti:

        Ilmiömmäinen musiikin tekijä, harmi kun maailma menetti hänet. Toista ei tule samanlaista ei sitten millään.

        Tulee ikävä hänen karismaa, ääntä, tanssia..kaikkea hänessä :(

        We miss you Michael!!

        EIKÖHÄN ANNETA ELVIKSEN OLLA ROKIN KUNKKU JA MICHAELIN OLLA POPIN KUNKKU. EI OLE LEVYMYYNTITILASTOILLA MERKITYSTÄ. TUNTUIS OLEVAN MOLEMMAT IHMISTEN MUISTISSA JA SYDÄMESSÄ.SILLÄ ON MERKITYSTÄ.EIVÄT NÄMÄ HISTORIAAN JÄÄVÄT MIEHET TAHTOISI TÄLLAISTA ARVOSOTAA, EIVÄTKÄ MUUTAKAAN SOTAA BY THE WAY....

      • .......
        PEACE IT kirjoitti:

        No mielipide on mielipide. Muu onkin sitten kateellisten panettelua.

      • näimme hänessä
        ....... kirjoitti:

        No mielipide on mielipide. Muu onkin sitten kateellisten panettelua.

        Näimme hänessä uskomattoman seksikkään, energisen, lahjakkaan, monitaitoisen, lempeän, rakastavan, sympaattisen, persoonallisen, hellyyttävän pehmeän ja samalla äärimmäisen määrätietoisen ja ehdottomasti korvaamattoman ihmisen, sekä musiikillisella tasolla, että monella tapaa myös maailmaa koskettavana ja muuttavana tahona.
        Tässä "pientä" viittausta siitä, mitä me miljoonat ihmiset ajattelemme ja näimme.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      112
      5825
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3927
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3332
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2946
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      1997
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1963
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      39
      1685
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1529
    Aihe