Paimion kartingradan
sopimus piti oikeudessa
Turun Sanomat 1.7.2009 2:32:34
Turun Sanomat
TS/Jori Liimatainen
Oikeus hylkäsi hotellin vaatimuksen Paimion kartingradan vuokrasopimuksen purkamisesta.
JUSSI ORELL
Paimiolainen Hotelli Valtatie 1 ei saa purkaa sen vieressä sijaitsevan kartingradan maa-alueen vuokrasopimusta.
Hotellin taustayhtiö Etappi Hotelli Paimio haki Turun käräjäoikeudelta päätöstä, joka olisi mahdollistanut sopimuksen purkamisen radan maa-aluetta vuokraavan Formula K Valtatien kanssa.
Radan omistava Formula K Valtatie on vuokrannut rataa eteenpäin kilpailuja järjestäneelle raisiolaisyritykselle.
Oikeus kuitenkin katsoi, ettei sopimuksen purkamiselle ole perusteita ja määräsi hotelliyhtiön maksamaan ratayhtiön 9 350 euron oikeudenkäyntikulut. Vuokrasopimus on voimassa kevääseen 2017 saakka.
Hotelliyhtiö perusteli vaatimustaan sillä, että mikroautoharrastajat ovat toistuvasti ylittäneet sallitut melurajat, mikä on vaikuttanut asiakkaiden yöpymisiin hotellissa. Hotellin mukaan radalla myös ajettiin sopimuksen vastaisesti pienoismoottoripyörillä.
Ratayhtiö kiisti väitteet. Sen mielestä pienoismoottoripyörien käyttö ei ole sopimuksen vastaista. Myöskään melurajoja ei ollut rikottu. Melumittaukset kuuluvat yhtiön mukaan kilpailua edeltävään katsastukseen ja niiden läpäiseminen on edellytys osallistumiselle.
Oikeuden mielestä näyttöä melurajojen rikkomisesta ei saatu. Myöskään ympäristöviranomaiset eivät olleet puuttuneet meluun. Oikeus kuitenkin myönsi, että melu on voinut olla niin kovaa, että se on häirinnyt hotellissa yöpyviä.
Yhteistyö kuivui kasaan
Osapuolten välillä on ollut kiistaa myös radan kahvila- ja kanttiinitoiminnasta sekä varikkorakennuksesta. Hotelliyhtiön mielestä ratayhtiö on pitänyt kilpailujen aikana kanttiinia sopimusehtojen vastaisesti.
Käräjäoikeuden mielestä hotellilla ei ollut oikeutta kieltää ratayhtiöltä kahvilatoimintaa. Oikeus hylkäsi myös vaatimuksen varikkorakennuksen purkamisesta.
Kumpikin osapuoli myönsi, että alkuaikoina yhteistyö oli ollut kannattavaa molemmille osapuolille. Yhteistoiminta toi hotellille asiakkaita, ja hotelli vuokrasi autoja asiakkaidensa käyttöön. Lisäksi hotelli sai järjestettäväkseen erilaisia tilaisuuksia, kuten saunailtoja.
Viime aikoina yhteistyö oli kuitenkin tyrehtynyt, kun ratayhtiö ja sen alivuokralainen olivat alkaneet järjestää omia ajoja eivätkä enää tilanneet palveluja hotellilta. Myöskään neuvottelut yhteistyön elvyttämiseksi eivät enää luonnistaneet.

Vastaukset 30
Vanhimmat
että jaksavatkin tuollaista kiusaa tehdä näille järjestäjille joilla muutenkin on vaikeaa kisojen järjestelyissä -.-
kyseisestä hotellista.
tontti on kuitenkin hotellin... vaikka kuinka sivustaseuranneena katselee ja on kartingharrastusta alla nin vaikea ymmärtää miten paikallinen seura voi suututtaa tontin omistajan?
Tai toisinpäin - luulis olevan vain hotellin omistajan intressissä että radalla järkätään toimintaa...
Ihan oikeasti - vaihtaisn jäsenistönä paimioon hallituksen joka kykenee yhteistyöhön maanomistajan kanssa - tai se rata on kiinni kun vuokrasopimus umpeutuu.
Pohjimmainen ongelma on että hotelli haluaa radan hallintaansa jotta voisi järjestää kaupallista toimintaa. Ei auta vaikka seuran puolelta yhteiselosta on neuvottelemassa on yhteistyöhaluisimmat henkilöt.
Kun asilliset keskustelut eivät johda eteenpäin, ollaan tilanteessa että hotelli tekee tarpeetonta kiusaa alivuokralaiselle.
Toivottavasti tuo yhdeksän tonnin lasku oikeusprosessin kustannuksista tuo vähän järkeä päähän ja yhteistyöhalua hotellin omistajalle.
Keskinäinen tappelu tulee väistämättä johtamaan karting toiminnan loppumiseen kyseisellä radalla. Sen sijaan yhteistyö toisi kummallekin etua. Muutama vuokra-auto, niin luulisi hotellille tulevan polttariporukoita, asiakastilaisuuksia yms., jotka mielellään käyttäisivät hotellin palveluita. Älkää siis välttäkö hotellia, vaan käykää ja kysykää kartingtoimintaa. Ehkäpä hotellikin ymmärtää etunsa. Ei noita montaa hotellia ole, joilla olisi sama mahdollisuus.
juuri näin eli kilpiluviikonloppuina joukolla hotelliin niin luulisi ymmärätävän yrittäjäkin..
Juttu on kuitenkin niin, että se hotelli on mennyt konkurssiin ennenkuin tuo ratavuokraus on loppu.
Olen yöpynyt hotellissa, enkä mene nukkumaan koskaan ennen klo:21.00,joten ei ole häirinnyt tuo kartingautojen ääni.
Hotellin palvelu on ala-arvoista, huoneet aivan kamalan likaisia ja rapistuneita kauhumottellin tasoisia luukkuja ja itse hotellikin jo todella aikansa elänyt.
Ympäristö on mitä mainioin, mutta hotellin pitäjillä ei taida olla edellytyksiä bisnes asioihin.
Se, onko karting viennyt asiakkaita taitaa olla absurdi väite.
Eikös nimenomaa kartinkia harrastavat täällä yövy ??
On naurettavaaa syyttää toisia oman epäonnistuneet yritystoiminnan johdosta.
Suotavaa toki on, että kartingporukka ryhtyy toimenpiteisiin, joilla on eteenpäin menevää ja tulevaisuutta ajattelevaa, kartinkia kehittävää taitoa asioiden hoidossa.
Hevoset eivät ole koskaan talölissa yksin potkineet, mustakaa tämä.
Jokainen katsokoon nyt peiliin ja todetkoon omalla sarallaan omat virheet, niitä sitä pitää katsoa eikä muiden virheitä vahtia.
Hyvää kesää kaikille ja edelleen : menestystä sekä hotellille että Paimion karting radan pitäjille/ seuralle.
Kuinka minusta tuntu siltä että tämän kaiken takana on suomalainen perin pohjainen kateus ja se että aikanaan on tullut vedettyä nimi paperiin joka oli luettu aivan liian väsynein silmin.Lykkyä pyttyyn herra Kuisma olet kovan luokan kauppamiäts ja moottoriurheilumiäts.
kun toivotellaan lykkyjä pyttyihin, niin varmistellaanpa ensin että edes nimet olisi
oikein....se kun on kuismanen, se pertti, se kun on se kova miäts.
Tänään Paimion radalle ajaminen oli vaikeaa, koska molemmat radalle johtavat tiet oli tukittu traktoreilla. Nyt oli myös toinen traktori tiellä poikittain, siinä liukkaan kelin radan jälkeen, estämässä radalle liikennöinti. Tuohan on pelkkää kiusantekoa hotellin omistajalta. Radan päivystäjä oli kuulemma soittanut poliisille, mutta ilmeisesti poliisikin on jo väsynyt tuohon sankariin kun ei vaivautunut paikalle.
Päräytetiin sitten maasturin ja kärryn kanssa radalle, siitä peltihallin takaa pitkin heinikkoa. Näin olivat muutkin tehneet, päätellen auton jäljistä heinikossa. Poistuessamme radalta tuo sankari tuli parkkeeraamaan mersunsa poikittain eteemme ja estäen poistumisemme paikalta ja alkoi huutelemaan asiattomuuksia. Möykkäsi siinä aikansa ja poistui sitten takavasemmalle....
-jt-
mikä yhteys pertsalla on rataan tai hotelliin?
ja asiattomista huuteluista ilmoitus poliisille, etenkin jos mukanasi on alaikäisiä.Tekee ns. johtajalle jatkossa pelkästään hyvää.
nehän ne just on tehneet sen mahtipaperin, 30-vuotisen vuokrasopimuksen rata-alueesta, silloisen motelliyrittäjän kanssa. eli ovat tänäänkin vuokralaisina tuolle motellille.
Mitäs jos alettas karting-väki talkoilla keräämään rahaa ja ostettas koko hotelli pois kuleksimasta. Loppuu moinen pelleily. Sitten mietitään, millainen karting-palvelu- ja testikeskus siitä voitaisiin saada aikaan.
hyvällä omatunnolla enää saada kuin ison juhannuskokon, jos ympäristöimmeiset antaa polttaa homeisia lautoja.On se tosi hyvässä kunnossa kun ns. päähotellin katolle on kaatunut puolet terassinaitaakin niin voi vain arvata missä kunnossa ei näkyvät osat on.
Jollain palaa päreet vielä sen kanssa ja antaa sille kunnon kyydit. Sitähän se vissiin odottaa, pääsis ruikuttamaan miten on kaltoin kohdeltu harrastajien toimesta. Ei vissiin raukka ymmärrä että "kusee" omaan saappaaseen noilla epätoivoisilla yrityksillä. Luulis oikeuden päätös asioista riittävän. Luvassa on lisää "juttuja", toivottavasti "Kyseinen" Herra lueskelee palstoja ja ymmärtää asiat.
Eikun adressia keräämään vaan. Tarpeeks nimiä listaan,sitten polliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta taikka muuta kannetta haitanteosta ja jokaisen nimen kohdalle korvausvaatimus. Summat ameriikkalaisittain niin eiköhän tuo häirikkö tokene.
Ihmeellistä kyllä että lakipykälienkin valossa pystyy tuolla lailla sulkemaan kulkutiet alueelle minkä käyttöoikeus on kuitenkin oikeuden vahvistama...että saakin rakennella noita barrikaadeja kärryistä ja muista romuista, tätä ei pysty ymmärtämään.Niinkun ei tuota käytöstä ylipäätänsäkään.
Protestit
Tiedon tuottaa Asiakastieto Oy.
Kaikki Protestit Velkomustuomiot
Etappi Hotelli Paimio Oy, Paimio
Tyyppi Protesti
Talousalue Turun talousalue ja Ahvenanmaa
Osoite Valtatie, 21530 Paimio
Häiriöpäivämäärä 26.05.2009
Velkoja Aktiv Kapital Finland Oy, Lahti
Saatavan määrä 707 €
Tämän yrittäjän päivät on luetut.
on noita tuolla yrityksellä ollu viime vuosina, ja paljon suurempiakin.
verottaja tarttis saada asialle, eihän lypsävää lehmää kukaan muu tapa.
jäädä vahingossakin rästiin tai sitten on joku riitajuttu kyseessä,mikä ei olisi sekään yllätys tässä tapauksessa. Noita kulkuesteitä tuonne radalle sensijaan ei vahingossa ole rakennettu,riitaa siinä haastetaan,mutta purkautua nekin saattaa puolivahingossa jossei kohta ymmärrä niitä itse poistaa...
Todelliseksi farssiksi meni tää, motelliheppu ei pysty estämään radan käyttöä ei sitten millään kun oikeus ja ympäristöihmisetkin on sitä mieltä että ajelkaa toki ;)
Varikon käyttö ja alueelle kulku onkin sitten toinen juttu, joittenkin pilkunnussimis-pykälien perusteella hemmo pystyy ne sulkemaan, ja sehän myös tekee sen !
Pelkkää kiusantekoa estää varikon käyttö ja kulku, kun radalla jokatapauksessa saa ajella ja tullaan myös ajamaan...
Tosi bisnesvainua myös tuolla motelliyrittäjällä, nyt kuulemma ainakin pari kilpailua radalla jouduttiin perumaan ja siitähän jäi sitten heti useempikin yöpyminen ja lounaat motellilta myymättä....
puuha"mies" on käynyt varikolla nikkaroimassa pikku esteitä kartingväen iloksi.
Esteet voi niitä rikkomatta siirtää ja vaikka mielellään kantaa" uimahallin"oven eteen niin olis ns.kauhukabinetin väellä puuhaa omalla puolellaan.
perkeleen aidan ketku on ilmeisesti kyhännyt yöllä koska rataa käytettiin ed illalla sulkemisaikaan asti.Läheisen liukkaankelin ajoradan väen avulla romu traktorit saatiin pois tieltä.Tuli mieleen että, mitäköhän polttoainetta noissa mahtaa olla tankissa ettei vaan olis jotain luvatonta?Eeeei kait.
Siitä voi aina tehdä rikosilmoituksen haitanteosta, roskaamisesta tms. Vuokratulla, suljetulla rata-alueellahan ei saa vuokraajan luvatta edes oleskella käyttöajan jälkeen, jos oikein ruvetaan hiusta halkomaan.
Jossain kohtaa virnomaisen on asiaan puututtava.
Sivusta seuranneena: sii soliko jollain UA:lla ihan oikea vuokrasopimus tuon radan käytöstä vai ei? Jos on niin mitä pellejä te olette kun annatte tuolla tavalla kiusata!!!
pellejä olla kuin sinäkään olet,mutta kun siitä saa saman tuomion kuin eläimen deletoimisesta.
No niin. Hotellin toiminta vaikuttaa loppuvan ja paikalla avataan pakolaisten vastaanottokeskus.
Sopimukset koko hotellin vuokraamisesta SPR:lle on allekirjoitettu ja SPR:llä on rekrytointi työntekijöistä alkanut.
Ensimmäiset uudet asukkaat saapuvat parin viikon sisällää.
Oheinen uutinen on jo muutaman päivän ikäinen.
http://yle.fi/alueet/turku/2009/09/paimiosta_uusi_vastaanottokeskus_1039954.html
Että tervetuloa Suomeen vaan. Tää on meidän kansallisurheilua. Jos siitä ei pidä niin ei tänne ole pakko tulla....
Muistakaa pitää paikat lukossa silloin, kun olette radalla
Ettei vain olisi Paimiossa ennakkoluuloja. Nyt kun pelaatte kortit oikein, niin saatte talkooapua, lippumiehiä jne...
Järki käteen..