Ylen pääjohtaja on romantiikannälkäinen mies.
Siitä saatiin todiste eilen, kun Mikael Junger laittoi yotuubiin videon pätkän, jossa hän romantisoi vaimonsa kanssa.
Vaimo on yksi Ylen kuuluttajista ja näin ollen kaikkien nähtävänä melko usein, myös Mikaelin nähtävänä, jos ei satu kotona näkemään.
Tähän asti kaikki on hyvin ja oikein ja romanttista sekä hellää ja kaunista.
Nyt se videon pätkä on Mikaelin toimesta poistettu yotuubista.
Syytä ei tiedetä, mutta arvailla voi. Eräs arvaus on, että se herätti kiusallista huomiota ja kaiken lisäksi pätkän musiikkiosuudesta ei oltu maksettu teostomaksuja.
Se tässä koko episodissa hiukan ihmetyttää, miksi ei Mikael Junger Ylen pääjohtajana laittanut sitä videota Ylen ykköskanavalle. Siellä sitä olisi voinut pyörittää uudelleen ja uudelleen, samaan tapaan kuin kaikkia muitakin ohjelmia.
Ehkäpä me vielä näemme tämän romanttisen lemmenparin yhdessä myös telkkarissa.
Siitä saatiin todiste eilen, kun Mikael Junger laittoi yotuubiin videon pätkän, jossa hän romantisoi vaimonsa kanssa.
Vaimo on yksi Ylen kuuluttajista ja näin ollen kaikkien nähtävänä melko usein, myös Mikaelin nähtävänä, jos ei satu kotona näkemään.
Tähän asti kaikki on hyvin ja oikein ja romanttista sekä hellää ja kaunista.
Nyt se videon pätkä on Mikaelin toimesta poistettu yotuubista.
Syytä ei tiedetä, mutta arvailla voi. Eräs arvaus on, että se herätti kiusallista huomiota ja kaiken lisäksi pätkän musiikkiosuudesta ei oltu maksettu teostomaksuja.
Se tässä koko episodissa hiukan ihmetyttää, miksi ei Mikael Junger Ylen pääjohtajana laittanut sitä videota Ylen ykköskanavalle. Siellä sitä olisi voinut pyörittää uudelleen ja uudelleen, samaan tapaan kuin kaikkia muitakin ohjelmia.
Ehkäpä me vielä näemme tämän romanttisen lemmenparin yhdessä myös telkkarissa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kun pääjohtaja töppäilee siinä minkä peruskoululainen hallitsee helposti, se kertonee havainnollisesti miten YLE:ssä mennään. Sehän on täysin (en liioittele) toimintakyvytön mitä uuteen ohjelmatuotantoon tulee. Onhan se näyttö sekin, että kansalaisten on maksettava siitä mistä ovat sanoutuneet irti, TV-luvista.
Kaikki eivät tiedä, että ranskalainen Digita osti YLEltä vuonna 2000 45%:n levitysoikeudet. Siitä alkoi alamäki. Nyt tiedetään, että:
"Digita Oy on ranskalaisen TDF:n tytäryhtiö ja tekee Suomessa hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Se tuotti tulosta lähes 62 miljoonaa euroa noin 129 miljoonan euron liikevaihdollaan tilikautena 2006–07. TDF maksoi Digitasta useassa osassa yhteensä 305 miljoonaa euroa, jota on jälkikäteen arvioitu hyvin edulliseksi." (Kauppalehti)
Jungerinkin on tyydyttävä youtuubiin, koska Ranska määrää mitä Suomessa näytetään.
Jungner tunuu olevan romanttinen ja vaimoonsa hyvin rakastunut mies, joka haluaa näyttääkin sen kaikelle kansalle eikä noudata Eino Leinon neuvoa : Kell´ onni on, se onnen kätkeköön. Myös Facebookin hän on sanonut sopivan hyvin vaimon (oman) kanssa flirttailuun.
Muutama kuukausi sitten Jungner joutui kuitenkin selittelemään Facebookin käyttöään asemaansa liittyvien asioiden setvimisessä. Hänellä on yli 1000 Facebook-kaveria, joiden kesken hän julkaisi tiedon, että eräs nimeltä mainitsematon Sanomapomo on uhannut välineillään murskata Jungnerin persoonan.
Tämä youtubeen laitetun videon voi nähdä kauniina rakastavan aviomiehen eleenä. Aiheesta Ylen hallituksen pj. ripitti , kyllähän Ylen toimitusjohtajan pitää olla erityisen tarkka tekijänoikeussäännöistä ja - moraalista.
Tuntuu siltä, että tälläkin jutulla halutaan viedä huomiota pois keskustelulta suomalaisen viestintäkentän tulevaisuudesta ja Ylen roolista siinä. Maalaismiehen laittama tieto ranskalaisomistuksesta selittää myös paljon.
Mikael Jungerin puuhastelut vaikuttavat teinipojan puuhasteluilta. Toisaalta Ramoonan oivallus voi olla myöskin totta, että Junger yrittää saada huomion pois Ylen härskeiltä suunnitelmilta.
Maalaismies on myös oikealla asialla, todetessaan Ylen huonot kaupat ranskalaisten kanssa, koskien Ylen ohjelmien jakelua Suomessa.
Junger voi paapoa vaimoaan mielin määrin kahdestaan. Kun se paapominen tuodaan julkisuuteen se haiskahtaa teennäiseltä.
Ettei vaan ensi syksynä saada lukea lööpeistä, "Junger eroaa vaimostaan"?
paljolti johtuvaa läpsintää.
Jungner on Aarre Elon tytär.
Arska Elo oli Ylen alkuaikojen eräs monitoimihenkilö, Kuten Jukka Virtanen ja monet muut.
Että Mari onkin arskan tytär. Muuten.
Uutisankkuri Eva Polttila on Arvo Turtiaisen tytär.
Ilmiömiehiä nämä arskatkin näemmä.
Arska, Jukka ja Matti Kuusla tekivät hyviä viihdeohjelmia TVn ja Linnanmäelle, ja neljäntenä tekijäni oli Marjatta (Martta) Leppänen.
Voi niitä aikoja, enkä muista kuin yhden ohjelman nimen se oli , Jatkoaika enkä siitäkään ole 100 varma.
noita Jatkoaikojakin löytyy Ylen elävässä arkistossa.
on mensan jäsen ja sanoo jotenkin näin,' liiasta pituudesta tai älykkyydestä ei ole hyötyä.
Hankala on yli kaksimetrinen älykkyys'.
Annetaanko vielä aikaa, vai ajetaanko jo pois.
enemmän kuin kehusta muodonvuoksi, sillä hänen mukaansa vittuilussa on totuuden siemen.
heti syöpäsairaudellaan, josta avoimesti kertoi. Nyt kertoo uudesta onnestaan, mutta kannattaako se, eikö se ole kahdenkeskinen juttu!
Kuten täällä on kirjoitettu, ei oikein aidolta tunnu.
valtuustoon pääsi demarien listoilta, kannatti naida Jungner. Se Maria Guznetts-richrh..., miten se nyt kirjotettaan, pyysi mukaan politiikkaan, on kyllä Arska Elokin demarien politiikassa mukana ollut.
Yle on kaiken muun hämäräperäisen puuhailunsa lisäksi myös erä nepotismin pesäpaikka.
Siellä sukulaisuus pomoihin on tärkeämpi valintakriteeri avautuviin tehtäviin, kuin osaaminen, koulutus ja kokemus.
Miten on muuten mahdollista, että kimittävät, kailottavat, pälpättävät ja puhevikaiset ns. toimittajat kelpuutetaan ruutuun esim. urheilulähetyksiin.
Yle kaipaisi täydellisen suursiivouksen ja saneerauksen.
Liikaväki ja kaikki rönsyt pois ja lupamaksut alas.
mutta perustelematonta syyttelyä ainakin.
Oma ideologia paistaa syyttelyssä, iso muutos on kuitenkin Ylessä käynnissä.