eksistenssi

Entä jos katoan rakkaudetta,
saavun sielujen saliin yksin, muistoitta.
Muuttolinnut räpiköivät, kirkuvat,
lautasilla höyry leijailevan halun.

Entä jos tuomio on oma
kädet täytäntöön panijan tässä.
Kuvittelevat ylleen päivän,
jotta kestävät öisen ja ulvovan.

Kuljet ohi peilirivien varjotta, kuvatta;
henget tarkkaavat itseään.
Loputtomuus niin lähellä, kahden hopealasin välissä,
raitapaitakissan nauru putoavan olkaimesi yllä.


***

Harmikseni en löydä yhtään niin synkkää biisiä joka tän hetkisiä fiiliksiäni kuvaisi, joten jätän kentän ikään kuin tyhjilleen humisemaan.

Sataa vettä. Sade alkoi yllättäin ja aurinko kääriytyi harmaan pilviverhon taakse. Ja jälleen ymmärrän miten kaikki on sidottu kiinni toisiinsa yhdeksi vyyhdiksi, kokonaisuudeksi, josta voi pyyhkäistä värit pois yhdellä summittaisella käden liikkeellä.

Käsittääkseni rakkaus on jonkinlainen symbioosi, eräänlainen riiston ja hallitsemisen väline, joka saa ruokansa siitä, että on olemassa jotain muuta kuin vain ja ainoastaan sinä itse. Sinun olisi uhrauduttava, annettava itsesi pois saamatta mitään tähdellistä tilalle.

Se on sukua itsemurhalle, jonka tuloksena olet sinäkin elävä.

Kun katselen näitä viliseviä silmiä, käsiä ja jalkoja, niin tunnen kuoleman kävelevän ylitseni. Se on kuin pilvi joka sammuttaa auringon. Juon kahviani. Taittelen vaaleanpunaista servettiä, sillä olen joskus osannut taitella paperista nokkivan kanan, sillä olin kiinnostunut Kiinasta ja sen taiteesta ja kulttuurista vuosia sitten. Nyt minun on todettava että olen unohtanut miten sen tein - sen, että se toimi.
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on vuoristorata ja se menee ylös ja alas...
Ootko koskaan käynyt...
Minä olen kattellut semmosta enempi vierestä...

Ostin torilta liskoja ja mansikoita, kesäherkkuja...
Ajoin kotiin ja huomasin matkalla ihmisjoukon ...
Pelastusarmeijan edessä
oli 100 metrin ruokajono ja ne ihmiset ei olleet
Lontoolaisia alkoholisteja... Niin ne ajat muuttuu...

Mutta syvissä vesissä taidat sinä taas sukellella siellä...

Ps. Mutta varo haikaloja... ;)

http://www.youtube.com/watch?v=qrsuiD2y3c0

Äänestä

Ikävää että minulla on parhaillaan nämä
pirulliset rakennekynnet, ne nimittäin vaikeuttavat
pirusti tätä kirjoittamista koska olisin halunnut vastata
ehdottomasti paljon laajemmin sinulle kuin mitä nyt teen!

Helkkarin vaikuttava runo ja hätkähdyttävä loppukaneetti!

Ja olen kyllä sitä mieltä että kyllä sinun on jatkettava Kiinalaisen
paperitaiteen tekemistä, ilman muuta!

Saanen tarjota sinulle musiikkia jota nyt itse parhaillaan kuuntelen,
ehdottomasti paras biisi bändiltä josta en edes tykkää, tosin olen kiintynyt
ohessa pyörivään animaatioon!

"susimainen irvistys"

http://www.youtube.com/watch?v=CGLnoUEbld8

Äänestä
  • Mä laitoin tänään infrapunaa huuliin. Tuli aika lämmin olo, semmonen rusottava.

    Vaikka olet vaikuttunut niin muista aina ett olen täysin fiktiivinen olento jolla eivät mitkään rakenteet juutu näppiksen namukoiden väliin.

    Paistaakohan siellä yhtä kaunis aurinko kuin täällä? Eilen istuin viini-illallisilla kahden ystävättäreni kanssa, olivat juuri saapuneet kolmen viikon Italianreissulta kaikkine saarineen. Voi että mä kärysin siinä kuin tortilla. Mullon niin kuin jatkuva jano ja nälkä.

    "pusittaa"

    Äänestä

  • Zakuskat kirjoitti:

    Mä laitoin tänään infrapunaa huuliin. Tuli aika lämmin olo, semmonen rusottava.

    Vaikka olet vaikuttunut niin muista aina ett olen täysin fiktiivinen olento jolla eivät mitkään rakenteet juutu näppiksen namukoiden väliin.

    Paistaakohan siellä yhtä kaunis aurinko kuin täällä? Eilen istuin viini-illallisilla kahden ystävättäreni kanssa, olivat juuri saapuneet kolmen viikon Italianreissulta kaikkine saarineen. Voi että mä kärysin siinä kuin tortilla. Mullon niin kuin jatkuva jano ja nälkä.

    "pusittaa"

    Lueppas vireä kerran Aimon, tapakoulutusta naisille.
    Suuri probreema siitä kummalle puolelle aimoa pilkku kuuluisi, vai kuuluisiko ollenkaaan

    Äänestä

  • verditti kirjoitti:

    Lueppas vireä kerran Aimon, tapakoulutusta naisille.
    Suuri probreema siitä kummalle puolelle aimoa pilkku kuuluisi, vai kuuluisiko ollenkaaan

    Mä en oikein koskaan ole päässyt sun huumorisi tasolle. Joskus ihan tosissaan tuntuu munissa asti, että mä olen vain tyhmä blondi ja kaikki b-vitsit ovat tosia, ja olemme hajanaisena joukkiona juuri sitä millaiseksi meidät pilkallisesti kuvataan.

    Kyllä me miehet ollaan sitten mulkkuja. Mutta onhan tässä puolensa. Mulla esim on paljon puolia.

    (naisellinen b-hymiö)

    Äänestä

Tässä runossa on selkeä ajatus ja se kannattelee sellaista tyhjyyttä sisällään, että oiekin riipaisee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zakuskat kirjoitti:

Entä jos katoan rakkaudetta,
saavun sielujen saliin yksin, muistoitta.
Muuttolinnut räpiköivät, kirkuvat,
lautasilla höyry leijailevan halun.

Entä jos tuomio on oma
kädet täytäntöön panijan tässä.
Kuvittelevat ylleen päivän,
jotta kestävät öisen ja ulvovan.

Kuljet ohi peilirivien varjotta, kuvatta;
henget tarkkaavat itseään.
Loputtomuus niin lähellä, kahden hopealasin välissä,
raitapaitakissan nauru putoavan olkaimesi yllä.


***

Harmikseni en löydä yhtään niin synkkää biisiä joka tän hetkisiä fiiliksiäni kuvaisi, joten jätän kentän ikään kuin tyhjilleen humisemaan.

Sataa vettä. Sade alkoi yllättäin ja aurinko kääriytyi harmaan pilviverhon taakse. Ja jälleen ymmärrän miten kaikki on sidottu kiinni toisiinsa yhdeksi vyyhdiksi, kokonaisuudeksi, josta voi pyyhkäistä värit pois yhdellä summittaisella käden liikkeellä.

Käsittääkseni rakkaus on jonkinlainen symbioosi, eräänlainen riiston ja hallitsemisen väline, joka saa ruokansa siitä, että on olemassa jotain muuta kuin vain ja ainoastaan sinä itse. Sinun olisi uhrauduttava, annettava itsesi pois saamatta mitään tähdellistä tilalle.

Se on sukua itsemurhalle, jonka tuloksena olet sinäkin elävä.

Kun katselen näitä viliseviä silmiä, käsiä ja jalkoja, niin tunnen kuoleman kävelevän ylitseni. Se on kuin pilvi joka sammuttaa auringon. Juon kahviani. Taittelen vaaleanpunaista servettiä, sillä olen joskus osannut taitella paperista nokkivan kanan, sillä olin kiinnostunut Kiinasta ja sen taiteesta ja kulttuurista vuosia sitten. Nyt minun on todettava että olen unohtanut miten sen tein - sen, että se toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu