morsiammen

muut ystävät

Eli olen parhaan ystäväni kaaso ja nyt pitäisi polttareita suunnitella. Tai olen jo polttarit suunnitellut ja nyt muiden morsiammen ystävien kanssa niistä puhunut ja heidän mielestään polttarit ovat täysin vääränlaiset. Osa on jopa ilmoittanut etteivät saavu jos polttari suunnitelmat eivät muutu täysin.
Minun suunnitelmani olisi jotain tällaista (otan siis edelleen ideoita vastaan): Menisimme mökille jossa olisi ruokaa ja kaikenlaista ohjelmaa (pieniä kilpailuja, erillaista hemmottelua morsiammele, saunomista ym.). Alkoholia ei olisi koska morsian ei itse ole koskaan juonut ja välttelee seuraa jossa alkoholia käytetään. No tässä suunnitelmassa muille morsiammen ystäville ei mikään käynyt. Pitäisi lähteä kaupungin keskustaan, pukea morsian johonkin hölmöön asuun ja kiertää baareja. Joku jopa ehdotti benji-hyppyä. Tunnen morsiammen jo ihan lapsesta saakka ja hän on itse minulle sanonut ettei halua mitään nolaamista tai rajuja polttareita. En tunne hänen muita ystäviä kovin hyvin, ovat minua nuorempia enkä ole aikaisemmin muuta kuin moikannut. Eli vaikka olemme morsiammen kanssa parhaat ystävät, ei meillä ole yhteisiä ystäviä.
En haluaisi mitään riitaa morsiammen muiden ystävien kanssa mutta, jos polttarit ovat sellaiset kuin he haluavat tiedän morsiammen lähtevän menemään ennenkuin polttarit alkavat. Harmittaa kovasti jos paras ystäväni ei saa "itsensä näköisiä" polttareita.
Eli mitä tehdä? Olla välittämättä morsiammen muista ystävistä? Ilmoittaa morsiammelle etten järjestä hänelle polttareita vaan sen tekevät muut (hän arvaa tosin siitä mistä on kyse)? Ehdotuksia otetaan vastaan.

4

834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestä...

      Minusta sinä selität asian noin niille muille ystäville ja sanot, että NE OVAT MORSIAMMEN POLTTARIT EIVÄT HEIDÄN!!! Itse en myöskään käytä alkoholia un todella harvoin ja silloinkin erittäin vähän ja tiedän, että minun polttareista ei kukaan aio tehdä mitään ryyppy juhlia, koska en ole sellainen ihminen.

      Sanot myös että nykyään ei enää morsianta nolata polttareissa tai pueta mitään tyhmää asua vaan polttareissa mielummin hemmotellaan morsianta niinkuin olit ajatellutkin. Ethän sinä siinä mitään menetä jos henkilöt sinulle suuttuvat koska et heidän ystävänsä ole. Mutta jos olet morsiammen ystävä niin pidät pääsi, etkä anna muiden bilehileiden pilata MORSIAMMEN POLTTAREITA!

      Eli ei auta muuta, kun yrittää selittää asiaa ja sanoa vaikka, että ettekö te tunne tätä morsianta ollenkaan, kun edes ehdotatte jotain tuollaista. Se on heidän oma häpeänsä jos eivät polttareihin tule! Sääliksi käy morsianta jos hän saa sellaiset polttarit kuin nämä muut olivat suunnitelleet, koska itse en sellaisissa todellakaan vihtyisi morsiamena.

      Toivottavasti saat heidät ymmärtämään asian! Ilmoittele miten käy..!

      • on polttarit ohi.

        Nyt on polttarit vietetty taisi tosin morsian hieman pettyä joihinkin ystäviinsä.
        Ratkaisin asian siis seuraavasti: Ilmoitin kaikille minkä tyyppiset polttarit tulevat olemaan ja milloin (kerroin myös että tilaisuuteen SOPIVIA ideoita otetaan vastaan). Vatauksia tuli kahden laisia, toiset myöntyivät ja alkoivat jopa innostua (totesivat tämän tyylisten kemujen sopivan morsiammelle kuitenkin paremmin). Toiset päättivät pitää omat, eri aikaan. Morsian kun kuuli tästä niin ilmoitti heti että, hänellä on vain yhdet polttarit ja hän on valinnut minut niitä järjestämään. Järjestely apua minulla ei morsiammen siskon ja oman äitini lisäksi ollut (äitini ei siis osallistunut itse polttareihin vain järjestelyihi, iso kiitos hänelle). Saimme kuitenkin laitettua ihanat ruuat, koristeltua, keksittyä ohjelmaa jne. Osa tosin jäi pois, yllättäen he olivat kaikki morsiammen opiskelu kavereita, jotka olivat siis toisen näköisten juhlien kannalla.
        Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Morsian nautti, ainakin suurin osa muistakin juhlijoista nautti ja menimme alle budjettini edelleen kiitos äitini :)


    • Aikku 75

      Hei,

      kyllä muiden ystävien pitäisi ymmärtää, että ystävällesi pitää järjestää sellaiset polttari, minkä näköinen hän on. Riippuu tietysti onko hän erilainen näiden toisten ystävien seurassa kuin sinun. Teillä voi esimerkiksi olla hieman erilaiset näkemykset tulevasta morsiammesta. No se siitä... Ajattelin kuitenkin ehdottaa sellaista, jos vaan satutte asustamaan pääkaupunkiseudulla. Järjestäkää polttariohjelmaksi tanssitunti. Itse olin ystäväni polttareissa Helsingissä Studio High Heels-tanssikoululla polttareissa. Meillä oli oma opettaja ja itse saimme päättää, mitä tanssia haluamme harjoitella. Me opeteltiin lattareita. Tässä ei nolata itse morsmaikkua ja kaikilla muillakin on kivaa. Alkoholijuomiakaan ei tähän ohjelmaa tarvita, eikä tanssikoululle niitä saanut viedäkään. Sen jälkeenhän voi mennä vaikka syömään hyvin ja jokainen voi sitten ottaa oman tuntonsa mukaan juomista, jos niin haluaa. Varmasti jää kiva muisto! Meillä oli ainakin tosi kivaa!

      • mutta....

        Ensinnäkin, kuten ylhäältä voit lukea polttarit oli jo vietetty. Toiseksi, emme asu pääkaupunkiseudulla ( samnlainen tanssikoulu mahdollisuus täälläkin tosin olisi). Kolmanneksi, morsian ei voi sietää tanssimista. Häissä oli täysi työ saada ystäväni tanssimaan häävalssi (äitinsä lähes pakotti), joten idea hyvä, kohde ei sopiva. Täytyy kuitenkin pitää mielessä jos vaikka jatkossa järjestän polttareita tanssivammalle morsiammelle :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      49
      3311
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      543
      2037
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1917
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1578
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1508
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1287
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1195
    Aihe