Konstaapeli Matti Jarvonen istui pölyisessä, tunkkaisessa toimistossaan maanantai-aamuna noin. klo 09:00. Jarvonen siemaili pikakahvia ja söi halpisdonitsia, sillä poliisiasemalla ei ollut varaa haaskata rahaa "luksukseen". Jarvonen nosti katsettaan toimistonsa ovessa roikkuvaan tyttökalenteriin, jota hän ei ollut kääntänyt moneen kuukauteen. Tyttökalenteri oli jumittunut huhtikuuhun ja nyt oli jo kesäkuu, Herran vuonna 2009. Huuhtikuun kohdalla oli kuva meksikolaisesta, alastomasta kaunottaresta. Jarvonen laski jälleen katseensa kahviin ja donitsiin. Hänen kätensä olivat yltä päältä sokerissa. Halpisdonitsissa ei ollut edes kunnollista kuorrutetta, vain pelkkää sokeria. Kahvikin oli laihaa ja kofeiinitonta. Jarvosen päätä särki, koska hän ei ollut saanut aamun kofeiiniannostaan. Hän mietti, että olisi parasta poiketa jonnekin kahvilaan, kun hän lähtee partioimaan. Hän siemaili kahvinsa loppuun ja juuri sillä samalla hetkellä hänen puhelimensa soi. Jarvonen kurottautui kohti puhelinluuria, nappasi sen käteensä, pisti puheosan suulleen ja kuunteluosan korvalleen ja sanoi puhelimeen tylsästi:
"Haloo, puhelimessa konstaapeli Matti Jarvonen."
Puhelimesta ei kuulunut muuta kuin hengitystä ainakaan 10 sekuntiin, mutta sitten henkilö langan toisessa päässä alkoi puhua.
"Matti Jarvonen, tiedän mitä aiotte ja en todellakaan anna sen tapahtua" sanoi kuluneelta kuulostava, miehen ääni puhelimesta.
Matti oli shokissa. Hän ei tietänyt, mitä sanoa. Sillä hetkellä hän vain halusi laskea puhelinluurin. Sen hän teki.
Sillä välin eräs rikollisjengi oli kokoontumassa hylättyyn varastoon. Varasto oli lähinnä täynnä laatikoita ja vanhoja, varastettuja televisioita, luultavasti 80-luvulta. Seiniä koristivat monet hämähäkinseitit ja spraymaalitöhryt. Suurimmassa niistä luki "Kekkonen lives forever!"
Rikollisjengiin kuului 5 henkilöä. Kaikilla heillä oli mustat nahkatakit ja siniset farkut. Jalassaan heillä oli valkoiset lenkkarit, paitsi johtajalla oli mustat buutsit. Johtaja istui puutarhatuolilla edessään ylösalaisin käännetty pahvilaatikko, jonka päällä oli pullollinen Jack Daniels -viskiä. Johtaja korkkasi pullon ja joi siitä melkoisen kulauksen. Muut jengin jäsenet seisoivat johtajan ympärillä. Johtaja paukautti kätensä pahvilaatikkoon ja siihen tuli suuri lommo
"Hyvät toverit, tänä iltana menemme puistoon etsimään sopivaa uhria. Kaksi teistä tulee uhria kohti sivuilta ja yksi edestä ja yksi takaa. Hyökkäätte yhdessä uhrin kimppuun, riisutte häneltä vaatteet, hoidatte homman ja viette häneltä kaikki rahat taskuista" sanoi rikollisjengin pomo ja hörppäsi nyt pienemmän kulauksen viskiä.
"Ja varokaakin, jos joku teistä mokaa, se tietää *kröhöm* kastraatiota mokaajalle."
Rikollisjengin jäsenet kokivat silloin kylmiä väristyksiä selkärangassaan.
Matti Jarvonen kaatoi itselleen uuden kupillisen pikakahvia, joka oli jo ehtinyt viilentyä. Perhanan pikakahvi...
Perhanan halpisdonitsit... Perhanan poliisilaitos...
Jarvonen istuutui työpöytänsä ääreen ja selasi papereita, tärkeitä sellaisia. Koko poliisihomma oli melkoista pakkopullaa. Päivät samanlaisia. Toimistossa istumista ja harvoin rikoksia tutkittavaksi, siis todella harvoin. Matti huokaisi ja kurotti kättänsä halpisdonitsipakettia kohti. Perhana, paketti on tyhjä, hän mietti. Matti rutisti tyhjän paketin ja heitti sen roskiin. Roskakori oli jo lähes täynnä, mutta hän päätti jättää tyhjentämisen tuonnemmaksi. Olihan hänellä paljon turhaa aikaa. Hän alkoi selailla sen päiväistä sanomalehteä. Rattijuoppo jäi kiinni, mies yritti varastaa tupakkaa marketista, poliisi sai teiniryyppärit kiinni ym. tavallista roskaa. Mutta miksi hänen juttunsa eivät ikinä päässeet lehteen? Oliko hän niin aliarvioitu? Joskus hän vielä näyttäisi kaikille, että hänessäkin on ainesta kunnolliseksi poliisiksi, ettei hän ole mikään toimistossa loikoileva, kahvia ja donitsia juova laiskuri...
Tällä hetkellä hän tosin oli. Se oli tylsää, mutta kyllä hänelle palkka ainakin maksettiin.
Tällaisen kirjoitin siis, jotta voisitte kertoa, olisiko minussa potentiaalia kirjailijaksi. Kirjoittaisin pidemmän, mutta nyt ei ole aikaa. Odotan innolla vastauksianne!
"Haloo, puhelimessa konstaapeli Matti Jarvonen."
Puhelimesta ei kuulunut muuta kuin hengitystä ainakaan 10 sekuntiin, mutta sitten henkilö langan toisessa päässä alkoi puhua.
"Matti Jarvonen, tiedän mitä aiotte ja en todellakaan anna sen tapahtua" sanoi kuluneelta kuulostava, miehen ääni puhelimesta.
Matti oli shokissa. Hän ei tietänyt, mitä sanoa. Sillä hetkellä hän vain halusi laskea puhelinluurin. Sen hän teki.
Sillä välin eräs rikollisjengi oli kokoontumassa hylättyyn varastoon. Varasto oli lähinnä täynnä laatikoita ja vanhoja, varastettuja televisioita, luultavasti 80-luvulta. Seiniä koristivat monet hämähäkinseitit ja spraymaalitöhryt. Suurimmassa niistä luki "Kekkonen lives forever!"
Rikollisjengiin kuului 5 henkilöä. Kaikilla heillä oli mustat nahkatakit ja siniset farkut. Jalassaan heillä oli valkoiset lenkkarit, paitsi johtajalla oli mustat buutsit. Johtaja istui puutarhatuolilla edessään ylösalaisin käännetty pahvilaatikko, jonka päällä oli pullollinen Jack Daniels -viskiä. Johtaja korkkasi pullon ja joi siitä melkoisen kulauksen. Muut jengin jäsenet seisoivat johtajan ympärillä. Johtaja paukautti kätensä pahvilaatikkoon ja siihen tuli suuri lommo
"Hyvät toverit, tänä iltana menemme puistoon etsimään sopivaa uhria. Kaksi teistä tulee uhria kohti sivuilta ja yksi edestä ja yksi takaa. Hyökkäätte yhdessä uhrin kimppuun, riisutte häneltä vaatteet, hoidatte homman ja viette häneltä kaikki rahat taskuista" sanoi rikollisjengin pomo ja hörppäsi nyt pienemmän kulauksen viskiä.
"Ja varokaakin, jos joku teistä mokaa, se tietää *kröhöm* kastraatiota mokaajalle."
Rikollisjengin jäsenet kokivat silloin kylmiä väristyksiä selkärangassaan.
Matti Jarvonen kaatoi itselleen uuden kupillisen pikakahvia, joka oli jo ehtinyt viilentyä. Perhanan pikakahvi...
Perhanan halpisdonitsit... Perhanan poliisilaitos...
Jarvonen istuutui työpöytänsä ääreen ja selasi papereita, tärkeitä sellaisia. Koko poliisihomma oli melkoista pakkopullaa. Päivät samanlaisia. Toimistossa istumista ja harvoin rikoksia tutkittavaksi, siis todella harvoin. Matti huokaisi ja kurotti kättänsä halpisdonitsipakettia kohti. Perhana, paketti on tyhjä, hän mietti. Matti rutisti tyhjän paketin ja heitti sen roskiin. Roskakori oli jo lähes täynnä, mutta hän päätti jättää tyhjentämisen tuonnemmaksi. Olihan hänellä paljon turhaa aikaa. Hän alkoi selailla sen päiväistä sanomalehteä. Rattijuoppo jäi kiinni, mies yritti varastaa tupakkaa marketista, poliisi sai teiniryyppärit kiinni ym. tavallista roskaa. Mutta miksi hänen juttunsa eivät ikinä päässeet lehteen? Oliko hän niin aliarvioitu? Joskus hän vielä näyttäisi kaikille, että hänessäkin on ainesta kunnolliseksi poliisiksi, ettei hän ole mikään toimistossa loikoileva, kahvia ja donitsia juova laiskuri...
Tällä hetkellä hän tosin oli. Se oli tylsää, mutta kyllä hänelle palkka ainakin maksettiin.
Tällaisen kirjoitin siis, jotta voisitte kertoa, olisiko minussa potentiaalia kirjailijaksi. Kirjoittaisin pidemmän, mutta nyt ei ole aikaa. Odotan innolla vastauksianne!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Millaista palautetta haluat?
Onko pontentiaalia kirjailijaksi?
Se on kyllä vaikeaa sanoa tämän tekstin perusteella ja paljon pidemmänkin.
Eikä kai meistä kukaan ole arvostelemaan kenestä on kirjailijaksi tai ei ole.
Kuka on kirjailija sinun mielestäsi?
Senhän päättää ihan muut tahot kuin kirjailijoiksi haluavat.
Teksti sinäänsä on ihan näppärää, mutta minussa se ei herätä jotain halua tietää,miten tarina päättyy.
Näppärää, muttei kiinnostavaa minulle.
Olen varmaan ihan väärä kohderyhmä.
Eri elämäntilanteessa.
Väärää sukupuolta.
Kirjoita.
Kirjoita, jos siltä tuntuu.
Joku pitää ja toinen ei.
Semmoista se on.
Oliosiko sinussa pontentiaalia kirjailijaksi?
En tiedä.
Etkä sinäkään varmaan.
Sen näyttää aika.
Haluan siis rakentavaa palautetta. Pitäisikö jotain muuttaa kirjoitusasussa, pitäisikö minun kuvailla enemmän, kertoa enemmän hahmoista jne.
Onhan se toki niin, että toinen tykkää ja toinen ei, mutta nyt haluankin arvostelua tekstistä, en keksimästäni tarinasta.
En jaksanut lukea rikollisliigan-kappaletta ekaa virkettä pitemmälle. Hyppäsin sen yli. Poliisia kuvaavat kappaleet olivat ihan kiinnostavia. Ehkä tuo kappaleen vaihdos tuli liian yllättäen tai jotain, mutta olo oli kuin pitäisi aloittaa uuden tarinan lukeminen.
Sinänsä ihan sujuvaa ja luettavaa nuo kappaleet, joita luin, mutta valitettavasti mielenkiintoni ei sen suuremmin herännyt. Yleensä silloin kirjoittaja lavertelee, olen huomannut. Etenkin alku saisi (minusta) olla iskevä ja nopeatempoinen, suoraan asiaan niin sanotusti. Muutamia oikein ansiokkaita kohtia poliisista kertovissa kappaleissa oli, tosin kliseitäkin löytyi. Olen aika vaativa lukija, ja kliseitä en jaksa nykyään enää yhtään.
Tämä siis minun mielipiteeni, mutta tuskinpa minäkään oikeaa kohderyhmää novellillesi olen, kuten ensimmäinen kommentoijakin itsestään arveli. - Minkälainen kohderyhmä sinulla itselläsi oli mielessäsi tätä kirjoittaessasi, vai oliko mikään?
Itsekin pidän tuota rikollisliiga-kappaletta hieman vaisuna ja väkinäisenä näin jälkeenpäin ajatellen.
Nykyään lienee aika vaikeaa kirjoittaa täysin kliseetöntä tekstiä.
Mitään kohderyhmää ei aluksi ollut mielessä, mutta mielestäni kohderyhmäksi sopisi nuoret, dekkarikirjallisuudesta kiinnostuneet henkilöt.
Kirjoittanut: Nojatuolikirjailija
"Tällaisen kirjoitin siis, jotta voisitte kertoa, olisiko minussa potentiaalia kirjailijaksi. Kirjoittaisin pidemmän, mutta nyt ei ole aikaa. Odotan innolla vastauksianne!"
Voi olla että on, voi olla ettei.
Oletko lähettänyt tekstejäsi johonkin kilpailuun, Nuorevoimanliiton arvostelu palveluun tai muuhun?
Donitseja syövä poliisi on kyllä minusta jo melkoinen klisee.
Jokainen tv:n ameriikkalaisen polisiisarjan poliisi syö donitseja.
Kaikissa on pontentiaalia kirjailijoiksi.
Myös sinussa.
Sinun pitää vaan vakuuttaa kustannustoimittajat.
Pistin tuon donitseja syövän kytän lähinnä vitsillä...
Kylläpä sinussa hyvää ainesta on kirjailijaksi eli tarinankertojaksi.
Hyvää tekstissäsi ovat yksityiskohtien kuvailut esim. donitsien syömisessä, vaikka poliisi ja donitsi ovat klisee. Huumorimielessä sopii tähän.
Puhelimeen vastaamiseen riittää pelkkä konstaapeli Jarvonen. Kannattaa miettiä, miten oikeassa elämässä vastataan. Tuskin kukaan sanoo: haloo. Ei nykyaikana.
Olet teknisesti sujuva kirjoittaja, joten ihan varmasti sinusta voi tulla kirjailija harjoittelun ja taas harjoittelun myötä. Kirjoittamisen opiskelua joutuvat harjoittelemaan kaikki. Tekstiään joutuu muokkaamaan uudestaan ja yhä uudestaan.
Enemmän sinun tulisi kiinnittää huomiota itse tarinaan ja uskottavuuteen. Sinulle voisi sopia huumoripitoinen tyyli.
Aloita harjoittelu helpommasta aiheesta. Sellaisesta, mikä on omaa elämääsi lähellä. Silloin saat enemmän uskottavuutta.
Myös taustatietojen etsiminen kannattaa, vaikka kirjoittaisi kuvitteellisesti.
Kirjailijaksi aikova tarvitsee paljon, ja taas paljon aikaa. Aika on otettava melkein ryöstäen, sieltä mistä ikinä voi. Usein ystävyyssuhteet ja muut harrasteet jäävät kakkossijalle. Kirjailijana olo on edelleen "kutsumusammatti". Se on koko ihmisen vievä intohimo eikä sitä voi tehdä tuosta lonkalta sivubisneksenä.
Potentiaalina pitäisin sitkeyttä ja suurta rakkautta kirjallisuuteen yleensä, kunnianhimoakin tarvitaan, myös lujaa tahtoa ja äärimmäistä halua tulla kirjailijaksi sekä työtä, työtä ja taas työtä. Rohkeutta kirjoittaa sama teksti yhä uudelleen, eli kirjoitelmiensa höylääminen uudelleen ja uudelleen.
Hyvää itsetuntoa kirjoittaminen vaatii!
Mielestäni osasit herättää mielenkiinnon novellinalun henkilöä kohtaan, joskin mielenkiinto pikkaisen tipahti rikollisjengin kuvauksessa. Hyvin kuitenkin osasit leikata tilanteen poliisista suoraan rikollisjengiin. Sekin on tarinankertojan merkki, oikea leikkaustekniikka.
Varmana vastataan nykyäänkin puhelimeen haloolla.
Kokeile! Soita johonkin virastoon ja kuuntele vastaako esim. työvoimatoimiston täti: "Hallooo, haloo, kuka siellä soittaa?"
Tai verovirkailija: "Haloo, haloo, täällä puhuu konttuurinhoitaja Elviira Riekkinen!"
Noinkohan se menee. :D