kun keskustelu on näin laimeaa?
Sitten valitetaan, ettei ole aiheita, keksikää itse lisää.
Sitten valitetaan, ettei ole aiheita, keksikää itse lisää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta kun ensin pitäisi perustella aihe. Sitten kohtuumittainen johdanto aiheesta ja lopuksi linjailla mitä saina tiimoilta haluaa korostettavan muiden esittämissä vasta tai puolto tai muuten kantaaottavissa tai kommentoivissa teksteissä. Lisäksi pitäisi ohjailla keskustelua mutta ei saisi olla kuitenkaan sellainen, että vastaa kaikille. Myös keskusteluun mukaantulleiden on vastavuoroisesti pidettävä huolta siitä että kesksutelussa kaikki ovat tasa-arvoisia. Kritiikin täytyy olla kannustavaa. Lisäksi on aina pidettävä pieni väipuhe siitä mitä alkukesksutelujen aikana on saatu kasaan. Tarvitaanko lisä keskustelua j mitkä olisivat ne tärkeimmät odotukset keskustelun hyvänä ja etenevänä pysymisen mahdollistamiseksi. Ennen keskustelun kuihtumista olisi myös esitettävä loppuyhteenveto ja pienenä ideariihena poimittava uusia keskustelunaiheita.
Näännyttävä. En suostu.
jos tuolla tavalla pitää keskustella.
Ei tule mitään.
kun luin. Kuin maraton, huh, huh.
Monesti hyvä ja vilkas keskustelu syntyy, kuin varkain, jopa muutamasta, puolihuolimattomasti sanotusta sanasta.
Eihän tässä sentään ole mistään työpaikan palaverista kyse! :)
ei täst totisesti tuu mitään, jos noin muodollisesti pitää mennä (:
Kevennetään vähän :))
Telkkarista tulee just kesäillanvallssit. Jamppaa.. ja Mattilan sisarruksia laulamassa. Oi, oi..
Näinköhä huomenillal pääsis lavatansseihin eka kerran tänäkesänä :)))