emokarhun ja kaksi pentua.
Kärpänen säikähti ja putosi paukausten voimasta istualleen!
Voih!
Kärpänen säikähti ja putosi paukausten voimasta istualleen!
Voih!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
osaako kukaan sanoa, miksi villieläimet nykyisin niin usein eksyvät asutuksen pariin.
Ennen aikaan, telttaillessa, ei vähimmässäkään määrin vaikka karhut pelottaneet.
Nyt en uskaltaisi millään yöpyä teltassa.
Vielähän on maassamme erämaita, kuin ennenkin, mikä eläimet ajaa taajamiin?
Ei nallella marjoja eikä mitään suuhunpantavaa.Metsä on karhun koti,ei ihmisen.
niin pikku poikaset ja emo voi raukoi pitäis niiden tajuta,mis on ihmisten koti ja mis kahujen
tuota syytä. Entisaikoina, vaikkapa vielä 1950-luvulla ihmiset tosissaan marjastivat, sienestivät. Silloin oli pulaa rahasta, eivätkä kaupat olleet pullollaan "etelän hetelmiä".
Ainakaan minun tuntemistani nuorista, ei kyllä moni metsään pistättele. Miksipä menisivät, kun eivät osaa/halua tuloksilla mitään tehdä. Hyvä, jos juovat valmiit metsämarjamehut, kun eivät ole yhtä hyvää, kuin cokis.
Eihän suomalaisten selät taivu mansikanpoimintaankaan, vaan joka vuosi on muualta tänne poimijoita rahdattava.
niillä on hajuaisti paljon kehittyneenpi kuin meillä, ja ovat oppineet,että ihmisasumusten luona löytyy ruokaa,,,,
tunkiot?
Ennen, vuosikymmeniä sitten, oli avotunkioita, tynnyreitäkin, joihin ruo'anjätteet vietiin. Siellä vilisi hiiriä ja rottia.
Eihän sellaisia saa edes olla nykyään. Jäte/roska-astiatkin ovat suljettavia.
Koiria, ynnämuita kotieläimiä oli melkein joka mökissä, nyt nautojakin vain lähes tehdasmaisissa, valtavissa navetoissa.
Asutus on levinnyt, ja karhut lisääntyneet, jossain niiden suuntavaisto pettää.
ihmisen- niinkuin nykyään paljon tapahtuu- niin tapetaanko koira pentuneen päivineen?
on luonnevikainen, siis puree ihmistä. Joskus on kyllä syynä se että esim. lapset ovat sitä kiusanneet, silti tappotuomio tulee. Koiranpennuista voivat ihmisetkin huolehtia.
aina liikkuneet ihan nurkan takana. Niin täällä meilläkin joka kesä. Eikä niistä ole mitään haittaa, ne kyllä normaalisti väistävät ihmistä. Ja marjastaja, joka liikkuu hitaasti on ihan turvassa. Karhu ennättää viedä perheensä turvaan, se ei uhkaa ketään. Syy on tässäkin tapauksessa se että , tuuli on ollut toiseen suuntaan ja pentu ollut jossain kauempana. Ja kun siihen väliin juosten tullaan, niin varmaan tulee tassua. Telttailla voi ihan rauhassa. Enemmän minä niitä hirvikärpäsiä pelkään kun karhua. Ne on inhottavia.
ja levittävät jätteet ympäristöön etsiessään syötävää.
Liekö joka töllissä korpimailla,on jätehuoltoa?Kotiteurastus on vieläkin mahdollista y,m,
tuli voimaan, saimme siitä vapautuksen, kun talouteemme kuului vain kaksi ihmistä.
Jos nyt puhut Suomesta, niin täällähän kaikkea noudatetaan ja valvotaan varmaan maailman tarkimmin.
Kunta valvoo jätelain nouidattamista.
Kotiteurastus, onko sekin Suomea?
Tuskin kukaan kaupungeissa teurastaa, ja kaupunkeihinhan karhut tunkevat.
marjastanut karhujen kanssa samoissa maisemissa ja vain kerran joutunut väistämään. Silloin nalle liikkui pentunsa kanssa, joten nousin suosiolla takaisin autoon ja ajoin kauemmaksi. Pidän jonkinverran ääntä. Laulelen ja astun tarkoituksella risujen päälle. En pelkää.
Pari vuotta sitten erämaamökillä nalle haki lohen pihapiiristä. Ystäväni oli ostanut kalan edellisenä päivänä ja unohtanut kellariin. Ajattelemattomasti hän heitti kalan kanervikkoon, kun huomasi sen kelvottomaksi. Nalle oli lähistöllä ja haistoi kutsuvan tuoksun. Pitkillä loikilla se meitä pakeni. Lohelta putosi pää siinä vauhdissa!
Kun metsästä on riistakanta niin todella vähiin käynyt, liekö saasteiden takia on voimakkaimmat yksilöt säilyttäneet henkensä ja nälkä se laittaa hakemaan ihmisten tulilta ruokaa.
On ihan hyvä että citykarhut ammutaan, se ei auta jos ne viedään takaisin korpeen, emmehän tiedä kuinka kauan ne ovat jo olleet lähistöllämme joten tulisivat takaisin, kenties?
Kannattaa pikkasen ottaa selvää mihin esim. marjastamaan lähtisi, telttaileen en menisi minäkään metsän keskelle.
Olen usein ajatellut et kun meillä on näitä luonnon eläinpuistoja ja joka kesä on ihania nallepentuja, kas kun maksavat asiakkaat haluavat rahoilleen vastinetta, ....niin mihin ne edellisen vuoden nallukat laitetaan?
Ne viedään johkin korpeen, luontoon ja sitä mukaa niitä on niin paljon?
Siis miettinyt, faktaa en tiedä.
Nälkä ne ajaa ihmisten ilmoille ei mikään muu.
ja korpimailla kierrätetään joka ikinen jäte. Ei täällä niin korvessa eletä. Roskaajat asuu siellä kaupungissa.
tuomita kuolemaan vaikka murhaisivat monia.
Miksi ihmiset eivät käytä nukutusnuolta ja siirrä kauemmaksi?
kyselee - liikaa luonto-ohjelmia katsellut -
Tulkaa tänne itä rajan pintaan asumaan, saatte tuta karhuja, susilaumoja ym petoeläimiä kuten ahmoja ja somia tupsukorva ilveksiä.
Kun susilauma tappaa huom ei syö lammaslaumoja, sanotaan susiemo opettaa pentujaan tappamaan riistaa, se on tarpeen susien ravinnon hankinnassa.
Näitä karhu hyökkäyksiä minimoidaan, mitäs menit lenkillä emon ja pentujen väliin, karhu vain puolusti pentujaan. Kait ne karhut tullessaan pihapiireihin ja liikekeskuksiin tulevat vain siksi että opettavat pentujaan roskiksia ja muita jätteitä etsimään.
Kun sudet ja karhut tappavat esim hirviä, niin hirviä ei kukaan sure eikä puolustele. Sudet ja karhut purevat ensin takajalkojen jänteet poikki, ja hirvi on liikuntakyvytön, senjälkeen raatelevat saaliin kuoliaaksi.
Karhujen ja susien raatelemista eläimistä ja ihmisten kohtaamisista, media ja luonnonsuojelijat eivät nosta hässäkkää, ollaan vain hissukseen ettei väestössä syntyisi paniikkia.
Jos mieltä kaivelee, miten kohtaan karhun tai suden, ottakaa opaskirja mukaan ja menkää itärajan tuntumassa oleville lenkkipoluille saamaan aitoa kokemusta.Hyvä on olla kännykkä taskussa, jos sattuisi ettei oppaan tiedot riitä.Pedot eivät tarvitse viisumia ja passeja niitä vain tulee lisää rajantakaa paremmille saalistusmaille.
Tämä nyt on hiukan pirullinen kirjoitus, mutta sapettaa tuo petoeläinten hyyssääminen, joita silkkihansikoin käsitellään. Missä ovat asukkaiden, kansalaisten oikeudet jos maastamme tulee joku petoeläin reservaatti.
Miten ne pedot sinua enemmän ahdistelee, kuin meitä muita asukkaita? Kirjoitus on nimenomaan "pirullinen"
ryöstetyksi , raiskatuksi ja hakatuksi pääkaupngin keskustassa, lueppa uutisia . Otetaanko tekijät hengiltä, karkotetaanko edes ?
Jos kaupunkilaisturistilta hukka söis koiran tai vaikka raatelis hengiltä, ja karhu ilmestyis näköpiiriin marjareissulla, voisivat käsityksetkin muutua.
Niistä eläintuhoista ei kaikki tule julkisuuteen, ettei turistivirrat tyrehdy.
Olen syntynyt itärajalla ja siellä mökkini sijaitsee edelleenkin. Alue on kuuluisaa karhuistaan ja susistaan ja kyllä niihin joskus olen törmännytkin. Asun kaupungissa, mutta vietän kaikki mahdolliset vapaa-ajat itärajalla metsissä liikkuen. Marjastan ja sienestän ihan myyntiin asti.
Asun kaupungissa ja voin vakuuttaa, että oloni on kaupunkiympäristössä huomattavasti turvattomamman tuntuista kuin maalla. Tuollainen turha pelon lietsominen ei ole mistään kotoisin.
Etkä pidä koiraasi ulkoa, ei liiku kissa eikä muutkaan eläimet pihapiirissä, ei ole mitään mielenkiintoa pedoillakaan.
En pidä tuota pelon lietsomisena vaan ihan paikkakuntalaisten arkena.
Turhaa sinäkin kerrostalossa pelkäät, siellä vain erakoidut, tämä on sinun käsityksesi käännettynä.
Mielipiteiden on saatava tulle esille kaikesta huolimatta.
sinä minun eläimeni ja asumiseni tiedät? Meni pahasti pieleen kumpikin. Erakoituminenkin uhkaa huonosti työelämässä olevaa ihmistä. Varsinkin kun olen palveluammatissa.
Kyllä asia näin on, ihminen on kehittynyt yksilö, jonka asema luomakunnassa eläimien yläpuolella. Ihmisten on johdettava, tehtävä tiedettä, kehitettävä taidetta kaiken yläpuolella on uskonto. Uskontoakin pilkataan, mutta ei kaikkea tarvitse todistaa, riittää kun näkee maailmankaikkeuden kokonaisuutena ja toteaa evoluution olemassaolon.
Kultainen noutaja katosi, etsittiin ja verinen panta löytyi lähimetsiköstä, edellisenä suvena kissasta jäi kotipolun varrelle vain häntä, mikähän lienee niidenkin kohtalo ollut.
En ole arkajalka, marjaan lähitienoolle mennessä on mukana kännykkä, terävä puukko, pari kulkusta roikkumassa taskun reunalla. Tuoreita karhun jätöksiä olen marjareissulla tavnnut. Isoja tuoreita jätöksiä mustikkavarpuineen, kaveri teki äkkikäännöksen kotitanhuville päin ja niin sitä mentiin. Oli kait tervettä itsesuojeluvaistoa. On vain hyvää tuuria jos selviytyy ehjänä marjareissuilta kotiin.
Johan kivikyläläiset nostivat aika älämölön median höystämänä, kun Nuuksion
"erämaassa" luulivat mahdollisesti ilvestä karhuksi vai sudeksiko se oli. Ei muuta kun helikopteri pörräämään ja etsimään hätääntyneitä ladyja. Olisiko eläinopin kertauskurssi tarpeellinen ja Korkeasaaren reissu toteamaan millainen on ilves, karhu ja susi.
En ole kuullut oliko siellä todellisuudessa yhtään mitään, kopterilla haettiin äiti ja poika metsästä.
Olen usein ollut Nuuksion metsissä marjastamassa ja ihan kävelemässä, siellä on aina ollut väkeä, jopa niillä lampireiteillä jossa on suota ja maastovaihteluita.