Mietin tätä vain, nimittäin olen aina vihannut nykyistä maailmaa, en elämää itsessään mutta noita esineitä ja asioita sisällä ja vähän ulkonakin ja miten nykyään kaikki toimii.
Esimerkiksi autot tuntuvat jotenkin omituisilta minusta sekä sekin, miten huonekalut ovat niin yksinkertaisia ja koristelemattomia? Missä kummassa on se "jokin"?
Jotenkin vain tuntuu kaikki oudolta kun katselee mitä on nykyaika ns. ylpeänä saanut aikaiseksi, joskus oksettaakin, näin on ollut minulla aina.
Pienenä minusta tuntui, että olisin jälleen täällä, mutta aivan kummallisessa ympäristössä. Lasten on mentävä kouluun ja opeteltava aivan käsittämättömiä matemaattisia kaavoja.
Opettajat pitivät minua tyhmänä kuten muitakin lapsosia, mutta kuin olisin jotenkin tiennyt kaikesta enemmän kuin he...
Luulen, että elin joskus 1800-luvulla. Se vain tuntuu jotenkin sopivalta ja olen ottanut siitä vaikutteita elämääni. No niin, yksinkertaisesti tunnen olevani oikeassa paikassa väärään aikaan! Aion vielä kokeilla jotakin, josta voisin saada lisää tietoa tästä.
Esimerkiksi autot tuntuvat jotenkin omituisilta minusta sekä sekin, miten huonekalut ovat niin yksinkertaisia ja koristelemattomia? Missä kummassa on se "jokin"?
Jotenkin vain tuntuu kaikki oudolta kun katselee mitä on nykyaika ns. ylpeänä saanut aikaiseksi, joskus oksettaakin, näin on ollut minulla aina.
Pienenä minusta tuntui, että olisin jälleen täällä, mutta aivan kummallisessa ympäristössä. Lasten on mentävä kouluun ja opeteltava aivan käsittämättömiä matemaattisia kaavoja.
Opettajat pitivät minua tyhmänä kuten muitakin lapsosia, mutta kuin olisin jotenkin tiennyt kaikesta enemmän kuin he...
Luulen, että elin joskus 1800-luvulla. Se vain tuntuu jotenkin sopivalta ja olen ottanut siitä vaikutteita elämääni. No niin, yksinkertaisesti tunnen olevani oikeassa paikassa väärään aikaan! Aion vielä kokeilla jotakin, josta voisin saada lisää tietoa tästä.
Vastaukset 36
Vanhimmat
me inkarnoidumme kunnes meidän ei enää tarvitse ja joskus jää muistoja jäljelle entisistä elämistä.
Tottumiskysymys. Tämä on kokonaisuudessaan hyvin erikoinen planeetta. Tällä planeetalla on kasveja, eläimiä ja ihmisiä: erikoista mielestäni tällainen yhdistelmä. Mutta kyllä kaikki yhteen sopii. Edellinen inkarnaationi oli avaruudenkaltaisessa olotilassa, siksi lapsuuteni oli hyvin meditatiivista, olin ehkä vähän autistisenkin oloinen siitä syystä ja vaivoin sain itseni opetettua tämän maailman tavoille. Jo lapsena huomasin kuinka typerät naamat tuijottavat ylhäältä, isoja olivat mutta vähän yksinkertaisia. Ne olivat vanhempani ja lapsena pidin heitä omituisina että tuollaiset typerykset sain. Olin silloin 1-2 vuotias. Myöhemmin opin että vanhempia tulee kunnioittaa, ja alistuin lapsi-vanhempi -rooliin. Vanhemmat pitivät minua lapsenaan. Mutta enhän minä heidän lapsensa ollut, tulin vain visiitille heidän luokseen. Eivät he voineet minua omistaa. Tällaisia mietteitä lapsuudesta.
Halusin lapsena mennä ulos ja puhua vaikka muurahaisille sekä olla luonnossa. Kirkossa käynnit olivat outoja juttuja, varsinkin kun ihmiset olivat kuin psykoosissa koska itkivät olemattomille asioille jotka joku oli vain keksinyt omasta päästään. Lisäksi huomasin että ihmiset ovat yleensä ylitunteellisia. Mutta enhän minä voinut vanhemmille tällaista sanoa, sain nimittäin selkään jos kritisoin perinteistä uskontoa joka ei antanut muuta kuin sidottuna olemisen tunteen.
Matemaattiset yhtälöt olivat myös aluksi hankalia, mutta pakkohan niitä oli sittten lähteä opiskelemaan ihan korkeakouluun, koska niitä pidin haasteina. Ajattelin että kun niitä opin pyörittämään niin avautuu jotain uutta. Abstraktisen ajattelun kehittäjinä nuo kaavat ovat hyviä.
Meitä on hyvin erilaisista olosuhteista. Liikennevälineet ovat sikäli outoja koska ei olla keksitty vielä antigravitaatiota. Suomalaiset yksinkertaiset olosuhteet sopivat, kaikenlainen krumeluuri ja krääsä on hullunkurista.
Joku on elänyt kuin Ludwig-kuningas kullan keskellä, toinen taas on ollut kuin saharan risunkerääjäeukko tai vieläkin yksinkertaisemmasta ympäristöstä on lähtöisin. Ajoittainen vierauden tunne osoittaa sen missä asioissa pitäisi kasvaa.
Oikeastaan..sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin on jännää ja kehittävää kun kaikki on uutta! Tässä asian myönteinen puoli.
Tervehdys.
Onpa kumma juttu. Kumma tosiaankin. Oletko aiemmin kirjoittanut tuota nimenomaista "risunkerääjäeukko"-nimeä? Taannoisesta keskusteluista kerroit tuon inkarnaatiosi, mutta en muista, kirjoititko sen juuri tuossa muodossa. Pyörittelen nimittäin asioita päässäni. Joskus ajattelen, että minussa on kivenhakkaajaneekerin tahtoa vapauteen ja sinussa risunkerääjäeukon köyryselkäistä nöyryyttä, joka näkyy tänäkin päivänä. Viimeksi eilen ajattelin näitä juttuja, ja käytin nimeä risunkerääjäeukko.
Outoja juttuja tapahtuu joskus. Kun keskityin joitakin viikkoja yhteen ja samaan henkilöön, joka ei Suomessa ole tunnettu, niin sitten hänestä putkahtaa yhtäkkiä teksti suomenkieliseen Wikipediaan. Merkillinen yhteensattuma. Kyseessä oli edellinen inkarnaationi akashakronikkaa lukevan mestarin mukaan.
Outo paikkahan tämä pallukkamme on. Itse vaan ajattelen, että kunpa jo pääsisin pysyvästi pois, ikuiseen lepoon ja rauhaan, ekstaattiseen rakkauteen, josta olen saanut välähdyksiä elämäni aikana. Vapauteen, ystävä, vapauteen! Vapauteen ja rakkauteen!
http://www.youtube.com/watch?v=ZZKkxAQYxyE&fmt=18
On synkronisuutta, mitä ajattelet, se ilmestyy. :-)
Minä etsin erästä kirjaa, mutta sitä ei ollut missään kirjakaupassa myytävänä. Sitten olin eräänä päivänä yhdessä luontaistuotekaupassa ja siellä oli paljon asiakkaita joten katselin aikani kuluksi mitä kaikkea siellä oli myytävänä ja silmäni osuivat kirjaan jonka halusin. Ostin sen. :-)
Se oli vain yksi esimerkki monesta.
Kävimme sen ajatustenvaihdon viime syksynä, en muista täsmällistä sanamuotoa. Todennäköisesti käytin silloin sanamuotoa tyyliin "elin saharan kaltaisessa autiomaassa ja olin risuja keräävä nainen".
> Itse vaan ajattelen, että kunpa jo pääsisin pysyvästi pois, ikuiseen lepoon ja rauhaan, ekstaattiseen rakkauteen, josta olen saanut välähdyksiä elämäni aikana. Vapauteen, ystävä, vapauteen! Vapauteen ja rakkauteen!
Paljon koetin kirjoittaa, mutta yhtään en pysty tätä kommentoimaan. Kaikki jouduin deletoimaan. Ymmärrän että tiesi tällä hetkellä on omanlaatuisesi ja minulla ei ole siihen mitään kommentoitavaa. Tahdon kaikkea parasta.
Niin saattoi olla. Pahoitteluni, jos hämmästyit. Olen ollut melkoisen stressaantunut viime aikoina.
Niinpä tilanne taitaa olla, että olen jäänyt jumittamaan tienhaaraan. Maailma ja Taivas ovat siinä haarat. Mietin paljon, että lähtisinkö munkiksi ulkomaille. En halua pilata jälleen yhtä elämää tavoittelemalla maailmallisia asioita. Pitäisi ajatella vapautumista jälleensyntymisten kiertokulusta. Kuten Pascalkin sanoi, että ainoa todella merkittävä asia on sielun kohtalo kuoleman jälkeen. Sen eteen täytyy tehdä kaikki mahdollinen, vaikkapa alettava munkiksi, jotta voi keskittyä täysillä hengelliseen elämään ilman maailmallisia velvollisuuksia. Joitain vuosia elän maailmassa vielä, koska otin yhden maailmallisen taakan kannettavakseni.
Se, joka maailmaan menee, myy sielunsa Perkeleelle, huonolle puolelleen. Minä en näet tyydy keskinkertaisuuteen missään. Niinpä varmaankin valaistun tässä elämässä, jos alan munkiksi!
Minä vaan odotan, kunnes myönnät olevasi tytönhupakko ja halajavasi sitä tyynysotaa kanssani. *Irvistää*
Niin, minä olen huomannut tuon saman.
Jokainen tekee omat päätökset elämässä. Siksi pidättäydyn liikaa kommentoimasta, ettei tulisi vaikutettua ratkaisuihin :-)
Sinussa on kieltämättä energiaa. Ken nuorena jo alkaa tietoisesti vitsaa vääntämään, ei tarvitse sillä lailla katua vanhana kuin Taavi Tekemätön. Onpahan tehnyt parhaansa.
Olen ihan kypsä nainen. :-)
Silti voin käydä tyynysotaa. Se onkin sitten ainoa sota mitä voisin käydä. :-)
miksi? Ymmärrä että kaikki on samaa yhteyttä, kaikki olemme yhtä eikä millään muulla ole mitään väliä kuin rakkaudella. Olemme vain YKSI.
Ehkä senkin käsittämiseksi pitää alkaa munkiksi. :-)
Minä halusin nunnaksi joskus nuorena. Nyt voisin kyllä sulkeutua luostariin joksikin aikaa ja olla ihan hiljaa ja ihan yksin.
Niin, voihan tuollaiset asiat älyllisesti käsittää, mutta jos siitä ei ole pysyvää kokemusta, niin ei se ole minkään arvoinen, sillä kokemalla koetaan koko ruumiilla, ei vain älyllä; sydän on jopa älyä tärkeämpi. Suufilaisuudessa on asemia ja tiloja. Asemat ovat sellaisia, jotka ovat jääneet ihmiseen pysyvästi. Tilat ovat ohimeneviä, ne eivät pysy. Joku nuori noviisisuufi saada jonkin tilan, jota kokenut suufi ei ole koskaan kokenut.
Tiloja olen minäkin kokenut, mutta mitään pysyvää ei ole sydämeen jäänyt. Suunnattomia ne tilat ovatkin olleet! Sanon niistä, että silloin tulee Jumala sydämeen asumaan. Ja todella: mitä ekstaasia. Niin olen ajatellut, että jos sen tilan saisi pysyvästi sydämeen, olemukseen, niin olisin pelastettu. Kunpa matotietoisuuden, joka suurimmassa osassa ihmisiä vaikuttaa, saisi hävitettyä ja tilalle tulisi tuo ylimaallinen tila!
Munkiksi lähtemisen perustelu on helppoa. Täällä on maailma kaikkine houkutuksineen, jotka vievät ihmistä pois todellisesta olemuksestaan aistilliseen mielihyvään, joka ei pysy. Munkki voi keskittyä täysin henkisiin harjoituksiin ilman maailmallisia velvollisuuksia. Maailmassa eläminen on stressaavaa, ja ihmiset ovat ikäviä ja valaistumattomia. Täällä tuntee elävänsä vihollisten keskellä. Vihollinen on massojen matotietoisuus. Munkkina voi siten vapautuneena näistä huonoista asioista keskittyä olennaiseen ja lopulta saavuttaa samadhin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Samadhi
Kun olen Buddhan varma siitä, että en koskaan enää synny tänne, niin elämäni on saavuttanut tarkoituksensa.
Järjellä ei opi vaan kokemuksilla. Sitähän minäkin olen täällä yrittänyt jankuttaa, mutta oman uskoni mukaan meidän on elettävä kaikki ja koettava kaikki ennenkuin ymmärrämme.
Ehkä sen ykseyden löytää myös itsestään munkkina eläen. Hankalaa se tosiaan on tässä maailman stressissä.
Mutta miksi sinulla on niin kiire?
jonka rannalla olemme asuneet 21 vuotta. Järven vedet laskevat jokea pitkin erääseen suurehkoon järveen joka on yhteydessä vielä suurempaan järveen.
Edelleen tämän järven vedet laskevat venäjän puolelle Pääjärveen. Loppujen lopuksi, jos panisin pullopostia, se voisi päätyä Vienan mereen. Mutta tämän Pääjärven koillisnurkalta on kotoisin esi-isäni ja pappani. Uskon eläneeni siellä joskus
[Q]Mutta miksi sinulla on niin kiire?[/q]
Mahtanet tarkoittaa, että miksi jo tämän elämän aikana? Miksi ei? Tiedätkö, että buddhalaisuudessa ja muistaakseni myös hindulaisuudessa on vallassa käsitys, että ihmiseksi syntyminen on perin harvinaista? Tilaisuus on käytettävä hyväkseen. Ei kylläkään auta hätiköidä sillä tavoin, että hermoilee valaistumisesta; paniikkia on vältettävä. Siitä olen saanut osani, tekemistä on. Rentoutuminen on tärkeää. Ei kannata edes mietiskellä ja koettaa saavuttaa meditaation, ennen kuin osaa rentoutua kunnolla. Mietiskely tietysti rentouttaa, mutta on esimerkiksi hyvä harrastaa kevyttä liikuntaa usein. Hyvän musiikin kuuntelu on myös rentouttavaa.
http://www.youtube.com/watch?v=df-eLzao63I
Ah, Korkeimmalle kiitos näistä muusikoista, jotka ovat helpottaneet tuskaamme kenties enemmän kuin monet muut taiteilijat tahi tieteilijät! Sellainen elämä ei mene hukkaan.
minäkin "harrastan" ja rentoudun siinä omasta mielestäni aika hyvin. Tavallinen rentoutuminen ei minulla onnistu.
Inkarnaationi oli buddhalainen munkki yli tuhat vuotta sitten silloisen Thaimaan-Burman alueella. Tämä elämä Suomessa on "osapalkinto" siitä elämästä. Suomi on maailman demokraattisin valtio. Tämä on Buddha Amitabhan läntinen onnen maa maapallolla, jos ajatellaan yhteiskunnallista puolta, deevojen maa.
http://www.youtube.com/watch?v=rwOlO9p4cwk&NR=1
OI Kailash, sinä pohjoinen timantti, koskaan en vielä ole sinua nähnyt mutta yksinäinen läsnäolosi herättää kunnioitukseni. Jylhät vuorimaisemat..meillä on Halti ja idempänä Skandinavian vuoret, niissä on hohtoa samalla lailla, erämaa on skandinaavien luostari.
Kun on luostarissa ollut tarpeeksi, on aika olla ihmisten ilmoilla. Silloin kaupunki ei enää vaikuta stressaavasti.
Olen sitä mieltä että sinussa on herännyt kaiho ymmärtää ja rakastaa enemmän kuin mitä on ihmisellä "yleensä" tapana. Ole huoleti, kaihoon vastataan aina. Aina siihen vastataan sisäisesti, ja tätä kaihoa ei voi synnyttää synnyttämällä. Se vain syntyy kun sen aika on. Lopulta se johtaa siihen, että kaikki nähdään pysyvästi kauniina ja rakastettavana, kun aika on. Elämän edessä mykistytään ihmetyksestä päivä päivältä. Riittää tahto ymmärtää ja rakastaa enemmän. Sen vuoksi olen jankuttanut joskus kestävyydestä ja puhtaudesta, koska nämä kolme yhdessä aikaansaavat kestävän kehityksen. Tahto luo vasaman kohti taivaita, kestävyys ja puhtaus varmistavat sen, että korttitalo pysyy kasassa kun sade lankeaa.
Totta puhut, kaiho on herännyt. Olen iloinen, että ymmärrät sellaisen kaihon. Toisaalta rakkaudellisuuden ylläpitäminen on erittäin hankalaa tällaisessa maailmassa. Jo kosketukset ihmisiin tavallisissa arkitilanteissa osoittavat sen. Luulenpa, että sellainen enkelimäinen rakkaudellisuus ei edes toimi tässä maailmassa muuten kuin työkyvyttömyyden ja kenties myöhemmin psykoosin ja palaneen kuoren kustannuksella. Ihminen on näet silloin kuin toisesta maailmasta, deevojen maailmasta. Mutta mieluummin olen deeva kuin ihminen.
Kestävyys on minulle melko selvä, mutta mitä mahtanet tarkoittaa puhtaudella? Jos moraalia tarkoitat, niin voitko vielä tarkentaa, millä alueilla on pidettävä varansa? Voisit oikeastaan kirjoittaa kummastakin, kestävyydestä ja puhtaudesta.
Varmastikin vaatii jonkinlaisia ansioita, että voi syntyä pohjoismaihin; sillä en pidä Suomea mitenkään erityisenä verrattuna Ruotsiin ja Norjaan tahi Islantiin.
Talous ja sellainen käytännöllisyys on täällä ihan hallinnassa, mutta ei se ratkaise ihmisen ongelmaa. Tässä maassa ei ole hengellistä perintöä. Vertaa johonkin Sri-Lankaan tai muuhun perinteiseen buddhalaiseen maahan! Vapautta täällä on, se on hyvä.
Olimme ehkä munkkiveljiä silloin.
[q]Kun on luostarissa ollut tarpeeksi, on aika olla ihmisten ilmoilla. Silloin kaupunki ei enää vaikuta stressaavasti.[/q]
Sitten kun valaistuu, voi lähteä ulkomaailmaan. Miksi munkin elämäntapaa ei voisi viettää koko elämänsä ajan luostarissa? Pidätkö maailmaa jokaisen sijoituspaikkana?
> Jos moraalia tarkoitat, niin voitko vielä tarkentaa, millä alueilla on pidettävä varansa? Voisit oikeastaan kirjoittaa kummastakin, kestävyydestä ja puhtaudesta.
Puhtaudella tarkoitan ajatusmaailman puhtautta. Tämä on minulle ohjeena, joten laitan sen tähän. Kiinnittämällä päähuomio myönteisiin ajatuksiin kielteisiä suurentelematta ja niillä mässäilemättä kehittää ajatuksen puhtautta. Myönteiset ominaisuudet ovat puhtautta, näitä ovat mm. kärsivällisyys, iloisuus, rauhallisuus, energian kanavoiminen rakentaviin asioihin, ahkeruus, tarmokkuus, tarkkaavaisuus, lempeys, rehellisyys..
Tuon voi kiteyttää oleellisiin rakastava ystävällisyys, myötätunto, myötäilo. Olen havainnut että kun ominaisuuksia on kehitetty joku suhteellinen määrä, niin se auttaa suuresti matkalla. Toimii suojana, jolloin mieli automaattisesti hakeutuu niitä ominaisuuksia ilmentämään, mitä on kehitetty.
Kun kohtaa mielen perimmäistä luontoa kaikki huonotkin ominaisuudet alkavat jalostumaan, niistä muodostuu niiden myönteinen vastine automaattisesti. Ennen sitä joitakin huomioita:
- kehittämällä suhteellisen määrän myönteisiä ominaisuuksia kehittää vahvan suojan joka on puhtautta ja samalla kestävyyttä. Kestävyyteen kuuluu myös joustavuus, eli ei murru helposti koska tarpeettomat asiat menevät läpi, ne eivät jää tajuntaan. Suojaa tarvitsee niin kauan kuin mielen perimmäisen luonnon automaattista pysyvää suojaa ei ole riittävästi. Yhteys muodostuu usein asteittain mielen perimmäiseen tajuntaan, buddhaluontoon. Jos on masentunut, on toki teoriassa mahdollista hypätä buddhaluontoon, mutta terveellisempää se on valmiiksi iloisista ja rauhallisista olotiloista. Terveellisempää sen vuoksi että "jännite-ero" persoonalle on pienempi ja näin muodoin se ei pane kovasti vastaan buddhaluonnon ilmentyessä. Buddhaluonto on puhdasta altruismia puhdistettuna ominaisuutena, ei sen kummempaa.
Kun on buddhaluonnossa, vaikkakin sen alimmalla tasollaan, sitä ei ylläpidetä. Se pysyy yllä. Buddhakuonto buddhisella tasolla ei ole nirvana. Tämä buddhinen tai buddhis-kausaalinen taso on sellainen joka ylläpitää pysyvää iloa ja rauhaa vaikka mitä tapahtuisi, vaikka välillä persoona kärsisikin. Sisimmässä ei kärsi, sen tuntee selvästi, egollinen puoli vain kärsii koska se tietää kuolevansa ainiaaksi. Luultavasti tähän voi joka ikinen ihminen päästä yhdessä elämässä suurella vaivalla ja kärsimyksellä. Eikä se kärsimys ensi kosketukseen lopu, tästä se vasta alkaa, sillä egon tulee kokonaan kuoleentua. Kuoleentuminen on sisäisesti iloinen asia, ei egolle vaan sisäiselle ihmiselle, sen vuoksi koska sydän riemuitsee ekstaasissa pysyvästi vaikka pää olisi "tuskassa ja vaivassa". Asteittaista kehitystä, mikä edellyttää todella paljon sinnikästä työtä (eli kärsimystä, sillä kärsimyksen kautta puhdistutaan ---> luopuminen on kärsimystä, mutta hetkellistä ja vain pintatasolla esiintyy "vaivoja", ei koskaan sisäisessä ihmisessä).
Näen luostarin samana maailmana kuin muukin maailma. Ymmärrän kyllä jos tarvitaan potkua ja inspiraatiota, niin luostari voi tarjota sitä todella. Maailma on ajatukset, ne seuraavat vaikka olisi missä tahansa fyysisesti. Ajatusmaailma on se "vihollinen" joka tulee voittaa ja laittaa ojennukseen, mikäli tahtoo pysyvän ilon ja rauhan.
Lopulta ei ole suurta väliä missä on, jos se muodollinen ympäristö missä on, näyttää edesauttavan tuloksien syntymiseen. Lopulta "joutuu" kuitenkin suuntautumaan ulospäin, koska buddhaluonto on itsestäänsyntyvää altruismia.
Kirjoitin kovasta kärsimyksestä puhdistumisen yhteydessä. Sen ei tarvitse olla senkaltaista kuin kärsimyksen oletetaan usein olevan, tasapainoa järkyttävää. Kun ihminen on sisäisesti rauhallinen ja iloinen niin silloin ulkonaisten asioiden kärsimys ei tarvitse vaikuttaa sisäiseen tasapainoon. Ihminen havaitsee elävänsä ikäänkuin kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti, ja vain entinen pintapersoona kärsii, kuin huomaamatta.
Tähän viitataan Raamatussakin, kun siellä kerrotaan miten Lucifer huomaa että sen aika on rajattu, se saa mellastaa vain rajatun ajan. Lucifer tarkoittaa ihmisen egollista prinsiippiä, joka pysyy kasassa vain ylläpidettäessä. Kristus tarkoittaa buddhaluontoa, egollisen prinsiipin "vastakohtaa" joka pysyy ylläpitämättä.
[Q]Maailma on ajatukset, ne seuraavat vaikka olisi missä tahansa fyysisesti.[/q]
Väärin. Maailma on tuolla kaupungissa. Luostarin rauhassa ei ole pakokaasusaastetta, melua, materialismia, kiirettä jne. Maailmalla minä tarkoitan henkisiä pyrkimyksiä estäviä ulkoisia tekijöitä. On hiukan hankala meditoida, jos naapurissa asuu hevi-Ari, joka soittaa biisejä kovalla. Maailmassa tulee myös vastaan houkutuksia, jotka vievät pois henkiseltä tieltä. Nainen on niistä ehkä pahin.
Jo Sokrates huomautti yhdelle miehelle, että tämä ei saanut rauhaa ulkomailla sen vuoksi, että vei sinne itsensä. Voi kuitenkin huomauttaa, että jos luostarista tekee realistisen mielikuvan rauhallisuuksineen, niin rauha myös tulee siellä ulkomaan luostarissa. Mielikuva voi tietenkin osoittautua vääräksi.
Jokainen mestari on valaistunut luostarimaisessa rauhallisuudessa, joten luostari on erinomainen valinta sellaiselle, joka aikoo jättää tämän maailman eikä enää inkarnoitua!
Kiitoksia hyvästä tekstistä, jonka kestää lukea useampaan kertaan. Kannattaahan vähän pitemmät tekstit lukea yleensäkin monesti läpi, että jää mahdollisimman paljon päähän.
Luen tässä Kari. E Turusen kirjaa "Tunne-elämä". Turunen on tehnyt hyvän huomion: kaikki pyörii egomme keskellä, ja itsetutkiskelu on avain vapauteen.
Hän kirjoittaa tilanteesta, kun jättäydymme tajuntamme heittelemäksi:
"Monet salaiset - usein itseltänikin tiedostumattomiksi jäävät - yllykkeet pääsevät tietoisesti vaikuttamaan. Harva ehkä yrittää metsästää ja tiedostaa noita yllykkeitä, sillä niillä on taipumus kätkeytyä havainnolta. Salaisesti olemme myös kiintyneet, ellemme suorastaan rakastuneet, niihin; ne ovat samastuneisuuksiani, osa nimenomaan kätkeytyvää samastuneisuuttani, identiteettiäni."
"- - tavallista on, että erilaiset ahneuden kohteet täyttävät mieleni. Suoraan tai välillisesti unelmoin rahasta, tavarasta, viroista, vallasta, menestyksestä, kuuluisuudesta, julkisuudesta ja omaisuudesta. Haluaisin olla arvokas, arvostettu ja mahtava, 'mahdissa'. Tunnen olevani oikeassa ja muita parempi. - - Tyypillistä on, että yksilö ei huomaa tätä yllyke(-elämys)kerrosta lainkaan mielteissään tai niiden taustalla."
"- - Narsistisia yllykkeitä voisi nimittää myös mahtiyllykkeiksi, koska mahtavuus (mahdissaolo ja mahtailu) on niin ilmeinen paine ihmissielussa. Meillä on halu 'näyttää mahtia' tavalla tai toisella, vaikkapa omaisuudella, menestyksellä tai lahjakkuudella, esimerkiksi ajattelemalla ja kirjoittamalla kirjoja."
"- - Unohtaa ei sovi myöskään ylpeyden lähes rajatonta syvyyttä. Aitoa, koko sielunelämän läpäisevää nöyryyttä on vaikea saavuttaa. Ylpeys nujertuu ihmisestä viimeiseksi. Narsismia voi kutsua myös erehdykseksi, harhaksi tai kristillisen perinteen mukaan synniksi. Uuden testamentin kielessä, kreikassa, synti on hamartia, 'harhalaukaus'. - - Itse asiassa ajattelu heijastaa yllykeluontoamme, vaikka ei aina sellaisina mieleen nousevina suorina sisältöinä, kuten esimerkiksi 'minä olen paras' tai 'haluan lottovoiton'. - - Tavallaan ajattelemme loputtomasti turhia ajatuksia eli ajatuksia, joiden taustalla on kyseenalaisia haluja. Ne liittyvät omaisuuden ahnehtimiseen, asemien anastamiseen, paremmuuteen ja lukuisiin muihin yllykkeisiin. Jos turhat ajatukset vaikenevat, mielemme täyttää yleensä levollisuus. Mutta haluaako monikaan päästä eroon yllykkeistään? Ne tuntuvat ainoalta ja aidolta elämän sisällöltä. Vapautuminen niistä osoittaa silti ne harhaksi."
En lainaa enempää. Minusta on jopa hyvä asia, että ihmiset pysäyttää vaikkapa jokin sairaus tai onnettomuus tarkastamaan elämää uudelta näkökannalta. Yhteiskuntamme ruokkii noita Turusen mainitsemia mahtiarvoja. Itsehillintää harrastetaan harvoissa paikoissa. Sensualismi kukoistaa, ja moni - täytyy myöntää, että minäkin - sortuu siihen, vaikka ihminen haluaisi muuttua paremmaksi, hengellistyä. On helppo antaa periksi ja pettää itseään. Sisäinen saatana riehuu kuin veren makuun päässyt jalopeura. Vaikealta tuntuu päästä siihen rakkauden tilaan, jota olen joskus kokenut jopa pari tuntia yhteen menoon. Näin toissa yönä unen, jossa puhuin Oshon äänellä hänen ruumiissaan. En muista koko puhetta, mutta loppusanat olivat epäsuorasti, että vain ego voi kuolla, mutta todellinen olemus ei. Ajattelin sanat muistaessani, että onpahan itsestään selvää puhetta taaskin. Mutta se on syvä oivallus, joka on syytä pitää mielessä. Mitään ei menetä, koska egon menettää joka tapauksessa muutenkin (viimeistään kuollessa). Ja kuten Turunenkin sanoo - ja kuten hengelliset opettajat sanoisivat - egon touhut paljastuvat lopulta harhaksi, utupilveksi, joka on peittänyt todellisen olemuksemme. Materialistisesti voisi sanoa, että ns. liskonaivojen autonomia käy yhä vähäisemmäksi isoaivojen ottaessa niistä otteen.
Kerroin tällä palstalla aiemmin hypnagogisen uneni, jossa itse saatana uhkaili minua seksuaalisesti ja jolle en antanut periksi. Olen kokemuksieni valossa varma, että ihmisessä on jokin demoninen arkkityyppinen voima, jonka yksinkertaiset ihmiset projisoivat Luciferiksi tai muuksi pimeyden ruhtinaaksi. Pimeyden ruhtinas se on, mutta se on oman psyykemme luomus. Tästä ovat vakuuttuneet monet ihmiset, heidän joukossaan mm. kirjailijoita. Charles Baudelaire sanoi: "Jokaisessa ihmisessä on kaksi samanaikaista pyrkijää, toinen tavoittelee kohti Jumalaa, toinen kohti Saatanaa."
Elisabeth Haich koki elävän hallusinaation tuollaisesta Saatanasta initiaatiossa ja myöhemmin epäonnistuneena, kun Saatana kiusasi häntä tämän haudassa.
Kun meditaatiota harjoittaa, niin on käynyt mielessä, jotta joutuuko sitä ihan nyrkkitappeluun pääpukarin kanssa jossain vaiheessa. Täytynee pyytää arkkienkeli Mikaelin miekkaa lainaan sellaiseen taisteluun.
No niin, tässä tuli jotain ajatuksia. Mielessä oli jotain muutakin, mutta se hävisi jonnekin alitajuntaan.
Kari E. Turunen kuuluu filosofeihin, jotka kirjoittavat toisinaan kuin psykologi. Filosofia ja psykologia yhdistyvät. Tällaisen suuntauksen edustajana oli myös suomalaisen psykologian "isä" Eino Kaila. Tänään tuli mieleen, että voiko sitä ylipäänsä päästä tuntemaan tieteenalaansa pohjamutia myöten olematta samalla filosofi??
Mahtiyllykkeet kuuluvat egon defensseihin. Ego ei nykypsykologian mukaan voi olla olemassa ilman jonkinlaisia defenssejä. Alkukantaisia puolustusreaktioita ovat esim. projisoiminen, kohteensiirto. Edistynyt defenssi voi olla esim. äiti-teresamainen auttaminen, jos takaa löytyy motiiviksi kuuluisuuden saavuttaminen tai palkinnon saaminen tuonpuoleisessa elämässä.
Ajattelen Luciferprinsiipin olevan juuri näitä kaikkein edistyneimpiä egon defenssejä, joita on ulkopuolisen lähes mahdoton erottaa. Freudilaisittain sanottuna idin puolelta löytyy ylpeys-motiivi. Tämä mahdollisena ääriesimerkkinä - tällainen auttaminen on katastrofi omalle henkiselle kehitykselle mutta materiaalinen siunaus muille. Luciferprinsiippi ei ole suinkaan aggressiivinen lähentelijä korkeimmalla tasollaan, vaan ihmiskunnan auttaja, motiivina vallanhalu. Valta hienostuneimmillaan on psykologista manipuloivaa valtaa ja auktoriteetin asemasta nauttimisessa kieriskelemistä. Se on egon hienostuneinta energiaa, suoraan taivasmaailmasta. Tällainen "taivas" on kuitenkin pysymätön.
Luciferprinsiipin jalostuneimpia tuotoksia maapallolla on lääketiede, ei pelkästään materialistinen lääketiede. "Paha" saa näin eri värityksen kuin miksi sitä normaalisti ajatellaan. Luciferprinsiippiä on kiittäminen ajattelutoiminnan kehittymisestä ihmisellä.
Ihmiskunta nykyisellään on voimaton tätä prinsiippiä kohtaan koska se pystyy edustamaan sitä mitä jotkut useat sanovat korkeimmaksi hyväksi. Siksi ei siitä enempää, riittää suurimmalle osalle että voitamme seksuaaliset himot. Huh, jo siinäkin voi joillakin mennä kymmeniä elämiä...
Kutsun ahrimaanikseksi prinsiipiksi sitä mikä liittyy seksuaalisiin himoihin, koska se vetää materialismiin tylysti ja kysymättä, jos ei olla varuillaan. Näin kävi E. Haichin aiemmalle inkarnaatiolle väliaikaisesti. Päinvastoin kuin "hienostunut ja akateemisesti koulutettu" luciferprinsiippi, ahrimaaninen prinsiippi on brutaali olemukseltaan.
Jalostunut ego ja brutaali ego - tällainen kahtiajako tuli mieleen.
Nöyryytta tarvitaan jonkin verran että voidaan oppia jotain henkistä, mutta viimeinen taisto tulee olemaan sofistikoitunut dialogi oman hienostuneimman mentaalienergian kanssa. Nöyryysaspekti tulee uudelleen käsittelyyn. Siinä vaiheessa tietenkin kaikenlainen brutaali (ahrimaaninen) sodankäynti on kauaksi jäänyttä aikaa. Tämä sofistinen valtaan tavalla tai toisella liittyvä dialogi voitetaan olemalla täydellisen nöyrä muttei nöyristelevä, kieltäytymällä jalustalle nostamisesta ja osoittamalla järkkymättömällä varmuudella täydellinen välinpitämättömyys ylistystä (mairittelua) ja haukkumista kohtaan.
Tuo nöyryystesti on viimeinen testi, ja sen kokevat vain filosofit, koska todellinen filosofia on korkeimman tason ajattelua. Platon tarkoitti filosofialla alunperin mielestäni viisauden etsintää siitä suuremmin mölyä pitämättä. Sofistikot olivat Platonin aikaan riesana koska pröysäilivät filosofisella tiedollaan. Juuri tähän Platon tahtoi muutosta.
Vihkimys-psykodraama on esitelty myös Joan Grantin kirjassa Siivekäs faarao. Siinä Grantin inkarnaatio voittaa brutaalimman egollisen prinsiipin l. astraalikehon. Siihen aikaan jo sekin oli melkomoinen saavutus. Haichan pääsi ilmeisesti huomattavasti korkeammalle, tipahti ja vasta nykyisessä elämässään uudisti alkuperäisen kokemuksensa.
Tuossa tuli mainittua a) hienostuneen ylpeyden "mentaalinen" arkkityyppi sekä b) helpommin voitettava "astraalinen" intohimon, uskonnollisen dogmaattisuuden, kaavamaisuuden, glamourin ja materialismin arkkityyppi.
Yleisemmin sanottuna; jossain kehitysvaiheessa tietyt psykologiset voimat edesauttavat kehitystä, jonka tarkoitus voi olla esim. alkeellisen persoonan muodostaminen. Toiseen kehitysvaiheeseen siirryttäessä aiemmat arkkityypit tulee voittaa jotta kehitys voisi jatkua. Jollain tasolla "hyvä" ja tarpeellinen muuttuu toiselle tasolle kasvettaessa sille henkilölle "pahaksi" tai tarpeettomaksi.
Luostari on sisäinen rauhan tila.
Mitä on kaupunki? Se on sama kuin ajatusmaailma.
Mitä ovat houkutukset? Ajatuksia. Kun ne tunnistetaan vain ajatuksiksi niin houkutuksilla ei ole valtaa.
Mitä ovat ihmiset? Ajatuksia.
Mitä ovat ajatukset? Luomuksiani.
Ei tuo muuta miksikään sitä seikkaa, että luostarissa on helpompi keskittyä henkisiin harjoituksiin, kun ilmapiirikin on sellainen. Luostariin mennään muuttumaan paremmaksi ihmiseksi.
En minä sitä sano, etteikö maallisessa elämässä voi vapautua samsarasta; epäilen vain sitä. Minä en ainakaan ole niin vahva. Ehkä sinä olet!
Niin se on. Sisäinen linna, kuten Avilan Teresa sen ilmaisi.
No, en viitsi "kiusia" enempiä.
Suoraan sanottuna, olen kuin haavan lehti, vaikka olen fyysisesti vahva. Mutta onneksi olen kohtuullisen joustava. Siten haavan lehtenäkin pärjää jotenkuten :-)
Osho mainitsi jossain puheenvuorossaan muinoin, että hän on kuin ruusu. Jos hän koettaa iskeä, niin iskisi kuin ruusunlehdellä. Niin heikolta sitä joskus itsensä tuntee. Onneksi ei voi olla sillä tavalla vahva kuin aiemmin, on vähän kuin lehti laineilla.
Ei kukaan ole. Huvittaa, että joka toinen suomalaisnainenkin kuvittelee olleensa edellisessä elämässään joku Kleopatra. On siinä Kleopatran sielussa ollut tungosta, hah hah!
Inkarnoidumme kuitenkin joka iikka.
En muuten myöskään inkarnoidu, etkä sinäkään eikä kukaan muukaan.
Kaikki olemme reinkarnoituneita ja takanamme on joko lukemattomia elämiä tai elämme niitä lukemattomissa eri 'elämissä' parasta aikaa. Se on ihan sama, kummin päin asian ajattelemme; 'ajassa' kaikki tapahtuu lineaarisesti, mutta 'ajattomuudessa' kaikki on tässä ja nyt.
Siis, joko olet tuonut muistikuvia jostakin edellisestä elämästäsi (ei välttämättä viimekertaisimmasta) tai resonoit jonkun 1800-lukua elävän sieluveljen/sisaren kanssa.
Asiaa ei kannata kuitenkaan hirveästi pohtia (kaikki keskittyminen vahvistaa 'ongelmaa'), vaan koeta selvittää itsellesi, mikä ja miksi se nykyajan vempeleissä on niin vastenmielistä sinulle, sillä uskoisin sinun kuitenkin halunneet syntyä tähän aikaan juuri siksi, että sillä on mahdollisuus antaa sinulle jotain hyvin tärkeää opetusta kuten esim. itsesi rakastaminen ehdoitta (ehdot heijastuvat ympäristöstä). Whit love! Enk-el
Langetessaan saatanan ansaan, valitessaan kuoleman. Sen jälkeen ihminen on syntynyt, inkartoitunut, uudelleen ja taas uudelleen, kunnes tekee oikean valinnan, valitsee ikuisen elämän, joka on vain Jeesuksessa Kristuksessa.
Siihen päättyy inkarnoitumisten kehä. Sitä kehää kestää enää vain lyhyen ajan.
Viisas valitsee Jeesuksen, ja saa ikuisen elämän taivaan kirkkaudessa.
Ilman Jeesusta kehä päättyy ikuiseen kadotukseen, erossa Jumalasta,
ikuiseen helvetin kauhuun.