Yksin on parempi olla

kiusattiin todella pitkään sai minut vetäytymään omiin oloihiin, en luota enää ihmisiin kaiken sen jälkeen.

yksinelävä saattaa vetäytyä kokonaan jos toinen on sellaista tyyppiä joka on sosiaalinen, suosittu, menestyvä, hyvännäköinen, aina kavereita pyörimässä ympärillä jne. koska yksinelävällä ei ehkä ole kovin kummoiset sosiaaliset taidot niin tulee ehkä ajateltua ettei välttämättä ymmärrä tai tule toimeen sellaisen kanssa. Saattaa jopa pitää kevytmielisenä, pinnallisena ja ylpeänä joka suuttuisi kuitenkin jos ei ole yhtään samoilla taajuuksilla.

Voi myös pelätä että jos keskustelukontakti menee pahoin pieleen niin se suosittu vastapuoli kertoo sitten koko laajalle tuttavapiirilleen mikä paska olen aiheuttaen sitten kaikissa tietyn ennakkoasenteen minua vastaan.

aloittaja kirjoitti:

kiusattiin todella pitkään sai minut vetäytymään omiin oloihiin, en luota enää ihmisiin kaiken sen jälkeen.

olemisessa on kyllä paljon hyviäkin puolia, niin kuin kerroit aloituksessasi. Itsenäisyys ja vapaus päättää omista asioista on iso juttu, ne merkkaa mullekin paljon ja lienee osa syy omaan yksin oloon.
Mutta kiva olisi jos joku myös olisi kiinnostunut toisen elämästä positiivisessa mielessä ja antaisi aikaansa toisen vuoksi. Silloin tuntisi itsensä ja oman elämänsä tärkeämmäksi.
Väitänpä, että moni itsarikin tehdään vaan loppujen lopuksi sen takia kun koetaan ettei kukaan anna rakkautta, eikä kukaan välitä mitä toiselle kuuluu.

Joku on kirjoittanut sellaisen mietelmän että "olet juuri niin suuri kuin ne asiat, joiden annat häiritä itseäsi".
On hyvä jos pystyy olemaan niin suuri mieleltään, ettei anna toisten pilkkaamisten häiritä mitenkään omaa elämää ja mielenrauhaa.
Vuosien yksinäisyy helposti katkeroittaa mielen ja sitä tulee kyyniseksi kaikkea kohtaan. Niin meinaa minullakin olla, vaikka yritän olla katkeroitumatta.
Tsemppiä

aloittaja kirjoitti:

kiusattiin todella pitkään sai minut vetäytymään omiin oloihiin, en luota enää ihmisiin kaiken sen jälkeen.

Kiitos, että jaksoitte vastailla tilanteeseeni.

Jos on huono ilmaisemaan itseään kirjoittaen, eikä ole mahdollisuutta jutella kasvotusten, voi vuorovaikutus saada todella huonon suunnan, ja varsinkin jos sitä väkisin yrittää ylläpitää.. Mulla siinä sitten kävi just sillain.

Joku voi pitää tällaista ihan mukavanakin, että jaksaa toista muistaa, toisaalta taas saattaa toinen kokea asian tungettelavana seuran tuputtamisena, todella inhottavana siis. Sanotaan näin, että olen jo hyvän aikaa ihmiseen ollut yhteyksissä ja monesti ovat välimme olleet tosi myönteisiäkin, mutta kerta toisensa jälkeen oon ns. saanut turpaan, ja kylmää tullut niskaan. Kuitenkin, jopa viikkojenkin jälkeen näistä, olen (tavalla tai toisella) saanut ymmärtää, että hänellä on tosi vaikeaa ja ettei nyt välttämättä ole tarkoittanut minua luotaan työntää. Minun tekee pahaa kuulla, ja todella haluisin olla myös hänen lohtunaan, mutta en koskaan saa juuta enkä jaata. Kiva sitten olla tunnontuskissaan ja ajatella, et "noh, pitäis sitten varmaan unohtaa hänet vain"... eihän se noin mene ja tuo jos jokin on epäreilua! Minäkin kärsin.

On ollut aika suuri asia itselle löytää joku ihana ihminen, jonka kanssa on lyhyenkin aikaa voinut olla yhteyksissä. Tuntuu kuitenkin typerältä ajatus, että yrittäisin olla hänelle jotain muuta kuin mitä olen. Minä vaan yritän jatkaa tuttavuutta, ehkä jossain toivossa sitten, vaan en onnistu. Niin, ja olen siis mies ja hän nainen, et kaikki nyt sitten voi kuvitella mitä se toinen tästä ajattelee... Hätäily ja epätoivo kiteytyy, mutta seksiseuraa en ikimaailmassa ole hakemassa. En todellakaan ole sellainen, läheistä ihmistä minä etsin.

Anteeksi mikä vuodatus tulikaan, mutta jonnekin tämä on purettava. Voimat on loppu, minkäs teet. Kai sitä vaan on niin onneton ja tyhmä ihminen.