Mitä minä täällä teen? Keskustelupalstalla elämäni suurimman surun kanssa? Miksen ole juuri nyt omaisteni ja ystävieni luona? Koska lapsensa menettäminen ilmeisesti voi tarttua eikä läheisiä tai ystäviä enää ole. On vain pohjaton tyhjyys ja jostain alkukantaisista syövereistä nouseva tahdonvoima pitää huolta niistä jälkeläisistään, jotka tänne vielä jäivät. Juuri tällä hetkellä yksinhuoltajuus tuntuu raskaalta...olisipa joku, jonka olkapäätä vasten itkeä elämänsä tuska pois.
Nouseeko aurinko enää koskaan?
Elävältä haudattu
5634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En voi ottaa Sinua syliin ja tuudittaa!
Mutta jos voisin, niin sanoisin Sinulle,
että itke rauhassa itkut, kiroa koko maailma
ja ole itsekäs tuskassasi!
Sinulla on oikeus ja Sinun pitääkin surra
ja haistattaa maailmalle isolla sormella!
Ketään ei ole luotu menettämään Lastansa,
ei minkään ikäistä lastansa!
Se on väärin, eikä sille silti voi mitään.
Runo Sinulle:
Tuska helpottaa ajan kanssa,
koskaan se ei poistu täydellisesti.
Sen kanssa oppii elämään.
Sitä voi tervehtiä aamulla
kuin epätoivottua vierasta ja laittaa sivuun.
Tuska, en ajattele sinua nyt,
ajattelen sinua myöhemmin,
kun pilvet peittävät taivaan
ja tähdet tuikkivat jokainen omalla paikallaan.
Kun saan kiinni arjen rutiinista,
kun jaksan tiskata ja laittaa aamupalaa.
Kun lähetän kouluun lapsen,
joka saa olla luonani
ja jota rakastan,
mutta juuri nyt,
olen niin väsynyt.
Tuska, minä vielä selätän sinut!
Sinä et kaada minua, et perhettäni.
Olen vahva kuitenkin ja jaksan taistella.
Vielä minä tästä nousen!
vaikka olemme vain keskustelupalstaihmisiä
surusi koskettaa meitä
jokaisella meillä on lapsia
ja tuskaasi voi vain aavistella
älä säästele kyyneleitäsi
älä varastoi niitä
jonain päivänä kipu lievenee
silloin on helpompi katsella
maailmaa sumuttomin silmin
surkaa yhdessä lastesi kanssa
antakaa surun yhdistää
-pala kurkussa-
... se, vielä jonain päivänä. Lämmittää varovasti, hieman anteeksi pyydellen... oikoo säteitään sinulle. Nousee korkealle, pilvien ylle ja hymyilee sinulle, rohkaisee ja pyytää... nouse sinäkin.
Sanat ovat turhia.
..on surun aika, on aika surra. Siihen on lupa, siihen on oikeus, se pitä tehdä; sallia itselle itkeä, surra, tuntea tuskaa. Vain siten voi joskus tuntea ne auringon hennot säteet.
Hae netistä, on varmasti olemassa ryhmiä lapsensa menettäneille vanhemmille.Sieltä saat varmaan neuvoja.
Ja uskalla hakea apua psykologilta tai joltain.
Ota päivä kerrallaan,muuta ei voi.Eikä sinun tarvitse kokoajan jaksaa.Mutta älä sulkeudu kuoreesi, tai tilanne vain pahenee.
Ota yhteys hyviin ystäviisi ja kysy vaikka suoraan onko heidän vaikeaa olla kanssasi.Suurin osa ei varmaan uskalla ottaa yhteyttä,kun ei tiedä miten käyttäytyä.
Jonain päivänä tulee taas pikkasen iloa,ja aurinkoa.
Olen niin pahoillani puolestasi!