Jotkut valittelee kun viestit ja keskustelu aiheet ovat hiukan saman sisältöisiä, hiukan eri näkökulmista esitettyjä, mutta kuitenkin samasta pääasiasta muistuttavaa, joka on todella iso asia, ja kaikista asioista tärkein.
Jos joku huono autonkuljetta on ajanut auton jossa kaikki suomalaiset olemme, ojaan. Ja sitten parempi kuljettaja tahtoisi auttaa matkustajia pääsemään eteen päin, ja yrittää saada autoa pois ojasta, ja koittaa samalla antaa kyydissä oleville neuvoja, varoituksia, valistusta ja ohjeita mitkä olisi avuksi ojasta pois pääsemiseksi, pyytää esim. osaa kyydissä olevia auttamaan työntämällä, toisia taas varoittaa, esim liikkumasta ettei auto kaadu. Toisia taas valistaa ja neuvoo siirtymään, esim. auton vetopyörien kohdalle painoksi, että pyörät paremmin saisivat pitoa, painon vaikutuksesta.
Mitä sanoisitte jos matkustajat kuitenkin yrittäisivät vain kapinoida parempaa kuljettajaa vastaan, vain haukkuisivat häntä ylimieliseksi ja sekopaäiseksi ja jopa väärä oppiseksi, väittäen että kyllä meillä tässä on ihan hyvä olla, vaikka toisaalta taas haukkuvat ja marisevat monenlaisista asiasta ja vaikeasta olostaan. jopa toisiaan tuhoten, vääryyttä tekemällä, niin että kaikkien olo vaikeutuu ja menee yhä vaarallisemmaksi ja jo vanhankin kuljettajan uutisoidessa, että moia on joutunut jalkoihin, tallautuen onnettomuudekseen, monia jopa enenaikaiseen kuolemaan menehtyen, vallitsevan sekasorron tähden, joka autossa kaikkien tiettävänä tapahtuu, koska virallinen uutisoinitkin niin vakuuttaa ja osoittaa.
Ja vaikka kaikkien pitäsi tietää että kyseinen parempi kuljetta ja OHJAAJA on kaikista mahdollisista ohjaajista lukemattoman määrän ylivoimaisesti paras mahdollinen ja luotettavin, jolla on lukematon määrä todisteita pätevyydestään ja kaikkivoivaisuudestaan. Hän ei kuitenkaan ihan väkisin halua pyrkiä ohjaajaksi. Haluaisi vain auttaa tielle pääsemisessä. ja ottaa sitten omaan autoonsa, ne jotka eivät enää luota tuohon huononpaan kuljettajaan, ja viedä takuuvarmasti ja turvallisesti perille ne jotka Hänen mukaansa tulisivat, ehtona kuitenkin se, että haluavat pysyä kyydissä loppuun asti.
Miten on: Pitäisittekö tuota parempaa kuljettajaa tyhmänä, ja järkeä vailla olevana, suuruuden hulluna, hoitoa ja pahan vallassa olevien ihsmisten lääkitystä tarvitsevana, ilkeänä häirikkönä ???
Näin on kuitenkin muutamat toimineet ja vaatineet jopa asioidensa puolesta toimivia poistamaan tuollaisen itseään parempana pitävän kuljettajan pääsyn edes, matkustajien puheille. kysyäkseen ja selvittääkseen todellisen ja vakavan tilanteen johon ovat ajautuneet, ja jossa kaikkien foorumienkin ainakin Suomen kansalaiset ovat mukana.
Tällaisia lynkkaajamielisiä on myös uskonto foorumeilla, esim. lestadiolais foorumilla, Juutalais, foorumilla, islam foorumilla, ateismi foorumilla, uskonto foorumilla. Näiden muutaman, muiden foorumien joukossa olevien lisäksi.
Tämä Kyseinen, parempi kuljettaja ja ohjaaja on Kristus Jeesus, Kaikkivaltias, kaikkitietävä, kuningasten Kningas ja herrain Herra, itse koko luomakunna ja sen omistajan ja luojan / tekijän laillinen ja virallinen EDUSTAJA.
Joka kokoajan yrittää päästä kaikkien matkustajien puheille, ja tarjoutuu auttamaan pääsemään turvallisesti pois ojasta, ja ottamaan omaan kyytiinsä ne, jotka haluavat turvallisimman mahdollisen kyydin perille. Ja ne jotka haluvat jatkaa matkaansa sen huonomman kuljettajan kyydissä ja ohjauksessa voivat niin tehdä. Silloinhan ei pitäisi olla mitään syytä vastustelemisiin, miksi pitää yrittää estää niitä jotka tahtovat varmemman ja turvallisimman mahdollisien ohjaajan / kyydin ja niin perille pääsyn. Terv. rakkaudesta totuuteen
Miksi ei ymmärretä ?
2
410
Vastaukset
- Rödfinne
Miten on, jos autollasi onkin juoppo kuski joka vain painaa koko ajan kaasua, vaikka kaikki muut selvät matkustajat pyytäisivät häntä kaikin mahdollisin keinoin pysähtymään?
Mikään ei vain auta. Juoppohullu kuski läträä viinapullonsa kanssa ja vaihtaa isommalle vaihteelle ja meno senkun jatkuu...
Tällaisen kuskin kyydistä hyppäävät viisaimmat ulos, koska he ajattelevat itse ja tekevät itse omat johtopäätöksensä. He pyytävät sitten kyytiä avuliailta ohikulkijoilta ja matkustavat turvallisesti perille kuka minkäkin näköisellä kulkuvälineellä.
Vähän matkaa ajeltuaan nämä matkustajat näkevät palavan bussin romuna ojassa. Osa bussin matkustajista käristyy liekeissä ja toiset tanssahtelevat onnessaan piirileikkiä palavan bussin ympärillä: "Me pelastuimme! Me pelastuimme, mutta nuo epäuskoiset palavat koska bussikuski oli sitä mieltä että he joutavatkin käristyä!" - Poison
Miten minä jotenkin arvasin miten aiot päättää tarinasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135