Moottorikäyttöiset kaksipyöräiset ovat viime aikoina räjähdydmäisesti lisääntyneet.
Ennen niitä saatoi mennä vuorokaudessa muutama.
Mutta nyt niitä on satoja asuinalueella,
kun ihmisillä on varaa laittaa liikeneviä rahojaan tällaisiin.
Enää ei investoida polkupyöriin.
No, ei siinä mitään. 98% näistä on kunnossaolevia, häiriöitä tuottamattomia kulkupelejä.
Ilo on katsella, kun nuoret niillä ajavat.
Vaan tuo 2% on niitä MELUMAKEREITA. Niitten ääni on helvetillinen, infernaalinen. Ja ne pilaavat koko mopokulttuurin.
Uusimaassa oli kirjoitus vanhempien vastuusta näistä nuorten menopeleistä.
Kirjoituksen julkaisemisen jälkeisenä iltana alkoi älytön moporalli,
kun sadat kylän nuoret ajelivat asuinkatua edestakaisin. Olikohan joku MELUMAKERIN omistaja provosoinut normaalin menopelin omistajat puolelleen ajelemaan
ja näyttämään nuorison mahtia.
Tekstari kaverille ja sitä rataa...
Porukka-ajelua kesti pari tuntia, siinä pörrättiin edestakaisin, jarruteltiin, kiihdyteltiin. Klo 21.00 se loppui(bensa), joko pilkisti järjen valo.
Seuraavan päivän iltana odotin edellisillan toisintoa. Sitä ei tullut.
Nyt oli varmasti vanhemmat puuttuneet asioihin. Tämä antaa toivoa tälle kylälle,
periaatteessa koko ihmiskunnalle.
Täytyy olla niin, että suurimmasta osasta näistä nuorista välitetään, heidän tekemisiään seurataan, heitä opastetaan kasvatetaan ja näin muodoin heitä rakastetaan.
Tämä oli hienoa tiedostaa.
Muutama MELUMAKERI lauantainakin meni. Näillä ajaa se osa ihmiskunnan jäsenistä,
joille toisen huomioonottaminen on täysin vieras laji. Nämä onnettomat haluavat tulla huomatuksi, että hekin ovat olemassa. Pärinällä ja pörinällä he kaipaavat rakkautta,että heidätkin huomattaisiin.
Olisiko kotona panostettava tähän( niin meidän kuin heidän kodeissa on aina panostusta
mahdollista lisätä). Täydellisiähän meistä ihmisistä ei saa kenestäkään, mutta aina voi sitä kohti pyrkiä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai sai noisemaker kylän mopoilijat liikkeelle. Historiasta tiedän, että tuolla Saksassa oli 1930-luvulla Hitlerjugend, ja sillä kyläjohtaja, joka manipuloi sikäläistä nuorisoa ja sai sen tekemään jos jonkinlaista hirmurtekoa. Eikö omien aivojen käyttö vielä tänäkään päivänä ole itsestäänselvyys nuorison keskuudessa?
Hitlerjugendia tuskin voi verrata kylän kakaroiden solidaarisuuteen. Siihen aikaan oli valtiollisesti johdettua terrorismia. Mutta voihan terrorismia esiintyä pienemmässäkin mittakaavassa. Johtihan Aatu maailmanhistorian suurimpia manöövereitä korpraalin arvolla, ja kenraalit pokkuroi.
Onko maailmaan syntynyt uusi Aatu, joka ilmaisee itseään pärinällä ja pörinällä. Seuraajia on tuntunut jo olevan.
Aatullakin oli hyvin rajoittunut toisten ihmisten huomioonottamisen kyky.
Voisi jopa sanoa, että empatiarajoitteinen oli tyyppi.
Pään sisäistä hoitoa olisi vaatinut.
Voisi olla semmoinen ratkaisu, että meteliä aiheuttavien koneiden ääntä äänitettäisiin joku varttitunti. Sitten tästä äänestä tykkäävä hommaisi korvakuulokkeet ja kunnon vahvistimen ja eikun nappulat kaakkoon ja toistolaite nonstopille. Puoli päivää kun siinä nautiskelisi eiköhän jo pienen tauon malttaisi pitää. Ja eikun kohta uudestaan. Perseen alle voisi hankkia vielä tärisyttimen.