Iltaa Sijarit.
Kuinkahan teillä menee tuollainen, kun lapsella on todettu.. Mikäs sen nimi olikaan.. Siis kun astuu jalkaa linttaan?
Mietin kun lapsellani, pian 7v, on jo ihan pienenä todettu että tukia tarvitsee kenkiin, koska tosiaan astuu jalkaansa aivan tuon sisänilkkaluun päälle, mutta ei hällä ainakaan ole näkynyt mitään tukia, vaikka olenkin siitä perheelle sanonut.
Kuulin, että nuorimmaisellakin (2v) on samavika ja kyllä on tarjolla fysioterapiaa ja muita ohjeita ja tietenkin ne tuet ja määräyksenä vahvat nilkkaa tukevat kengät.
Tämä pian 7v lapseni silti tepastelee näissä crokseissaa ym, eikö se nyt olisi vähintä mitä voisi tehdä, että hoidattaisi jalan kuntoon, koska kun kasvaa ja painoa alkaa tulemaan enemmän niin siitten on jo myöhäistä?
Olen perheelle sanonut tästä, ja he vastaavat että ei ole sanottu lääkärissä mitään?!?!
Siis EI OLE SANOTTU?!?!
Vaikka ennen huostaa kyllä sanottiin ja painotettiin kuinka tärkeää on saada jalka kuntoon.
Minulla on ihan hyvät välit perheeseen, mutta on alkanut tulla käsitys että he eivät vain yksinkertaisesti välitä.
Meillä on toki huoltopalaveri 2kk päästä ja otan asian puheeksi, voisin väittää että täällä Helsingissä kun uudelleen todettaisiin niin olisi PAKKO tehdä jotain, mutta kun lapset asuvat jossain 300km päässä, missä matkat kaikkialle ovat vaikeita ja vaikeuttavat muuta perheen elämää.
Kuinka voisin saada asialle jotain tapahtuvaksi?
ILMAN taisteluita!
En halua syyllistää ketään, mutta itseeni sattuu, kun näen jalan ja sen ettei sille tehdä mitään :(
Jos lapsi edes tulisi vaikka kotiin kylään viikolla, voisin viedä hänet terkalle, mutta kun ei..
Kuinkahan teillä menee tuollainen, kun lapsella on todettu.. Mikäs sen nimi olikaan.. Siis kun astuu jalkaa linttaan?
Mietin kun lapsellani, pian 7v, on jo ihan pienenä todettu että tukia tarvitsee kenkiin, koska tosiaan astuu jalkaansa aivan tuon sisänilkkaluun päälle, mutta ei hällä ainakaan ole näkynyt mitään tukia, vaikka olenkin siitä perheelle sanonut.
Kuulin, että nuorimmaisellakin (2v) on samavika ja kyllä on tarjolla fysioterapiaa ja muita ohjeita ja tietenkin ne tuet ja määräyksenä vahvat nilkkaa tukevat kengät.
Tämä pian 7v lapseni silti tepastelee näissä crokseissaa ym, eikö se nyt olisi vähintä mitä voisi tehdä, että hoidattaisi jalan kuntoon, koska kun kasvaa ja painoa alkaa tulemaan enemmän niin siitten on jo myöhäistä?
Olen perheelle sanonut tästä, ja he vastaavat että ei ole sanottu lääkärissä mitään?!?!
Siis EI OLE SANOTTU?!?!
Vaikka ennen huostaa kyllä sanottiin ja painotettiin kuinka tärkeää on saada jalka kuntoon.
Minulla on ihan hyvät välit perheeseen, mutta on alkanut tulla käsitys että he eivät vain yksinkertaisesti välitä.
Meillä on toki huoltopalaveri 2kk päästä ja otan asian puheeksi, voisin väittää että täällä Helsingissä kun uudelleen todettaisiin niin olisi PAKKO tehdä jotain, mutta kun lapset asuvat jossain 300km päässä, missä matkat kaikkialle ovat vaikeita ja vaikeuttavat muuta perheen elämää.
Kuinka voisin saada asialle jotain tapahtuvaksi?
ILMAN taisteluita!
En halua syyllistää ketään, mutta itseeni sattuu, kun näen jalan ja sen ettei sille tehdä mitään :(
Jos lapsi edes tulisi vaikka kotiin kylään viikolla, voisin viedä hänet terkalle, mutta kun ei..
Vastaukset 34
Vanhimmat
asiakassuunnitelmapalaveriin ja jätä se sossulle. Voit tietenkin lähettää kirjallisen vaatimuksen jo sitä ennen sossulle, että tietää, että haluat asiaa käsiteltävän.
että onko lapsesi menossa kouluun syksyllä, eikö yleensä tehdä terveystarkastus siinä vaiheessa.
Luulisi lääkärin huomaavan tuollaisen eikä sitä voi noin vain sivuuttaa.
Kyllä sijaisvanhemmat ovat velvollisia hoitamaan lapsen asiat kuntoon.
Olen muutaan lapsen nähnyt kävelevän" lintallaan" ja kyllä se korjaaminen varmasti tukikenkiä vaatisi, kun se vielä on mahdollista korjata.
Ole sinnikäs äläkä anna periksi, kysymyshän on lapsesta!
Ota yhteys heti omaan sosiaalivirkailijaanne ja kerro huolesi, myös se, että sinusta tuntuu etteivät sijaisvanhemmat tunnu välittävän.
Kysehän on viasta kävelyssä, jonka jokainen varmasti näkee kun viitsii katsoa.
Ja jos se on jo pienenä todettu(onko mitään dokumenttia) niin pakkohan silloin on jotain tehdä.
Toivottavasti saat asian hoidettua =)
Joo, kyllä tuosta löytyy tietoa, koska lapselle on määrätty erikseen tuet.
Mutta kun tämä perhe ei oikein tosissaan sitä ota, koska..
Eihän se ole "Niin iso asia"
Kuten kerroin, olemme hyvissä väleissä ArkiPerheen kanssa, mutta vaikka kuinka olen siitä sanonut mitään ei tapahdu.
Eniten pelottaa suo seuraamikset lapselle hänen kasvaessaan :(
Tuo perhe on saanut jonkun erityisnimikkeen itselleen, kun lapseni heille sijoitettiin, aikasemmin olivat vai ihan tavisperhe, ei siis perhekoti ym ym..
(en näistä virallisista nimityksistä niin tiedä, mutta sossu kertoi viime palaverissa)
Hakivat tukiperhettä toiselle lapselle, koska eivät pärjää, ja yritin kysyä miksi lapsi ei voisi vaikka tuota aikaa olla luonani, mutta TAAS se lakikiekurat..
Luulin olevani aikalailla perillä näistä, kun itse olen huostaanotettu ja laitoksista joissa olen kasvanut, on osa työntekijöistä perustaneet perhekoteja ja muita joiden kanssa siis olen edeelleen tekemisissä, mutta siltikään ei maalikko näitä ymmärrä.
Lapsella tosiaan jo 2v määrättiin tuet ja muut, nyt pian 7v mietin vain, että onko jo liian myöhäistä.
Kiitos silti molemmille vastauksistanne :)
vaatimuksen kannalla. Jos sijaisperhe vaan sinnikkäästi jättää välittämättä lapsesi vammasta, on sinulla myöhemmin (mahdollisia suurempia toimia tehtäessä) mustaa valkoisella ja voit saada tarvittavia tukirahoja lapsesi vamman hoitokulujen peittämiseen.
tavata tai olla luonasi, ei ole kiinni mistään muusta kuin sopimisesta. Sitä eivät mitkään lait säätele. Koskapa tunnen paljon siojoitettujen lasten vanhempia ja sukulaisia, tiedän, että sukulaisvierailut voivat olla 2 tunnista kuukaudessa 3 kuukauteen vuodessa. Tuo 3 kuukautta vuodessa (useampia lapsia) ei ollut mennyt edes sossujen tietoon. Vaadimme tukiperhemakssua tapauksen sukulaisille - jolloin vasta 3 kk vuodessa paljastui.
jotenkin ollakseen joku merkkihenkilö (tai kuvittelee niin) kunnassa, josta lapsi on sijoitettu, voi olla, että tapaamiset menevät täysin hänen pillinsä mukaan. Jos sijaisvanhempi on kovin riitaisa sossut eivät ala tappelemaan hänen kanssaan, vaan menevät tapaamisissa hänen toiveidensa mukaan.
vanhempi ovat päättänee jo ennen asiakassuunnitelmapalaveria tapaamisten määrästä. Jos olet eri mieltä, teen jo ennakolta kirjallinen vaatimuslista. Jos sossu ja sijaisvanhempi esittävät paljon vähemmän tapaamisia, pyydä valituskelpoinen päätös. Voit sitten viedä asian hallinto-oikeuteen.
Mikäli tavissijaisperhe ryhtyi businessperheeksi, eli yrittäjiksi, niin lapsen kotilomat tuonevat heille rahallisen aukon, ja siksi he eivät halua päästää lasta sieltä pois, sillä kunta tuskin maksaa yrittäjälle hoidosta, joka ei tapahdu (kun lapsi on kotona eikä siellä sijaiskodissa). Mitään muuta syytä estää kotilomat ei voi olla, mikäli tuomioistuin ei ole kieltänyt tapaamisia lapsen esim. jos vaikka olisit vaaraksi lapsellesi.
Kuten aloittajan kertomuksesta näkee, hän laitoksissa kasvaneena on jäänyt vaille tietoa ihmisoikeuksista. Huostaanotettujen kohdalla siis on laiminlyöty ihmisoikeusvalistus jopa siinä määrin, että aikuiset huostaanotetutkaan eivät kunnolla tiedä omia oikeuksiaan äitinä ja aikuisena. Tämä kertoo sijaishuollon tason ja ennen kaikkea tasottomuuden, kun heidän hoteissaan olleille asiakkaille on jäänyt epäselväksi omat oikeudet tavata ja pitää luonaan omaa lastaan. Mitä sijaishuollosta vastaavat virkamiehet sanovat tähän huostalasten tietämättömyyteen omista oikeuksistaan ja tähän huostalapsuuden periytyvyyteen seuraavalle sukupolvelle kuten aloittajan tapauksessa on tapahtunut. Sehän kertoo, että huostaanotto ja laitoslapsuus ei pelastanut aloittajaan vaan hänkin menetti lapsensa huostaan. Mikä menikään pieleen hienossa systeemissämme.
vanhempi ei siedä sitä, että lapsi tykkää meistä sukulaisista. Hän pyrkii "kiinnyttämään" lapsen sijaishuoltopaikkaan sillä, että lapsi on lähes vankilassa. (Tukholman syndrooma).
tarpeellisiksi, niin niistä ei pitäisi tulla mitään kustannuksiakaan sijaisperheelle tai sijoittajalle, vaan yhteiskunta kustantaa tukipohjalliset kuten ei-sijoitetuillekin. Lapsen jalka kasvaa ja muuttuu koko ajan ja siksi pitäisi olla ainakin fysioterapeutin seurannassa. Äiti voisi tarkistaa yleisterveydenhuollon fysioterapeutilta, mikä lapsensa tukipohjallistilanne tällä hetkellä on.
Sen sijaisperheen laiminlyönteihin tulee ulkoapäin puuttua tarvittaessa kovalla kädellä nyt kun lapsen kasvu on meneillään mahdollisten tulevien tuki ja liikuntaelinten vaivojen ja kipujen ehkäisemistä varten. Kokemuksesta olen saanut tuta, että hyökkäävät kuin hyeenat puuttumiseen ja ymmärrän kokemuksesta että äiti haluaa pitää hyvät suhteet heihin yllä, mutta lapsen edun pitää tulla ennen sijaisten etua.
kyllä minäkin alkuun tunsin mustasukkaisuutta lasten omia sukulaisia kohtaan, mutta onneksi vuosien varrella olen kasvanut siitä ulos.
Pitää aina ajatella lapsen parasta, vaikka itsestä tuntuisi miltä.
Ja todellakin ne tukikengät olisi pitänyt hankkia ajat sitten, mitä ihmeen tekemistä mustasukkaisuudella sen kanssa on, sehän on silkkaa lapsen laiminlyöntiä.
kun osaat olla "eri värinen" ja nähdä asioita eri näkökulmista. Usein tämä maailma on liian mustavalkoinen.
sijaisäiti kymmenisen vuotta, enkä koskaan ole "päättänyt sossun kanssa etukäteen tapaamisten määrästä". Mehän emme edes päätä sellaisesta asiasta, vaan sossut. Tottakai sossut kyselevät(kuuluu työtön), että kuinka tapaamiset sujuvat ja kuinka lapsi niihin reagoi.
päättäneet tapaamisista vanhemman kanssa ja sitten palaverissa ilmoittaneet sossulle, että näin se tulee menemään.
Toisenkin vanhemman kanssa olemme järjestäneet vuosien tauon jälkeen tapaamisia keskenämme, hän kun on kuntoutunut sen verran, että nyt se on mahdollista.
Eipä se juurikaan tunnu sossuja kiinnostavan; missään yhteydessä eivät ole häneen olleet.
Paremmin menee nyt, kun eivät sekoakaan asioihin;)
äiti ei suostu asiakassuunnitelmapalaveriin lapsen vanhemman kanssa - siispä häntä kuullaan ensin. Sossu oli kutsunut rouvan ensin kuultavaksi ja sitten vasta vanhemman (ovat liittoutuneet keskenään).
Edelliset sossut kutsuivat kaikki kerralla, ja kun arvon rouva ei paikalle saapunut asiat päätettiin vanhemman kanssa. No, sen jälkeen rouvalta tuli monia vaatimuksia: tuo ja tuo ja tuo tapaaminen on muutettava - ei käy meidän perheelle. Ei siinä muuta, kuin sossut painostivat muuttamaan. Lääninhallitus ei välittänyt mitään.
ei olekaan tavallinen ihminen, vaan jotakin suurempaa, kuin maailmankaikkeus. Hän on niin hyvä ja hieno ihminen, kun uhraa elämänsä toisten lapsia huoltamalla. Hän on suorastaan yliluonnollinen. Hän ei voi "huonojen" ihmisten kanssa tulla samaan palaveriin.
minun käsitykseni on, että sijaisvanhemmat eivät voi kieltäytyä palavereista.
Joskus meillä kävi niin, että äiti ei ilmestynyt paikalle ja uutta palaveria yritettiin sitten melko pitkän ajan päästä, mutta kuitenkin.
Nyt ollaan vaihdettu puhelinnumeroita, kun äidillä vihdoin on puhelin ja olemme käyneet häntä lapsien kanssa hänen kotonaan katsomassa.
Ja aiomme mennä jatkossakin, kunnes lapset ovat niin isoja, etä voivat mennä yksikseen.
Vielä ei uskalla päästää, pitää olla vähän suodattamassa niitä juttuja, joita hän saattaa lasten isästä puhua.
mahdollista. Kun kulkee riittävän nokka pystyssä ja ärisee kaikille, niin siinä sossutkin alkavat kiertää kaukaa. valitettavasti vaan kaikki riitely jää meille sukulaisille, kun sossu ei ko. rouvan kanssa hoida työtään. Sitten meitä sukulaisia syytetään ja annetaan rajoituksia. Niin, että ko. rouva voi kulkea edelleen nokka pystyssä...
Kovin on sijaisvanhempienkin keskuudessa olevinaan ja suosittu ja tunnettu. Esittää todennäköisesti toista puoltaan toisille sijaisvanhemmille. Niin, tiedäthän tällaisia kaksipuoleisia, mustavalkoisia ihmisiä.
koinen. haluaa herättää huomiota, vie kaiken tilan kaikkialla missä sitten esiintyykin. Pitää yleensä kovaa ääntä itsestään ja erinomaisista lapsistaan ja omasta ammattitaidostaan ym. Loppujen lopuksi hän ei välitä pätkääkään lasten kanssa olemisesta. kaikki muu kiinnostaa paljon enemmän - lähinnä se, että saa erilaisissa aikuisyhteisöissä esittää pyhää, hyvää ja hienoa ihmistä.
puhua jo teillä lasten isän tekemiset lapsen ikätason mukaisesti. Lapset saattavat kokea epäluottamusta myöhemmin, jos heiltä kovin suodatellaan isän tekemiset ja voivat kokea syyllisyyttä tapahtuneeseen. Isä on isä heille semmoisenaan kuin on. Lisäksi lapset tietävät asioista enemmän kuin aikuiset luulevatkaan. Hyvä on saada nimi isän tekemisille, että lapset voisivat turvallisesti käsitellä isäsuhdettaan. Valehtelemiseenkaan ei kannata lapsia opettaa esimerkin voimalla.
tukipohjallisiin?
aiemmin puhetta, kun en itsekään ollut varma, kunnes äiti tokaisi, että vieläkös se isä on vankilassa(missä hän ei ole ollut moneen vuoteen)
Toinen lapsista otti se todella pahasti, mietti ja pohdikseli ja kyseli.
Toinen ei puhunut mitään.
Selitin kyllä, että siitä on jo kauan aikaa ja moni ihminen tekee nuoruudessaan kaikenlaista vähemmän järkevää.
ainakaan ole kertaakaann katunut sen takia, että olisin nokka pystyssä kulkenut.
Lapset lähtivät juuri reilun viikon lomalle isänsä luokse ja tapaavat sukulaisiaan ja mitä kivaa nyt sitten keksivätkään.
ettei kompastu, kun kulkee nokka liian pystyssä...
siis kertaakaan kaatunut, piti sanoa ettei leuhkaksi luulla :D
tiluliiii
Olipas tullut paljon viestejä, kiitos siitä.
Olen jättänyt viestiä sossulle, kenties lomailemassa, mutta kuten kerroin se palaveri on ihan pian.
Tuolla välissä oli jotakin puhetta tapaamisista, en tiedä liittyikö se nyt minuun, mutta meillä tapaamiset toimivat hyvin, käyn lasten luona, kun lapset kasvavat isommiksi niin ovat varmaan enempi täällä kotona sitten, koska onhan se ihan eriasia tavata kotona kun muualla.
Tapaamisia on 1krt/kk, viikonloppu ja noin 2krt vuodessa lapset käyvät kotona.
Täytyy nyt vain toivoa, että ei ole liian myöhäistä pelastaa tuota jalkaa, koska sen ainaskin tiedän että fyskarilla lapsi ei ole käynyt, käsitin että neuvolassa oltiin sanottu ettei oo huolta, mutta siihen en kyllä usko, sillä näkeehän tuon jo sokeakin että mikään ei ole ok.
Meillä on uusi sossu, se on vähän.. No vähän viel hakusessa asioissa, mutta onneksi Perheen kanssa meillä on välit, joten heidän kaa saa sovittua asioita -paitsi nyt tämä- mutta jos otan sen taas puheeksi niin kyllä se siitä sitten.
Joku mainitsi siitä, että voisin kysellä terveystietoja? tai muita, se olisin hyvä idea, mistähän niitä voisi kysellä, siirtyykö tiedot aina lasten mukana? Voinko laittaa sen lappusen, vaika oman terkkani kanssa?
Kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu, ei kukaan tahtoisi tahallaan lapselle tai edes jaloille pahaa, koska niillähän on pystyttävä tepastelemaan läpi elämä =)
Vielä kerran kiitos ja.. Öö.. Aika sateisen näköistä viikkoa.
nähtäväksesi kaikki lastasi koskevat terveystiedot. Pyydä kirjallisena sossulta. Asiat kannattaa aina tehdä kirjallisena, koskapa silloin jää dokumentti ja voi todistaa pyytäneensä papereita.
kalliita noi tuet ja erikois kengät on? ja varsinkin lapselle kun ne pitää kerran kaks vuodessa uusia ja ainakin kahdet kengät kerralla. niin luuletko että sijarit pistävät rahojaan moiseen, vaikka sossu ne on niille jo varmaan maksanutkin.
ja välinpitämättömyyttä. On nin paljon mukavampi osallistua erilaisiin aikuisten seuroihin ja juoda kaffeeta konditoorioissa, kuin miettiä lapsen jalkoja. Kyllähän se kävelemään pääsee.
Jep, nyt soitti sossu tuossa päivällä, hältä kyselin vähän jaloista, hän ei tiennyt asiasta, mutta sanoi vain, että juttele Sijaisperheen kanssa, he kyllä tietävät ja hoitavat.
Täytyy muistaa nyt kysyä, kun tässä ehkä pian soittelevat, laitoin eilen txtarin.
Kiitos edelleen vastanneille =)
esiin, jotta tulee kirjattua papereihin. Palaverissa voi myös sopia, mitä asille tehdään.
Niin teenkin, koska jotainhan minun on kuitenkin tehtävä, vaikka luotankin perheeseen.
Voidaanhan sopia, että pyytävät neuvolasta kertaalleen lähetteen fyskarille, joka antaa lausunnon jonka sitten näen ja hyväksyn.
Kiitos, ja hyvää illan jatkoa.
ja hyvää kesää.