kaupunki oikein laittoi kieltolaput venelaitureitten portteihin.
Ajatuksena hyvä, mutta ei toimi käytännössä.
Eli porteissa lukee, ei saa kiertää, eikä hypätä/kiivetä yli.
Tuon tekstin kruunaa vielä ylitystä esittävä kuva, jossa raksit päällä.
Teksti myös tällä toisella "kotimaisella", ( venäjän) kielellä.
Ei se lappu mitenkään estä nuorisoa sinne menemästä, ei ainakaan Kivisalmessa.
Siellä mellastaa jatkuvasti porukkaa, juopotellaan ja tupakantumpit heitellään veneitten päälle.
Vartiointikin voisi olla tehokkaampaa, ei ole mitään hyötyä, kun vartija käy parkkipaikalla kääntymässä, eihän siitä edes näe laitureille.
Muina kesinä poliisitkin kävivät useamman kertaa illassa, mutta nyt harvoin näkee heitä rannassa, no heillä kai on resulssi pulaa, valitettavasti, kyllä heitä tarvittaisiin lisää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.