Yhden vaiheilla

Koukuttumisen tunne voi johtua siitä, että tämä oli tällainen tajunnanvirtamainen hetki. Yhdessä tietyssä hetkessä tullut tunnelma, ajatus joka pakotti tarttumaan kynään, eikä sanaa kirjoittaessa tiennyt mikä seuraava tulee olemaan. Eli tämmöinen välähdys jostakin joka eilen oli, tänään olisi voinut olla ja joka huomenna on mennyt. Asiat muuttuuvat mutta pohjimmiltaan kuitenkin se juttu säilyy alati ennallaan.

Vähän sitä arkaillen puhuu tunteista, koska ei välttämättä kohtaa vastakaikua. Useimmiten toinen ei ehkä ihan tavoita sitä mitä haluaa kertoa, vai tuntuuko sitten vain siltä. Tunteet ovat kuitenkin henkilökohtainen juttu. Joskus kieltämättä suruisa olo jos tunteiden kohdekaan ei ihan ymmärrä. Mutta ymmärränkö minä sitten paremmin hänen tunteitaan, enpä voi väittää niinkään. Merkillistä seikkailua tämä toisinaan. Kun ei kaikkea voi kiteyttää yhteen sanaan, kun haluaa puhua siitä mutasta, ehkästä ja vähän taistakin. Kiitos ymmärryksestä, ehkä oikealla tiellä ollaan kuitenkin.

Kiitos sinulle lukemisesta. Joo, itsekin tuli taas tavailtua ja kyllä tuossa outoa tenhoa on. Tälle on tehnyt hyvää se, että ei turhia pähkäilty. Ei tuntunut ihan tutulta kaikki runon luonnehdinnat omasta itsestänikään, mutta laitoin paprulle ja tuumin että tutkitaan myöhemmin. Oliko se jotain alitajuista sitten tai ei, antaa olla noin. Hyvä miettiä eri kanteilta.

Runon otsikko oli aluksi "Ei ihan putkeen", kun pettyneenä totesin että ei tässä mitään salattua viisautta tuntunutkaan tulleen. Kirjoittaminen tuntui sykähdyttävämmältä kuin tuotoksen lukeminen. Mutta ajan myötä parantunut huomattavasti. :)