Hei ja terveisiä Mäntyharjulta. Jo toinen kesä kun perhosia on todella vähän. V. 2007 niitä lepatteli silmien iloksi tosi paljon. Nyt muutama silloin tällöin. Onko kukaan havainnut samaa?
Perhoset
Hopia
23254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
miten ystävämme idästä lisääntyvät.
Valkosipuli ja kaali ei tuoksu hyvältä.
Vähentymiseen auttaa myös nurmikon ajelu, bensakoneella.
Haisee ja kukkia ei ole.
Lisätkää myös Kalkkia ja lannoitteita, silloin kasviston kemia muuttuu niille vastenmieliseksi.
Perhonen tykkää luonnonmukaisuudesta.
Mäntyharju on myös pilattu liiallisella mökkiasutuksella.
Joten em. asiat moninkertaistuvat.
Kestä urheasti, kohta on vain pullasorsat jäljellä, ja jokunen Minkki.
Ne syövät mitä vain.
Täällä ollaan keskeskellä korpea, niittyt ja piha-alue ovat luonnonmukaiset, ei lannoitteita, kaiken pitäisi olla kunnossa. Jäljelle jää "ystävät" idästä. Ne metsäpalot laskeumineen esim.
siellä mökki.
Alue on sairasta.
ei, jotain valkoisia perhosia olen havainnut, ne on ainoat.
Tuolla vesistöjen äärellä niitä oli enempi kuin myös sudenkorennot viihtyvät siellä ei näin kankailla ollenkaan.
kukkia, vesien rannoilla on vähän.
Se selittää asian.
Hakatkaa lisää puita itäisten ystäviemme mökkien tarpeiksi.
Tai ainakin sen verran että saa sateliitit näkyviin.
Vaaleita perhosia ja sitruunaperhosiakin ja sellaisia taivaansiniset siivet omaavia. Ei montaa. Vaskiyökkönen tuli toissayön edeltävänä yönä sänkyni päälle kattoon kököttelemään ja seuraavana iltana pimeän tultua se tuli katselemaan netti loimuja. Sitten se katosi ja nyt se sitten löytyi kuolleenna.
kun pyysin. Sillä oli aika vähissä.
Poitsu tai tyttö poikkeaa seuraavaksi.
Luultavasti tyttö, se on naismaisen arka ja tykkää pimeästä.
Poitsu varmaan törmää ikkunaasi.
Viesti kulkee kuten "crebain"
Tänne peikkoluolaani.
että luovuit amppareiden lähettämisestä, se herhiläinen oli ihan hirveän metelin pitäjä.
oli oppinut Varpusenpojilta:
Siivet levälle värisemään: Anna mulle! Anna mulle!
Liekö nälissään? Tai joku muu puutos?
............ varmasti menen t kananlihalle (hiih ;-) )
http://www.youtube.com/watch?v=ouZ7hgjOw4A&feature=related
Ja kaunis on seppeleensä.
Ja kananlihalle siinä monet menevät.
Naiset varmaan.
Näistä sanoista menevät miehet lihalle.
http://www.youtube.com/watch?v=rlFXy6GPtZo
http://www.youtube.com/watch?v=2x-3nl5jM_w
Kananlihalle menevät miehet, peitonraosta säkenöivistä, unisista silmistä jotka kuiskaavat:
Kulta, keitä sinä nyt aamukahvit, minä sitten odotan sinua täällä.
Draama mutta ei noin kuin Delilah-rukan tarinassa. Yöks.
Njänjänjää:
http://www.youtube.com/watch?v=BFtv5qe5o3c&feature=related
Katso ja kuuntele, siis, minua.
http://www.youtube.com/watch?v=PVPkG4FQ75Y
mitään lisättävää eikä kysyttävää. Tapio Heinonen ja tuo nimenomainen laulu on hyvin koskettava ja jos noin pystyy elämään katsomaan niin silloin on kaiken kanssa sujut. Kiitos.
lomalla elokuussa ja mulla on sellanen mielikuva, että silloin näkyy aika paljon perhosia.
Eilen näin haapaperhosen. Yhden.
luonnon ketoja, sitä vähemmän perhosia.
Mitä ahkerammin jyrätään teiden posket kaljuiksi, sitä vähemmän perhosia.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8280814/38660619
en jaksa lukea, sekä perhosia olen harrastanut koko elämäni ajan, että silleen.
sitten on helteitten vuoksi kuoriutunut kaksi sukupolvea samoihin aikoihin ja nyt herkät saavat pallukoita, kuumetta ja kutinaa kun elimistö joutuu reagoimaan kahdenlaiselle ärsykkeelle, näin telkkarissa sanottiin.
niityllä yhtenä päivänä ja silloin ajattelin että perhoset eivät olekaan kuolleet sukupuuttoon,sillä siellä lentää liihotteli ainakin 20 eri lajia.
Oli pientä ja isoa, kaikki niin kauniita.
Monen kirjavia ja eri värivivahteita.
Sinistä, keltaista, ruskeaa, siivissä ympyröitä tai sitten ei, ainoastaan yksivärisiä.
Niityllä kasvoi luonnon omia kukkasia ja heiniä, maanteitä ei lähelläkään ja tietysti aurinko paistoi täydeltä terältä.
kotini on meren rannassa ja yhtenä kesänä eräs perhosharrastaja toi jonkun haavisysteemin siihen lähettyville ja kävi tarkastamassa yö- ja päiväperhosia joita siihen meni sisälle. Hän keräili niitä elävänä ja tutki niiden esiintymismääriä.
(oli mielenkiintoista seurata asiantuntijaa)
Onko perhosetkin kadonneet, nythän tehdään niittyjä niiden elinalueiksi, ikäänkuin palataan entisiin olosuhteisiin.
että "niityttäminen" jatkuu.
Laitetaan Lampaat ja Lehmät laiduntamaan.
Jotkut kauniit perhosetkin imevät öh.. sitä.
Kuoriaiset ja muut kauniit, laittavat lapset sinne mytimään. Ne sitten möyrivät ja tekevät hyvää multaa.
Siinä se Niittyleinikki ja kaverinsa nostavat kukkaa pintaan.
Niistä kukista sitten nousee Mehiläinen ja Ampiainen, pistävät Suomen lapsia, ja tekevät niistä karaistuneita miehiä ja arkoja tyttöjä.
Niitä herkkiä, lutuisia neitoja. Jotka pakenevat mihin kainaloon vain.
Saaristossakin.
johon kuuluin, teki empiiristä luontotutkimusta mm. tikkujen kanssa erilaisten eläinten jätöksiin. Juuri tuollaisia löydöksiä teimme, viisaammiksi tulimme myöhemmin, kun jäätynyt rauta tarttui kieleen tai ritsoilla ammuttu kivi osui ikkunaan, seurauksineen.......