apua..

En tiedä enää mitä voin tehdä, olen niin hajalla.
Sain kuukausi sitten tietää olevani raskaana entiselle poikaystävälleni. Olemme olleet eron jälkeen hyvissä väleissä. Pistin hänelle heti uutisen kuultuani viestiä, että voisimmeko nähdä, haluaisin puhua. Hän lupasi että voidaan nähdä seuraavana päivänä, näin ei kuitenkaan käynyt, tämän jälkeen hän on aina luvannut että nähdään sovittuna aikana, mutta emme ole kuitenkaan tavanneet, nyt hän ei edes vastaa viesteihini. Olen rukoillut häntä vastaamaan ja että hän antaisi minun kertoa mistä on kyse, mutta ei vastausta. En kestä tätä yksin, enkä oleta meidän palaavan yhteen, en edes halua. Haluaisin vaan kertoa mistä on kyse, mitä voin enää tehdä?? Olen itkenyt yötä päivää, enkä enää oikeastaan voi syödäkään mitään oksentamatta. Kuinka paljon se vaatii ihmiseltä, että voisi edes 5 minuuttia elämästään kuluttaa kuuntelemiseen??
13198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinä pärjäät itsekkin, niinkuin minäkin pärjäsin.

Minulla on nyt upea 20-vuotias poika.

Kaikki meni hyvin.

Usko minuun, sinä selviät.

Lämpimästi.

Sinulle onnea toivotan.

Äänestä
  • Kiitos paljon!
    No en vaivaa tällä asialla päätäni, jos lapsen isä ottaa yhteyttä niin sitten katsotaan mutta en enää yritä päästä kertomaan.
    En tiedä miten pärjään, mutta haluan pärjätä ja uskoa siihen että kaikki menee hyvin.

    Äänestä

  • hinni: kirjoitti:

    Kiitos paljon!

    sen asian kerkeää kyllä kertoa myöhemminkin. Itselläni rv 20 menossa,eikä lapsen isällä ole tietoa,kun ei ole ehditty jutella. lapsen haluan kuitenkin pitää....

    "Sinusta tulee isä. Onnea!"

    Seuraa takuulla yhteydenotto.

    Kyllä sinä pärjäät. Koska naiset saavat lapsia siksi että pärjäävät. Helppo se ei tule olemaan, mutta jos mahdollista, kokoa tukiverkkoa raskauden ajan ympärillesi, ystäviä ei voi koskaan olla liikaa ja nyt ystävyydet punnitaan. Äiti ja isä ja muut läheiset siskot, veljet, kummit ja kaimat on hyvä ottaa mukaan raskauteen ja vauvantuloon, tuki- ja apujoukot ovat vielä tarpeen. Neuvolan tädin kanssa voit jutella ja kysyä neuvoja, mitä kuntasi tarjoaa yksin-odottajalle.

    Älä tuputa isyyttä miehelle, mutta kerro, että hänellä on kaikki isän oikeudet (unohda kertoa velvollisuudet, l. kaunistele hiukan, niin mies saa aikaa sulatella asiaa rauhassa) vaikkette asukaan yhdessä. Pahoittele hieman, että näin kävi, mutta älä liioittele. Anna miehelle ajatteluaikaa, anna miettiä hänekin elämän mullistavaa tapahtumaa rauhassa, älä painosta, älä syyllistä, ole rauhallinen ja aikuinen, joka kantaa vastuun. Älä ainakaan kiristä miestä haluamaan isyyttä tyyyliin Jos et niin ja josjos et näin joudut sitä sun tätä... jne.

    Taloudellista apua saat yhteiskunnalta äitiyslomasi ajalle ja jos sinulla on opinnot kesken, voit hyvin jatkaa niitä äitiysloman jälkeen. Jos olet töissä, äitiyslomasi alkaa normaalisti n. kuukautta ennen laskettua aikaa. Nyt vaan varaamaan aikaa neuvolaan ja kyselemään tuttavilta käytettyjä vauvantamineita ja -tarvikkeita kiertoon tai lainaksi :)

    Onnea odotukseen. Kyllä sinä pärjäät.

    Äänestä

  • tekstari kirjoitti:

    tästä oli paljon apua, viesti on nyt laitettu ja odotan yhteydenottoa :) viestisi pisti kyllä ajattelemaan, juttelin muutaman ystävän kanssa ja totesin että nyt jos koskaan on otettava vastuu teoistaan, näin ollen päätin pitää lapsen, oli isä sitten mukana tai ei. :) Kaunis kiitos sinulle.

    Äänestä

  • vain raskaudesta kirjoitti:

    sen asian kerkeää kyllä kertoa myöhemminkin. Itselläni rv 20 menossa,eikä lapsen isällä ole tietoa,kun ei ole ehditty jutella. lapsen haluan kuitenkin pitää....

    sinulta. Teet salassa lapsen. Ja kuitenkin tulet vaatimaan elarit.
    Onnitteluni.
    Toivottavasti kukaan mies ei koske sinuun enää.

    Äänestä

  • tekstari kirjoitti:

    "Sinusta tulee isä. Onnea!"

    Seuraa takuulla yhteydenotto.

    Kyllä sinä pärjäät. Koska naiset saavat lapsia siksi että pärjäävät. Helppo se ei tule olemaan, mutta jos mahdollista, kokoa tukiverkkoa raskauden ajan ympärillesi, ystäviä ei voi koskaan olla liikaa ja nyt ystävyydet punnitaan. Äiti ja isä ja muut läheiset siskot, veljet, kummit ja kaimat on hyvä ottaa mukaan raskauteen ja vauvantuloon, tuki- ja apujoukot ovat vielä tarpeen. Neuvolan tädin kanssa voit jutella ja kysyä neuvoja, mitä kuntasi tarjoaa yksin-odottajalle.

    Älä tuputa isyyttä miehelle, mutta kerro, että hänellä on kaikki isän oikeudet (unohda kertoa velvollisuudet, l. kaunistele hiukan, niin mies saa aikaa sulatella asiaa rauhassa) vaikkette asukaan yhdessä. Pahoittele hieman, että näin kävi, mutta älä liioittele. Anna miehelle ajatteluaikaa, anna miettiä hänekin elämän mullistavaa tapahtumaa rauhassa, älä painosta, älä syyllistä, ole rauhallinen ja aikuinen, joka kantaa vastuun. Älä ainakaan kiristä miestä haluamaan isyyttä tyyyliin Jos et niin ja josjos et näin joudut sitä sun tätä... jne.

    Taloudellista apua saat yhteiskunnalta äitiyslomasi ajalle ja jos sinulla on opinnot kesken, voit hyvin jatkaa niitä äitiysloman jälkeen. Jos olet töissä, äitiyslomasi alkaa normaalisti n. kuukautta ennen laskettua aikaa. Nyt vaan varaamaan aikaa neuvolaan ja kyselemään tuttavilta käytettyjä vauvantamineita ja -tarvikkeita kiertoon tai lainaksi :)

    Onnea odotukseen. Kyllä sinä pärjäät.

    "Älä tuputa isyyttä miehelle, mutta kerro, että hänellä on kaikki isän oikeudet (unohda kertoa velvollisuudet, l. kaunistele hiukan, niin mies saa aikaa sulatella asiaa rauhassa)"

    Noin voi "neuvoa" VAIN ahne ja kohtalosisaria lisää hamuava yh-äippäRESSUKKA!!!

    Toisinsanoen tuon yh-äippäRESSUKAN "neuvontakaava" on tämä: "Koukutat lasta haluamattoman miehen tunnustamaan lapsen omakseen jonka jälkeen ne heh heh... "oikeudet" joita ei ole olemassakaan muuttuvat sekunnissa vain elatusvelvollisuudeksi ja sen jälkeen voitkin päättää täysin itse lapsen elämästä ja se koukuttamasi isä on sinulle vain pelkkä rahasampo, joten tervetuloa meidän yh-äippäRESSUKOIDEN joukkoon!!!"

    Äänestä

joka HALUAA isäksi! tosi törkeetä ja itsekästä touhua tehä kakara salaa! tollanen ämmä on just tyypillinen tuleva yhäri.

Äänestä
  • paskahousu, hyppää hissikuiluun.

    Äänestä

ja uusi asia kuin tekstiviestillä kertominen? vittu miten osaa ihmisen lapsi idiootti!!

Äänestä
  • että kohta ei voi tehdä aborttia, kun on viikkoja kulunut liikaa. Sitten voivotellaan yksinhuoltajan niin rankkaa elämää. Voi vittu sentään .

    Äänestä

  • Tietty parempi tällaiset asiat olisi läpi käydä kasvokkain tai edes puhelimitse.
    En itse ainakaan haluaisi laittaa tuommoista viestiä, vaan yrittää ensin todellakin kasvokkain käydä asian läpi.

    Aloittajalle:

    Älä välitä renkutustesta, muuta täällä ei oikein olekaan.
    Kannattaa ottaa vaikka yksin- ja yhteishuoltajien liittoon yhteyttä ja kysyä, onko paikkakunnallasi jotain yhdistyksen toimintaa ja jos vaikka sieltä löytäisit muita yksin odottavia.

    Äänestä

  • pelataan aikaa kirjoitti:

    että kohta ei voi tehdä aborttia, kun on viikkoja kulunut liikaa. Sitten voivotellaan yksinhuoltajan niin rankkaa elämää. Voi vittu sentään .

    sulle sen verran, että mä en pelaa aikaa, mä haluan tän lapsen, mä vaan haluan, että isä saa tietää. Joten jos sä pidät sen pääs kiinni ja haukut niitä ketä sul oikeesti on syytä haukkua, keskenkasvunen idiootti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hinni: kirjoitti:

En tiedä enää mitä voin tehdä, olen niin hajalla.
Sain kuukausi sitten tietää olevani raskaana entiselle poikaystävälleni. Olemme olleet eron jälkeen hyvissä väleissä. Pistin hänelle heti uutisen kuultuani viestiä, että voisimmeko nähdä, haluaisin puhua. Hän lupasi että voidaan nähdä seuraavana päivänä, näin ei kuitenkaan käynyt, tämän jälkeen hän on aina luvannut että nähdään sovittuna aikana, mutta emme ole kuitenkaan tavanneet, nyt hän ei edes vastaa viesteihini. Olen rukoillut häntä vastaamaan ja että hän antaisi minun kertoa mistä on kyse, mutta ei vastausta. En kestä tätä yksin, enkä oleta meidän palaavan yhteen, en edes halua. Haluaisin vaan kertoa mistä on kyse, mitä voin enää tehdä?? Olen itkenyt yötä päivää, enkä enää oikeastaan voi syödäkään mitään oksentamatta. Kuinka paljon se vaatii ihmiseltä, että voisi edes 5 minuuttia elämästään kuluttaa kuuntelemiseen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu