Pimeys ympärilläni...kuin samettiviitta. Lämmin, pehmeä, turvallinenkin, mutta toisaalta niin tukahduttava. Tiedän, että pimeässä voisin nukkua, kerätä voimia uuteen valoisaan päivään. Mutta...valo onkin ollut minulle liikaa. Valo vie voimat, saa mielen tuskaisena vellomaan. Enkä sitten, kun pimeys kääriytyy ympärilleni, voikaan nukkua.
Näin odotan tämän huikaisevan kirkkaan talven loppumista...ahdistuneena, tuskaisena, masentuneena. Olisi pian kesä, jolloin valo siivilöityy pehmeästi puiden lomasta, ja minäkin voin elää.
Näin odotan tämän huikaisevan kirkkaan talven loppumista...ahdistuneena, tuskaisena, masentuneena. Olisi pian kesä, jolloin valo siivilöityy pehmeästi puiden lomasta, ja minäkin voin elää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.