Hakusessa olis perussiisti&kohtuuhintainen hotelli Köpiksen keskustasta pitkäksi viikonlopuksi kahdelle aikuiselle, jossa olisi hyvä aamupala yms.
-Olisiko jollain antaa vinkkiä&suositusta ja omakohtaisia kokemuksia?
Kiitos jo etukäteen.
Hyvä hotelli Köpiksessä
4
1141
Vastaukset
- Gillian
Olimme kolmisen vuotta sitten hotelli Astoriassa, joka täyttää kriteerisi. Sijainti on hyvä, aivan rautatieaseman (lentokenttäjuna) ja Tivolin lähellä.
Näyttää siltä, että omistaja on vaihtunut käyntimme jälkeen ja ilmeisesti jonkinlaista remonttiakin on tehty.
Meidän käyntimme aikaan aamiainen oli loistava, ainakin juuston ystäville. Pöydässä oli tarjolla noin kymmentä eri juustoa, isoina tahkoina. Toki oli muutakin, mutta juustot jäivät mieleen, koska itse pidän niistä.
Kävimme siellä maaliskuussa, mutta kasvitieteellinen puutarha näytti houkuttelevalta silloinkin.
Taidemuseossa oli silloin Rembrandtin näyttely, nytkin saattaa olla jotakin ainutkertaista.
Oopperatalolle pääsee laivalla. Siellä puolella on mielenkiintoista rakentamista, loft-asuntoja jne.
Pubeissa on elävää musiikkia ja iloisia, urheiluhulluja tanskalaisia (brittiläisjoukkueiden välinen rugby-ottelu aiheutti huutomyrskyn!).
Kiva kaupunki, pitäisi lähteä käymään uudestaan! - pena vaan
Tuossa napakka sivusto jonka avulla maksat aina halvimman hinnan. Vertailee yli 30 hotellisivustoa kerralla. http://www.hotelicia.net.
- lämpimästi
Hotelli 27:aa. Sijainti on lähellä Strögetiä ja Kansallismuseota ja helpon kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Aseman seudun avoimesta prostituutiosta ja narkkareista ei näkynyt jälkeäkään tuolla raatihuoneen toisella puolella.
Aamiaispöytä on Hyvä (isolla H:lla) lisäksi hotellilla on tarjolla ilmaista kahvia päivisin ja illalla 'complementary' buffet. Iltabuffetissa ei ollut varsinaisesti lämpimiä ruokia, mutta mukavia makuja noin ilmaiseksi iltapalaksi.
Aulassa on suurehko baari ja naapurissa 'se' jäinen vodka baari.
Huone oli pieni, mutta nätisti sisustettu. Sisäpihan puolelta kuului jonkun verran melua 4:een kerrokseen saakka jos ikkuna oli auki, toki melu hiljenee viimeistään baarien tyhjetessä.
Hotellin sivut:
http://www.hotel27.dk/
Tässä on kuvia viime viikonlopun (25.-27.9.) reissulta. http://kuvablogi.com/blog/118/111/ - ghjuiop'å
Myöhään mutta hyödyllistä tietoa: DGI Byenin hotelli on todella hyvä ja täyttää kriteerisi. Juna-asema miltei ovella, hyvä aamiainen, kohtuuhinta ja urheilumahdollisuus saman katon alla. Tivoliin noin viiden minuutin löntystelymatka.
Ei tietenkään hienostohotelli, mutta todella hyvä, vaikka olen ne hienostohotellitkin nähnyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753504Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1391921Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041671- 851530
- 881524
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001160Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671146Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois721111- 631031