Välillä kun nukahdan, minua on ihan mahdoton saada hereille pariin tuntiin. Vastikään kaveri kertoi miten oli ravistellut ja läpsinyt minua ja silti en vaan herännyt. Tuossa tapauksessa olin kyllä nauttinut jonkin verran alkoholia (en kuitenkaan ollut mielestäni kauhean kovassa humalassa) ja se varmaan vaikutti myös. Mutta ennenkin olen kuullut joltain miten on turhaan koittanut saada minua hereille ravistamalla jne. ja silloin olen ihan selvinpäin ollut. Mietin vaan onko tuo miten yleistä, tai onko kellään muulla tällaista. En siis tiedä onko tämä joka öistä, koska tietenkään joka yö minua ei koiteta saada hereille ja ainakin kerran tätä on tapahtunut myös päiväunien aikana.
sikeä
uninen..
1322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä onko noin sikeää unta, mutta välillä minä en herää mihinkään. Kerran olin perheen kanssa lomalla päätin käydä vain hotelli huoneessa ei minulla ollut hirveän uninen olo edes. Huoneessa oli viileä kuuman ulkoilman jälkeen, joten päätin hetkeksi mennä peiton alle. No niinhän siinä kävi että nukahdin. Minun äitini oli koittanut soittaa minun puhelimeeni, huoneen puhelimeen, käynyt ovella koputtamassa mutta en ollut herännyt. Lopulta vanhemmat olivat hieman huolissaan ja olivat hakeneet vastaan otosta avaimen. ja käyneet tarkistamassa että kaikki on hyvin. No en herännyt siihenkään. Kuulin tämän vain jälkeen päin. En tiedä tarkkaan kuinka kauan nukuin, sen jälkeen oli kyllä sellainen olo että olin nukkunut sikeästi ja raskaasti, ja minulla on usein ollut samanlainen olo kun olen ottanut pienet päivä torkut.
Tosin kukaan ei ole ikinä yrittänyt saada ravistelemalla ja läpsimällä hereille.
Ja ala-asteella minulla oli ongelmia herätä kellon soittoon. Usein joku muu tuli sammuttamaan kun hermostui sen pärinään. ja sitten herätti minut. Ja joskús sammutin sen itse niin unisena etten edes muista sitä, ja nukahdin takaisin. Sitten aloin "piilottaa" kelloa, että en löydä sitä ja heräisin varmasti.