Ihmisen vastuuntunne...

ajattelija***

Herättääkö teissä 70 ihmiset ajatuksia vastuuntunnosta,joita meillä on kanssaihmisiämme kohtaan.

On vanhempien vastuuta jälkipolven suhteen,jotka suuremmilta osilta on jo täytetty.

Nyt olemme ns.vapaita niistä velvoitteista,ja kuitenkin on elämää vielä jäljellä.

Miten koette oman vastuunne, eläessänne tätä elämänne kulta-aikaa?

14

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvi*

      saadessani elää tätä yksilöllistä aikaani.Saan itse päättää elämästäni,ensimmäisen kerran sitten aikuiselämäni.Osaan jopa nauttia siitä.Vihdoin.

      Koen myöskin vastuuta,en ehkä itsestäni niin paljon,mutta siitä miten kykenen loppuelämästäni tekemään,että se olisi iloksi---hyödyksi,niillle joita elämä tielleni tuo.

    • Maalaismies*

      On paljon asioita, joiden hoitamisesta ei enää tarvitse tuntea vastuuta. Se on siirtynyt nuoremmille. Tällaisia ovat esim. työasiat. Ei kantsi jäädä roikkumaan entisiin tehtäviinsä ikään kuin ilman minua ei tultaisi toimeen. Nuorimmainen lastenlapsistamme on 15-vuotias. Olemme vielä paljon hänen kanssaan tekemisissä, mutta varsinaiset vastuulliset asiat, kuten hänen menemisensä ja tulemisensa ovat hänen vanhemmillaan.

      Tämähän, kuten Pilvi tuossa mainitseekin, tekee vanhenemisesta edelleen elämisen arvoisen. On mukava elää "edesvastuuttomasti". Silti seuraa läheistensä elämää ja yrittää olla avuksi siellä missä tarvitaan ja mihin kykenee.

      Tulee toki seuratuksi politiikkaa läheltä ja kaukaa. Täällä esim. voi mainiosti niistä keskustella ja esittää mielipiteitään. Kyllä minä pyrin kirjoittamaan vastuullisesti niin että kehtaan panna alle puumerkiini.

    • Poliitikolle vastuu on sitä, kun mittaa äänestäjien tai puolueen kannatuksen seuraavissa vaaleissa teki työnsä hyvin tai huonosti.

      Yrityselämässä saattaa saada potkut työvirheiden seurauksena.

      Yrittäjä ja myös yksityinen kansalainen saattaa joutua omista tekemistään maksajaksi.

      Me 70 emme poikkea tavallisesta ihmisestä juridisessa mielessä. mekin vastaamme teoistamme, jos ne rikkovat yhteisön sääntöjä.

      Henkisesti koen vastuuta hyvien perinteiden siirtämisessä tuleville polville esimerkiksi lasten ja heidän lastensa välityksellä.
      Se ei näytä olevan vain meidän suomalaisten ajatuksena, vaan myös maahamme muuttajat näyttävät haluavan siirtää oman kulttuurinsa jälkeläisilleen. Toivottavasti vain ne hyvät perinteet siirtyvät meille..

      Minua henkilökohtaisesti huvitta, jos eläkeläinen touhuaa tulevaisuuden asioiden kanssa tosimielessä.
      Eläkeläisten pitäisi ymmärtää, että jättää hommat nuoremmille sellaisissa asioissa, joiden toteutumisella ei ole hänelle merkitystä. Ei niistä asioista ainakaan vastuuta kannata kantaa.

      • lukija^^^^

        ihmettelen etteivät useammat ottaneet osaa.Palstalla taitaa kiehua nyt jokin.

      • capt.cöpenick, päivää
        lukija^^^^ kirjoitti:

        ihmettelen etteivät useammat ottaneet osaa.Palstalla taitaa kiehua nyt jokin.

        Eräälläkin kirjoittajalta samalla aukeamalla näkyy nyt 6 eri viestiketjua!
        Olisiko tuo pienen paniikin sanelemaa. Niistä varmaan näkyy se palstan moraali ja vastuu. Ikävä tyyppi kuten mie; tulkitsen tuon: minä minä minä...

        Mut ei sii mitää: kukin taaplaa tyylillään.

      • Lue tuo ketju
        capt.cöpenick, päivää kirjoitti:

        Kukkahameelle, pääset käsitykseen miten ihania ihmisiä täällä muitakin on kuin sinä sinä sinä sinä

      • oma ego*

        sanoo kuitenkin,että paussi on tarpeen.pilvi* tässä haluaa olla oman elämänsä kanssa sujut,niinkuin ennenkin.Ilta on kaunis ja elämä maistuu,kun saa olla omassa pienen ihmisen rauhassa.Ja se tuntuu tosi hyvältä.

        Toivoisi jokaiselle elämän vaikeimmin kokevan, nousevan sen yläpuolelle.Siinä se ihmisyys punnitaan.

        Ja kuka on sanonut että keskiverto ihminen olis parempi? Kattia kanssa,onhan se nähty.
        Paljon meiltä vaaditaan,vaan on se sen arvoista. Morgens skeppari!

      • capt.cöpenick*
        oma ego* kirjoitti:

        Om

      • turhaa opetuksia

        jos tuota ketjua lukee on siinä kaikki mahdollinen ja vanhojen mätien ihmisten kirjoittamia, kaikki me ollaan viallisia, kun tuo annetaan tapahtua.
        Ullam. siellä jo pyytelee vaan minne menee, ei edes kaiku vastaa.

      • Minäkö pilvi*?
        Lue tuo ketju kirjoitti:

        Kukkahameelle, pääset käsitykseen miten ihania ihmisiä täällä muitakin on kuin sinä sinä sinä sinä

        En kylla lukenut edellistä viestiä,mutta en tiedä koskaan suhtautuneeni halveksien ihmisten tunteisiin.Kauheata se on jos sellaista tulkitaan kirjoituksistani----silloin on parempi,että pidän taukoa.

      • capt.cöpenick*
        capt.cöpenick* kirjoitti:

        Om

        Piti vaan sanomani, että oman egon pönkittäminen on eräs tärkeä asia itsetunnon kannalta. Varsinkin jos se on sattunut jäämään heiveröiseksi.

        Täällä s24 saa ajatuksilleen tilaa meikäläinenkin, skitsoidisempikin ihmistyyppi.

        Ihmisiä on niin moneen junaan ja vielä jäämään laiturillekin.

      • hänelle kun
        turhaa opetuksia kirjoitti:

        jos tuota ketjua lukee on siinä kaikki mahdollinen ja vanhojen mätien ihmisten kirjoittamia, kaikki me ollaan viallisia, kun tuo annetaan tapahtua.
        Ullam. siellä jo pyytelee vaan minne menee, ei edes kaiku vastaa.

        Jepulis antoi sisältöä elämään!

        MUTTA.on yksi asia jonka jätän jälkeeni nyt: Miksi ei kukaan täällä pyri täydellisyyteen?

        Suurin opettaja joka koskaan meillä on ollut kehoitti:

        Olkaa täydellisiä, niinkuin isänne on täydellinen!

        Tajutkoon ken tajuaa. t. pilvi*

      • älä sotke
        hänelle kun kirjoitti:

        Jepulis antoi sisältöä elämään!

        MUTTA.on yksi asia jonka jätän jälkeeni nyt: Miksi ei kukaan täällä pyri täydellisyyteen?

        Suurin opettaja joka koskaan meillä on ollut kehoitti:

        Olkaa täydellisiä, niinkuin isänne on täydellinen!

        Tajutkoon ken tajuaa. t. pilvi*

        menee häväistyksen puolelle tuo saarna, joku linja pitää täälläkin olla. vai että olkaa täydellisiä..? siis mitä

      • pilvi*
        älä sotke kirjoitti:

        menee häväistyksen puolelle tuo saarna, joku linja pitää täälläkin olla. vai että olkaa täydellisiä..? siis mitä

        sai nyt minut vielä vastaamaan.Etkö tajua sitä? Rimaa on nostettava,kun näet mikä
        tämäkin ketju on.

        Kukaan ei voi näissä asioissa neuvoa,muuta kuin, että meiltä vaaditaan enemmän että, täyttäisimme ihmisen mitan.

        Häväistys on tästä kaukana. :D Olenhan oikealla asialla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1182
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      538
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      519
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe