itselläni on 3.v doggi herra ja olemme onneksi vielä olleet terveitä ja eikä mitään ihmeelisimpiä vaivoja ole vielä ilmaantunut, mutta kun olen katsellut nettisivuilta muistoissa olevien koirin elin ikiä niin on alkanut pohtia kuinka monelle on käynyt niin että doggi kuolee n.4-5vuotiaana hyvin harva oli meinaan elänyt 8vuotta vanhemmaksi. tiesin kyllä että dogit ovat lyhyt ikäisiä mutta olin sellaisessa käsityksessä että kuitenkin päästäs lähemmäksi 8 vuotta kuin 4. kyselisinkin että mihin sairauksiin tai vaivoihin teidän koiranne on kuolleet ?
kauanko tanskandoggi elää
6
1645
Vastaukset
- vanhuus
no se on hyvin yksilöllistä miten vanhaksi elää... mulla on 10 vuotias ja 5 vuotias uros, hyvässä kunnossa molemmat.
- Rooso
Vanhin doggi josta olen kuullut on ollut 15 vuotias. Minulla ollut kolme doggia, yksi narttu ja kaksi urosta, joista nuorin on vielä elossa.
Omat doggini olen menettänyt ennen aikoja, valitettavasti.
Narttu oli todella sairas, autoimmuunisairaus oli syynä - keho 'söi itse itseään', eli allerginen lähes kaikille - tässä tapauksessa ruoka-aineille. Tein raskaan päätöksen koiran ollessa juuri vajaa kolmevuotias kun ei voinut mitään ja raapi itsensä aina verille ja silminnähden kärsi vaikka tein mitä. Parempi niin.
Uroksen taas vei varoittamatta mahalaukunkiertymä. Sillä ei siis ollut mitään sairautta, mutta mahalaukunkiertymä on juuri dogeille valitettavan yleinen kuolinsyy, vaikka siihen miten yrittäisi varautua :/
Toivotaan että viimeisin doggi elää niin kauan kun vain voi =)- koira
Meillä narttu täytti kuukausi sitten 9v. Eikä ole kertaakaan sairastanut.Oikea rautamimmi
- Hurtti
Meidän vanha-rouva täytti 10.1.2010 komian tusinan eli 12 vuotta. Pirteä vanhus vielä tänäänkin...
- ...............
Käsittääkseni dogien eliniässä on tapahtunut positiivinen muutos viime vuosien aikana. Tuntuu että jatkuvasti kuulee enemmän ikkäämmistä veteraaneista. Vaikka paljon mollataankin kasvattajia, mutta tämä jos mikä on hieno juttu!
- 14-vuotiaaksi
Oma doggimme eli 14 vuotiaaksi. :P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011825- 591190
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4601169- 1701053
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 58831
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51728
- 57691